tiistai 30. kesäkuuta 2015

Tardak

Nyt kun ei tarvitse enää tokoilla vähään aikaan, ja agikisoissa käydään aikaisintaan syyskuussa, niin ajattelin että laitetaan Tardak kokeiluun Pyrylle. Nyt on taas naapuriin tulossa juoksut Pyryn käytöksestä päätellen, ja juuri loppui toisen nartun juoksut. Juurikin juoksujen aikaan on hyvä kokeilla vaikuttaako Tardak "yliseksuaalisuuteen" alentavasti. Tänään siis käytiin laittamassa eläinlääkärissä rokotteiden yhteydessä Tardak.

Pyryhän on oikein enkeli normaalisti, mutta juoksujen aikaan se näkee/haistaa/kuulee vain sen juoksuisen nartun ja siitä tulee todella aggressiivinen vieraille uroksille. Se siis pyrkii käymään päälle jos on vain mahdollisuus ja lähtee haastamaan riitaa jos sattuu olemaan vapaana. Pyryn terävyys näkyy ehkä juuri tässä, juoksuaikana vieraat leikkaamattomat urokset on uhka, ja ne on eliminoitava. Muuten Pyry ei uhkaa koekaan juurikaan, eikä juoksuaikojen ulkopuolella.

Tardak on tarkoitettu siis yliseksuaalisuuden ja eturauhasen liikakasvun hoitamiseen. Sen varoaika ja vaikutusaika on 28 pv eli neljä viikkoa ja vaikutuksen pitäisi alkaa 2-4 päivän kuluessa pistoksesta. Eli loppuviikosta. Meillä paras vaikutus nähdään sitten parin viikon kuluessa, kun juoksut on parhaimmillaan naapurissa.Tämän jälkeen menee harkintaan, että leikataanko Pyry.

Pyry ei yhtään taas tykännyt olla eläinlääkärillä, kolmannen pistoksen kohdalla Pyry alkoi näyttämään eläinlääkärille uhkaavia merkkejä (alkoi olla jo liikaa käsittelyä) ja teki nopean liikkeen eläinlääkäriä kohti ja sen ilmeestä näki, että nyt riittää. Saatiin Pyry kuitenkin rentoutettua jotta saatiin viimeinen piikki niskaan. Kun käsittely loppui, Pyry oli heti taas rento. Pyryllähän ei ole mitään ongelmaa hengailla eläinlääkärin vastaanotolla (mitä voisikin vielä harjoitella), mutta heti kun mennään vastaanottohuoneeseen, Pyry menee lukkoon, ja pysyy kaukana lääkäristä, koska inhoaa vieraiden ihmisten käsittelyä (mikä usein on sisältänyt paikallaan oloa pitkiä aikoja).

Se antaa toko-kokeissa ja näyttelyissä kyllä käsitellä, mutta ne on saatu opetettua Pyrylle ja niissä ei kestä kuin hetki ja tilanne on eri. Ei se tosin näyttelyissäkään kaikista tuomareista meinaa tykätä mutta sietää. Tuntuu että iän myötä Pyryllä ei meinaa riittää toleranssia näissä käsittelyasioissa, samoin lasten kohdalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti