keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Haltin alkeisagi maanantaina

Haltilla oli alkeisagility maanantaina, Pyry piti vapaata kun tiistaina piti olla Nina Mannerin valmennus.

Aluksi tehtiin keinua, pöytä keinun alla, ja pieni keinun liike alas. Kouluttaja palkkasi päässä (jotta ruokapalkka ei lennä keinun päästä mihinkään ja että Halti ei ehdi pomppaamaan mihinkään keinulta). Kerran Halti kääntyikin keinulta takaisin tekemään kontaktin, ilmeisesti kun itse olin liian takana, mutta kun rohkeasti juoksin mukana niin ei jäänyt kääntyilemään, vaan meni kovaa päähän asti.

Sitten harjoiteltiin okseria, 25 cm alempi ja 30 cm ylempi. Hyvin meni. Samoin kokeiltiin pituutta kahden palan kanssa, ja meni myös ihan hyvin, ei se ollenkaan ihmetellyt.

Sitten tehtiinkin pientä rataa. Alussa oli vaikeuksia lähettää 3-putkelle, mutta hyvin meni. 4-ja 5-esteen väliin piti tehdä persjättö. Kyllä se Halti tuli ohjaukseen, mutta huomasi että vähän hämmentyi ja hidasti. Tein myös valssilla mutta se hidasti enemmän.


Tokalla kerralla tehtiin rata toisin päin, ja se oli ihan helppo Haltille. Irtosi hyvin putkille ja palkkasin lelulla. Hyvin leikkikin lelulla, eikä odottanut mitään ruokapalkkoja. Tähän oli hyvä päättää. Nyt ollaan pidetty rimoja 25 cm, muutamassa koulutuksessa.


Huomasin eilen että meidän Loviisan kentälle on tuotu kujakepit viimeinkin lainasta. JES! Meinaan ainakin perjantaina meidän omatoimitreeneissä käydä Haltin kanssa aloittelemassa niitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti