Maanantai on agilitypäivä. Eli klo 17.30 - 18.30 (oikeasti - 19.00) on Haltin alkeisagility Loviisassa, josta lähetään aikaisemmin että ehdin Pyryn agilityyn Pyhtäälle klo 19.30 - 21.30. Pitäisi myös muistaa ottaa jotain ruokaa mukaan, koska meinaa tulla liian pitkä aika syömättä.
HALTIN ALKEISAGI
Haltille tuli "uutena" asiana pussi. Aluksi tehtiin vieressä putkea pari kertaa, ja sitten siirryttiin pussille. Ensin itse lähetin pussille, jonka suu oli vähän auki, ja sitten tehtiin siten, että itse olin vastaanottamassa palkan kanssa ja kouluttaja lähetti Haltin. Hyvin meni. Yhden kerran Halti meinasi mennä pussiin ilman että suuaukko oli ylhäällä, ja kääntyi takaisin. Tehtiin tämän jälkeen siis vielä kerran pussin suu auki. Halti on aikaisemmin tehnyt pussia talvella, mutta sellaisella muovisella pussilla (Loviisan Koirien kentällä on siis sellainen kankainen kevyt pussi, johon Pyry joka ikinen kerta sotkeutuu, ja olen päättänyt että pussia ei vaan enää tehdä tuolla versiolla, ainakaan ilman että joku pitää pussin suusta).
Sitten seuraava uusi asia oli puomi. Haltihan ei ole tehnyt puomia kokonaisuudessaan koskaan. Kerran yritti itsekseen, mutta vauhdilla hain sen pois, kun alasmeno oli jo ehditty ottaa pois. Puomi meni hienosti, alasmeno-osuuden yläpäässä annoin vihjeen "kii", ja sillä se hienosti meni kontaktipinnalle 2on2offiin. Lopullinen versiohan tulee olemaan se, että ennen puomia sanon "puomi kii", jolla Halti hakeutuu puomin päähän 2on2off-asentoon. Näköjään Halti on myös vapautussanan sisäistänyt jossain vaiheessa, koska tuli vasta sen jälkeen kontaktilta.
Olen miettinyt kovasti tuota 2on2off:n vapautusta. Itse haluaisin opettaa koiralle, että sen pitää hakeutua päähän, mutta ei tarvitsisi pysähtyä/saisi vapaasti tulla kontaktilta pois heti suorittamisen jälkeen, mutta onko se sitten hankalaa koiralle oppia? Onko pakko opettaa vapautuskäskyä, jos ainoa kriteeri mistä palkkaa saa on puomin päähän hakeutuminen? No.. tämän hetken tiedolla opetan vapautuskäskyn, ja katsotaan sitten myöhemmin tarviiko opettaa uudelleen.
Puomille/puomin alasmenokontaktille on tarkoitus nyt seuraavaksi hetsata menemään alasmenokontaktille. Osittain tehdään hakeutumista naksuttaen (kunhan taas löydän naksuttimeni) ja palkka tulee vasta hakeutumisien jälkeen ja osittain hetsaamalla palkalle.
Puomin uskallan antaa Haltin suorittaa, koska siinä ei kuitenkaan ole A:n tyyppistä kiipeämistä, ja Halti on taas huojuvilla penkeillä yms harjoitellut tasapainoilua, niin puomi on aika tukeva niihin verrattuna. Halti on pian kuitenkin 10 kk, niin en näe puomia kovin haitallisena. A-estettä Halti pääsee suorittamaan vasta reilusti yli vuoden ikäisenä, samoin kuin keppejä.
Muut tekivät lisäksi keppejä ohjureilla, mutta Haltihan ei ikänsä puolesta keppejä vielä tee (muuta kuin kujia enintään läpijuoksuina). Oliko se nyt selän välilevyt jotka kehittyvät vasta 1 v 2 kk ikäisenä koirilla, joten olisi hyvä että selkä olisi hyvin kehittynyt ennen pujotteluharjoituksia. Kotona pitäisi tosin harjoitella kahden kepin avulla sisäänmenoja pikkuhiljaa.
Haltin kanssa tehtiin siis kahdella hyppyesteellä (ilman rimoja) takaakiertoja. Eli kaksi estettä vierekkäin, ja piti lähettää heti ekan takaakierron jälkeen toiselle.
Itselläni taas ongelmana se peruuttaminen (sama ongelma sylkkärissä, saksalaisessa, ja niisto-persjätössä), ja sain itse harjoitella että liikun sivuttaissuunnassa enkä peruuttele, kun Halti tulee heti minun mukana (Pyry on oppinut olemaan välittämättä mun peruutteluista). Hyvin sain onnistumaan, mutta Halti vähän ehti turhaantua ja alkaa haukkumaan, kun toistettiin useamman kerran. Päätettiin nopeasti ne treenit ja tehtiin sitten pari kertaa hypyn takaakierron kautta putkelle lähettämistä ja palkkaamista.
Se meni hienosti.
PYRYN AGITREENIT; VÄLISTÄVEDOT
Pyryn kanssa oli ohjelmassa välistävedot, ja itse en ollut kovin hyvässä vedossa enää. Keskittyminen ei riittänyt. Saatiin kyllä sitten kun itse keskityin ja rytmitin (maltoin odottaa Pyryn huomiota hyppyjen jälkeen) liikkeeni, niin hyviä onnistumisia ja Pyryhän osaa välistävedot todella hyvin. Harjoiteltiin myös alun takaakiertoa saksalaisten yms avulla, mutta paras tällä kertaa olikin ihan vaan pyöritys. Pyörittämällä Pyryn vauhti pysyi hyvänä, tuli vauhdilla kepeille laukaten ja itse olin parhaiten sijoittunut siinä vaiheessa.
Aivan lopuksi tehtiin hetsaamista putkelle, koska Pyryhän ei niin innokkaasti putkiin mene. Tehtiin karvalelun avulla, ja sitten namialustalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti