Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyppytekniikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyppytekniikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pääsiäispuuhat

Taas jäi viikottaiset agitreenit väliin, kun jouduin tekemään ylitöitä. Vielä ensi viikolla ylityörupeama jatkuu, mutta sen jälkeen on toivoa, että pääsisi normaaliin työmäärään.

Perjantaina käytiin Haltin kasvattajan Nose Work-treeneissä, ja ennen sitä vähän treenattiinkin jo ulkona kotona Nose Workia. Nämä perjantaiset treenit oli myös ulkona. 

Halti ei vaan voi tajuta, että me voidaan tehdä muissa paikoissa Nose Work-juttuja kuin kotona, mutta kyllä se nyt selkeästi teki jo hajutyötäkin temppujen tarjoamisen lomassa. Ja hienosti löysi pitkästä seinästä hajun, mutta sitten sillä meni kuppi nurin kun pyysin näyttämään uudelleen. Eli en pyydä näyttämään hajua uudelleen. Haltin kanssa pitäisi nyt tehdä hajutreenejä eri paikoissa (ei kotona sisällä ja ulkona, vaan muualla), jotta se voisi ymmärtää että näitä voidaan tehdä muuallakin. Haltin sain aika hyvään rauhalliseen vireeseen myös, ehkä vähän sähläystä oli edelleen, mutta parempi kuin aiemmin. Portaiden luona hajun etsiminen oli vaikeampaa, koska PORTAAT JOISSA VOI TARJOTA 2ON2OFFIA! Noooh, ehkä on ihan hyvä että se on pääasiallisesti aksakoira...

Pyry taas oli tosi hyvä. Se löysi nopeasti hajut, ja (noh pienen turhaumahaukun jälkeen), teki tehokkaasti töitä. Myös pitkällä seinälle se löysi todella hyvin hajun, ja sillä toimii myös se, että pyytää näyttämään uudelleen hajun. Kyllä Pyry oli hieno. Sen mielentilakin oli tosi hyvä, rauhallinen ja keskittynyt, kun kasvattajan luona se veti jotenkin kierroksille, eikä keskittynyt ollenkaan. Sen kyllä huomasin, että Pyry otti vähän häiriötä siitä, että Halti haukahteli autossa, mutta muuten teki hyvin töitä. 

Treenien jälkeen mentiin mökille grillailemaan vielä, ja illalla koirat oli varsin rauhallisia.


Lauantaina mentiin sitten hyppytekniikkatreeneihin harjoituskoiraksi. Tehtiin Haltin kanssa perussarjaa ja set-pointia. Halti lähtöasennosta ponnistaessaan notkistaa vähän selkäänsä, jota lähdettiin korjaamaan niin perussarjassa, mutta ehkä set-pointissa paremmin. Se parhaiten saatiin korjattua set-pointissa sillä, että otin sen jalkojen väliin, siitä korjasin Haltin asentoa palkkaamalla ylöspäin, jolloin Halti lähensi etutassuja lähemmäs vatsaa, ja siitä vapautus palkalle. Siitä tuli paras pyöristys selälle ponnistaessa.

Perussarjassa välit oli 6 jalkaa, ja kuten aiemmat hyppytekniikkakouluttajat ovat todenneet, parempi olisi se 5 jalkaa, kun Halti on niin pieni ja lyhyt maksi-koiraksi. Eli sillä mennään seuraavaksi.

Kotiläksynä saatiin set-pointia ilman apuhyppyä kunnon ojennuksella ylöspäin, pari kertaa viikossa. Meillä on vielä pari hyppytekniikkatreeniä tältä samalta kouluttajalta luvassa, jossa seurataan edistystä ja muokataan harjoituksia.

Kouluttaja kyllä sanoi, että Halti menee tosi hyvin, eikä mitään erikoisempaa ongelmaa hyppäämisessä ole, koska se on innokas, ja arvioi hyvin hyppyjä hyvin ja hyppää hyvin, mutta tämä lähtöhyppy on yksi jota voitaisiin parantaa. Kyllä silleen oli kiva kuulla, että sillä on hyvä hyppytekniikka, eli jotain olen tehnyt oikein (no ollaanhan sitä hyppytekniikkaa tehtykin aiemmin ja olen ollut hyvin tarkka Haltin hyppäämisestä etenkin silloin kun sen piti oppia hyppäämään niitä 60cm rimoja maksiluokkaa varten).

maanantai 22. elokuuta 2016

Hyppytekniikkakoulutus 20.8.2016

Halti pääsi Vappu Alatalon hyppytekniikan 1. päivään Ruukin hallille. Se oli samalla uusien kouluttajien näyttökoe, joten saatiin palautetta meidän treenin vetäneeltä kouluttajalta sekä Vapulta.

Haltin kanssa tehtiin ensin perussarjaa mediväleillä (5 hyppyä + 5 jalkaa). Siinä katsottiin että miten Halti erityisesti käyttää selkää ja takaosaansa. Halti oli aluksi tosi jäykkä ja ilmeisesti myös keesi pystyssä, mutta siihen nähden meni aika pätevästi. Tehtiin hypyt siten, että hypyissä oli 2 rimaa toinen puoli maassa. Loppua kohti Halti kuulemma paransi tosi paljon, ja näytti tosi hyvältä sen hyppääminen lopuksi. Todennäköisesti siis alkoi rentoutumaan, ja rentoutui liikkeetkin.

Toisena harjoituksena tehtiin set-point. Siinä kouluttaja oli kuulemma ihan yllättynyt kuinka hienosti Halti handlasi sen. Käytiin okserissa 40 cm korkeudessa ja se riitti.

Tarkoituksena olisi tehdä hyppytekniikkaa lyhyillä väleillä n. 5 toistoa enintään ja set-pointissa matalilla rimoilla, että selkä ja takaosa oikeasti joutuvat tekemään töitä. Sitten kun näyttää toimivan hyvin, niin voi muuttaa välit maksikoiran 6 jalan mittaisiksi ja nostaa set-pointissa korkeammalle. Saa vaan nähdä, että pystynkö itse näkemään muutosta, varsinkin jos/kun Halti ei sitten omissa treeneissä jännitä silleen, niin onko edes mitään ongelmaa. Joka tapauksessa aina eka set-pointia ja sitten vasta perussarjaa, koska set-pointissa Halti vaikutti menevän paremmin.

Tilasin nyt muutaman nurmikolle laitettavan hyppyesteen lisää kotiin, niin pääsen treenaamaan kotona myös hyppytekniikkaa, kun sitä pitäisi treenata pari kertaa viikossa. Myös olisi tarkoitus sitten Pyrynkin kanssa tehdä sille annettuja treenejä, aika vähän niitä on meinaan tehty.

Lisäksi sain ohjeeksi aina ennen hyppytekniikkatreenejä ja myös ennen kaikkia treenejä tehdä sellaista selän pyöristystä, eli heitän namin Haltin jalkojen välistä mahan alle, jolloin koira peruuttaa vähän ja pyöristää selkäänsä. Ja tämä erityisesti Haltilla vapauttaisi sen selän ennen treeniä rennommaksi. Tätä tein nyt seuraavissakin treeneissä ja myös Pyrylle.

Normitreeneissä olisi hyvä tehdä matalammilla rimoilla, jotta Haltille muotoituisi oikea hyppytekniikka. Toki edelleen myös tehdään eri rimakorkeuksilla samalla radalla, ja sitä edelleen suositeltiin.

Sen ohjeen vielä sain (kun kyseessä on tällainen toistoihin kyllästyvä alkukantainen rotu), että pitää pitää hyppytekniikassakin se motivaatio ja vire korkeammalla. Voin siis myös juosta Haltin vierellä (vaikka kovasti alkuluennolla sanottiin että pitää olla paikallaan ja häiritsemättä koiraa), ja esim. targetiksi voi laittaa putken perussarjan päähän, jos koira tykkää putkesta. Mietin tässä jo että miten saan kontaktiesteen siihen targetiksi :D

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Hyppytekniikkaa

Torstaina päästiin ekaa kertaa tänä keväänä ulkokentälle treenaamaan. Kävin molempien koirien kanssa treenaamassa hyppytekniikkaa. Pyryn Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssista on aikaa, ja ei paljoa hyppytekniikkaa olla tehty, muuta kuin treenien ohessa katsottu että hyppäävät tasapainoisesti.

Pyryhän hyppää hyvin ja taloudellisesti, ehkä vaan vähän laiskasti ja takaosa on vähän jäykkä. Nyt kun mulla on pikkumaksi Halti, niin täytyy oikeasti alkaa treenaamaan hyppytekniikkaa säännöllisesti. Haltillehan tän päiväiset treenit oli ensimmäiset. Lisäksi varsinkin korkeammissa hypyissä haluaisin Haltille paremman tekniikan, vaikka kyllähän se kokemuksenkin mukaan paranee.

Hyppytekniikkakurssiin verrattuna Pyryllä oli ihan eri asenne. Kurssilla oli 28 astetta lämmintä, joten Pyryllä ei oikein ollut motivaatiota. Ohjeenakin silloin oli pitää oma liike mukana treeneissä, kun se auttaa Pyryä pitämään vauhdin ja se ei kuitenkaan ota häiriötä mun liikkeestä kun edessä on namialusta.

Ensin tehtiin muutama toisto perussarjaa (5 estettä 6 jalanmitan välein). Siitä jatkettiin etäisyyden arvioimisella (neljä estettä ja viimeinen jalanmitta piteni 9 jalkaan ja 12 jalkaan). Tätä pitäisi jatkaa 21 jalkaan kolmen jalanmitan välein, mutta jätettiin nyt ekalla kerralla treeni lyhyempään. Vielä treenattiin korkeuden arvioimista, jolloin viimeinen väli oli 9 jalanmittaa, ja viimeistä rimaa nostettiin. Molemmilla nostin 60 cm korkeuteen, ja näytti ihan hyvältä näin aluksi.

Ihan en muistanut enää kuinka kaukana viimeisestä rimasta palkan piti olla, ja kuinka kaukaa ekasta rimasta aloitettiin. Tarkistin jälkikäteen, niin ilmeisesti 4 jalanmittaa olisi hyvä määrä alkuun. Vähän joutuu itse taas harjaantumaan, että miltä hyvä suoritus näyttää. Otin kyllä videolle, pitää opiskella niistä.

Kasvava sarja, ja set-point jäi tekemättä, mutta samalla kertaa ei voi kaikkea tehdäkään. Niitä sitten seuraavalla kerralla.