Vielä ennen kokeen analysointia haluan kertoa Haltin tokotreeneistä torstaina. Ollaan kotipihalla treenattu noutoa, ja Halti on hyvin hakenut noutokapulaa. Vikalla alkeistokokerrallahan löin Haltia noutokapulalla kuonoon, mutta ei se näyttänyt vaikuttavan ainakaan kotitreeneihin.
Paitsi nyt kun oltiin Tesjoen koulun pihalla kaverin kanssa treenaamassa. Otin kapulan ja yritin ottaa Haltia pannasta kiinni ettei se lähde ennen kuin olen heittänyt, ja se ei antanut kiinni ja kiersi vaan minua. Lähti haistelemaan/hengailemaan muualle. Heitin kapulan ja Halti lähti kapulalle, mutta kävi haistamassa ja lähti kiertelemään. Heitin uudelleen kapulan eteenpäin, ja Halti otti hatkat. Ei nyt sentään pitkälle, mutta selkeästi paineistui ja lähti nuuskuttelemaan ja selkeästi kiersi minua kaukaa. Taisi jopa ravistella. Otin lelun esiin, mutta Halti oli niin harmissaan, että ei suostunut edes leikkimään. Siinä vaiheessa tosiaan valkeni että se johtui siitä noutokapulalla lyömisestä. On Haltilla pitkä muisti, ja on siinä pehmeyttäkin selkeästi, kun noin hyvin muistaa ikävän asian. Muutenhan Halti ei kovin herkkä ole, eikä ohjaajapehmeä, mutta nyt oli sattunut niin pahasti, että se muistetaan ja pitkään.
Kotona sitten seuraavana päivänä heittelin kapulaa ulkona. Pyry sai hakea sitä, ja Halti seurasi perässä. Ja sittenhän se Haltikin kävi sitä hakemassa, eikä välittänyt mun kapulan heittoliikkeestä tai heittämisestä ja innoissaan haki. Nyt pitää vaan saada sitten treenikentälle tuo noutokapulan hakeminen. Ehkä tehdään sitä vähän eri paikoissa/tilanteissa ensin ja sitten treenikentällä vaikka ohjatun noudon kapuloilla ensin.
Vähän paparazzi-kuvia Haltista. Janin mielestähän koirat ei kuulu sohville ja sohvatuolille, mutta aina välillä sen yllättää halimasta Haltin kanssa..
Ihan terve se on... |
PYRYN TOKOKOE KOUVOLASSA 28.6.2015
Oli lämmin lämmin päivä. Pyryn kanssahan en kesällä mielelläni käy kokeissa, kun sillä on se reikä sydämessä, eikä se jaksa eikä halua lämpimillä ilmoilla tehdä mitään. Olen ajoittanut kaikki kokeet ja kisat syksyyn ja talveen. Pyry on myös neuroottinen ötököiden kanssa, ja ottaa paljon häiriötä ympäristöstä, joten talven hallikokeet sopivat meille. Mutta nyt kun tokosäännöt muuttuvat 1.8.2015, niin oli pakko edes yrittää saada se viimeinen 1-tulos, ettei tarvitse AVO-luokan liikkeitä alkaa uudestaan treenaamaan uusin säännöin. Vaikea oli kyllä saada edes koepaikkaa, mutta tähän kokeeseen sain paikan 53 minuutin puhelimessa jonottamisen jälkeen. Kyllä se kannatti. Vielä aamulla vain rukoilin, että anna meidän saada se 160 pistettä, jotta päästään tästä "pakkopullasta" eli kesällä kokeissa käymisestä eroon...
Kaikki koirat selkeästi reagoivat lämpöön, koska selkeästi osaavat koiratkin tarvitsivat kaksoiskäskyjä ja olivat vähän kuutamolla.
Paikkamakuu: 8 (meni hyvin ekalla käskyllä ja nousi ylös ekalla käskyllä, vinkui, josta väheni pisteet)
Seuraaminen taluttimetta: 7 (aika hyvä aluksi, ja teki perusasennon kesken seuraamista hyvin - tässä on edellisissä kokeissa ollut ongelmaa, loppuvaiheessa alkoi loppua huhti, ja jäi käännöksissä haahuilemaan)
Liikkeestä maahanmeno: 8 (olikohan hidas maahanmeno, en tiedä mistä lähti pisteet, ainakin vähän viiveellä lähti seuraamaan)
Luoksetulo: 8 (laukkasi hyvää hidasta laukkaa, pysähtyi hyvin, mutta ravasi hitaasti sivulle)
Liikkeestä seisominen: 9 (oli tosi hyvä, mutta ennakoi hieman perusasentoa, tuomari harmitteli, kun oli jo antamassa 10 pistettä, tämä on liike josta muutenkin aina saadaan hyvät pisteet)
Nouto: 7 (lähti ekalla käskyllä! Laukkasi verkkaisesti hakemaan, ravasi takaisin, takakautta sivulle tullessa jäi seisomaan mun selän taakse ja katsoin taakse, niin riiputti siellä päätään noutokapula suussa. Liikkuri sanoi käsky (irroittamiselle), johon taktikoin käskyn "sivu" ja otin Pyryn tullessa sivulle kapulan, ei siis tullut kaksoiskäskyä, eikä lähtenyt sen enempää pisteitä)
Kaukokäskyt: 9 (tuomarin mielestä vaihdot olivat hyvät, mutta teki hitaaaasti)
Estehyppy: 8 (tuomarin mukaan osui tassu esteeseen ja vähän nuuskaisi maata ennen istumista - jotain jännää siinä oli kun hyvin moni koira haisteli siinä kohtaa)
Kokonaisvaikutus: 8 (vähän tahmeaa - mutta niin oli ilmakin, sanoin kyllä tuomarille että normaalisti ei kokeissä kesällä käydä, mutta nyt oli pakko yrittää ennen sääntömuutosta)
Yhteispisteet: 161 p, 2. sija (1. ja 2. sijalla oli 1-tulos, muilla 3-tulos)
Ei mennyt muillakaan erityisemmin hyvin lämpimällä säällä, huomasi kyllä koirista että selkeästi oli osaamista, mutta koirat oli vähän pihalla, ja monet tarvitsivat tuplakäskyjä ja unohtuivat haistelemaan, tai muuten vaan hengaamaan matkan varrelle. Tuomarikin sanoi, että johtuuko se tästä ihanasta auringosta, kun vähän kaikilla koirilla oli vaikea keskittyä tekemiseen.
Eli tuli se 2. sija, TK2 ja lähtöpassit Voittajaan. Mun tavoite Pyryn kanssa on tavoitettu TK2-koulutustunnuksen myötä ja kaikki tulokset siitä lähtien on vain extraa! Kyllä nyt on vaan helpottunut olo, ja aivan ihanaa että ei tarvitse vaikka pariin vuoteenkaan mennä kokeisiin jos ei olla täysin valmiita!
En olisi nyt AVO-luokkaankaan lähtenyt vielä tässä vaiheessa, mutta pakko se vaan oli yrittää. Ei kyllä ole ollut motivaatiota ollenkaan treenata, mutta nyt tuntuu että voisi sitä alkaa treenaamaankin sitä voittajaa pikkuhiljaa. Vähän ruutua ehdittiin pitkästä aikaa ottamaankin takapihalla.
Pyry arvosti tosi paljon poseeraamsta.. |
Koulutustunnus TK2 |
Koulutustunnukset tottelevaisuudesta (TK1 ja TK2) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti