Tein kuitenkin Haltin kanssa:
- putki-puomi-erottelua, eli peräjälkeen eka putkeen, ja sitten puomille
- pimeään putkikulmaan lähettämistä
- melkein takaaleikkauksen putkelle, en siis tehnyt persjättöä, vaan ohjasin linjauksella (no eihän se oo takaaleikkaus, mutta lähimpänä sellaista)
- itsenäistä keinua & leieröintiä
- rengasta erikseen
- pussia erikseen
- takaakiertoon lähettämisiä kauempaa
Pyryn kanssa:
- puomin kontaktia
- itsenäistä keinua & leieröintiä
- pimeään putkikulmaan lähettämistä
- rataa
Rimat oli 55-60 cm, suurin osa 60 cm (koska kisat).
Molempien kanssa tein suht. kisanomaisena radan ekan kerran.
Haltin kanssa tein 7-putkelle vain linjauksen (toimi mahtavasti). Haltin kanssa ainoastaan kepeillä häiritsin, eli lähdin liikaa ohjaamaan, joten Halti sekosi rytmistä. Heitin takaisin putkeen, ja odotin keppien vieressä, jotta hakee itse kepit, ja lähdin liikkeelle vasta kolmannen välin jälkeen, niin meni hyvin. Keinulle tein sitten leieröinnin, eli lähetin Haltin itsenäisesti keinulle, ja itse tulin putken etupuolelta pakkovalssiin 11-putken päähän. Toimi sikahyvin, ja paras ohjaus tähän kohtaan. Kokeilin myös lähettää keinun kohtia, mutta sitten olin persjätössä 11-putken jälkeen vähän myöhässä, ja Halti teki pienen koukkauksen linjaan. Pakkovalssia en edes kokeillut putken takaa, koska oikeasti en olisi ehtinyt, ja olisin vain hidastanut Haltia. Mutta leieröinti oli paras!!
Pimeään putkikulmaan (14) lähetin myös Haltin, koska muuten olisin saanut juosta tosi kovaa ehtiäkseni Haltin edelle! 15-esteelle tein ns. persjätön, eli tulin ohjaamaan toiselle puolelle hyppyestettä. Tosi kiva rata, vaikka itse suunnittelinkin. Etenkin oli mukavasti vauhtia ja irtoamisen paikkoja.
Tehtiin erikseen vielä keppejä. Harmittaa että ei tullut laitettua keppejä suorempaa tällä kertaa, kun olisi ollut parempi vahvistaa nyt suoraa etenemistä keppien jälkeen. Avokulma on todella vaikea Haltille, erityisesti jos lähetän läheltä. Umpikulman Halti handlaa hyvin. Kontakteja vahvistin ja palkkailin, kun kisanomaisella radalla en palkannut. Treenattiin myös pussia ja rengasta, ja tietty tuli tuo okserikin radan lopussa tehtiin 60 cm rimalla. Lopuksi tehtiin putki-puomi-erottelua, ja hirveän hyvin Halti hakee suullisella käskyllä puomin, ja putken (ja pienellä linjauksella).
Pyryn kanssa tehtiin aluksi myös kisanomaisena, tosin ei yhtä hyvin kuin Haltin kanssa. Pyryllä tosin oli vauhtia, että sain kyllä juosta kovaa. Ekalla kerralla meni puomin sijasta putkeen, mutta pienen kierroksen jälkeen meni puomille hyvin, sekä joka kerta tämän jälkeenkin. Pyry otti puomin kontaktin hienosti näyttämällä ekalla kerralla (persjätöllä ei ottanut eikä silloin kun palkkapallo tippui minulta kesken matkaa).
Tein ekalla kerralla ihan vaan pakkovalssin 11-putken takaa, mutta olin vähän myöhässä. Muuten meni hienosti. Lähetin Pyryn myös 14-putkelle takaa, koska en vain olisi ehtinyt! Positiivinen ongelma. Olenko mä vaan hidastunut, vai mun koirat nopeutuneet. Noh, ne on jokseenkin nopeempia kyllä tuolla Strömforsin hallilla. Tämän takia jopa harkitsen että alkais treenaamaan siellä enemmän. Ekalla kierroksella Pyry ajoitti viimeisen hypyn, eli okserin liian aikaiseen hyppyyn ja kolautti toista rimaa (mä kaivoin palkkapalloa taskusta samanaikaisesti), mutta toisen kerran meni nätisti. Kokeilin Pyryn kanssa myös keinulle itsenäisesti lähettämistä, ja putken 11 leieröintiä ja etukautta pakkovalssiin, ja sehän meni paljon paremmin kuin putken takaa pakkovalssi. Pyry teki keinunkin tosi pätevästi kaukana musta!
Nyt on sitten Haltin osalta treenattu se mitä on pystytty ennen kisaa, ja kisassa sitten katsotaan ne kehitettävät asiat. Nyt pitää vaan muistaa itselle yrittää saada sitä draivia radalle, Halti tekee kyllä oman osuutensa.
Yritetään saada nyt sitten seuraavista treeneistä ja kisoista videotakin viimeinkin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti