sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kuukauden tapahtumat

Josko tännekin kirjoiteltaisiin. 2.3. tosiaan loukkasin nilkkani, eikä se ole vieläkään kunnossa. Tällä hetkellä mennään nilkkatuen kanssa. Alussa nilkka turposi pienenkin liikkumisen jälkeen ja oli kipeä, mutta kun se väheni niin olen käynyt kyllä juoksemassa agilityssä koirien kanssa. Nilkkatuki nyt kyllä auttaa asiaa.

11.3. Pasi Kankaan valmennus

Käytiin itseasiassa ekan kerran kokeilemassa aksaa nilkkavamman kanssa Lahdessa Pasin treeneissä Haltin kanssa. Ihan hyvin kesti, vaikka vähän jännitti. Oli kiva treeni, ja harjoiteltiin minua kohti tulemista palkaten lähelle erityisesti kohdassa 19-20. Kiva rata todella. Pasin mukaan ne on pieniä juttuja, mitä meidän pitää vaan harjoitella, esim. tuota lähelle tulemista.



13.3. Ruukissa 

Jätettiin viikkotreenit tiistaina väliin, jotta ei tulisi liikaa, ja käytiin molempien koirien tekemässä vähän rataa. Pyryn kanssa suoristettiin rataa, kun se on ollut vähän "outo", ja tehtiin helppoa ja suoraa. Haltin kanssa tehtiin koko rata, ja oli kiva juostava rata kyllä.

16.3. Kotkassa möllikisat

Ex-tempore lähettiin Kotkaan möllikisoihin, Pyryn kanssa otin agimölliradan ja kisaavien radan ja Haltin kanssa vain kisaavien radan, kun seuraavana päivänä oli kisat.

Vähän jännitti miten Pyry menee, koska edellisissä möllikisoissa meni puolella vauhdilla. Pyry kuitenkin tykkää KKS:n hallissa ja se on tuttu, joten meni ihan kivalla vauhdilla (huomioon ottaen häiriöt). Mölliradan A-esteellä se tosin alastullessa oudosti hidasti (ei koskaan tee tällaista) ja puominkin vähän varovaisesti (verraten treeneissä). Rimat oli 45 cm.


Kisarata Pyryllä meni vähän hitaammin, mä itse kämmäsin A-esteen putken jälkeen kun olin just mennyt Haltin kanssa ennen, ja oli viimeiset kuviot jääneet mieleen, niin ohjasin Pyryn väärältä puolelta. Muuten meni ihan jees ja kepit oli paremmat kuin edellisissä epiksissä (treeneissähän se vetää paljon kovempaa kepit). Rimat oli 50 cm.




Haltin kanssa taas meni myös ihan kivasti, itse kämmäsin tokavikalla esteellä (ja Halti otti yllättäen lentokeinun vaikka hyvin yleensä kestää mun vedätyksen keinulla). Rataantutustuessa olin tietoinen että Halti voisi ottaa sen tokavikan esteen jälkeen sen vieressä olevan esteen myös, mutta radalla sitten unohdin ohjata Haltin kanssa, ja senhän se otti. Eli Hyl tästäkin, mutta muuten oli kivaa.



Pyryn kanssa hengailtiin hallissa vielä vähän jälkeen, ja tutun narttukoira pumi Cocon kanssa. Muistin sanoa, että ei saa olla muita koiria lähellä jos Pyrylle antaa namia kun sillä on ruoka-aggressiota ja voi käydä päälle (tuntuu välillä että ihmiset ei usko tätä aina kun sanon) ja menikin hyvin sitten siihen asti kunnes Cocon omistaja tuli palkintojen jaosta kädessään puruluita, ja ihan mun huomaamatta Pyry yritti käydä Cocon päälle toisen kädessä olevan puruluun vuoksi. Ei jeesus.. Sen kanssa saa kyllä olla niin tarkkana koko ajan muiden koirien kanssa/ei olla enää muiden koirien kanssa tekemisissä enää. Niin kauan kuin ei ollut ruokaa missään, niin kaikki oli hyvin.

Pyry on niin viattoman näköinen tässäkin kuvassa..

Onneks ei käynyt nytkään mitenkään eikä tullut osumaa toiselle koiralle, mutta tosiaan näyttää siltä että ei olla kohta kenenkään muiden edes tuttujen koirien kanssa ilman että Pyry on kokoajan käskyn alla. Onneksi Saagan, Haltin ja Vertin kanssa ei ole ollut leikkauksenkaan jälkeen ongelmaa. Ainoastaan meidän kissaa Nekkua se meinaa vahtia liikaa jos jossain on ruokaa.


17.3. Kisat Sipoossa

Meillä oli sunnuntaina kisat Sipoossa, enkä ehkä olisi mennyt jos olisin tajunnut että nehän alkaa meidän osalta vasta viideltä iltapäivällä! Ysin jälkeen olin sentään kotona, että ei mennyt ihan pitkään. Tuomari oli Asko Jokinen ja rimat oli 50 cm (niin kuin tällä tuomarilla usein onkin tapissa). Radat oli ihan kivat, odotin kyllä tuomarin tietäen vähän kökömpiä ratoja.

Agilityrata

Noh, hylkäys tuli jo 4-esteen jälkeen kun en tajunnut että Halti lähtee hakemaan mun selän takana olevaa hyppyä. Meinasi olla vähän paikoittain laajat kaarrokset muutenkin. Ennen puomia myös annoin Haltin mennä vaan takaakiertona, kun en jaksanut enää jatkaa ohjaamista.  Puomin jälkeenkin kävin vähän hitaalla joten en lähtenyt tekemään valssia, vaan annoin Haltin mennä edeltä. Ei ollut meidän parhaimpia ratoja. Huomasi muuten että Halti meni vähän hitaammin keinun, kun edellisenä päivänä teki lentokeinut. Varmaan vähän tuntui tassuissa.


Hyppyrata

Hyppyrata meni paremmin. Hylkäännyttiin kuitenkin jo 4-esteen kohdalla kun Halti haki sen takaakiertona. Olin kyllä tietoinen että pitäisi saada se lähelle ja antaa tilaa, mutta empä antanut ja sinne meni. Loppurata meni ihan hyvin, joissain kohtia tuli taas kaarroksia, mutta muuten oli kivaa.


Halti vinkaisi tällä viikolla alkuviikosta tuolla eteisessä pariin kertaan, ja olen varmuuden vuoksi pitänyt Haltia levossa enemmän (lenkeillä ollaan käyty). Tosin töitäkin olen joutunut tekemään varsin pitkiä päiviä. Mennään ens viikolla aksailemaan, mutta fyssarille myös torstaina. Olisin halunnut kisaamaan ens viikonloppuna, mutta myöhästyin Sipoon kisojen ilmoittautumisesta. Seuraavaksi siis varmaan Kotkaan kisaamaan parin viikon päästä, jos muuten kaikki on hyvin.

Pyryllä oli tuossa pari viikkoa sitten jokin outo kipukohtaus. Se oli ollut Haltin kanssa torstaina päivän Myrskylässä hoidossa, eikä mitään erikoista ruokaa saanut, tosin söi paljon kuulemma lunta ja sai aika isot palat leipää. Illalla kun annoin ruoan, niin sen jälkeen Pyry alkoi kiljumaan kovaa ja jonkin aikaa. Vatsa oli kyllä aika turpea, ja myöhemmin vielä laahasi toista takajalkaa. Aamulla tosin oli kaikki paremmin ja tuntui olevan ihan kunnossa. Tämän jälkeen olin vähän varovaisempi sen kanssa, mutta vähän päädyin siihen että oli vatsanpuruja koska myöhemmin ei ole ollut mitään.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

3xaksailua

Viikon sisään käytiin kolmessa agilityvalmennuksessa, eikä yksissäkään treeneissä.  Lisäksi opeteltiin Nose Workin alkeita.

La 23.2.2019 Rannikon agilityvalmennus Ruukissa


Valkoiset numerot.

Pitkästä aikaan päästiin Rannikon treeneihin. Mulla flunssa jokseenkin pahimmillaan, mutta pakko oli päästä, kun koko syksy meni näitä treenejä peruessa. Tehtiin ehkä vähän kevennetysti, mutta kyllä olin hikinen ekankin treenin jälkeen.

Pääasiassa Rannikko kiinnitti huomiota ns. saksalaisiin, jossa koira tulee takaakiertoon sivusuunnasta minua kohti, eikä normaalisti S-linjaisesti (esim. kohta 15-16 ja 22-23). Halti selkeästi nostaa päätä siinä kohtaa kun tulee mua kohti, ja vasta mun ollessa pois tieltä laskee pään ja lataa menemään. Eli linjat oli täydelliset näinkin, mutta se vaikutti vauhtiin. Itsekin olen huomannut vastaavissa kohdissa, että jostain syystä nämä eivät mene samalla flowlla kuin perussaksalaiset. Perussaksalaisella kuulemma vauhti pysyy hyvänä ja ne on tosi hyvät, kun Halti ei oikeastaan tule mua kohti missään vaiheessa. Eli näihin kohtiin kokeiltiin japanilaista, ja se toimi paremmin.


Lisäksi kepeillä leieröintiin ja vastaanottoon keppien toisella puolella todettiin, että vastakädellä ei kannata Haltin kanssa ottaa, koska se työntää Haltin kauemmas minusta, vaan suoraan vastaanotan sen kepeille toisella kädellä, niin että oma kroppa on menosuuntaan.


Tosi kiva treeni, ja ihana päästä kunnolla juoksemaan. Halti yllättävän paljon haisteli kentällä sillä välin kun analysoitiin treenejä, oli jotain aivan mahtavia hajuja. Se ei yleensä niin paljoa välitä näistä. Ekalla kierroksella enemmän, ja tokalla kierroksella kerran jouduin laittamaan sen istumaan analysoinnin ajaksi, ja sen jälkeen ei haistellut yhtään.

Su 24.2.2019 Nose Work alkeita Sysiväikeellä 

Sunnuntaina sitten suunnattiin päivällä Haltin kasvattajalla Nose Work-alkeissa. Lähinnä Pyryn ja Haltin kanssa harjoiteltiin kuonon tunkemista purkkiin, ja siitä naksauttelua ja namin saamista. Haltin sääti aika paljon alussa ja oli aika kierroksilla, mutta kouluttajan ohjeiden mukaan opin vähän olemaan menemättä siihen häsläykseen mukaan. Aluksi oli hankalaa pitää purkkia, naksutinta ja palkkaa samaan aikaan, mutta helpotti kun palkan päästin pois kädestä. Pyry oppi nopeammin kuin Halti tämän jutun. 

Pyry pääsi vähän riitelemään Haltin siskonkin kanssa pihalla, kun Heksu meni irvistelemään (omalla pihallaan) Pyrylle, ja Pyry ei näköjään siedä mitään irvistelyä nartuiltakaan enää. Onneksi Pyry oli kiinni, niin tarvittiin vaan saada Heksu pois rähinästä. Lopulta ihan hyvin pystyivät olemaan heti riidan jälkeen keskenään kun tilanne oli ohi. Alkaa olla hankalaa Pyryn kanssa kun se ei siedä oikein vierailta koirilta, nartuiltakaan mitään vastaväitteitä. Kyl se ajan kanssa varmasti tulisi toimeen, mutta eipä yleensä nopeisiin tapaamisiin kannata käyttää aikaa.

Ollaan nyt sitten loppuviikosta muistettu sairastelun jälkeen tehdä näitäkin kotitehtäviä. Tehtäväksi saatiin treenata eri purkeilla kuonon pitoa purkissa (ilmaisu), ja lisäten sitten eukalyptusta hajuksi. Ekat päivät tein (ilman naksutinta) molempien kanssa kuonon purkkiin työntämistä, ja mielestäni Haltikin hienosti hiffasi asian ja osaa pitää pidempään kuonoa purkissa. Erilaisia purkkejakin ollaan käytetty. Nyt eilen on aloitettu hajun lisäämisellä, ja samaa treeniä tehty. Hyvin on edennyt. Lisäksi laitoin purkin lattialle, ja annoin luvan mennä merkkaamaan/laittamaan nenä purkkiin. Tosi hyvin molemmat teki. Katsotaan miten ensi viikko jatkuu.


Ma 25.2.2019 Pasi Kangas agilityvalmennus Lahdessa A-qilityllä


Pääsin sijaistamaan Pasin treeneihin Lahdessa. Treenin jälkeen en oikein tiennyt mitä tykkään hänen kouluttamisestaan, jäi vähän hämmentynyt olo ehkä. Ainakin sain kyllä neuvoja, pitäisi opettaa joko kunnolla kepeille irtoaminen ihan mistä tahansa suunnasta ja etäisyydestä tahansa, tai sitten mennä törkkäämään. Lisäksi pitäisi opettaa Halti tulemaan lähelle käteen (joka on vähän ongelma), jossa ei tarvi etäisyyden kanssa pelata, ja saan ahtaassa tilassa paremmin sen oikealle linjalle.

Olin itse kipeänä, ja olisin toivonut että voin tehdä kahdessa osassa, mutta tämä ei käynyt. Mielestäni en oikein saanut tarpeeksi irti treeneistä, mutta olen menossa toisen kerran myös, joten katsotaan miten menee toka kerta.

Sen verranhan Pasi sanoi, että kun mun koira haukkuu niin paljon, niin mun pitäis kanssa käskyttää kovempaa että se kuulee haukkumisensa lomasta paremmin. Siis itse en kyllä edes huomaa koko haukkumista. :D

Näissä treeneissä oli ennen Haltia itseasiassa juoksuinen narttu, mutta ei kyllä välittänyt ollenkaan.

La 2.3.2019 Annina Myllyahon agilityvalmennus Ruukissa

Valkoiset numerot

Anninan treeneissä näköjään oltiin vähän ulkopuolinen. Normaalisti kuokitaan bortsujen treeneissä, mutta nyt lähes kaikki muut koirat olivat parsoneita tai russeleita. Vähän mietin että miten hän kouluttaa sitten maksikoiria, mutta erittäin hyvinhän tuo meni. 

Mielestäni Annina on hyvä, selkeä ja jämäkkä kouluttaja, ja onnistuttiin monessa uudessa asiassa todella hyvin, esim. 9-10-esteen ohjaus puomin puolelta meni tosi helposti. Kepeille lähettämistä harjoiteltiin molemmin puolin putkea, ja opin ohjaamaan katse linjassa sen sijaan että katsoisin keppejä. Saatiin myös neuvoja erityisesti kepeille lähettämiseen, kuuriluontoisesti kellotaulun mukaisesti tehtäisiin lähettämistä kepeille (6-keppiä), sitten kun lumet sulaa ja voidaan tehdä nopeita lyhyitä treenejä kotona.

Halti vähän haisteli taas kentällä (siellä joku juoksuinen ihana narttu selkeästi käy), ja Annina antoi siihen neuvojakin, että voisin leikittää sitä jos alkaa haistelemaan siinä välissä kun ei treenata. Mutta en oikein näe tuota ongelmana, kun ei Halti tuota kovin usein tee ja kuitenkin keskittyy joka tapauksessa treenaamiseen, siinä vaiheessa kun tehdään.

Seuraavan kerran pitää muistaa ottaa videotakin.

Ainiin, ja ihan treenien lopussa mä taitoin nilkkani jotenkin, että lähti jalka alta, ja oli ihan käsittämätön kipu nilkassa, ja ajattelin että en pysty siitä nousemaan ja laittamaan painoa jalalle. Pienen hetken päästä kuitenkin pystyin varaamaan painoa jalalle, ja vähän pidemmän lepäämisen jälkeen pystyin kävelemään jalalla, mutta edelleenkään en pysty taivuttamaan nilkkaa kovin hyvin ääriasentoihin ja siinä on turvotusta. Vähän mietin ens viikon kisoihin ilmoittautumista, mutta nyt en uskalla, kun en tiedä koska nilkka palautuu.

Seuraavaan postaukseen sitten kuvia/videoita..