sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Haltin viimeinen alkeistoko keskiviikkona

HALTIN ALKEISTOKO

Haikeasti viimeinen ohjattu alkeistokokerta Haltin kanssa keskiviikkona. Oli se kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Yleensäkin tuollainen ohjattu toko olisi tosi kiva säännöllisesti, ja Haltille se selkeästi sopii, kun kokoajan tehdään jotain. Pyryltä taas tuollainen tunnin mittainen suorittaminen olisi tuon ikäisenä vienyt vain kaiken motivaation.

Tehtiin tällä kertaa taas toisten ohi pujottelua, liikkeestä istumista, liikkeestä seisomista, liikkeestä maahanmenoa, paikalla istumista häiriössä (kiersin ympäri) ja vielä sellainen lopullinen rata, missä oli merkkien ohi pujottelua, estehyppy, paikalla istuminen kun kiersin ympäri sekä noutokapulan heitto n. 15 metrin päähän alueelle jossa oli leluja, ja heiton jälkeen piti mennä koiran kanssa noutamaan mikä tahansa esine alueelta.

Noh, mä kun ponnistin heittämään noutokapulaa, niin Halti jotenkin olikin pompannut mun eteen, ja mä huitaisin noutokapulalla Haltia kuonoon! Kyllä kiljahti kovaa ja väisti sen jälkeen mun kättä ja noutokapulaa. Tehtiin uudelleen siten, että kouluttaja piti Haltia hihnasta, ja mä keskityin heittämään, ja mentiin Haltin kanssa noutamaan pehmolelu jolla leikittiin. Kyllä se Halti 5 minsan jälkeen unohti kokoasian, eikä välittänyt vaikka heiluttelin kättäkin siinä. Pitää kokeilla tässä muutaman päivän päästä taas noutokapulan heittoa, että reagoiko Halti siihen mitenkään. Onneksi Halti on vähän kovempi tapaus, eikä yleensä ainakaan muistele noita juttuja.

Lopuksi saatiin kurssin päätteeksi lahjaksi lelut ja koirien namipussit, vähänkö siistiä!
Ja oli tosi kiva kurssi ja hyvä kouluttaja. Oli kyllä kannattavaa mennä Haltin kanssa, vaikka en tiedäkään jatketaanko tokoilua sen kummemmin (ehkä nyt TK1 verran joskus), Haltin ilmiömäisestä kontaktista huolimatta. Se agility nyt meinaa viedä mennessään..











Nekku rakastui näihin pakastekuivattuihin jäniksenmaksanameihin saman tien..


PYRYN KISATOKO

Pyryn kanssa tokoiltiin kisatokoryhmässä hyvin lyhyesti, koska Halti oli ehtinyt vetää treenipussista Pyrynkin palkat. Onneksi taskuun oli jäänyt pieni määrä nakkia.

Pyryn kanssa tein hihnassa, kun en nyt ihan luottanut siihen, ja meillä puolen kilsan päässä naapurissa on juoksut, niin se vaikuttaa Pyryn suhtautumiseen muihin koiriin. Tehtiin seuraamista, suurin osa ok. Juoksemisessa vahvistin lähelle tulemista palkkaamalla juoksussa siitä että Pyry oli kiinni minussa.

Kaukokäskyt oli hienot, hypyssä meinasi ekalla kerralla harhautua, ja tokalla kerralla meni hieman sivuun, mutta että pystyi kyllä hyppäämään takaisin. Liikkeestä maahan oli hyvä, ja harjoiteltiin vielä nopeita maahanmenoja liikkeestä erikseen. Siinä ne treenit olikin, ja Pyry olisi halunnut jatkaa, mutta palkat loppui ja oli sen verran lämmin että Pyry tuskin olisi leikkinyt (enkä olisi voinut päästää sitä leikkimisen ajaksi vapaaksi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti