sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sanna Heinosen agilitytreenit lauantaina

Oltiin siis agitreeneissä lauantaina, klo 12-14 kasvihuoneella. Kyllähän siitä varoiteltiin, että kannattaa ottaa vettä mukaan kun kasvihuoneella alkaa olla aika lämmin, mutta se taisi olla vähättelyä. Itsellähän oli kunnon lämmin huppari päällä (sen jälkeen kun riisuin kaikki päälliskamat pois), ja tuli hiki (siis ennen treenejä). Sen huomasi jo Pyrystä kun odoteltiin omaa vuoroa sisällä, ja Pyry ei vaatinut mitään tekemistä, vaan istui vain. Turkkikin oli hetken odottelun jälkeen ihan lämmin. Meidän treenivuoron jälkeen saatiin tietää että siellä oli 28 astetta lämmintä, joten eipä ihmekkään, että Pyry ei oikeastaan halunnut tehdä mitään, säästeli vain.

Tässä on rata:


Mentiin 45cm-rimoilla. Pyrystä huomasi jo kahden ekan hypyn aikana että ei kulje normaalia vauhtia. Johtui osittain varmasti lämmöstä, mutta varmasti myös siitä että tällä viikolla ollaan aksattu kahtena päivänä aikaisemmin. Onhan se toki kolme päivää saanut lepäillä ja palautua, mutta silti.

Juututtiin lähinnä esteelle 10. Tein persjätön 8-esteen jälkeen (ja Pyry ei mennyt A-lle siitä mun selän takaa!!) ja siitä sitten yritin ohjata 10-esteelle, mutta meni aina ohi, kun ei sitä huomannut. Mun piti tehdä mutkaa ohjaukseen, mutta vasta yksin treenaamalla alkoi onnistua, ja kouluttaja päästi sopivasti Pyryn vapaaksi sen jälkeen kun tein ohjauksen, niin Pyryhän meni sen ohjauksen hienosti oikeaa rataa, vaikka olin tehnyt sen ohjauksen paljon ennen kuin Pyry meni radalle. On se vaan niin fiksu. Tästä lähtien näytän sille etukäteen ohjaukset, ja odotan että Pyry tekee radan, kun itse hengaan keskellä kenttää. :)

Lopulta siis saatiin tehtyä ohjaus A-esteelle asti. Pyryllä alkoi loppua into, ja kouluttaja halusi että tehdään vielä kerran (kun kyseessä on uroskoira, niin ei anneta sen saada tahtoaan läpi luovuttamisessa). Se meni ihan hienosti, varsinkin kun otin lelun esiin.

Tokalla kerralla mentiin tätä ja kontakteja, ja sitten loppuosaa. Itseasiassa esteet 13-16 meni aika hienosti ja sulavasti. Muuten mentiin tosi pienissä erissä, ja tuntui että sekään ei riittänyt. Haukuttamalla sain kyllä Pyryyn vähän enemmän intoa tekemiseen. Mutta en kyllä meinaa tästä lähtien treenata tällaisessa lämmössä, enkä halua että Pyry oppii taas menemään hitaammalla energiatehokkaammalla vauhdilla. Mietinkin tässä, että pitäiskö kesää ajatellen vähentää treenikertoja, että into pysyis paremmin.

Sitten se asia, joka jäi korpeamaan.. satuin sanomaan kouluttajalle kun Pyry jäi arpomaan kontakteja epiksissä. Kouluttaja näytti kerran itse Pyryn kanssa kädellä mallia, että Pyry tuli alas kontaktilta ilman pysähdystä. Minähän haluan että Pyry pysähtyy kontakteille, ja sanoin siitä ja kouluttaja ei ymmärtänyt ollenkaan miksi sen pitäisi pysähtyä kontaktille. Ei kuulemma ollut hyvä syy se, että ei ainakaan hyppää kontaktin yli ja että pääsen pidemmälle tarvittaessa kun koira odottaa kontaktilla. Parempi kuulemma olisi vain kädellä näyttää alastulo ja ei sanoa mitään. Ja jos olen kauempanakin, niin voisin näyttää kädellä alas. Ja kuulemma vapautuskäsky koiralle on ihan turha, koska ihminen aina antaa kropalla jonkun vihjeen. Ja koiran voi pysäyttää halutessa oman liikkeen avulla. Ja jouduin sitten tekemään kerran tuollaisen herran-haltuun-juoksukontaktin Pyryn kanssa (mitä kadun, kun nyt Pyryn pää on vielä enemmän noista kontakteista sekaisin), vaikka yritin vastustella ja olisin halunnut miettiä tätä itsekseni.

Siitä voin tietty olla samaa mieltä, kun kouluttaja sanoi, että Pyry on voinut mennä sekaisin kun olen käskyttänyt väärään aikaan, kun se yhdistelee näitä asioita yhdestä kerrasta jo. Mutta en todellakaan meinaa alkaa tekemään mitään herran-haltuun-juoksukontakteja, enkä todellakaan ala pysäyttelemään sitä omalla liikkeellä, kun meni aikaa että sain Pyryn pois siitä mun liikkeeseen ehdollistumisesta ja olen tehnyt töitä kontaktien kanssa. Ja treeneissä kontaktit ovat toimineet nätisti. Korpeaa vain, että miksi halutaan muuttaa kokonaan sellainen asia, minkä todennäköisesti saisi korjattua suht helposti vahvistamalla ja kuitenkin kontaktien ottaminen 2o2o-asennolla on aika yleinen. Tiedän että se kuormittaa tietty koiran etuosaa enemmän kuin mitkäät juoksukontaktit, mutta kun Pyry ei tule suurella voimalla kuitenkaan kontakteille, niin en näe suurta vaaraa niissä. Ainoa mitä haluaisin muuttaa, olisi se, että Pyry menisi kontaktin päähän kun käsken kontaktille ennen estettä, mutta pitää miettiä että onko tekniikan muuttaminen sen arvoista, varsinkin kun tyyliä on pariin otteeseen vaihdettu. Voi olla että ehkä vasta seuraavan koiran kanssa teen erilaiset kontaktit. Kuitenkin noi nykyiset kontaktit toimii sillä että sanon kontaktikäskyn, ja vapautan liikkeestä, En tiedä tarvitsenko Pyryn kanssa enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti