Pyryhän viime viikolla oli kipulääkityksellä sen kurkkuun jääneen palan takia. Noh, perjantai-lauantai yönä alkoi raju ripuli, joka jatkui edelleen sunnuntaihin ja maanantaihin. Normaalisti tähän on samantien auttanut riisi-raejuusto-ruokinta, ja Inupect Forte, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta, ja oireet vain paheni. Sunnuntaina apteekista hain Aptuksen vahvempia rohtoja. Ne auttoivat sen verran, ettei Pyryllä ollut enää niin kiire ulos, mutta vetisellä ripulilla oli edelleen vielä maanantaina.
Ja sitten taas käytiin maanantaina Avecissa eläinlääkärillä Porvoossa, ja Pyry sai ohjeeksi syödä edelleen helposti sulavaa ruokaa ja sai Tylosin -suolistoantibioottia. Pyry muisti erittäin hyvin aikaisemman käynnin eläinlääkärissä (vielä sama huone), ja piiloutui tuolin alle heti. Kaikkein pahinta oli kuumeen mittaus peräsuolesta, koska se oli erittäin kipeä, ja Pyry vain kiljui. Toimenpiteiden jälkeen vielä sitten sain vähän houkutella Pyryä pois taas sieltä tuolin alta, ja sitten sain sen unohtamaan koko kauheuden, ja sai muutaman frolikin eläinlääkäriltä ja eri puolilta huonetta. Eipä koko koira muistanut enää ollenkaan koettelemuksiaan.
Antibiootti auttoi heti selkeästi, että pari päivää suolisto sai levätä. Kuitenkaan ihan parantunut Pyry ei ole vieläkään, on hieman löysällä vielä, mutta saattanee johtua tiistaina lenkillä lennosta vedetystä hiiripaistista, tai tänään ahkeroidusta kuivasta leivästä......
Tänään siis Pyry on ollut hyvin pirteä ja oma itsensä viimeinkin. Tänään on viimeinkin juonut normaalisti (olen ruoan mukana lisännyt vettä, jotta jotain edes juo). Töiden jälkeen veti ulkona pihalla rallia (pentuvillitystä) kunnolla ja paini ihan tosissaan Janinkin kanssa. Oli myös työpäivän aikana siis kunnostautunut, ja tyhjentänyt roskiksen lattialle, ja löytänyt sieltä kuivan sämpylän ja kolmasosan kuivasta leivästä, jonka vetänyt napaansa (ei ihmekään jos vähän löysällä siis edelleen). En siis osannut ollenkaan odottaa, että se leipää varastaa, kun ei ole koskaan ollut kiinnostunutkaan oikeastaan leivästä sellaisenaan. Lenkillä oli hyvin vauhdikas (eilen oli lenkillä vielä jotenkin vaisu). :)
Joten Pyry on saanut sairastaa rauhassa. Peruin varmuuden vuoksi lauantain jälkileirin, kun ei tiedä kestääkö kunto miten koko päivän reissussa olemista. Viikonloppuna Pyry pääsee kuitenkin viimeistään leikkimään Vertin kanssa, ja sunnuntaina suunnittelin, että käytäisiin ainakin keskenämme treenaamassa tokokentällä, ellei muita liity joukkoon.
Tänään Pyryllä oli energiaa silleen, että päätin muun leikkimisen lisäksi sitten treenata vähän tokojuttuja. Pistin Pyryn kiertämään kartioita "tolppa"-sanalla, tosin Pyry päätti tuoda kartiot minulle...?! Nauroin niin kippurassa, että Pyry jatkoi kartioiden tuomista. Päätin sitten käyttää pari kertaa "kierrä"-sanaa (mitä käytän puiden kierrossa), että Pyry ei oikeasti ala tuomaan sitä kartiota minulle :D Hyvin kiersi. Kun kerran Pyry niin halusi noutaa mulle kartioita, niin leikittiin sitten noutokapulan kanssa. Pari kertaa Pyry toi mulle noutokapulaa ja tehtiin pitoharjoitusta (koskin kapulaa eri pituisia aikoja ja kehuin kun piti kiinni - "kiitos"-sanalla piti irroittaa), ja sitten tehtiin siitä "hae"-sanalla etsintäleikki, että kävin viemässä noutokapulan piiloon ja Pyry sai etsiä ja tuoda kapulan suoraan käteen. Pyryhän tykkää hirveästi etsiä leluja, niin tästä se tykkäsi kovasti, kun saisi vielä namiakin siitä. Vahvistuu vielä kapulan nostaminen erilaisilta alustoilta, ja eri paikoista.
23.11.2013 Kotkan tokokokeeseen ollaan varasijalla (joten en tiedä miten tässä sitten viitsii siihen valmistautuakaan), ja suunnittelin yrittäväni Porvoon kokeeseen 1.12. ja Lahteen 7.12, jos ei Kotkaan mennä. Porvoo on silleen vähän kökkö, kun on ahdas sisähalli, ja vireen nostattaminen tulee olemaan vaikeeta, lisäksi liikkuminen ahtaassa käytävässä monen muun koiran kanssa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti