sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Oili Huotarin tokovalmennus

- Vähän lisäilin tähän kirjoitukseen jälkeen päin kaikkea mitä tuli mieleen -

Yritin niin myydä tätä valmennuspaikkaa pois, kun ei vaan ole tokomotivaatiota, mutta en saanut myytyä. Lisäksihän Pyryllä oli punkin takia alkuviikosta kipuja ja päälle naapurin nartun juoksut, niin se ei ole ollut kovin yhteistyökykyinen. Haltin kanssa ollaan taas niin alussa ja niin agilityn pauloissa, että toko Haltin kanssa ei oikein ole kiinnostanut.

Silti mentiin, ja tulihan sieltä kaikenlaisia vinkkejä, ja varsinkin kun muiden treenejä katseli.

PYRY

Ensin Pyryn kanssa (kaatosateessa) aamupäivällä. Pyysin apua noutokapulan luoksetulon ravaamiseen, josko sen saisi laukaksi. Pyry on kuulemma hyvin kaavoihin kangistunut (kuten minäkin), että se on päättänyt että kapula tuodaan näin ravaten, ja mikään ei saanut sitä herpaantumaan tästä tehtävästä. Tehtiin kaikkemme, piti kiertää kapula suussa, tulla pitkä luoksetulo kapula suussa, hyppyesteen yli kapula suussa, namin heittäminen taakse vapautuksen kanssa (tässä se vaan kiltisti tuli sivulle kapula suussa eikä välittänyt palkasta pätkääkään) mutta ei saatu laukkaa aikaiseksi.

Saatiin sitten ohjeeksi tehdä agilitytreeneissä (kevyellä) ohjatun noudon kapulalla matalia hyppyjä ja putkeen menemisiä, siten että kapula vaan nyt kuuluisi agilityyn, ja se ei ole sen ihmeellisempi juttu ja saada sillä laukkaaminen esiin. Ja sitten kotona juoksuttaa hakemaan kapulaa, ja itse juoksen talon taakse piiloon ja Pyry laukkaa perässä. Treenikentällä ei saatu laukkaa aikaiseksi kun juoksin karkuun, mutta kotona Pyry laukkaa varsinkin kun häivyn näkyvistä. Ja muuten ei ehkä käytetä tähän niin paljoa aikaa, koska muuten Pyry tekee noudon siististi ja saa siitä hyviä pisteitä.

Kouluttaja kyllä sanoi, että näkee että Pyry ei paljoa hötkyile, ja että on varma ja vahvaluonteinen koira, ja pystyy toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa eikä välttämättä ole kovin helppo sen vuoksi. No, ei olekaan.

HALTI

Haltin kanssa oltiin sitten iltapäivä, eikä satanutkaan enää. Aluksi piti näyttää mitä ollaan Haltin kanssa tehty. Eihän me mitään olla tehty alkeistokon jälkeen, joten näytin mitä siellä ollaan tehty. Sivulletulo, seuraaminen, liikkeestä seisominen ja maahanmeno (ihan seuraamisesta käsimerkillä pysäytys). Kouluttajan mielestä tuo liikkeestä seisominen ja maahanmeno oli ihan kamalia. Sitä mieltä mäkin olin seisomisesta jo alkeistokossa, mutta kouluttaja siellä meinasi että se on ihan hyvä.

Saatiin siis vinkkejä jääviin lähinnä. Seuraamista pitää tehdä ihan vaan lyhyinä pätkinä, ihan vaan muutamia askeleita. Lisäksi jäävien harjoittelua ei ollenkaan seuraamisen yhteydessä, vaan peruutan edellä ja teen voimakkaan stop-käsimerkin ja käskyn ja heitän välittömästi samasta kädestä taakse pitkälle palkan. Toimi tosi hyvin, ja Halti meni tosi vauhdilla ja oli kivaa. Lisäksi tehtiin maahanmenoja samalla tavalla peruuttamalla, ja käsken innokkaasti "maa" ja palkka heti jalkojen väliin. En sitten tämän jälkeen tiedä että miten jatketaan.... ehkä käännyn pikkuhiljaa sivuttain jne.?

Sitten tehtiin luoksetulo, kouluttaja piti kiinni ja kutsuin luokse ja heitin taakse namin. Se oli hyvä, ja hyvä vauhti. Kouluttaja näytti tämän jälkeen miten tehdään nuoren koiran kanssa luoksetulon pysäytyksiä. Kouluttaja siis itse näytti Haltin kanssa, ja Halti oli ihan mukana juonessa. Ja aloin jo miettimään saanko Haltia takaisin vielä, kun kouluttaja jäi niin tyytyväisenä treenaamaan Haltia.

Eli kutsun luokse ja lähellä minua vapautan ja heitän taakse palkan, ja sitten kun tulee palkalta, kutsun luokse, ja vapautan ja heitän taakse palkan, ja jossain välissä sitten annan "stop" käskyn ja heitän taakse palkan. Tässä treenissä saa myös koiran oppimaan tulemaan täysiä aina ihmistä kohti. Aika yksinkertaista ja Halti oli hirveän innoissaan. Halti pysähtyi niinkin tiukasti vauhdista, että treenikaverit meinas että kovemmasta vauhdista se heittää kuperkeikan, kun nytkin takapää ei meinannut pysyä mukana vauhdissa, ja Haltilla oli hetken aina vain etujalat maassa ja takajalat taivasta kohti. Tällaisia vauhdikkaita treenejä pitäisi tehdä niin kauan että motivaatio on rakentunut todella korkeaksi, että se jaksaa vanhempana tehdä töitä kun ei enää olekaan yhtä vauhdikasta.

Kouluttajan mukaan Halti on tosi kiva ja innokas koira, ja ihan selkeästi erilainen kuin Pyry. Ja että nyt vaan pyrin pitämään motivaation korkealla, niin sen kanssa voi kuulemma päästä vaikka kuinka pitkälle. Onhan se hyvä tokoa pitää kai jollain tavalla leikin kautta yllä, jos joskus ei pysty agilityä harrastamaan.

RYHMÄLIIKKEET

Lopuksi tehtiin ryhmäliikkeitä. Mulla oli Halti, ja vähän harmittaa, kun olisi ollut kiva kokeilla Pyryn kanssa vastaavia. Aluksi oltiin tiiviisti ympyränmuodossa ja käskettiin sivulla koiria maahan ja sivulle. Haltilla toimii paremmin "sivu"-käsky kuin "istu", joka taas toimii paremmin Pyryllä. Kouluttaja kävi koirien luona häiriköimässä ja antamassa käskyjä tai kutsumalla mukaan. Ei tehnyt pennuille sitä, oli jo tarpeeksi häiriötä, että tehtiin vieraiden koirien kanssa tiiviisti. Halti teki aika vauhdilla molempia asentoja, ja pitää opettaa sille pikkuhiljaa, että maahanmenokäskyn jälkeen sen pitää odottaa seuraavaa käskyä, eikä pompata suoraan ylös. Hyvä tekniikka sillä kyllä on, pomppaa vauhdilla ylös, ja lakoaa maahan nopeasti. Sitten pidettiin vähän taukoa pentujen kanssa ja mä leikitin Haltia välillä.

Sillä välin kaikki muut oli selät vastakkain samassa ympyrässä ja piti olla maassa, kun kouluttaja kävi houkuttelemassa, vetämässä hihnaa, antamassa käskyjä, ja koirien piti pysyä maassa. Tätä olisi ollut kiva treenata Pyryn kanssa. Koska sillä on aika varma paikallaolo. Ja kouluttajan mielestä siinä vaiheessa oikeasti koira osaa pysyä asennossa, kun se ei kuuntele muiden houkutteluita tai käskyjä.

Vielä tehtiin muiden ohi pujottelua, ja Halti oli tosi hienosti. Hienot seuraamiset, palkkasin aika usein, ja hyvin keskittyi kun muut meni ohi, vain yhden landseerin kohdalla oli kiinnostus niin kova, että piti yrittää haistaa.

Lopuksi muut tekivät vielä paikkamakuun, ja kouluttaja antoi neuvoja kaikille sen jälkeen. Kouluttaja kävi vielä läpi, mitkä ovat tärkeimmät asiat kouluttamisessa hänen mielestään. Kaikkea en kyllä edes muista, mutta ainakin perusasento, käskyjen kuunteleminen (istu, seiso, maahan - osaaminen), pennuilla motivaatio, ja jotain muuta.

Halti on ainakin tuon koulutuksen jälkeen ollut aika rauhallinen ja nukkui hyvin, joten ainakin päivät energiat saatiin käytettyä.

1 kommentti:

  1. Jäävien peruuttamalla opettamisessa asennon siirtäminen oikein päin:

    1. http://sannar.kuvat.fi/kuvat/Koirat/Jari+Kantoluoto+2.5.2015/IMG_7706.JPG
    Ensin seuruutetaan peruuttamalla normaalilla tekniikalla (eli koira seuraa yhtä oikeapaikkaisesti kuin ohjaajan ollessa oikein päin)..

    2. http://sannar.kuvat.fi/kuvat/Koirat/Jari+Kantoluoto+2.5.2015/IMG_7921.JPG
    Koira osaa siitä tehdä jäävän (tämä on eri koira kuin 1. kuvassa)

    3. http://sannar.kuvat.fi/kuvat/Koirat/Jari+Kantoluoto+2.5.2015/IMG_7945.JPG
    Lopuksi ohjaaja kääntyy liikkeen aikana asteittain normaaliin seuraamiseen, koira siis seuraa koko ajan samalla viivalla ja ohjaaja pystyy kääntymään siinä ja palkka pysyy koko ajan samalla paikalla, kun vain ohjaaja kääntyy myötäpäivään ja pitää palkkaa koko ajan samoin.

    Tämä olisi helpompi ymmärtää videolta, mutta mulla on vain kuvia Kantoluodon semmasta. Toimii namilla ihan samoin kuin pallollakin. Palkka on siis koko ajan oikeassa kädessä, teki sitten peruuttaen tai oikein päin.

    VastaaPoista