keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Viikon tokotreenit

Sunnuntaina Pyry pääsi taas riehumaan Vertin kanssa.

Temputettiin myös Pyryä ja Verttiä, tekivät samaan tahtiin pyörimisiä, oravaa (Vertti osasi tosi hienosti) yms. Ja myöskin harjoiteltiin sellaista temppua, että toinen koira on paikkamakuussa ja toinen hyppää toisen yli. No oli se eka vähän hankalaa kun molemmat kuuntelivat mun käskyjä, mutta kun Vertin emäntä käski Pyryn paikkamakuuseen ja minä käskytin Verttiä, niin alkoi onnistumaan. Vertillä kesti vähän enemmän aikaa että saatiin keskittymään, kun se seurasi vain kättä ja hyppi miten sattui.

Pyry makasi täysin liikkumatta ja varmasti koko Vertin sähläysajan..... vähänkö hieno Pyry.

Pyry putsaa Vertin korvaa
Pyry putkaa Vertin korvaa






Meillä on ollut tokoa nyt koko alkuviikon, maanantaista keskiviikkoon.

Maanantaina keskityin ALO-luokan kahteen ekaan seuraamiseen, ja liikkeiden välien treenaamiseen. Eli liike + sosiaalinen/kokeenomainen palkkaus + siirtyminen seuraavan liikkeen perusasentoon vähän matkan päähän + kehu ja namipalkka. Lisäksi tehtiin hyppyä, jossa mukana kartio hypyn takana, jota piti kiertää. Pyry silti meinaa jäädä liian lähelle tai vähän vinoon esteen taakse.

Ryhmäpaikkamakuussa Pyry vinkui vähäsen, ja vilkuili viereisen bokserinartun suuntaan. Kävin muiden mukana nopeasti piilossa, jotta senkin harjoittelu saadaan aloitettua. Voi olla että se on helpompi Pyrylle jopa, kun silloin se keskittyy paljon enemmän eteenpäin minun piiloni suuntaan, kuin vieressä makaaviin muihin koiriin.

Lisäksi tehtiin pitkästä aikaa muiden koirakoiden pujottelua. Pyryllähän oli kunnon työmotivaatio päällä, kun oli ollut niin pitkä tauko treeneistä, ja seuraaminen oli oikein ryhdikästä ja oikeapaikkaista. Ainoastaan viimeisen koiran kohdalla (Purnu-pyreneittenpaimenkoiran), Pyry meinasi singota Purnun kimppuun. Melkein Pyry kuitenkin kesti ohittamisen, melkein. Tokeni nopeasti kun hihna ei antanut myöten ja ärähdin. Miten se Purnu riepookin Pyryä aina. Tässä kohtaa sitten pysähdyttiin, ja odotin että Pyry keskittyy mun sivulla, ja ärähdin kun seuraavan kerran yritti ottaa katsekontaktia, ja sen jälkeen jokin pala Pyryllä loksahti paikalleen, kun Pyryn kanssa tehtiin vielä ylimääräinen kierros Purnun ympäri, ja takaisin kierrettiin toiseen päähän omalle paikalle, niin Pyry oli täydellisessä katsekontaktissa koko loppuajan, ja lopputreenitkin...

Eilen käytiin Kotkassa lappalaiskoiratreeneissä (jossa oli lähinnä uroksia), ja jatkettiin samalla teemalla, muiden urosten sietämisellä ja paikkamakuulla. Hienosti makasivat paikkamakuussa (vaikkakin vähän suurella välillä), ja Pyry ei välittänyt pätkääkään muista uroksista, ja tarjosi lähinnä kontaktia. Tehtiin myös jäävät (joissa ei ole ollut sekaannusta pitkään aikaan), pari kertaa tosi mahtavat ja nopeat luoksetulot, ja seuraamiset oli aika hienoja, itse vaan pidin turhan hyvää katsekontaktia koiraan, kun se piti olla toisin päin, koiran pitäisi pitää minuun katsekontaktia.

Musti, Pyry ja Noki paikkamakuussa
Käytiin myös lenkillä, ja se oli todella rauhallinen lenkki urosten osalta. Oli siellä mukana porokoiranarttu sekä aussienarttu, joka oli joka pojan mieleen.. :)

Tänään oltiin taas Loviisassa tokotreeneissä, ja tehtiin hyppyjä kartion kanssa, ja muutama kokonaisena liikkeenä. Vieläkään ei ole sellaista tulosta, mitä haluaisin tuohon hyppyyn. Tehtiin myös AVO-hyppyäkin, lähinnä istumisesta hyppyä sivulle.

Tehtiin myös kerran luoksetulo kentällä, ja oli hyvä vauhti. Lisäksi molemmat jäävät, jostain syystä katsekontakti niissä meinaa tippua, ja en oikein tiedä mitä eroa tässä on normaaliin seuraamiseen, että kontakti tippuu. Ehkä pitää tehdä nopeasti pari käännöstä ja sitten jäävä. Pitää miettiä.

Myöskin tänään Pyry vinkui jonkin verran, lähinnä tosin treenin loppuvaiheessa. Muutenkin Pyry on sairastauon jälkeen vinkunut paljon, se on lähinnä sellaista kärsimätöntä vaatimista. Olen joutunut hyvin paljon puuttumaan siihen.

Lisäksi kaukokäskyissä (sana "taka") Pyrystä tulee levoton/kärsimätön kuten muutenkin kaukopalkkaa käyttäessä. Pyry meinaa alkaa vinkumaan heti ekasta liikkeestä, mutta olisi kiva käyttää takapalkkaa tässä treenissä. Vähän on auttanut se, että kun sanon "taka", ja käsken Pyryn makuulle, niin rauhallisesti juttelen sille ja silittelen vähäsen. Sitten ainakin eka istuminen on hiljainen. Tästä pitää yrittää rakentaa sitten loputkin hiljaiset vaihdot. Muutenhan Pyry tekee hyvin ne liikkumatta, mutta meinaa tulla äänitehostein. Mulle ehdotettiin, että tehtäisiin etupalkkana (että palkka on ihan edessä), pitää kokeilla, jos auttaisi asiaan. Todennäköisesti Pyry on yhtä levoton etupalkassakin, kun se palkka on tosiaan näkyvissä, ja näin myös muiden ulottuvilla.

Ilmoittauduin Orimattilan tokokokeeseen su 20.10.2013. Se järjestetään ponimaneesissa. Nyt on sitten hieman yli kaksi viikkoa treenata palkkaamattomuutta, sosiaalista palkkaa ja oikeaa mielentilaa. Pitää alkaa myös treenata mahdollisimman monissa paikoissa, ja katsoa jos pääsisi treenaamaan maneesiin Pyhtäälle. Paikkamakuu ja oikea vire (kontakti ei tipu) on nyt vielä suurimmat kehitysvaiheet ennen koetta. Paikkamakuuta pyritään tekemään mahdollimman paljon urosten vieressä.

Tänään tehtiin valkoisen paimenkoirauroksen vieressä minuutin paikkamakuu, ja Pyry ei vilkuillut pätkääkään eikä vaihtanut asentoa, se oli hieno paikkamakuu. Ehkä se onkin se bokserinarttu jota Pyry aina vilkuilee eikä muut uroot.


3 kommenttia:

  1. Korva is in english ear? Pysty is upright? Pystykorva = spitz! I like finnish language :) It is beautiful!

    VastaaPoista
  2. I happy that we are good in obedience :). I think Pyry is very clever dog.

    VastaaPoista
  3. This is Pyry's drawing for you: http://img845.imageshack.us/img845/5284/72fq.jpg I hope you like this drawing :)

    VastaaPoista