Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lainakoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lainakoira. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. tammikuuta 2019

Viime jutut

Halti eläinlääkärissä ja hieronnassa

Noh, käytin kisojen jälkeen viime viikolla Haltin eläinlääkärillä varmuuden vuoksi. Empä siitä mitään vikaa itse löytänyt, mutta kokoajan oli tunne että että on jossain kipeetä. Koira on vaan sellainen että ei näytä kipua, ja porskuttaa täysillä siitä huolimatta. Itse huomasin siinä, että hetken harkitsee ennen kuin hyppää autoon (varsinkin pidemmän lenkin jälkeen) ja tosiaan kisoissa ja sen jälkeen vingahti.

Näin sitä nukutaan kipeellä selällä:



No lääkärillä tarkistettiin anaalirauhaset varmuuden vuoksi, ja oli vähän täyttyneet, mutta ongelma ei ollut siellä. Halti käveli puhtaasti kun katsottiin. Pieni aristus löytyi selästä, ja tarkemmin tutkittua lähempänä SI-niveltä vasemmalta puolelta, jolloin vingahti. Eli Haltin tuntien tosi kipeä, jos vingahtaa. Olin jo varannut Strömforsiin tutulle hierojalle hieronta-ajan sunnuntaille, joten sovittiin niin, että käydään eka hieronnassa, ja jos selkää ei saada auki, niin sitten viikon kipulääkekuuri. Vaihtoehtona eläinlääkäri ehdotti kyllä akupunktiota, josta ei tulisi kuin viikon kilpailukielto. Mutta meillä ei ole nyt kiire kuitenkaan kisaamaan tällä hetkellä, niin mentiin tällä suunnitelmalla.

Sunnuntaina hieronnassa sitten selässä oli jumia, ja sisäreisissä (jossain siellä), toinen puoli jalasta aivan suli, mutta toinen puoli (vastakkainen selän jumista) jäi jumiin, eikä hieroja saanut sitä kunnolla auki. Halti sai laserhoitoa myös, mikä tuntui ilmeisen hyvälle ilmeestä päätellen. Seuraava asiakas paukkasi sisälle jo puoli tuntia ennen omaa aikaansa, ja sai mun koirat innostumaan (onneksi ei tullut sen koiran kanssa). Mulla oli Pyry mukana, niin sai kovat haukut siitä hyvästä. Saatiin nyt sitten kuitenkin Halti sen verran rentoutumaan, että saatiin vielä katsottua loput.


Mä sain ohjeeksi tehdä päivittäin sellaisia harjoituksia, jossa Halti makaa, ja mun pitää keinuttaa sitä eteen ja taakse namin avulla. Tällä sais selkään oikean liikkeen. Halti pitää takajalkoja vähän turhan supussa makuussa, ja samoin ryömiessäänkin ja istuessaan, tätä vähän mietittiin että liittyykö nyt muutenkin tohon selkäkipuun vai onko rakenteellista. Joka tapauksessa päätin nyt sitten jatkaa Haltin kanssa kipulääkkeellä tämän viikon, ja sitten parin viikon kuluttua tästä päivästä (hieronnasta) mennään uudestaan käsittelyyn.


Meillähän oli ennen kisoja kolmen viikon tauko, joten arvailuja on, mistä näin pahasti on mennyt jumiin. On mahdollista että edellisessä käsittelyssä ei tullut paremmaksi, ja siitä jäi jumeja jotka ovat pahentuneet. Tai sitten on liukastunut pahasti jossain. Mä veikkaan että tapaninpäivänä ollessamme leffassa, se on hypännyt jostain sängyltä huonosti (ja jos on ollut jumia jo etukäteen), niin meni pahempaan kuntoon, koska leffasta tulon jälkeen ensimmäisen kerran kuulin sen vingahtavan. Tällä samalla kertaa se oli syönyt ison pussin joululahjaksi saatuja kalkkunaherkkuja (koiralle tarkoitettuja) joita en ollut huomannut piilottaa.

Pyry ja Saaga aksaamassa

Käytiin nyt sitten tauon jälkeen lappalaiskoiratreeneissä Pyryn ja Saagan (lainaporokoira) kanssa aksatreeneissä. Pyry meni jokseenkin rauhallisesti, tosin rimat oli 55cm, ja olisi voinut olla ehkä vähän vähemmän. Tehtiin lyhyitä pätkiä.

Saaga taas oli ekaa kertaa ryhmätreeneissä, jossa oli muita koiria häkeissä, ja ihmisiä ja seinän takana jotkut saksanpaimenkoirien suojelutreenit. Saaga reagoi ääniin, ja jännitti selkeästi ihmisiä ja muita koiria häkeissä. Pystyi kuitenkin aika hyvin tekemään jännityksestä huolimatta renkaan tarjoamista, hyppyjen ja putken tarjoamista. Mitään enempää ei tehty, koska se jännitti niin paljon, niin tääkin oli jo voitto. Vähän yllätyin kuinka paljon se arasteli vieraita ihmisiä ja uutta paikkaa. Etenkin kun on tottunut tällaisiin uroksiin, jotka ei kyllä arastele mitään.

Eihän se tietty ole juurikaan tän ensimmäisen ikävuotensa aikana käynyt juuri missään omistajansa kanssa ja pari kertaa ollaan käyty yksinään hallissa treenaamassa. Noh, jatketaan yksinään treenaamista nyt vielä, ja otetaan jotain yksittäisiä treenikavereita mukaan, jos pikkuhiljaa totutetaan häiriöön. 


Muuten Saaga kyllä kulki suht. hyvin normihihnassa (menee kotona aina flexissä) Pyryn kanssa, pieni veto sillä oli kyllä, mutta tuollainen 15kg koira ei tunnu missään. Se ei haukkunut vieraille koirille, mikä oli plussaa kyllä.


Nyt kun Haltilla alkoi kipulääkekuuri, ja ollaan tietty muutenkin käyty vain lyhyitä lenkkejä, niin on pitänyt myös vähän aktivoida muuten, lelunetsintää ollaan tehty ja aktivointipelejä.



Pyryn kastroinnista

Pyryn kastroinnista on nyt yli 4 kuukautta, ja jotain muutoksia on tullut. Tietty Pyry pissaa kerralla kaikki, ja välillä on vaikea saada se pissaamaan jos on kiire. En ole huomannut muutosta muihin koiriin suhtautumisessa, mutta voisiko olla ehkä vähän lunkimpi, en osaa sanoa. Kyllä sillä edelleen on resurssiaggressiivisuutta, ja yrittää vahtia ruokaa vähän väliä, jos sitä on jossain pöydällä ja Pyry tietää että se tulee saamaan sitä.

Muiden koirien suhtautumisesta en osaa sanoa, Vertti on edelleen yhtä kunnioittava, ja en ole huomannut muiden koirien käyttäytyvän eri tavalla Pyryn lähelläollessa. Halti lopetti kokonaan Pyryn "yläpuolella patsastelun", kun Pyry makaa jossain, mitä se harrasti iltaisin ja sai aina ärähdellä sille, kun Pyry ei viitsinyt. Pyryn karva tippui täysin kastroinnin jälkeen, mutta nyt on palannut takaisin, ja on tosi pehmeää ja silkkistä. En usko että porokoiralle tästä on haittaa kun karva on kuitenkin sen verran lyhyttä.

Juoksunarttujen hajujen perään vouhkaaminen loppui täysin, joten tää on ihan positiivista. Nykyään huomaan vain Haltista, kun on tärppipäivät, eli noin viikon tarvitsee pitää kytkettynä siinä vaiheessa.

Uusivuosi

Uusi vuosi vietettiin ihan kotona. Pyry oli nyt enemmän lähellä ja vähän levottomampi kuin parina aiempana uutenavuotena. Saunaan se olisi halunnut tulla mukaan, ja yritti tulla saunanoven ali pariin kertaan. Korvat luimussa alkuillan. Halti taas ei näyttänyt hirveästi välittävän, korvista näki, että joskus kuunteli. Viime uutenavuotena Halti vielä puhahteli äänille maatessaan jossain, mutta nyt Halti ei tehnyt sitäkään. Otin videolle keskiyön pommituksien aikaan, kun naapuri siis pommitti meidän katon päällä, mutta siitäpä tuli tylsä video, enkä jaksanut kauaa kuvata.. Mutta kyllä yllättävän hyvin kuuluu paukahdukset videoilla:



Halti on saanut luonnetestistä laukauskokematon, ja MH-luonnekuvauksessa 5a häiriintynyt / pelokas / Yrittää paeta. MH-luonnekuvauksessahan se on ruksi laitettava sopivampaan kohtaan, ja vaikka koira vain häiriintyy, niin se ruksi menee tähän missä on samassa myös pelokas jne. Molemmissa luonnetestissä ja MH:ssä Halti reagoi suht. samalla tavalla, MH:ssa se yllättyi paljon enemmän. Mun mielestä tää on hyvä pitää mielessä, kun välillä kuulee ihmisten ihmettelevän näitä jotka saa tällaisia tuloksia testeissä.

Kuitenkaan arjessa se ei reagoi mihinkään ampumisiin (meillä metsästetään lähellä paljon) tai ukkosiin. Pyry laukausvarmana kuulee kaikki ampumiset ja ahdistuu niistä, kuten myös ilotulituksista. Halti on ensimmäisinä vuosina vahtihaukkunut ilotulituksia ihan alkuillasta, mutta tosiaan viime vuonna vielä puhahteli pari kertaa, ja nyt tosiaan vaan nukkui. 

Seuraavaksi pitäisi sitten listata vuoden 2018 tapahtumia ja tavoitteita vuodelle 2019...




sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Joulukuun jutut, osa 1 Saaga ja Pyryn jäljestys

Pidettiin tosiaan Haltin ja Pyryn kanssa aksataukoa se 3 viikkoa täysin. Ennen aksataukoa käytiin vielä kolme viikkoa sitten sunnuntaina treenaamassa pienesti omien koirien kanssa, mutta myös Saaga-porokoiraneidin kanssa. 


Saaga on nyt 1v 4kk (tasan kolme vuotta Haltia nuorempi), ja ollaan tehty sen kanssa suoran putken lisäksi mutkaputkea, paria hyppyä, tarjoamista, renkaan tarjoamista (ihan super-hyvin) ja keppien alkeita. 


Kepeillä olen laittanut muutaman ohjurin, ja antanut sen tarjota pujottelua. Palkkaa saa nopeasti, koska ohjureita taisi olla vain 2 kpl. Nopeasti kyllä tämänkin hiffasi, ja voi lisätä ohjureita varmasti seuraavalla kerralla. Mä haluan että se ajattelee itse tehdessään, jotta oikeasti oppii nopeammin oikeat asiat, joten edetään näin. Tarkoitus olisi kepeillä siis käyttää hyväksi aluksi ohjureita ja tarjoamisen kautta opettaa sille ohjurit vauhdilla lisäten ohjureita, ja sitten kun osaa kepit hyvällä rytmillä ohjureilla (eri kulmista lähetettyinä), vähennetään nopeasti ohjurit pois. Itse tykkäisin opettaa kujilla, mutta luulen että suurimmaksi osaksi treenataan Ruukissa, jolloin parempi käyttää siellä olevia mahdollisuuksia.

Saaga myös leikkii tosi hyvin, vaikka olisikin jo vähän väsynyt eikä pysty enää keskittymään, niin leikkiminen onnistuu aina, ja saalisviettiä löytyy. Ei olla tehty vielä häiriössä, joten voi olla eri asia sitten kun mennään treenaamaan johonkin porukkaan.

Pyryn kanssa käytiin myös taas etsijäkoiratreeneissä, ja nyt saatiin tällä kertaa juuri sellainen treeni kuin toivoin. Pyry kun ottaa häiriötä vastaantulevista ihmisistä ja vaikka mistä, niin saatiin tehtyä hyvä suora jälki yhdellä kulmalla hiekkapohjalla ja hyvin vähäisillä häiriöillä. Yksi koirakko meni ohi, ja sitä Pyry joutui miettimään pitkään että oliko etsittävä koira, mutta sitten kun sai vahvistusta jatkamiseen, niin näki oikein kuinka itsevarmuus alkoi lisääntymään jäljen edetessä. Näitä pitäisi saada enemmän, jotta päästään vahvistamaan Pyryn varmuutta jäljellä nyt pitkän tauon jälkeen ja saadaan motivaatio hyväksi.  Halti oli maalina toiselle koiralle, eikä ehditty edes maaliin asti, kun etsijä kurvasi meidän eteen ja oli ilmavainulla päätellyt meidän menosuunnan. Mieletön koira (vaikka ei ihan toivottavaa kun ei voi tietää onko koira jäljellä vai ei).


lauantai 30. kesäkuuta 2018

Parempaa keskittymistä ja parempia kenkiä..

