maanantai 31. maaliskuuta 2014

Agitreenit; saksalainen

Rata:

2-esteellä ja 11-esteellä piti tehdä saksalainen. Mä taas yliajattelin, ja kädet ja jalat meni sekaisin. Onnistui se lopulta useamman kerran, ja ihan hienosti varsinkin tuossa radan alussa. Tälleen jälkeenpäin ajatellen, tosiaan ajattelin aivan liikaa, olisin vaan oikeasti vain lähettänyt normaalisti oikealta ja tehnyt persjätön. Ja mietin tälleen jälkeenpäin, että tuollaisella radalla todennäköisesti olisin tehnyt niisto-persjätön 2-esteellä.

Ennen radan läpi käymistä treenattiin putkea. Ei olla sitä pitkään aikaan tehty, ja Pyryllähän on ollut ennen ainakin ongelmana se, että se menee vauhdilla pussiin, mutta menee pää liian pystyssä/ryhdikkäästi, ja ainakin Loviisan agipussissa sotkeentui useamman kerran tämän vuoksi. Joten treenattiin erikseen taas sitä, että Pyry tulee pussista pää alhaalla (namialustan avulla). Sitten tehtiin rataa muutamaan otteeseen, ja pussi meni ihan kivasti. Keinulla jarrutin aika selkeästi vielä, jotta Pyry osaa varmasti varoa. Voin kyllä varmasti jättää jarruttelut vähemmälle pikkuhiljaa, kun Pyry selkeästi hiffaa paremmin milloin mennään keinulle.

Aika siistiä oli Pyryn ohjautuminen 9-putkelta 10-putkelle. Itse juoksin 10-putken kohdalla kun Pyry tuli vasta 9-putkelta, ja tein ohjauksen putken kohdalla ja jatkoin matkaa. Pyry hienosti meni putkeen, vaikka olin jo paljon pidemmällä putken toisessa päässä. Jostain syystä tosin keinulta 9-putkelle oli hankala Pyryn mennä, se ei jotenkin huomannut sitä putken päätä ikinä ekalla yrittämällä.

Pyryllä oli tosi kiva vauhti, eikä se juurikaan kärsinyt vaikka toistettiinkin asioita. Enemmän kiinnosti namit kin leikkiminen tällä kertaa tosin. Se lauantainen lahna, joka mulla treeneissä oli, niin oli kyllä lämmön aiheuttamaa. Tässä pitääkin sitten miettiä tosiaan miten kesällä treenataan Pyryn kanssa, että pysyy into. Lämpimillä ilmoilla ei vaan voida treenata. Mannerin treeneihin on tietty mentävä, mutta viikkotreenit jätetään kuumalla ilmalla väliin. Ja toivotaan että muistan tämän sitten vielä niinä lämpiminä päivinä. Jos meillä on Kotkan treenit samalla tavalla kuin talvella, niin ei pitäisi olla ongelmaa, kun treenit on sen verran myöhempään. Kunhan pidetään treenit tarpeeksi lyhyinä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sanna Heinosen agilitytreenit lauantaina

Oltiin siis agitreeneissä lauantaina, klo 12-14 kasvihuoneella. Kyllähän siitä varoiteltiin, että kannattaa ottaa vettä mukaan kun kasvihuoneella alkaa olla aika lämmin, mutta se taisi olla vähättelyä. Itsellähän oli kunnon lämmin huppari päällä (sen jälkeen kun riisuin kaikki päälliskamat pois), ja tuli hiki (siis ennen treenejä). Sen huomasi jo Pyrystä kun odoteltiin omaa vuoroa sisällä, ja Pyry ei vaatinut mitään tekemistä, vaan istui vain. Turkkikin oli hetken odottelun jälkeen ihan lämmin. Meidän treenivuoron jälkeen saatiin tietää että siellä oli 28 astetta lämmintä, joten eipä ihmekkään, että Pyry ei oikeastaan halunnut tehdä mitään, säästeli vain.

Tässä on rata:


Mentiin 45cm-rimoilla. Pyrystä huomasi jo kahden ekan hypyn aikana että ei kulje normaalia vauhtia. Johtui osittain varmasti lämmöstä, mutta varmasti myös siitä että tällä viikolla ollaan aksattu kahtena päivänä aikaisemmin. Onhan se toki kolme päivää saanut lepäillä ja palautua, mutta silti.

Juututtiin lähinnä esteelle 10. Tein persjätön 8-esteen jälkeen (ja Pyry ei mennyt A-lle siitä mun selän takaa!!) ja siitä sitten yritin ohjata 10-esteelle, mutta meni aina ohi, kun ei sitä huomannut. Mun piti tehdä mutkaa ohjaukseen, mutta vasta yksin treenaamalla alkoi onnistua, ja kouluttaja päästi sopivasti Pyryn vapaaksi sen jälkeen kun tein ohjauksen, niin Pyryhän meni sen ohjauksen hienosti oikeaa rataa, vaikka olin tehnyt sen ohjauksen paljon ennen kuin Pyry meni radalle. On se vaan niin fiksu. Tästä lähtien näytän sille etukäteen ohjaukset, ja odotan että Pyry tekee radan, kun itse hengaan keskellä kenttää. :)

Lopulta siis saatiin tehtyä ohjaus A-esteelle asti. Pyryllä alkoi loppua into, ja kouluttaja halusi että tehdään vielä kerran (kun kyseessä on uroskoira, niin ei anneta sen saada tahtoaan läpi luovuttamisessa). Se meni ihan hienosti, varsinkin kun otin lelun esiin.

Tokalla kerralla mentiin tätä ja kontakteja, ja sitten loppuosaa. Itseasiassa esteet 13-16 meni aika hienosti ja sulavasti. Muuten mentiin tosi pienissä erissä, ja tuntui että sekään ei riittänyt. Haukuttamalla sain kyllä Pyryyn vähän enemmän intoa tekemiseen. Mutta en kyllä meinaa tästä lähtien treenata tällaisessa lämmössä, enkä halua että Pyry oppii taas menemään hitaammalla energiatehokkaammalla vauhdilla. Mietinkin tässä, että pitäiskö kesää ajatellen vähentää treenikertoja, että into pysyis paremmin.

Sitten se asia, joka jäi korpeamaan.. satuin sanomaan kouluttajalle kun Pyry jäi arpomaan kontakteja epiksissä. Kouluttaja näytti kerran itse Pyryn kanssa kädellä mallia, että Pyry tuli alas kontaktilta ilman pysähdystä. Minähän haluan että Pyry pysähtyy kontakteille, ja sanoin siitä ja kouluttaja ei ymmärtänyt ollenkaan miksi sen pitäisi pysähtyä kontaktille. Ei kuulemma ollut hyvä syy se, että ei ainakaan hyppää kontaktin yli ja että pääsen pidemmälle tarvittaessa kun koira odottaa kontaktilla. Parempi kuulemma olisi vain kädellä näyttää alastulo ja ei sanoa mitään. Ja jos olen kauempanakin, niin voisin näyttää kädellä alas. Ja kuulemma vapautuskäsky koiralle on ihan turha, koska ihminen aina antaa kropalla jonkun vihjeen. Ja koiran voi pysäyttää halutessa oman liikkeen avulla. Ja jouduin sitten tekemään kerran tuollaisen herran-haltuun-juoksukontaktin Pyryn kanssa (mitä kadun, kun nyt Pyryn pää on vielä enemmän noista kontakteista sekaisin), vaikka yritin vastustella ja olisin halunnut miettiä tätä itsekseni.

Siitä voin tietty olla samaa mieltä, kun kouluttaja sanoi, että Pyry on voinut mennä sekaisin kun olen käskyttänyt väärään aikaan, kun se yhdistelee näitä asioita yhdestä kerrasta jo. Mutta en todellakaan meinaa alkaa tekemään mitään herran-haltuun-juoksukontakteja, enkä todellakaan ala pysäyttelemään sitä omalla liikkeellä, kun meni aikaa että sain Pyryn pois siitä mun liikkeeseen ehdollistumisesta ja olen tehnyt töitä kontaktien kanssa. Ja treeneissä kontaktit ovat toimineet nätisti. Korpeaa vain, että miksi halutaan muuttaa kokonaan sellainen asia, minkä todennäköisesti saisi korjattua suht helposti vahvistamalla ja kuitenkin kontaktien ottaminen 2o2o-asennolla on aika yleinen. Tiedän että se kuormittaa tietty koiran etuosaa enemmän kuin mitkäät juoksukontaktit, mutta kun Pyry ei tule suurella voimalla kuitenkaan kontakteille, niin en näe suurta vaaraa niissä. Ainoa mitä haluaisin muuttaa, olisi se, että Pyry menisi kontaktin päähän kun käsken kontaktille ennen estettä, mutta pitää miettiä että onko tekniikan muuttaminen sen arvoista, varsinkin kun tyyliä on pariin otteeseen vaihdettu. Voi olla että ehkä vasta seuraavan koiran kanssa teen erilaiset kontaktit. Kuitenkin noi nykyiset kontaktit toimii sillä että sanon kontaktikäskyn, ja vapautan liikkeestä, En tiedä tarvitsenko Pyryn kanssa enempää.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Agiepikset tiistaina Kotkassa

Tähän aluksi (ennen kaikkea tulevaa manailua) pitää vain todeta että on mulla kyllä huippukoira. Varsin ekalla radalla into oli niin hienoa, ja vaikka tokalla radalla vähän himmailtiin jokaikisellä kontaktilla enemmänkin, niin kaiken kaikkiaan Pyryllä oli kiva meno päällä, eihän se sentään ravannut kuin yhdessä paikassa :)

Tiistaina oltiin siis epiksissä Kotkassa. Jännitti taas niin pirusti, että saa nähdä päästäänkö ikinä virallisiin.. tai tarviiko edes, ehkä käydään vaan epiksissä :) Ainakin nyt tuntuu että olisi hyvä tämä vuosi käydä vain epiksissä. Täytyy sanoa, että mikään kiire ei ole virallisiin, nimittäin 2- ja 3-luokassa alkaa maksien hyppykorkeudet olemaan 60-65 cm, ja en millään haluaisi kuitenkaan hirveästi hypyyttää niin korkealla. Kuitenkinhan se pitäisi aina joskus myös treeneissä hyppiä niin korkeita. Agilityhän ei pitäisi olla korkeushyppykisa. Aina se omaa säkäänsä korkeammalle hyppiminen rasittaa. Tosin yritän selvittää tässä, että onko olemassa tuomareita, jotka 3-luokassakin käyttäisi 55cm rimoja.

Noh enivei. Saatiin myös videoevidenssiä. Ilmoittauduin mölliagiradalle sekä kilpailevien agiradalle. Hyppärille en ilmoittanut kun ajattelin että se olisi turhan tylsää (pelkkiä putkia ja hyppyjä), mutta luulen että ekana ratana Pyry olisi mennyt ihan mitä vaan vauhdilla.

Pyry meni vähän kierroksille odottaessa, ja se näkyi ns. terävyytenä lähellä häslääviä koiria kohtaan. Eka rata siis meni aika mageella vauhdilla, ainoastaan lähdössä ei meinannut pysyäkään, ja kontakteilla jäi hillumaan siten, ettei laittanut etutassuja maahan. Mä ilmeisesti jotenkin käskytin oudosti Pyryä hermostuksissani tai liian aikaiseen tai jotain, ja Pyry jäi ihmettelemään mitä sen pitäisi tehdä. Joten aikaa meni ekalla radalla juurikin kontakteilla.

Tässä ratapiirros, rata oli sikahelppo vauhtisuoraa täynnä:

Kontakteista siis. En siis päässyt liikkeestä vapauttamaan Pyryä suoraan seuraavalle esteelle, kun en saanut Pyryä edes kontaktin alaosaan. A-esteellä jäi sinne huipulle hillumaan, kun ei nyt tajunnut mitä mä ajoin takaa. Siis treeneissähän varsinkin A-este on aina ollut varma ja suht. nopea, puomilla tosin on hidastellut aikaisemminkin kontaktiosuudella. Täytyy siis ottaa puomin kriteerit syyniin. Näitä lukuunottamatta  rata oli nopea, ja tulokseksi tuli -16,99! Olisi ollut siis vielä parempi aika jos oltaisiin kontaktit saatu treeninomaisesti suoritettua! Eli ihanneaika oli 52s, ja meidän aika 35,01. Mä oon hirveen tyytyväinen tästä radasta. Helppohan se oli, pelkkää suoraan juoksemista. Loppusuoralla piti lähtee kipittää kovaa etukäteen, että ehdin tarpeeksi pitkälle. Tässä alla video suorituksesta:


Mut, hei, sijoituttiin kolmanneksi mölliradalta! Mä sain suklaata ja Pyry sai koirannamia.

Toka (kisaavien agi)rata taas, noh, siellä jumitettiin pääosin joka ikisellä kontaktiesteellä. Itse tosin olin siinä vaiheessa väsynyt, ja verensokerit oli ehtineet turhan alas pitkän odotuksen johdosta, joten ei sitä Pyryltäkään voi odottaa täyttä menoa. Pitää oikeasti kiinnittää huomiota tuohon paikan päällä syömiseen, ettei pääse taas tapahtumaan näin. Silti tästä huolimatta, olen huomaavinani, että Pyry ei toisella radalla enää mene "täysillä". Sen huomasi varsinkin kepeissä, kun se mateli ne normaalin vauhdin sijaan. Vasta keppien loppupuolella oli normaalimpaa suorittamista.

Tässä ratapiirros, edelleen todella helppo rata:


Meillä meni reilusti yliaikaa, ja puomin ylösmenokontaktilta tuli 5 virhepistettä, kun hyppäsi yli. Tässä pitää muistaa että en lähde vedättämään Pyryä kontakteilla hirveän pitkälle, vaan pysyn hollilla, ettei ottaisi hirveän suurta loikkaa. Ja muutenkin joudun aina turhan kauas kun Pyry suorittaa vasta kontaktia (treeneissä). Ja siis suurin osa yliajasta johtui kontakteilla jumittamisessa, kun yritin saada sen eteenpäin siinä puomin alastulolla. Puomilla jäi 4o-asentoon hidastellen, A:lla ei meinannut etutassut päästä loppuun asti, ja keinulla kesti jonkun aikaa että sai sentään ne tassut alas asti. 

Keinun jälkeen jo unohdinkin että kumpaan päähän putkea piti lähettää ja vähän luovutin, mutta meni loppurata sentään oikein. Mutta siis voi olla, että noi kontaktiongelmat johtui mun jännityksestä, ja mun Pyrylle oudosta käskytyksestä ja turhasta varmistelusta ja etten luottanut Pyryyn kisatilanteessa. Eli seuraavan kerran pitäisi vaan tehdä samalla tavalla kuin treeneissä, eikä turhaan varmistella kontaktiosuuksilla ja sitten kärsiä siitä. Joka tapauksessa epiksethän on hyvä paikka ottaa rauhallisesti, eikä tarvitse miettiä sekunteja, kunhan vaan keskittyy koiraan.

Tässä viideo:


Keppien suoritukseen ei sinänsä ole mitään muuta "korjauskeinoa" kuin vire. Pyryllä täytyy olla vire korkealla, jotta se suorittaa kepit hyvällä vauhdilla. Ja tässä radassa sitä ei tarpeeksi ollut.

Opettavaista tosin oli huomata paljon aikaa meni kontaktien varmisteluun tokalla radalla, näin ajatellen kisojen ihanneaikoja. Aikaa siihen ei siis ole. Näissä epiksissähän tosin on juuri se hyvä puoli, että niissä voi hyvällä omallatunnolla kuitenkin käyttää aikaa niihin asioihin mitkä ei vielä toimi.

Hirveän tyytyväinen olen tuohon keinuun, että Pyry ei ole enää varovainen sen kanssa. Itse tosin toppuuttelin sitä aika voimakkaasti siinä, ettei vahingossakaan ylläty.

Tästä ei sijoituttu varmaankaan mitenkään. Ihanneaika oli 48s, ja aikavirhe oli 15,07, eli kokonaisaika oli 63,07 meidän kontaktisähläilyjen johdosta, Lisäksi saatiin se 5 virhepistettä kontaktilta, eli tulos oli 20,07. En jäänyt enää odottamaan lopputuloksia, kun meidän jälkeen siellä meni kaikenlaista bortsua, kelpietä ja belgiä, että ei olisi ollut edes hyvällä ratasuorituksella mahiksiakaan. Vähän kyllä jo tässä vaiheessa tuli toivoton olo meidän agilitykisaamiselle, kun katselin noita turbokoirien suorituksia.... eihän pitäisi verrata, mutta helpostipa kisoissa tulee verrattua.

Ja mitä tästä opimme

Mietittäviä asioita:
  • keppiradalle oikea vire
  • puomien kontakteille mahdollisesti eri systeemi?
  • vain yksi rata/kisa?
  • vireen nosto tokalle radalle
Kontaktit


Kontakteja kovasti olen miettinyt. Tosiasiahan on se, että ongelmaa ei ole treeneissä. Eli tässä ongelma oli lähinnä mun vääräaikaisesta käskytyksestä. Oikea-aikaisena kontaktit toimii. Tai jopa ilman käskytystä (vaikka siihen en 100 % luota). 

Kuitenkin sain vinkkejä toisenlaiseen käskytykseen, minkä otan tosissani harkintaan. Voisin nimittän antaa kontaktikäskyn jo ennen kontaktiestettä (eikä koiran alastullessa estettä), ja tällä käskyllä koira kiirehtii kontaktiosuudelle oikeaan asentoon. Hauskahan tässä olisi puolen vuoden välein vaihtaa käskytapaa. On kohta Pyryn pää todella pyörällä. Mutta pitää miettiä. Ja pitääkö taas varmuuden vuoksi vaihtaa käskysanaa. Tämähän voi tosiaan toimia ihan hyvin Pyryn kanssa, koska Pyryllä tarvitsee olla aina joku päämäärä radalla. 
Toimiihan tuo aikaisempikin tapani, kunhan vain en hermoile, ja käskytän kuten treeneissä.

Tänään kävin pihalla tuolla mun kontaktiesteentapaisen puolikkaalla Pyryn kanssa tekemässä muutaman kontaktin äänettä, ja kyllä se ilman käskyä sinne kontaktille menee ottamaan oikean asennon ja kuitenkin juoksin eteenpäin. Tosin kun Pyry on kierroksilla, niin silloinhan se ei pysähdy ihan varmasti, paitsi ehkäpä A-esteellä.

Kisatunnelma

 Toinen asia joka mietityttää, on Pyryn vire toiseen rataan kisatunnelmassa. Eka ratahan menee vauhdilla, mutta tokaan on vire laskenut aika hyvin. Mietin sitä, että pitäisikö meidän vain käydä yhdellä radalla/kisa. Sillä ei ainakaan tapeta Pyryn innostusta. Luulen että ainakin aluksi voitaisiin käydä pelkästään yhdellä kisaradalla pelkästään, ja katsotaan sitten miten edetään.

Kuitenkin kiinnostaisi pystyä vetämään kaksi rataa kisoissa. Kolmea rataa ei kannata edes Pyryn kanssa haaveilla. Ennen ekaa rataa Pyryä voi temputtaa ja se voi saalistaa nameja, ja vauhti on mitä mainioin. Mutta ennen tokaa rataa temputtaminen ei enää riitä, kun Pyry on saanut jo ekalla radalla purettua kaiken patoutuneen energiansa, ja Pyry ns. kyllääntyy nameihin.

Pyryn kanssa ei voi välttämättä leikkiä ennen rataa, koska sitä se ei tähän mennessä ole kertaakaan suostunut epiksissä tekemään. Treeneissä kyllä voidaan leikkiä. Joten sain vinkiksi haukuttaa Pyryä. Tätä voisin kokeilla. Treeneissähän Pyryn haukuttaminen toimii (joskus saattaa mennä vähän ylikin), joten se olisi helppo tapa nostaa virettä kisoissa. Ei tarvitse edes varoa muita kisaajia hirveästi, kuten leikittäessä joutuu varomaan. Tätä kokeillaan, sitten kun uskalletaan uudelleen kahdelle radalle.

Oli muuten hankalaa se toiseen rataan odottaminen, kun epiksissä tuomari vaihteli aina säkäluokkien aloittamisjärjestystä, ja joutui vahtaamaan pitkään että koska piti mennä tutustumaan rataan, ja koska oli oma vuoro (oltiin Pyryn kanssa kisaavien radalla ensimmäisenä maksina). Ja Pyryn viihdyttäminen sillä välillä oli hankalaa, koska tämä yksi lappalainen alkoi ulisemaan heti kun tuli tylsää..

Pyry meni myös aika kierroksilla paikan päällä, ja se tosiaan näkyi terävyytenä muihin koiriin. Hassuinta oli se, että Pyry yritti hyökkiä hovawart nartun päälle kun se tuli siihen viereen. Narttu oli treenikaverin, ja sekin kyllä sanoi Pyrylle, että nyt kyllä olet poika erehtynyt. Pyry oli vaan sitä mieltä että kyseinen narttu on häiriöksi. Kyseisen treenikaverin afgaaniuros tosin ei herättänyt Pyryssä taas mitään tunteita. 

Lauantaina sitten Kotkaan agivalmennukseen, tuleepa ainakin treenattua agilityä tällä viikolla..

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Agitreenit; ratatreeni

Tällainen oli rata:

Eka yrittämällä Pyry hyppäsi 2-esteen takaa, kun olin liian lähellä 2-estettä. Otettiin uudelleen, ja mentiin koko rata läpi kerralla, ihan peace of cake. Epäilin että kerkeenkö 5-esteeltä putkelle persjättöön, mutta ihan helposti. Pystyin hyvin lähettämään Pyryn 5-esteelle takaakiertoon, ja itse jatkamaan seuraavalle esteelle. Se hyvä puoli on estevarmassa koirassa. Pyry kuulemma ihan kiihdytti kunnolla renkaalle ja A:lle. 10-takaakierrossa Pyryä kiinnosti vieressä oleva putki ja harkitsi sitä hetken (kun itse olin ohjauksen kanssa myöhässä). Tosin kaikki koirat vähän meinasi haksahtaa putkeen. Tässä olisi pitänyt muistaa sanoa se takaakierron käsky jo kun Pyry oli hyppäämässä 9-estettä.

Puomillekin meni ihan kivasti, vaikka vähän huonosta kulmasta tuli takaakierrolta. Kepit meni tosi jees ja siitä pystyin aika hyvin lähettämään 13-hyppyesteelle ja lähtemään etukäteen jo toiseen suuntaan. Olisin varmaan voinut lähettää vielä kauempaakin. Ja puomin kontaktille jätin Pyryn ja otin vähän vauhdissa etumatkaa ja vikalle esteelle vauhdilla. Ihan kiva. Puomilla menee aika hitaasti alastulokontaktin, ja siis meinaa pysähtyä ennen kuin etutassut on pois kontaktilta. Vaikka tuosta ei ole haittaakaan, niin luulen että pitää vahvistaa puomin kontaktia enemmän siten että on kunnon 2o2o-asennossa. On se helpompaa kun kriteeri on kaikilla kontakteilla sama. Tosin jos ratatreenissä tai mölleissä ei mee loppuun asti, niin sitten saa ollakin siten. Vahvistetaan sitä sitten treeneissä enemmän.

Tehtiin ennen ratatreeniä keinua, ja Pyry meni 3-4 kertaa oikein vauhdilla keinulle, eikä se välittänyt sen liikkeestä ollenkaan. Aika nopeasti ollaan saatu Pyrylle varmuutta takaisin. Keppejä tehtiin parisen kertaa erikseen, ja Pyry meni kaksi ekaa kertaa vasta tokasta välistä. Voi olla että johtui siitä että siinä keppien vieressä toisella puolella heti keppien alussa oli kaksi narttua. Kun tehtiin suoraan keppien edestä hypyn kautta, niin meni ihan täydellisesti.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikon jutut

Keskiviikkona meillä oli kevätkauden ekat tokotreenit Loviisassa. Pyryllä ja muilla uroksilla on alkanut olla kevättä rinnassa ja Pyry oli sitä mieltä että ryhmässä oleva Purnu-pyrre olisi pitänyt ottaa päiviltään. Parisen kertaa yritti hihnassa hyökätä päälle (kuitenkin n. viiden metrin päästä), kun mun huomio oli kiinnittynyt muualle. Alussa en sitten päästänyt Pyryä vapaaksi, vaan treenattiin kytkettynä kartioiden kanssa suoraan seuraamista. Oli kyllä sen verran lunta, että oli se aika kahlaamista.

Hyppyä tehtiin parisen kertaa. Ensin hypyn taakse istumista pari kertaa ja sitten koko liikkeenä, enkä antanut käsiapua ollenkaan takaisin hypyn kautta hyppäämiseen. Se oli aika hieno!

Treenattiin kaukokäskyjä, ja yritin ottaa oikein varman päälle ja palkkasin pelkästään, että liikuin pois Pyrystä ja takaisin, mutta silti se ehti vinkua joka välissä. Se oli tosin muutenkin ylivirittynyt siihen liikkeeseen, että pitää yrittää tehdä sitä aivan viimeiseksi, kun Pyry olisi edes vähän väsynyt.

Tehtiin myös yksi seuraamisesta maahan, ja jäi vähän vinoon. Varmaankin johtui taas mun vinoon kävelemisestä.

Tein pientä paikkamakuuta itsekseni Pyryn kanssa, kun muut puuhasi siinä ympärillä. Ihan kivasti teki töitä, vaikka välillä vähän meinasi kytätä Purnua. Lopussa Pyry oli jo luovuttanut, ja aina Purnun lähellä tarjosi vaan kontaktia, mikä oli ihan hyvä.

Lauantaina kävi Jästi kylässä, ja pääsivät leikkimään ja porokoirapainimaan, eli kovilla äänitehosteilla äristiin ja mölyttiin. Sisällä leikkivät aivan kuin pentuina, ja Pyry jopa heitti maihin, kun Jästistä ei mitään totista urosuhkaa ole.
Pyry ja Hippu päättelivät jostain että pitää haukkua saadakseen namia
rallia..
lisää rallia

BFF Forever!

Pyryn irvistys..

kohti auringonlaskua..
Ja tänään Pyry pääsi leikkimään taas Vertin kanssa, ja sitten tässä iltapäivällä käytiin samoilemassa metsässä ja etsimässä uusia reittejä.

Ajattelin tosiaan tiistaina mennä agiepiksiin, mutta mitä enemmän sitä ajattelen, niin sitä enemmän ahdistaa ja stressaa.. Ainoa tapahan siitä on päästä eroon, niin on käydä enemmän epiksissä. Joten pakko kai se on mennä lopulta. Keinun Pyry todennäköisesti kyllä menee, mutta harmittaa että en voi olla yhtä varma keinusta kuin aikaisemmin. Myöskin kepit on viime aikoina menneet vähän huolimattomasti, joskus on mennyt hitaasti, ja sitten kun on vauhtia niin saattaa yhden välin alusta tai lopusta jättää väliin. Tässä pitää kai varmistaa että kepit menee oikein. Kontaktit ovat olleet tosi varmat viime aikoina, joten nyt pitäisi sitten yrittää muistaa treenata kisakontakteja. Ja siis siten että menen kuten treeneissä ja liikun normaalisti, enkä jäädy kontakteilla kuten edellisellä kerralla.

Ollaan oltu yhteensä viisissä epiksissä (muistaakseni). Ainakin Kotkassa mölliradalla, Nurmijärvellä kisaavien radalla (keinu ja kepit), Loviisa-Porvoo-kaupunkiottelussa Porvoossa (Pyry voitti kaikki!!!) ja seuran omat kisat, jossa oli kaksi rataa sekä vuoden alussa kisaavien rata Riihimäellä.

Kotkassa oli hyvä vauhti ja fiilis, Nurmijärvellä Pyry oli aivan lahna, Loviisa-Porvoo-ottelussa Pyryllä oli tosi kivaa ja hyvä vauhti. Omissa kisoissa lahnaili taas (saattoi johtua myös silmän kivuista) ja Riihimäellä oli tosi magee vauhti ja into. Olen yrittänyt miettiä näistä eroavia tekijöitä, eli mistä se lahnailu johtuu kisoissa.  Mielestäni olen aika paljon jännittänyt kaikissa, mutta oman seuran kisoissa eniten. Suurimmassa osassa kisoista oli ihan ok lämpötila. Niissä kisoissa, joissa on mennyt hyvin, niin Pyry on joutunut odottamaan aika pitkään. Mahdollisesti myös oma jännitykseni on näissä ehtinyt jo vähän hellittää. Näissä joissa meni huonommin, niin oltiin melkein heti vuorossa. Ehkä tämä vaikuttaa asiaan. Missään näistä epiksistä Pyry ei suostunut leikkimään, joten se ei voi vaikuttaa. 

Katsotaan nyt sitten tiistaina miten menee, ja mikä saattaisi vaikuttaa. Huomenna mennään pikaisesti agitreeneihin kuitenkin, kun haluan kokeilla keinua ja keppejä ennen epiksiä (että muistuu mieleen). Joten ainakin saattaa noi agitreenit edellisenä päivänä vähän vaikuttaa tekemiseen (positiivisesti tai negatiivisesti). 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Agitreenit; Poispäin-käännös, vol 2

Tänään oli toinen kerta poispäinkäännös-treeniä, ja meni tosi kivasti. Pyry vinkui jo puolessa välissä matkaa hallille, että pitäis jo päästä, ja kova oli veto hallille. Treenattiin lähetystä putkille ennen meidän vuoroa ja Pyryllä oli kyllä tosi hyvä vauhti.

Tässä on rata:

Eli 2-putkelta 3-hypylle piti tehdä poispäin käännös, eli koira kääntyy poispäin ihmisestä. Tässä siis ohjattiin putken ja puomin välissä. Aluksi halusin treenata ihan vaan taas yhdellä esteellä, sitten putken kautta esteelle muutaman kerran, namialustan avulla. Nämä meni kivasti, ja Pyry kääntyy tosi nätisti. Tosin sitten kun tehtiin 1-esteeltä lähtien, niin alkoi olla niin paljon vauhtia, ettei pystynytkään enää lukemaan mun ohjauksia, vaan alkoi lukitsemaan edessä olevaa estettä suoraan. Onnistuu siis kun ei ole vielä suurin kiihko päällä. Tätähän treenataan sitten kesällä ja tästä lähtien, koska tää on sellainen ohjaus mikä voi sopia tiettyihin paikkoihin meille.

Sitten sain 3-esteen jälkeen leijeröidä siten, että se 2-putki jäi minun ja Pyryn väliin kun Pyry suoritti 4-putkea. 5-esteelle olisin saanut muistaa muutamaan otteeseen huutaa estekäskyn aikaisemmin, ja varsinkin seuraavan estekäskyn. Mutta aika hyvin irtosi. Puomille meni joka kerta ihan älyhyvällä vauhdilla. Puomilta 8-putkelle kuului myös tehdä poispäin käännös, ja tätä myös halusin erikseen harjoitella, siten että namialusta oli putken toisessa päässä, ja sitten namialusta oli seuraavaksi 10-esteen takana. Hyvin lähti putkeen, ja kepeille asti. Ennen 10-estettä tein takaaleikkauksen ja meni hienosti, kun Pyry kyllä aika vauhdilla meni edeltä putkelta hypylle. Ekalla kerralla kepeille meni vasta tokasta välistä, mutta toisella kerralla meni jo oikein, paitsi jätti loppupäästä jonkun välin tekemättä, kun edessä oleva namialusta houkutti niin paljon. 

Tokalla treenikerralla piti tehdä rata kokonaan. Noh, taas se jymähti 3-esteelle, kun Pyryllä taas hävisi korvat. Kun otettiin uudelleen alusta, niin sitten sain tarpeeksi kovalla käskyllä Pyryn poispäin käännökseen, ja loppu meni hienosti ja vauhdilla. Kepitkin menivät oikein ja vauhdilla ja sain tehtyä valssinkin keppien jälkeen kun Pyry vielä suoritti keppejä. Oli kyllä ihan huippu tunnelma tällä kertaa treeneissä. Eli seuraavalla kerralla mokataan oikein kunnolla kun tänään meni hyvin. :)

Tehtiin lopuksi vielä n. 5 toistoa keinulla, loppua kohti vauhti tuli paremmaksi. Oli tosi kivan varma keinu lopulta, että ehkä tästä päästään yli nopeammin kuin olin ajatellut. Se epävarmuus keinulla taisi olla vain sellaista hetkittäistä, toivon mukaan. Edelleen treenataan sitä nyt aina varmemmaksi, ja mun omaa käskytystä, jotta ei tule takapakkia. Varmasti tämä nopea edistyminen keinulla johtuu siitä, että keinu on ollut ennen tuota säikähtämistä hyvin varma.

Ens viikolla olis epikset Kotkassa, mietin että pitäisiköhän käydä treenaamassa siellä..

Viikonlopulta on tulossa (ei-niin-laadukkaita) kuvia, kunhan saan aikaiseksi löytää kameran ja purkaa kuvat sieltä koneelle. Edit. Tässäpä niitä:












korvan putsausta..
Pyry löysi kolmevuotiaana haukkäänensä




perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pyry 3v ja fyssari

Pyry täytti eilen 13.3. kolme vuotta jo! Kyllä sen huomaa, että aikuisuus alkaa löytyä sieltä jostain. Korvatkin löytyy aika ajoin.

Eilen käytiinkin sitten "synttäreiden kunniaksi" Kotkassa fyssarilla näyttämässä Pyryä. Fyssari katsoi aluksi Pyryn liikkumista ulkona, ja sitten vähän taivutteli yms ja sitten kävi läpi "hieroen" koko kropan, selkärangat ja kaikki. Pyry oli yllättävän rento, välillä nosti päätä, mutta pystyi aika hyvin rauhoittumaan fyssarin kopeloitavaksi. Nivusalueella ei rentoutunut, vaikka normaalisti on ensimmäisenä aina jalat levällään kun pitäisi jalkovälistä rapsutella..

Pyryllä kuulemma ei ole mitään agikoiralle tyypillisiä jumeja, ja on hyvässä kunnossa. Ja viimeeksi kun ollaan käyty hierojalla elokuussa, niin fyssarin mielestä pari kertaa vuodessa on hierojalla ihan hyvä määrä käydä, eikä tällä rasituksella tarvitse yhtään enempää käydä. Vähän oli niskassa jumia. Kuulemma paljon auttaa se, että Pyry tosiaan saa paljon liikuntaa päivittäin, ja paljon vapaana juoksemista. Sieltä tulee se kestävyys ja lihaskunto mitä tarvitaan taas agilityssä. Ja onhan meillä vain 1-2 kertaa viikossa agilityä, joten sekin vaikuttaa.

Saatiin kuitenkin kotiläksyjä, ihan sitä varten että saa jumpattua agilityn takia.


  • lenkin jälkeen (lämpimillä lihaksilla) venyttelyä siten, että pidän takapäästä, ja taivutan namin avulla Pyryn päätä kohti lonkkaa, ja alaviistoon, ja sama toisella kyljellä. Tämä jotta venyisi hyvin koko kylki
  • Vastakkaisten jalkojen nostamista (ei tarvitse olla lämpimät lihakset) samanaikaisesti (oikea etujalka + vasen takajalka), molemmin puolin kerralla 10 kertaa selkä suorana, alussa aloitellaan 10 kertaa yhteensä. Nythän Pyry vähän nojasi taaksepäin, mutta se ilmeisesti johtui kun Pyry stressasi vähän vieraan ihmisen kopelointeja. Tämä on ns. lihastenhallintaliike, ja vaatii syviä lihaksia. Agikoiralla nämä lihakset pitäisi olla hyvässä kunnossa, eikä pitäisi olla vaikeuksia tehdä tätä.
  • Hitaasti kävelyä. Varsinkin heinikossa tms, jossa joutuu hallitsemaan kehoaan, ja nostelemaan jalkojaan. Tehtiin aluksi ulkona fyssarin kanssa hidasta kävelyä, ja Pyry ei ymmärtänyt ollenkaan. Alkoi vinkumaan, ja pysähtelemään eikä suostunut kävelemään hitaasti. Fyssarin mielestä sekin johtui lähinnä siitä, että Pyry ei ole tottunut sellaiseen hidasteluun.
  • Tokossa myös oikealta puolelta seuraamista (sitä jonkin verran jo tehdään)
  • Valjailla lenkkeilyä (Pyryähän lenkitetään lähinnä pelkästään valjaissa) mieluummin kuin pannassa kun ei rasita niin paljoa kaulaa/niskaa.
  • Agilityn lämmittelyt ja jäähdyttelyt on hyvä olla vähintään sen 20 minuuttia, ja jäähdyttelyn jälkeen pidempi lenkki. Kotkassa käydessä treenaamassa on lämmittelyt ja jäähdyttelyt olleet kyllä lyhyempiä, mutta pitää tän kanssa petrata. Loviisan treeneissä on paremmat lenkkeilyreitit, joten siellä olen käynyt lähemmäs 20 minuutin lämmittelyt, ja 40 minuutin loppulenkin.
Joka tapauksessa Pyry oli hyvässä kunnossa ja fyssari meinasi, että ei Pyryn kanssa tarvitse tosiaan käydä kuin pari kertaa vuodessa tarkistamassa kunnon, ellei jotain selkeitä jumeja tule. Ihan kiva, että Pyryllä on kaikki kunnossa.

Tässä pari 3-vuotiskuvaa Pyrystä.
















maanantai 10. maaliskuuta 2014

Agitreenit

Nyt meni ajatus sekaisin, oliko tämän päivän aiheena vastakäännös vai poispäin käännös vai mikä??Kuitenkaan tällaista ohjausta ei ole tainnut meille aikaisemmin tullakaan vastaan. Tässä radassa 7-putkelta ohjattiin kuvan alapuolella molemmin käsin 8-esteen viereen ja siitä kiepsautettiin koira ympäri poispäin ohjaajasta vartalo-ohjauksella.


Tää oli yllättäen kiva rata, kun oli pelkkää vauhtisuoraa, Pyry olisi jaksanut vetää tätä vaikka kuinka paljon. Kontaktit meni tosi hienosti, ja erityisesti tykkäsin A-kontaktilta lähettämisestä 5-esteelle. Pyry irtosi tosi hyvin sinne pitkälle, ja sain hyvin otettua paljon välimatkaa sillä välin kun Pyry suoritti estettä. Muutenkin kontaktiesteiltä lähettäminen tuntui onnistuvan hyvin.

