torstai 31. lokakuuta 2013

Sairaslomalla edelleen..

Pyryhän viime viikolla oli kipulääkityksellä sen kurkkuun jääneen palan takia. Noh, perjantai-lauantai yönä alkoi raju ripuli, joka jatkui edelleen sunnuntaihin ja maanantaihin. Normaalisti tähän on samantien auttanut riisi-raejuusto-ruokinta, ja Inupect Forte, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta, ja oireet vain paheni. Sunnuntaina apteekista hain Aptuksen vahvempia rohtoja. Ne auttoivat sen verran, ettei Pyryllä ollut enää niin kiire ulos, mutta vetisellä ripulilla oli edelleen vielä maanantaina.

Ja sitten taas käytiin maanantaina Avecissa eläinlääkärillä Porvoossa, ja Pyry sai ohjeeksi syödä edelleen helposti sulavaa ruokaa ja sai Tylosin -suolistoantibioottia. Pyry muisti erittäin hyvin aikaisemman käynnin eläinlääkärissä (vielä sama huone), ja piiloutui tuolin alle heti. Kaikkein pahinta oli kuumeen mittaus peräsuolesta, koska se oli erittäin kipeä, ja Pyry vain kiljui. Toimenpiteiden jälkeen vielä sitten sain vähän houkutella Pyryä pois taas sieltä tuolin alta, ja sitten sain sen unohtamaan koko kauheuden, ja sai muutaman frolikin eläinlääkäriltä ja eri puolilta huonetta. Eipä koko koira muistanut enää ollenkaan koettelemuksiaan.

Antibiootti auttoi heti selkeästi, että pari päivää suolisto sai levätä. Kuitenkaan ihan parantunut Pyry ei ole vieläkään, on hieman löysällä vielä, mutta saattanee johtua tiistaina lenkillä lennosta vedetystä hiiripaistista, tai tänään ahkeroidusta kuivasta leivästä......

Tänään siis Pyry on ollut hyvin pirteä ja oma itsensä viimeinkin. Tänään on viimeinkin juonut normaalisti (olen ruoan mukana lisännyt vettä, jotta jotain edes juo). Töiden jälkeen veti ulkona pihalla rallia (pentuvillitystä) kunnolla ja paini ihan tosissaan Janinkin kanssa. Oli myös työpäivän aikana siis kunnostautunut, ja tyhjentänyt roskiksen lattialle, ja löytänyt sieltä kuivan sämpylän ja kolmasosan kuivasta leivästä, jonka vetänyt napaansa (ei ihmekään jos vähän löysällä siis edelleen). En siis osannut ollenkaan odottaa, että se leipää varastaa, kun ei ole koskaan ollut kiinnostunutkaan oikeastaan leivästä sellaisenaan. Lenkillä oli hyvin vauhdikas (eilen oli lenkillä vielä jotenkin vaisu). :)

Joten Pyry on saanut sairastaa rauhassa. Peruin varmuuden vuoksi lauantain jälkileirin, kun ei tiedä kestääkö kunto miten koko päivän reissussa olemista. Viikonloppuna Pyry pääsee kuitenkin viimeistään leikkimään Vertin kanssa, ja sunnuntaina suunnittelin, että käytäisiin ainakin keskenämme treenaamassa tokokentällä, ellei muita liity joukkoon.

Tänään Pyryllä oli energiaa silleen, että päätin muun leikkimisen lisäksi sitten treenata vähän tokojuttuja. Pistin Pyryn kiertämään kartioita "tolppa"-sanalla, tosin Pyry päätti tuoda kartiot minulle...?! Nauroin niin kippurassa, että Pyry jatkoi kartioiden tuomista. Päätin sitten käyttää pari kertaa "kierrä"-sanaa (mitä käytän puiden kierrossa), että Pyry ei oikeasti ala tuomaan sitä kartiota minulle :D Hyvin kiersi. Kun kerran Pyry niin halusi noutaa mulle kartioita, niin leikittiin sitten noutokapulan kanssa. Pari kertaa Pyry toi mulle noutokapulaa ja tehtiin pitoharjoitusta (koskin kapulaa eri pituisia aikoja ja kehuin kun piti kiinni - "kiitos"-sanalla piti irroittaa), ja sitten tehtiin siitä "hae"-sanalla etsintäleikki, että kävin viemässä noutokapulan piiloon ja Pyry sai etsiä ja tuoda kapulan suoraan käteen. Pyryhän tykkää hirveästi etsiä leluja, niin tästä se tykkäsi kovasti, kun saisi vielä namiakin siitä. Vahvistuu vielä kapulan nostaminen erilaisilta alustoilta, ja eri paikoista.

23.11.2013 Kotkan tokokokeeseen ollaan varasijalla (joten en tiedä miten tässä sitten viitsii siihen valmistautuakaan), ja suunnittelin yrittäväni Porvoon kokeeseen 1.12. ja Lahteen 7.12, jos ei Kotkaan mennä. Porvoo on silleen vähän kökkö, kun on ahdas sisähalli, ja vireen nostattaminen tulee olemaan vaikeeta, lisäksi liikkuminen ahtaassa käytävässä monen muun koiran kanssa..

torstai 24. lokakuuta 2013

Pala kurkussa..

Tän viikon treenit jäi vähäisiksi.
 
Maanantaina Pyry sai pitää ansaittua tokotaukoa, tosin energiaa tuossa olis ollut vaikka kuinka paljon normilenkitysten jälkeen, ja aktivointipelin kanssa saatiin vähän energiaa purettua.
 
Tiistai
 
Tiistaina käytiin treenaamassa narttubortsun ja hänen omistajansa kanssa kentällä. Suunnitelmissa oli vähän sellaista rennompaa ja hauskempaa treenaamista.
 
Aluksi oltiin Pyryn kanssa yksin kentällä, ja otettiin pari kertaa hypyn jälkeistä tolpan kiertoa, ja nyt tein sen silleen lopuksi, että ohjasin tolpan kiertoon suoraan paikaltani (normaalisti olen askeleen ottanut eteenpäin avuksi). Sitten muutaman kerran otin Pyryn perusasentoon, jätin, ja menin kopin taakse piiloon ja kutsuin. Pyry tykkää tällaisesta etsintäleikistä ja saa käyttää lihaksiaankin juoksemiseen. Ja tehtiinköhän seuraamisesta maahanmeno lisäksi ja seuraamista A-esteen kautta, sekä hyppyesteen kautta.
 
Sitten tuli seuraa, ja alkeisagilityryhmällä oli kokoontuminen siinä kentällä samaan aikaan. Siinä sitten meni järjestyksenvalvoja Pyryn pasmat sekaisin, kun joku päästi koiransa vapaaksi, ja se juoksi kentän poikki toisen ihmisen luo. Pyry rupesi huutamaan sen vuoksi, ja meni vähän aikaa että sain tolkun koiraan. Pyryn näkökulmasta koira oli karannut omistajaltaan, ja eihän se käy tokokentällä.
 
Sen jälkeen tehtiin sitten suoraan paikkamakuu, ja tuosta kiihtymisestä johtui sitten koko paikkamakuun aikainen vinkuminen. Sain sitten lopettamaan vinkumisen "rauhallisesti"-pyynnöllä, ja sitten pystyin vapauttamaan Pyryn rauhallisena olosta. Ei selkeästi olisi pitänyt tehdä heti paikkamakuuta kiihtymisen jälkeen. Sain sitten tehtyä sen jälkeen uudestaan paikkamakuun yksin, ja toinen ohjaaja seurautti siinä ympäri koiran kanssa ja Pyry ei kääntänyt edes katsetta toiseen koiraan. Sentään yksi onnistuminen. Lisäksi tehtiin lyhyitä seuraamisia.
 
Keskiviikkona pala kurkussa vähän jokaisella..
 
Keskiviikkona piti mennä tokotreeneihin, mutta....
 
Mulla on töiden jälkeen taas Nekku-kissa ulkona vähän aikaa, kun Pyrykin pääsi. Yksinänihän en Nekkua ota ulos, kun en pysty katsomaan molempien perään samaan aikaan. Eli Jani oli kyllä paikalla. Naapurin "pellon" puolella oli naapurin kissa metsästämässä, ja Pyryhän ei siitä välitä ja antaa sen olla siellä. Mutta Nekku huomasi kissan (yleensä ei huomaa niitä ollenkaan), ja lähtikin sen luo juoksemaan. 

Olin ennen sitä huutanut Janille että ottais Pyryn sisään, mutta näköjään Jani oli jo mennyt sisälle ja jättänyt meidät keskenään. No Pyrylle tulikin sitten hätä että tulee kissojen välinen tappelu, ja lähti perään. Sain kerran pysäytettyä, mutta sitten lähti, ja sitten kaikki kolme juoksi naapurin suuntaan ja minä perässä. Naapurin rajalla löysin Nekun ja huutelin Pyryä. Nekun kävin viemässä sisälle, ja käskin Janin Pyryn perään. Pyry tulikin sitten heti meidän pihalle, kun Jani vihelteli sen kotiin. 

En ole ehtinyt käymään kysymässä naapurilta että paljonko niiden lapset sai traumoja, kun koira jahtasi niiden kissaa. Aika epätodennäköistä että Pyry ottaisi kissaa kiinni, todennäköisesti vaan pysäyttäisi ja luikkisi sitten pois kun kissa puolustautuu.
 
No sitten Pyryhän oli vähän kiihdyksissä ilmeisesti vielä sisällä, ja en tajunnut sitä kun annoin Pyrylle dentastixin. Sen syömisen jälkeen Pyry tuli mun luo nieleskelemään ja yritti köhiä. Sillä oli juuttunut pala hammasluuta nieluun. Jonkin aikaa se yritti oksentaa ja köhiä ja nieleskellä, ja alkoi vinkumaan ja vähän hätääntymään. Suussa ei näkynyt mitään ja Jani yritti kaivaa sitä sieltä kurkusta mutta ei saanut. Sitten Pyry alkoi käymään vaikeaksi, ja päätettiin lähteä Porvooseen eläinlääkäriin (ainoa jossa oli aikaa ottaa vastaan). 

Eläinlääkärillä edelleen nieleskeli ja aristi kurkkua, ja päättivät katsoa Pyryn suuhun. Pyry piti rauhoittaa, mutta rauhoitus ei rauhoittanut kunnolla Pyryä, joten laittoivat vahvemmat aineet. Siellä nielussa eikä kurkussa mitään enää näkynyt, mutta nielu oli vähän vahingoittunut siitä hammastikusta. Pyry sai sitten kipulääkkeet muutamaksi päiväksi ja sai ohjeeksi syödä pehmeätä ruokaa useamman päivän.
 
Pyryllä kesti taas pitkään herääminen, ja yöllä sain käyttää sen sitten asioilla, ja söi kipulääkkeen puolikkaan. Aamulla suostui syömään vedessä pehmennyttä kuivaruokaa. Toisen puolikkaan kipulääkkeestä sai monessa osassa kun ei suostunut syömään kokonaan. 

Eläinlääkäri varoitteli että kipulääke on sitten maukas, ja koirille mieleen, että sen saa sitten piilottaa lukkojen taakse. Ei sitä tarvitse Pyryltä varjella, mutta Nekku pääsi siitä hajulle, ja yritti osan iltaa sitten murtautua kaappiin jonne sen kipulääkkeen laitoin. Lopetti vasta kun näki että siirsin kipulääkkeet pois kaapista ja annoin kissoille lihatikut syötäväksi. Ryökäle kissaksi se on...
 
Tästä tapahtumasta johtuen on sitten myös anti-dobing-varoaika, eli kilpailukielto 28 vrk nukutusaineesta sekä kipulääkkeistä. Meillä peruuntuu siis Kouvolan näyttely 10.11.13 ja suunnittelemani toko-koe 9.11.13. Katsotaan peruuntuuko myös agility sunnuntailta, vai olisko Pyry jo silloin kunnossa.
 
Meidän tokotreenit loppuu maanantailta ja keskiviikolta, ja todennäköisesti siirtyy sunnuntaille, jolloin on myös arkitottistreenit Kotkan Kivalla. Vähän harmi, että on sitten vaan kerran viikossa treenit, ja varsinkin sitten kun sunnuntaisin on aina kaikkia näyttelyitä ja kokeita juurikin, niin paljon jää käymättä treeneissä, eikä saada häiriötreeniä varmastikaan tarpeeksi. Olis myös kiva että olis treenejä ke-to, ettei agitreenit ja tokotreenit olisi peräkkäisinä päivinä, mutta minkäs teet. Ehkä ensi viikolla treenataan Kotkassa lappalaiskoiratreeneissä.

Ehkä sitten yritetään toko-kokeeseen 23.11. Kotkassa tai 1.12. Porvoossa. Pitänee miettiä että kumpi olis parempi. 

 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ensimmäinen toko-koe käyty korkkaamassa Orimattilassa. Tuomarina oli Marita Packalén.

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen kytkettynä: 8,5 (lopussa oli täyskäännös ja liike seis ja Pyryn mennessä perusasentoon astuin sen hännän päälle ja se kiljaisu ja ponkaisi pystyyn)
Seuraaminen taluttimetta: 9 (Parasta Pyryn seuraamista, mitä siitä voi saada irti)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 9 (haisteli estettä hypyn jälkeen)
Kokonaisvaikutus: 9

Yhteensä 190 pistettä, eli ALO1 ja kunniapalkinto!

Aika pitkään saatiin odottaa että ALO-luokan koe alkaisi. No, tutustuttiin meidän paikkamakuun vieruskaveriin; valkkariuros Shiroon, ja jännitys paikkamakuusta hälveni kun sain tietää valkkariuroksen olevan leikattu ja Pyry ei siitä ollenkaan välittänyt. Itseä jännitti koko aamun, mutta kyllä kokeesta sitten selvittiin.

Pyry ei maneesissa ollenkaan haistellut maata, mikä oli tosi hienoa. Eikä välittänyt kaikumisestakaan. Maneesissa oli AVO-luokan koe samaan aikaan, mutta maneesi oli verkolla jaettu kahteen, ja se antoi aika hyvän näkösuojan. Pyry ei ainakaan ottanut hirveästi häiriötä toisen puolen suorittajista.

Luoksepäästävyydessä Pyry istui hienosti paikallaan, ja heilutti vaan häntää tuomarille.

Paikkamakuussa jouduin antamaan kaksi käskyä maahan menoon, ja kaksi käskyä sivulle tuloon. Varmaan johtui siitä, että treenasin sitä maahanmenoa jonkin verran ennen meidän vuoroa. Kuitenkin Pyry katsoi hienosti kokoajan ryhdikkäästi minua, eikä juurikaan vilkuillut sivuille. En tiedä huomasiko tuomari vai eikö välittänyt, mutta antoi siitä kuitenkin 10. Moni muu nousi seisomaan, haisteli maata, nousi seisomaan yms.

Odottaessa yksilöliikkeiden vuoroa leikittiin ja nostettiin Pyryn virettä. Se onnistui aika hyvin, ja Pyry oli kivan rento ja innokas meidän vuorolla.

Seuraamiset meni mun mielestä hyvin, jossain käännöksessä ihan hetken jäi jälkeen, muuten oli hieno. Paitsi että astuin ekassa seuraamisessa Pyryn hännän päälle loppuperusasennossa. Hienosti piti kontaktia ja kaikkea.

Liikkeestä maahanmenossa meni hienosti ja nopeasti maahan, mutta jouduin käskemään kaksi kertaa istumaan. En taaskaan tiedä huomasiko tuomari, vai eikö välittänyt, kun ei laskenut pisteitä.

Luoksetulo oli hienosti laukalla ja hyvä sivulletulo, ihan 10:n arvoinen.

Liikkeestä seisominen oli kanssa ihan täydellinen ja nopea. 10:n arvoinen

Estehypyssä tosiaan Pyry hyppäsi ja sen verran lähelle estettä, että pystyi siitä haistelemaan hyppyestettä ennen kuin tulin sen sivulle. Ei kuitenkaan liikkunut ollenkaan. Tästä ilmeisesti meni piste, ja tuli 9. 

Kokonaisvaikutus siis myös 9, ja tuomari neuvoi, että pitää muistaa liikkeen jälkeen, etten liikkuisi paljoa, jotta en villitse koiraa enempää.. Niin, sanoin kyllä, että ongelmana on normaalisti se liika rauhallisuus, ja tuomari meinasi että Pyry tekee niin hyvin, ettei tarvitse miettiä tekeekö vai ei.

Siis Pyryllä juurikin on ollut välillä ongelmana liika rauhallisuus, ja ollaan tietty tehty sen eteen töitä, ja tässä on tulos. Joten niinkään haittaa, jos jostain syystä vaikuttaa liian innokkaalta. Sen ansiosta Pyry teki liikkeet hyvällä vireellä ja innokkaasti. Seuraavan kerran pitää vaan muistaa ottaa Pyry "haltuun" nopeammin sivulle.

Olen siis enemmän kuin tyytyväinen tulokseen, ja vaikka olisi ollut tiukempi tuomari, niin silti helposti oltaisiin saatu ALO1-tulos. Nyt yritetään sitten saada kaksi 1-tulosta lisää, niin tulisi se TK1. Voisiko se tapahtua jo tänä vuonna jos tähdet ja kuu ovat oikeassa asennossa. Tällaisia pisteitä en odota seuraavilta kerroilta, toivon vaan että liikkeet eivät mene nolliksi, niin on mahdollisuuksia 1-tuloksiin. Seuraavan kerran sitten joko 9.11. Porvoossa tai 23.11 Kotkassa pienen mietinnän jälkeen.

Parantamisen varaa on aina. Maasta istuminen meni taas kahdella käskyllä. Tässä pitää taas tehdä töitä ettei jumitu. Lisäksi estehypyssä pitää kai naksutella tms sitä, ettei koske hyppyesteeseen. Ja seuraamisessa voisi panostaa siihen katsekontaktiin.


torstai 17. lokakuuta 2013

Viimeiset agin omatoimitreenit

Tänään oli sitten viimeistä kertaa agitreenit Loviisan kentällä. Meitä oli kaks treenaajaa, yllättäen pikkuhiljaa väki kaikkosi treeneistä.

Tehtiin ihan vaan este - kepit - putki treeniä, ja Pyry meni aika hienosti kepit vauhdilla.


Tein myös takaaleikkauksen kepeille, ja hienosti Pyry kesti sen. Tein myös persjätöllä puolen vaihdon keppien jälkeen, kun Pyry vielä suoritti keppejä, niin ekalla kerralla keskeytti kepit, mutta tokalla kerralla ei enää välittänyt.

Tehtiin myös keinua, ja ekalla kerralla meni aika vauhdilla, niin seuraavilla kerroilla alkoi himmaamaan keinulla, mitä ei ole ennen tehnyt. Keinun kontakti oli aika hieno ja A:lla tehtiin myös kontaktiharjoittelua, niin sekin meni jo aika rutiinilla. Ja sain Pyrylle myös vauhdikkaan lähdön kontaktilta.

Edit. Pyry meni alussa pari kertaa hyvällä innolla ja vauhdilla, mutta sen jälkeen alkoi kyllästymään. Pitäisi todella pystyä tekemään melkein joka kerta eri ratoja, eri kohdista, silloinkin kun joku menee väärin, jotta tuo ei ala himmailemaan.

Käytiin tekemässä vielä yhden firman pihassa kaikki tokon ALO-liikkeet paitsi hyppy. Menin kuitenkin palkkaamaan luoksetulon jälkeen, kun se oli niiiiin hieno. Ehkä ehdin vielä perjantaina ottamaan luoksetulon ja vaikka maahanmenon seuraamisessa palkatta peräjälkeen, että ei odota aina sen luoksarin jälkeen palkkaa.

Marraskuussa alkaa Kotkassa agitreenit, ja ens viikon sunnuntaina käydään Mannerin treeneissä.

Seuraavan kerran kuulumiset siis tokokokeen jälkeen!

Tokotreenit ennen koetta

Ei ne tokotreenit menny ihan kuin suunnittelin.

Viime keskiviikkonahan treenasin yksin, tosin sain aika hyvän draivin Pyrylle, ja sain pidettyä treenin tarpeeksi lyhyenä ja vauhdikkaana. Sunnuntaina sentään päästiin testaamaan sitä maneesia ja käytiin eri porukassa tokoilemassa.

Maanantaina oli porukkaa, mutta en tajunnut pyytää ketään liikkuroimaan. Saatiin sentään tehtyä paikkamakuu muiden kanssa. Pyry seuraaminen oli vähän tahmeeta tosin. Pyry meinaa vaan valahtaa lonkalleen makuussa (onhan se hyvä ettei kuitenkaan selälleen käänny makaamaan, kun tokosääntöjenhän mukaan se on kiellettyä :D ).

Eilen meitä oli kaksi treenaamassa, Kiri the valkkari seuranamme. Pyry otti aika paljon häiriötä Kiristä, ilmeisesti koska se äänteli normaalia enemmän (tekivät kokeenomaisen treenin). Otin paikkamakuuta Kirin juostessa kentällä, ja kaikki liikkeet palkattuna. Pari liikettä otin vain lennosta peräkkäin. Estehyppy tehtiin kerran, ja ennen ja jälkeen lämmittelyä esteellä (vauhdista ylihyppyjä). Jäävät oli hienot, paitsi seisomisessa käveli pari askelta perässä, mutta varmaan sanoin jotenkin epämääräisesti käskyn. En ottanut uudelleen, ettei Pyry ala taas kyseenalaistamaan liikettä.

Tehtiin liikkuroituna pari kertaa seuraamisen alku, että ekan käännöksen jälkeen palkkasin (tai siis siinä vaiheessa kun oli hyvä kontakti). Pyryllä on taas seuraamisen alussa näköjään kadonnut kontakti, joten sitä sitten treenataan nämä muutama päivä ennen koetta. Tehdään siis puol askelta/askeleen seuraamista siten että kontakti on alusta alkaen, enkä palkkaa jos kontakti tippuu. Hyvin meni ainakin tuossa illalla kun sitä treenailtiin. Aamulla treenattiin sitten nopeaa maahanmenoa vauhdista ja jalalla polkaisulla tehosteella. Meni aika hienosti.

Tänään otetaan tuolla viereisellä kentällä ennen agittelua varmaan kokeenomainen treeni, ja sitten perjantaina otetaan sitten vaan kääntymis- ja viretreeniä. Lauantainahan on äidin synttärit, joten siihen tulee pakollinen vapaa, ja sunnuntaina sitten onkin koe.

Virallisesti alkoi jännittämään, kun tuli koekutsu. ALO-luokassa on 12 koiraa, ja Pyry on villakoiranartun ja valkkariuroksen välissä paikkamakuussa. Se on kahden tuomarin koe, joten mietityttää että onko ALO ja AVO luokat samaan aikaan ja viereisissä kehissä, ja mitähän siitäkin tulee, esim. luoksetulossa??!!

Liikkeet on hallussa, ainoa jännityksen aihe on Pyryn vireen kestäminen koko kokeen. Varsinkin kun palkatta se välttämättä laskee, kun sosiaalinen palkka ei ole vielä ihan kunnossa. Lisäksi tietenkin oma liikkurin kuuntelutaito, oikean- ja vasemman erottaminen, oikeiden käskyjen muistaminen vähän hermostuttaa. Mun muisti kun ei jännitystilanteessa ole mikään järjettömän hyvä.

ALO-luokan kokeen ajankohdaksi on laitettu 12.15, ja pyritään olemaan n. tuntia ennen paikalla. Pyry tarvitsee uudessa paikassa jonkin verran aikaa, että se pystyy toimimaan. Onneksi ei olla alkupäässä järjestyksessä muutenkaan, niin kerkeää virittelemään sen paikkamakuun jälkeen.

Sori, kun tulee niin paljon juttua tästä, mutta tää on MUN JA PYRYN EKA KOE!!!! Kaikki tunnelmat kirjataan. :D Pitäisi ottaa videollekin joskus noita treenejä, niin ei tarvisi selostaa niin paljon. :)












sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Arkitottista, tokoa ja vähän agilityä

Tänään käytiin Kotkan kivan arkitottistreeneissä, treenattiin koiran omaehtoista kontaktia, maahanmenoa ja temppua. Oli se tunti aika pitkä aika treenailla, vaikka pidettiinkin taukoja aika lailla.

Maahanmenot Pyry meni hienosti, mutta sitten kun kouluttaja tuli katsomaan, niin Pyry tarjosi vain seisomista. Todennäköisesti sen takia, kun sanoin aika korkealla äänellä, lyhyesti, ja Pyry oli siinä vaiheessa jo tehnyt niin monta kertaa maahanmenoa, että alkoi kyseenalaistamaan, että haluanko maahanmenoa vai jotain muuta. Tehtiin tosin sen jälkeen taas monia nopeita maahanmenoja. Temppuina tehtiin kaikkea pujottelua, puolenvaihtoja yms. Ei Pyry välittänyt yhdestäkään koirasta kentällä, se oli vain töissä! Ja hienosti leikkikin lelulla treenien lopussa, mitä se ei oikein Heinlahden kentällä ole tehnyt.

Sitten käytiin Siltakylässä treenaamassa hevostallin maneesissa ensi tokokoetta varten. Pyry sai käydä katsomassa heposiakin ennen sitä. Oletin että Pyry olisi enemmän ollut innostunut haistelusta ja hevosten hajuista, mutta ei oikeastaan. Enemmän kiinnostunut se oli minun kanssa tekemisestä. Kuitenkin enemmän sitten häiritsi maneesin kaikuminen. Ei meinannut alussa pystyä leikkimäänkään kun kaikui. Nopeasti kuitenkin tottui, ja tehtiin seuraaminen, molemmat jäävät ja luoksetulo. Palkkasin kyllä jäävissä ja luoksetuloissa. Loppua kohti seuraaminen vain parani. Ja hyvin leikki jälkeenpäin. Joten pitää tosiaan viettää aikaa ennen koetta siellä maneesissa jonkin aikaa, että Pyry tottuu hallissa tekemiseen.

Käytiin pitkällä lenkillä kaupungissa, ja silti Pyry vaan on koko ajan tekemisen puutteessa.

Tehtiin sitten vähän agikontaktitreeniä tänään pihalla, ja kun se meni hyvin, niin vaihdoin paikkaa. Sitten menikin vähän aikaa, että Pyry tajusi pysähtyä kontaktille toisessa paikassakin. Kyllä se siitä kai..

Ja tehtiin keppitreeniä, ja tästä otin videotakin todisteeksi. Kepit menee tälleen kotipihassa muovikepeillä, kentällä se on sitten hitaampaa kun kepit ei annakaan samalla tavalla periksi:


torstai 10. lokakuuta 2013

Treeniä, treeniä

Jee! Päästään Agi-Kotkien riveihin treenaamaan ohjatusti agilityä marraskuun alusta lähtien. Treenit on todennäköisesti Karhulassa maanantaisin.

Lisäksi ilmoitin Pyryn Kouvolan ryhmänäyttelyyn Pekka Teinin arvosteltavaksi ja marraskuun eka viikonloppu mennään jäljestysleirille Kullooseen. Pikkaisen on taas tekemistä haalittu...

Keskiviikon tokotreenit

No liikkuroituja liikkeitä ei päästy tekemään, koska oltiin kentällä yksistään. Näköjään sade karkottaa treenaajat.

Vietettiin tehokkaat 15 minuuttia kentällä ja keskityttiin lähinnä oikeaan vireeseen.

Alussa teetin Pyrylle myös paikkamakuun (kun otin hyppyesteen esille), kun tiesin että märässä maassa maahanmeno on ällöä Pyryn mielestä. Lisäksi liikkeestä maahanmenossa autoin ihan käsimerkillä Pyryn maahan, koska uskon että muuten se olisi mennyt todella hitaasti maahan.

Nyt muistin siis kentän reunalla vähän herätellä Pyryä, otettiin pari perusasentoa ja lelulla leikkimistä. Siitä sitten hyvällä vireellä käytiin tekemässä pari lämmittelyhyppyä tokoesteellä, ja sitten kerran kokonainen liike.

Sitten tehtiin seuraamista nopeilla käännöksillä, A-esteen kautta ja siitä suoraan seuraamaan parissa kohtaa palkaten. Ja sitten palkatta kaksi lyhyttä seuraamista, ja kolmannesta seuraamisesta pari askelta ja lelulla leikkimistä. Lopulta tehtiin sitten pari tokoesteen hyppyä vauhdilla ja leikkimistä. Ja siinä oli treenit. Hyvät, nopeat, täynnä äksöniä ja hyvällä vireellä. Tälleen kun treenattaisiin aina.

Ensi viikolla pitäisi sitten joku saada liikkuroimaan pariin otteeseen, että Pyry tottuu siihen liikkuriinkin taas.

Tänään tehtiin ihan erikseen vihdoinkin kapulanpitotreeniä, ja aika hyvin Pyry hiffasi että kapulaa pidetään, vaikka kuinka pitäisin kiinni kapulasta molemmin käsin. Tätä sitten jatketaan toivon mukaan säännöllisesti, että pitäminen vahvistuu. Teetin Pyrylle noudon kolme kertaa pihalla, ja kolmannella kerralla selkeästi laukkasi luokse ravaamisen sijaan. Se oli aika upeannäköinen suoritus.

Torstain agitreenit

Tänään oli agilitytreenit. Olin yksin siellä Pyryn kanssa, kun muut olivat peruneet treenit.

Päätin tehdä tällaisen radan (enempää en olisi jaksanut kantaakaan esteitä kontista). Kepeistä oli vain puolet, kun en jaksanut/viitsinyt enempää kantaa.



Ideana oli tehdä päällejuoksu heti 1-2 esteillä ja keppien jälkeinen 5-este suoritettuna siten, että lähetin Pyryn keppien oikealta puolelta 5-esteelle ja siitä putkeen.

Kepeiltä 5-esteelle treenattiin ensin siten, että laitoin namialustan 5-esteen taakse, jotta se vetäisi Pyryä 5-estettä kohti kun itse olin toisella puolella keppejä. Pyry vähän keppien lopussa peruutti kun yritin ohjata toiseen suuntaan, mutta kun Pyry hiffasi mitä halusin, niin viimeiset kerrat meni aika näppärästi ja Pyry meni hienosti itsenäisesti putkellekin.

Päällejuoksut toimii Pyryllä edelleen tosi hienosti, ja se menee tosi pienellä ohjaamisella. 7-esteen jälkeen valssasin, että Pyry menee helpommin A-esteelle.

Kontakteja treenattiin, ja siinä vaiheessa kun Pyryllä oli enemmän vauhtia, niin ei meinannut pystyä pysähtymään. Kuitenkin saatiin aika paljon hyviä onnistumisia, joten siitä on hyvä jatkaa.

Treenattiin paljon kontaktilta lähtöjä lelun avulla, ja muutenkin keskityttiin leikkimiseen tosi paljon. Ja oli ihan hirveän hauskaa. Ja Pyryllä riitti intoa vaikka mihin, kun oli lelupalkkaus. Kun vain jaksaisin aina käyttää sitä lelua palkkaamiseen.

Viikonloppuna pitäisi käydä kaupungilla treenaamassa jossain puistossa, sekä arkitottistreeneissä Heinlahdessa, ja ehkäpä myös siellä maneesissa. Kohta on enää viikko kokeeseen, JAIKS!!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Tokotreeniä

Lauantai

Käytiin pyöräilemässä Pyryn kanssa 1,5 tunnin lenkki Sarvilahden hiekkateillä, oli se kivan rentouttavaa. Pyry sai olla osan matkasta vapaanakin (tosin alussa jumitti juoksunartun tuoksuissa).

Sunnuntai

Pyryn kanssa käytiin Myrskylässä katsomassa Verttiä. Vertin kanssa leikkivät jopa kepillä ihan sulassa sovussa.

















Tässä vielä videota alkuleikistä:



Vertin kanssa riekkumisen lisäksi Pyry pääsi tapaamaan myös kahta belggarityttöstä, Romaa ja Hexaa. Romaa ei olisi pätkääkään kiinnostanut takapuolessa haisteleva uros, ja Hexa (1v.) päästi jälleen pentuvinkaisun, kun Pyry oli liian innokas. Sitten Verttikin pääsi mukaan joukkoon, ja hienosti meni. Vaikka Hexa otti kepinkin jolla yritti saada poikia mukaan leikkimään, niin Pyrykin hyvin herrasmiesmäisesti antoi tytön pitää keppinsä. Kyllä se yksi porokoira meni kolmen belgin mukana sisälläkin ihan helposti.

Eiliset tokotreenit

Meni ihan hienosti, seuraamisissa Pyryllä oli hieno vire, tehtiin vaihtelevaa seuruuta. Tehtiin myös liikkeet seuraaminen - liikkeestä maahan - liikkeestä seisominen - luoksetulo palkatta (siis luoksetulon perusasennossa palkkaus). Hyppyyn jumiuduttiin, ja se koitui meidän turmioksi.

Siis Pyryhän edelleen jää aika lähelle hyppyestettä ja vinoon. Sitä ei ole oikein saatu mitenkään korjattua, ehkä johtuu siitäkin, että en ole tarpeeksi yhdenmukaisesti treenannut. Lisäksi Pyry on alkanut välillä haistamaan estettä. Nyt alussa meni ihan hyvin, ja viimeiseksi meni ihan hyvin liikkeenomainen hyppy.

Tehtiin vaan aivan liian monta kertaa hyppyjä, jolloin Pyry alkoi kyseenalaistamaan koko hyppäämistä (tässä on oltava jotain vikaa kun tätä toistetaan), ja parisen kertaa meni hypylle, mutta ei hypännyt tai jäi ainoastaan minun sivulle, koska alkoi tarjoamaan toista toimintaa - kun hyppy kertaalleen ei kelvannut emännälle. No, tähän päätin, että tehdään myöhemmin vain muutama lämmittelyhyppy ja yksi liike, ja hyvällä vireellä. Nythän ennen koetta ei oikeasti kannata yrittää hienosäätää mitään liikkeitä vaan pyrkiä hyvään vireeseen. Itse vain jumiudun näissä treeneissä johonkin huonoksi onneksemme.

Kyllähän taas yksi treenikaveri sanoi, että mitä väliä sillä hypyllä nyt muutenkaan on, kun sitten taas ylempiin luokkiin se muuttuu niin paljon, niin ei näissä alemmissa luokissa siihen kannata käyttää aikaa. Miten tässä nyt aina oletetaan että Pyryn kanssa siirrytään ylempiinkin luokkiin joskus (Pekka Korrikin tästä mulle sanoi). Saas nähdä saadaanko me sitä ensimmäistä koulariakaan, vai loppuuko mulla mielenkiinto.

Agilityn kontaktitreenien edistyminen

Mutta hei, meidän agilityn kontaktitreenit ovat edistyneet aika hienosti. Ollaan kotona tehty kontaktipysähdystä uudella käskysanalla "pinta", ja olen saanut hyvin liikkua Pyryn pysähtyessä kontaktille. Ollaan tehty myös (eilenkin) tuolla koulutuskentällä A-esteellä kontakteja, niin hienosti pysähtyy mun liikkuessa. Kunhan muistan a) oikean käsky-sanan b) oikeasti liikkua samanaikaisesti c) sanoa käskyn kun Pyry on justlähes kontaktialueella. Treenattiin myös kontaktilta lähtemistä lelusaalistuksen avulla.

Tokotreenisuunnitelma tokokokeeseen su 20.10.2013 Orimattilassa

Pitäisi tehdä jonkinlaista tokotreenisuunnitelmaa näin ensi viikon tokokoetta ajatellen. Vähän tässä sotkee myös Äidin synttärit tokokoetta edeltävänä päivänä, mutta eiköhän siitä jotenkin selvitä.

Luvassa on kolmet ryhmätreenit (ke, ma, ke) ennen koetta, ja niihin teen treenisuunnitelmaa. Muuten sitten treenataan palkkaamattomuutta, sosiaalista palkkaa, leikkimistä, käännöksiä yms muulla ajalla. Lisäksi ensi sunnuntaina käydään ainakin arkitottistreeneissä eri kentällä, ja ehkä myös maneesissa. Lisäksi pitäisi käydä tällä viikolla ainakin kahdesti kaupungilla treenaamassa joissain puistoissa, ja ensi viikolla pyrin käymään kolme kertaa, ja viimeinen päivä perjantaina (ennen kuin lähden valmistelemaan niitä äidin synttäreitä).

Meillä kaiken onnen lisäksi on naapurissa alkamassa naapurin labbisnartulla juoksut. Tämä tuo sitten oma mausteensa meidän treeneihin, ja yritän pitää treenit mahdollisimman yksinkertaisina ja vauhdikkaina.

Keskiviikko: 
- lämmittelyhyppyjä + kerran hyppyliike ja leikkimään
- seuraamisliikkeet ja seuraamisesta maahanmeno palkattomana, palkkaus maahan jäävän jälkeen seuraavan liikkeen perusasennosta
- Paikkamakuun häiriöta ja kehumista
- liikkeenohjatusti seuraamisen 2 askelta

Perjantaina/lauantaina
- kaikki liikkeet palkattomana kotipihalla/vieraalla hiekkakentällä - vain sosiaalinen palkka mukana

Sunnuntai
- Kotkan Kivan treenit (maahanmeno, kohtaaminen, temppu)
- Tehdään nopeita maahanmenoja maahanpolkaisu tehosteena, paikkamakuuta häiriössä, kontaamisessa tiukka seuraaminen ja temppu hyvänä lopetuksena

Maanantai
 - liikkeenohjatusti jäävien liikkeenohjaajan pysäytyskäskyt kuitenkaan pysähtymättä heti (ettei Pyry ennakoi)
- liikkeenohjatusti kaikki liikkeet, palkkaus joka toisen liikkeen jälkeisen liikkeen alun perusasennosta. Paitsi luoksetulossa heti sivulleistumisesta.
- paikkamakuu

Keskiviikko
- liikkeenohjatusti heti palkka liikkeen aloittamisen jälkeen
- liikeenohjatusti hyppy
- luoksetulo siten, että joku pitelee ja itse juoksen pois
- paikkamakuu uroshäiriössä

Omia muistiinpanoja
  •  Pidä treenit vaihtelevina
  • Leikitä paljon ennen yksilöliikkeitä ja jälkeen
  • Käy tekemässä puistoissa, hiekkakentillä, maneesissa, asfaltilla
  • Palkkaamattomuustreeni, 2-3 liikettä ja leikkipalkka, tai liikkeiden välien palkkaus
  • Valmis-sanan vahvistaminen ja palkkaus
  • Sosiaalisen palkan vahvistaminen
  • Takapään treeniliikkeitä, ja käännöksissä palkkausta
  • Leikitä paikkamakuun jälkeen (muuten rauhallisen koiran kanssa)
  • Tee paikkamakuussa häiriötä, eripituisia paikkamakuita, toinen koira lähtee liikkeelle, oma liikkuminen kesken paikkamakuun (piiloon tms), liikkuminen koirien väleistä.
  • Kehu paljon liikkeissä ja lopussa aidosti
  • Palkkaa liikkeiden välejä, eli liike + sos. palkka, ja sitten seuraavan liikkeen perusasento ja palkkaus (tai parin liikkeen päästä)
  • Liikkuritreeniä - liikkuri käskee liikkeelle ja palkkaan Pyryn parin askeleen jälkeen, tai että ekan käännöksen jälkeen leikkiminen
  • Seuraaminen
    • nopeat käännökset
    • puolenvaihdot
    • ympäripyrähdykset kesken seuraamisen sivulla
    • estehyppy ja seuraaminen
    • muutaman askeleen jälkeen leikkipalkka
    • kehu aina välillä seuraamisissa
  • Jäävissä palkkaus jo takaisin tullessa ja kehu pysähtymisestä
  • Luoksetulossa vauhtiluoksetuloja ja vierelle istumisia
  • Estehypyssä 10 cm korkeammat hypyt, ja alussa hyppyverryttelyitä, ja 1 kerta hyppy , palkkaus joko eteen tai viereen ja sitten tekemään muuta!
  • Ennen treeniä vireen nostaminen, leikkiminen ja lämmittely kentän reunalla (jotta on sama tilanne myös koetilanteessa)
Muuta treeniä

Ollaan vahvistettu lisäksi noutoa, ja Pyry menee aika hyvällä vauhdilla kapulalle, pitoa pikkuhiljaa ollaan harjoiteltu siten, että kosketan pikaisesti kapulaa siten, että Pyry ei ehdi tiputtamaan sitä mun käden ojentuessa. Tavoite on, että Pyry pitää kapulaa vaikka pidän siitä kiinni tiukasti, ja irroittaa siis vasta käskystä.
Lisäksi uskalsin aloittaa tunnaritreenit! Ei olla tehty sitä, koska nouto ei ole ollut niin varma, mutta nyt lopulta uskalsin siis aloittaa tunnistusnoudon. Ihan oppikirjan mukaan (jep, mulla on Salme Mujusen oppikirja), ensin toistelin moneen kertaan "oma" sanaa, ja pidin tunnistuskapulaa kädessä, ja Pyry koski siihen. Sitten heitin kapulan, ja Pyry haki sen kun sanoin "oma".
Kolmas vaihe oli sitten, että otin ulkoa tuodun (koskemattoman) kapulan ja asetin sen kädet suojattuna muovilla lattialle. Kävin laittamassa ensin kauemmas "oman", ja Pyry haki hienosti ja seuraavaksi laitoin "oman" koskemattoman vierelle, ja hienosti Pyry haki omansa. Tässähän on ongelma, että vaikka kuinka pidän ulkona noita koskemattomia kapuloita, niin silti niissä voi olla meidän hajuja. Jossain vaiheessa pitää sitten vaihtaa kapuloita muitten treenaajien kanssa No, kunhan tulee selkeä hajuero kuitenkin siihen "omaan" ja koskemattomiin, että Pyry hiffaa mitä tässä haetaan ja sitten ruvetaan tekemään eri kapuloilla.

Pitäisi myös palautella muistiin ruutuakin jossain vaiheessa.

torstai 3. lokakuuta 2013

Agitreenit

Kun tokossa menee hyvin, niin agissa vaan ei mene.

Lauantaina käytiin tekemässä itsekseen kentällä agitreeniä. Pyry oli tosi herkällä tuulella. Ilmeisesti siksi kun olin ollut koulutuksessa kolme päivää, enkä puuhannut Pyryn kanssa juuri mitään, ja toiseksi meillä on ollut paljon treenitaukoa nyt. Pyry rupesi hidastelemaan pienistäkin eleistä, ja alkoi herkästi kyseenalaistamaan että mitä nyt oikeasti tarkoitin. Yritti jostain syystä ekaa kertaa aloittaa keppejäkin väärältä puolelta, kun ei mukamas tiennyt mitä tehdä. Itsellä meni sitten vähän hermot, eikä kummallakaan ollut kivaa. Yritin tehdä putken ja A:n erottelua, mutta mitäpä siitäkään tuli.

Tänään oltiin sitten meidän omatoimiagitreeneissä. Tällä hetkellä taas tuntuu, että olisi parempi jos meillä olisi kouluttaja, varsinkin kun en osaa lopettaa ajoissa.

Tässä on eka rata:

Treenattiin eka putkella takaaleikkausta. Eli lähtö oli 4-esteellä, ja siitä 4-5-esteet ja putkeen ja putken päässä oli namialusta. Tosi hienosti Pyry kyllä meni aivan välittämättä mun liikkeestä. Sitten treenattiin persjättöä putken jälkeen esteelle 7 ja siitä 8-esteen kautta A:lle, ja A:n kontaktia treenattiin. Tehtiin myös esteet 1-9 putkeen. Sitten oli taukoa, ja tokalla kerralla vielä treenattiin erikseen A:lta 10-esteelle lähettämistä siten, että laitoin namialustan sinne esteen taakse. Se irtoaminen on ollut vaikeampaa, kun itse en ole liikkeessä. Loppu meni hienosti, ja taidettiin tehdä koko rata. Tähän olisi pitänyt sitten jättää treenit, varsinkin kun lopetettiin kun meni hyvin, ja Pyry oli innokkaana.

Mutta koska treenikaveri esitti toisen radan, niin piti sitten kokeilla sitäkin.

Tässä rata:


Tällä radalla Pyry vähän meni miten sattuu, en sitten tiedä ohjasinko myös miten sattuu, kun ei ollut ketään antamassa silleen palautetta.

1-esteeltä ohjaus vastakädellä 2-esteelle meni hienosti ja A:lle meni hyvin. A:lla koiran ollessa kontaktilla vaihdoin toiselle puolelle A:estettä ja menin lähemmäs 4-estettä. Siitä sitten lähetin Pyryn 4-esteelle, valssilla 5-esteelle ja valssilla kepeille. Meni yllättävän hyvin, tosin Pyryllä ei enää ollut niin paljoa vauhtia kuin alussa. Hienosti Pyry meni 7-esteelle - renkaalle - 9-10-esteille. Mutta 11-putki oli vaikea, ja meinasi mennä sitten A:lle useampaan otteeseen. Ja tässä kun kiljaisin ettei menisi, niin Pyryllä heti laski into, kun ei tiennyt mitä saa tehdä ja mitä ei. On se vaikea. Olisi tuossa varmaan pitänyt vähän valssata, niin ei olisi yrittänytkään A:lle.

Loppukin meni ihan ok. Paitsi kun olin kieltänyt A:lle menosta, niin Pyry sitten valitsi putken seuraavan kerran kun aloitettiin alusta 1-3-esteet. Vaikka kontaktiesteet on paljon vahvemmat kuin putki. Ja sitten kun lopulta yritin tehdä sitä alun putken takaaleikkaustreeniä, niin sekään ei enää onnistunut, kun Pyry lukitsi heti tokan esteen jälkeen renkaan, kun tokalla radalla mentiin siinä kohtaa rengasta.

Ja kun yritin vielä ekan radan esteitä 4-8, niin meinasi joko mennä väärässä kohtaa renkaalle, tai sitten putken jälkeen lukitsi edessä olevan esteen, eikä sitä 7-estettä. Lisäksi A:lla kun käskin pysähtymään, niin Pyry pysähtyi sitten liian aikaisin, ja jopa A-esteen yläpäässä, eikä sitten yhtään tiennyt että missä kohtaa pitäisi pysähtyä. Meinaan kyllä vaihtaa käskysanan kontaktiesteille, kun koira menee ihan sekaisin että missä vaiheessa pitää pysähtyä. Nina Manner meinasi että ei tarvisi vaihtaa, mutta luulen että se on parempi vaihtaa. Kepit Pyry meni ekat kerrat ihan ok vauhdilla, ja oikein. Vähän lopputreeneissä rupesi hidastamaan. Yhtä nopeasti kentällä ei mene kuin meillä omalla pihalla, mutta luulen että johtuu siitä, että omat kepit antaa periksi, joten niissä voi mennä lujaa suoraan, kun kepit väistyy tieltä.

Jotenkin jäi vähän huono maku treeneistä, vaikka aluksi meni ihan hyvin, ja moni kohta meni hyvin. Itse en taas tajunnut leikkiä Pyryn kanssa tarpeeksi, vaan käytin nameja. Pitää alkaa miettimään että missä vaiheessa yrittäisin päästä Kotkaan treenaamaan. Meillä näitä omatoimitreenejä on vielä 3-4 kertaa. On meillä vielä se tokokoe tässä kuussa, sekä loppukuusta Nina Mannerin treenit.

Kotona treenattiin tänään pariin otteeseen keppien takaaleikkausta ja se meni tosi hienosti.

Olin ajatellut mennä Pyryn kanssa lauantaina epiksiin Hyvinkäälle, mutta nyt tuntuu että ei kyllä mennä. On taas ollut taukoa, ja meillä ei treeneissä taas mene niin kuin haluaisin. Aika paljon on tosin minun syytäni. Itse voisin olla enemmän täysillä mukana ja keskittyä siihen leikkimiseen, ja vähän suunnitella paremmin treeniä, ja tietää että kuinka paljon kannattaa treenata. Mutta ehkä seuraavalla kerralla taas saa paremmin suunniteltua.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Viikon tokotreenit

Sunnuntaina Pyry pääsi taas riehumaan Vertin kanssa.