8-esteen käännöstä harjoiteltiin ensin namialustan kanssa, jotta Pyry hakeutuu oikein esteeltä poispäin minusta, ja se meni hyvin. Pyry oli kyllä hyvässä vedossa, ja veti kyllä estettä suoraan moneen otteeseen putken kautta, kun yritin ottaa Pyryn haltuun heti putken jälkeen ja tehdä ohjausta. Onnistuttiin aika hienosti useamman kerran kyllä, ja se mun mielestä toimii aika hyvin Pyryllä. Mun pitää vaan vahvasti ottaa Pyry haltuun, ettei Pyry ehdi lukita estettä, ja kun oma liike ja ajoitus on oikea, niin ohjaus menee ihan hienosti. Tämä on varmasti sellainen ohjaus, mitä treenataaan kesällä.

Käytin namialustaa muutaman kerran radan lopussa, ja Pyryllä meinas kyllä lähteä vähän lapasesta. Puomiltakin meinasi lentää suoraan viimeisen esteen palkalle, mutta ihan kivasti tuli kyllä mun kanssa tekemään radan loppuun. Kyllä se välillä osaa kanssa pelleilläkin..

Lopuksi tehtiin keinua kolmisen kertaa, ja meni ihan kivasti. Varsinkin viimeisin oli tosi reipas keinun suorittaminen. Kyllä se "kuivaharjoittelu" koti"keinulla" on tuottanut tulosta, kun ollaan saatu vähän enemmän oikeanlaista rutiinia alle.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tokoiluja

Tässä parin viikon ajan ollaan treenattu keinun rutiinia kotosalla. Pyryhän kehitti järkyn epäluulon keinua kohti, kun se on niin arvaamaton. Lähinnä sen vuoksi, että mä en muista koskaan sanoa estekäskyjä ajoissa, ja Pyry yllättyy keinahduksesta.

No nyt ollaan kotona laudan ja puupölkyn kanssa treenattu sitä keinahdusta.



Minä harjoittelen siis sanomaan keinu-käskyn ajoissa, ja odota-käskyn ajoissa ja pinta-käskyn ajoissa. Ekat kerrat kotona harjoitellessa Pyry meni taas ihan hirveällä sähellyksellä, eikä huomannut mitään keinahdusta. Ajattelin, että eipä tästä ole mitään hyötyä. Sitten seuraavina päivinä Pyry alkoi huomaamaan keinahduksen, ja saatiin sitten tehtyä sitä rutiiniakin. Hyvinhän se menee ja varmuudella. Pyry jopa hyppää sen keinun ylhäällä olevan pään kautta "keinulle" eikä haittaa sen liikkuminen alla. Sehän se on, Pyryä ei haittaa se keinun pamahdus eikä se liike itsessään, vaan se, että se ilmeisesti luuli menevänsä puomille, mutta sitten tuleekin yllättävä rämähdys alas.



Jossain vaiheessa olisi hyvä siirtää taas keinulle tuota harjoittelua, josko saataisiin rutiini takaisin keinulle, ja pitää vaan katsoa että Pyry ei pääse keinulle ilman mun käskytystä enää.

Tänään oli ryhmätokotreenit kentällä pitkästä aikaa. Kenttä on jo ihan kuiva, joten oli kiva treenata. Mäkin päätin ex-tempore lähteä sinne mukaan, eikä ollut mitään treenisuunnitelmaa.

Noh, tehtiin lyhyitä seuraamisia (itse pyrin katsomaan eteenpäin), ja kääntymisiä. Lisäksi tehtiin estehyppyä, pari kertaa pelkästään esteen ylihyppäämistä ja istumista sen taakse, ja yhden kerran kokonaisena takaisinhypyllä sivulle. Ihan kivasti menee.

Kaukokäskyissä pyrin siihen, että Pyry pysyy äänettömänä eikä ala vahtimaan takapalkkaa. Päästin takapalkalle alussa jo ihan vaan maahanmenosta, tai että menin eteen. Saatiin tehtyä aika kivasti ilman vinkumista parikin i-m vaihtoa n. 3-5 metristä. Kotona Pyry tekee aika hyvin vaihdot 10 metristä. Joskus ei meinaa ekalla käskyllä nousta maasta. Kotona ollaan otettu myös seisomisen tekniikkaa, ja hyvin käsimerkillä vaihtaa seisomiseen 5 metristä. Olen yrittänyt ottaa hitaasti varsinkin seisomisesta istumiseen tekniikan, jotta oppii sen oikein.

Tehtiin lopuksi treeneissä ohituskontaktitreenit, eli pujoteltiin seuraamisessa toisten vierestä, kun muut olivat kontaktissa. Meni ihan hyvin, pari kertaa Pyryn katse kävi varsinkin parissa alle vuoden ikäisessä pennussa. Olihan varmasti haastavaa, kun ei olla pitkään aikaan yhdessä treenattu. Seuraamisessa autoin kyllä vähän kädellä joissain kohtiin ja palkkasin kerran puolessa välissä.

Kotona ollaan treenattu kaukokäskyjen lisäksi seuraamisesta istumista, mikä menee jo aika hyvin. Pitäisi alkaa treenaamaan nyt taas noutoa ja luoksetulon pysäytystä, varsinkin kun ulkona alkaa olla taas kiva treenata ilmojen puolesta.


Pyryllä on ollut tämä viikonloppu vähän rankempaa, kun meillä on ollut lainakissa Rambo hoidossa, ja kissat ovat kyräilleet toisillensa. Pyry mielellään menisi aina väliin ratkomaan riidat.


Onneksi kissoillakin on vähän muutakin ajateltavaa, meillä on tarvittu tikkaita eteisessä, ja nyt ne ovat olleet myös kissojen käytössä. Sellaisia taiteilijasieluja ne ovat..