Temputettiin myös Pyryä ja Verttiä, tekivät samaan tahtiin pyörimisiä, oravaa (Vertti osasi tosi hienosti) yms. Ja myöskin harjoiteltiin sellaista temppua, että toinen koira on paikkamakuussa ja toinen hyppää toisen yli. No oli se eka vähän hankalaa kun molemmat kuuntelivat mun käskyjä, mutta kun Vertin emäntä käski Pyryn paikkamakuuseen ja minä käskytin Verttiä, niin alkoi onnistumaan. Vertillä kesti vähän enemmän aikaa että saatiin keskittymään, kun se seurasi vain kättä ja hyppi miten sattui.

Pyry makasi täysin liikkumatta ja varmasti koko Vertin sähläysajan..... vähänkö hieno Pyry.

Pyry putsaa Vertin korvaa
Pyry putkaa Vertin korvaa






Meillä on ollut tokoa nyt koko alkuviikon, maanantaista keskiviikkoon.

Maanantaina keskityin ALO-luokan kahteen ekaan seuraamiseen, ja liikkeiden välien treenaamiseen. Eli liike + sosiaalinen/kokeenomainen palkkaus + siirtyminen seuraavan liikkeen perusasentoon vähän matkan päähän + kehu ja namipalkka. Lisäksi tehtiin hyppyä, jossa mukana kartio hypyn takana, jota piti kiertää. Pyry silti meinaa jäädä liian lähelle tai vähän vinoon esteen taakse.

Ryhmäpaikkamakuussa Pyry vinkui vähäsen, ja vilkuili viereisen bokserinartun suuntaan. Kävin muiden mukana nopeasti piilossa, jotta senkin harjoittelu saadaan aloitettua. Voi olla että se on helpompi Pyrylle jopa, kun silloin se keskittyy paljon enemmän eteenpäin minun piiloni suuntaan, kuin vieressä makaaviin muihin koiriin.

Lisäksi tehtiin pitkästä aikaa muiden koirakoiden pujottelua. Pyryllähän oli kunnon työmotivaatio päällä, kun oli ollut niin pitkä tauko treeneistä, ja seuraaminen oli oikein ryhdikästä ja oikeapaikkaista. Ainoastaan viimeisen koiran kohdalla (Purnu-pyreneittenpaimenkoiran), Pyry meinasi singota Purnun kimppuun. Melkein Pyry kuitenkin kesti ohittamisen, melkein. Tokeni nopeasti kun hihna ei antanut myöten ja ärähdin. Miten se Purnu riepookin Pyryä aina. Tässä kohtaa sitten pysähdyttiin, ja odotin että Pyry keskittyy mun sivulla, ja ärähdin kun seuraavan kerran yritti ottaa katsekontaktia, ja sen jälkeen jokin pala Pyryllä loksahti paikalleen, kun Pyryn kanssa tehtiin vielä ylimääräinen kierros Purnun ympäri, ja takaisin kierrettiin toiseen päähän omalle paikalle, niin Pyry oli täydellisessä katsekontaktissa koko loppuajan, ja lopputreenitkin...

Eilen käytiin Kotkassa lappalaiskoiratreeneissä (jossa oli lähinnä uroksia), ja jatkettiin samalla teemalla, muiden urosten sietämisellä ja paikkamakuulla. Hienosti makasivat paikkamakuussa (vaikkakin vähän suurella välillä), ja Pyry ei välittänyt pätkääkään muista uroksista, ja tarjosi lähinnä kontaktia. Tehtiin myös jäävät (joissa ei ole ollut sekaannusta pitkään aikaan), pari kertaa tosi mahtavat ja nopeat luoksetulot, ja seuraamiset oli aika hienoja, itse vaan pidin turhan hyvää katsekontaktia koiraan, kun se piti olla toisin päin, koiran pitäisi pitää minuun katsekontaktia.

Musti, Pyry ja Noki paikkamakuussa
Käytiin myös lenkillä, ja se oli todella rauhallinen lenkki urosten osalta. Oli siellä mukana porokoiranarttu sekä aussienarttu, joka oli joka pojan mieleen.. :)

Tänään oltiin taas Loviisassa tokotreeneissä, ja tehtiin hyppyjä kartion kanssa, ja muutama kokonaisena liikkeenä. Vieläkään ei ole sellaista tulosta, mitä haluaisin tuohon hyppyyn. Tehtiin myös AVO-hyppyäkin, lähinnä istumisesta hyppyä sivulle.

Tehtiin myös kerran luoksetulo kentällä, ja oli hyvä vauhti. Lisäksi molemmat jäävät, jostain syystä katsekontakti niissä meinaa tippua, ja en oikein tiedä mitä eroa tässä on normaaliin seuraamiseen, että kontakti tippuu. Ehkä pitää tehdä nopeasti pari käännöstä ja sitten jäävä. Pitää miettiä.

Myöskin tänään Pyry vinkui jonkin verran, lähinnä tosin treenin loppuvaiheessa. Muutenkin Pyry on sairastauon jälkeen vinkunut paljon, se on lähinnä sellaista kärsimätöntä vaatimista. Olen joutunut hyvin paljon puuttumaan siihen.

Lisäksi kaukokäskyissä (sana "taka") Pyrystä tulee levoton/kärsimätön kuten muutenkin kaukopalkkaa käyttäessä. Pyry meinaa alkaa vinkumaan heti ekasta liikkeestä, mutta olisi kiva käyttää takapalkkaa tässä treenissä. Vähän on auttanut se, että kun sanon "taka", ja käsken Pyryn makuulle, niin rauhallisesti juttelen sille ja silittelen vähäsen. Sitten ainakin eka istuminen on hiljainen. Tästä pitää yrittää rakentaa sitten loputkin hiljaiset vaihdot. Muutenhan Pyry tekee hyvin ne liikkumatta, mutta meinaa tulla äänitehostein. Mulle ehdotettiin, että tehtäisiin etupalkkana (että palkka on ihan edessä), pitää kokeilla, jos auttaisi asiaan. Todennäköisesti Pyry on yhtä levoton etupalkassakin, kun se palkka on tosiaan näkyvissä, ja näin myös muiden ulottuvilla.

Ilmoittauduin Orimattilan tokokokeeseen su 20.10.2013. Se järjestetään ponimaneesissa. Nyt on sitten hieman yli kaksi viikkoa treenata palkkaamattomuutta, sosiaalista palkkaa ja oikeaa mielentilaa. Pitää alkaa myös treenata mahdollisimman monissa paikoissa, ja katsoa jos pääsisi treenaamaan maneesiin Pyhtäälle. Paikkamakuu ja oikea vire (kontakti ei tipu) on nyt vielä suurimmat kehitysvaiheet ennen koetta. Paikkamakuuta pyritään tekemään mahdollimman paljon urosten vieressä.

Tänään tehtiin valkoisen paimenkoirauroksen vieressä minuutin paikkamakuu, ja Pyry ei vilkuillut pätkääkään eikä vaihtanut asentoa, se oli hieno paikkamakuu. Ehkä se onkin se bokserinarttu jota Pyry aina vilkuilee eikä muut uroot.