Muutamissa treeneissä ollaan käyty. Käytiin kissatalollakin töissä, ja koirat sai olla vaihteeksi tarhassa sen ajan. 



Halti kyllä veti vähän kierroksia siinä vaiheessa kun tulin hakemaan niitä tarhasta, että sai vähän aikaa hengailla tarhassa niiden kanssa, jotta Halti ei ihan lähde lentoon..


SM-kisojen jälkeen kokeiltiin SM-maksien hypäriä. Haltin kanssa olis mennyt lähes puhtaana läpi, puolessa välissä tuli virhe, kun Halti haki yhden hypyn takaa. Oli muuten ratana sellainen, jossa itse en saanut kunnon vauhtia aikaiseksi, ja tuntui tämän vuoksi aika tönköltä radan suorittaminen.

Haltin ja Pyryn lisäksi sain myös kokeilla treenata kouluttajamme nuorta bordercollienarttua, kyllä se meni ihan jees, ja vielä olis muutaman harjoituskerran jälkeen mennyt tosi hyvin. Tietty aina uuden koiran kanssa menee jonkun aikaa että osaa itse rytmittää oikein eri kohdissa ja huomioida koiran ominaisuuksia. Lainakoirissa on kyllä aina kiva se, että pääsee tekemään erilaisten koirien kanssa, ja se tuo aina omaankin kouluttamiseen näkökulmaa erilaisiin koiriin.

Halti on saanut jälleen joitakin jalostuskyselyitä, ja tuli tässä yksi varsin mukava kysely, ja itsekin aloin miettimään että olisiko mahdollisuus kolmanteen porokoiraan siinä vaiheessa (ei taida olla kyllä realistista kuitenkaan). Tässä taas yhdelle aksatreenikaverille puhuin tästä haaveesta, niin hän ihmetteli, että taasko porokoira... etkö voisi nyt harkita vaikka bordercollieta, kun kuitenkin aksaat niin paljon, niin pääsisit kehittymään ihan eri tavalla kuin porokoiralla. Halti on kyllä "nopea porokoiraksi", mutta pääsisit ihan eri levelille tavallisemmalla agikoiralla...  

Kyllähän se pisti miettimään tietty, etenkin kun tykkään mielettömästi aksata Haltin kanssa, ja etteikö se sitten riitä. Toki tässä nyt tulee käytännöllisistä syistä hankittua ehkä toinen rotu, koska en usko että meille mahtuu kolmea porokoiraa, koska ne ei ole niin koirasosiaalisia keskenään ja olen miettinyt sosiaalisempaa (ja riistavietitöntä) rotua tähän väliin, jotta lauma pärjää keskenään ilman tappeluita. Mutta saa vaan nähdä että löytyykö muista roduista joita katselen mun kriteereille sopivaa yhdistelmää, kun erityisesti tarvisi olla luonnetestattuja koiria ja lisäksi luusto (lonkat, kyynärät, selkä) kuvattu terveeksi. Vai tuleeko silti porokoira, koska sieltä löytyy just niitä mitä etsin. Silloin kun toista koiraa etsin, niin silloinhan katselin ainakin australiankelpieitä, australianpaimenkoiria ja mudeja, mutta ei vaan yhtään sopivaa yhdistelmää tullut vastaan, josta olisin pennun ottanut. Ja sitten tuli Haltin sisaruspentue, jossa kaikki täsmäsi. Noh katsotaan.. joskus tuntuu vaan että en ole oikea agilityharrastaja niin kauan kun harrastan porokoiralla..

Ja sitten, Pyry ja Halti kävi fyssarilla maanantaina, Pyryn piti käydä checkissä, ja Halti tottumassa uuden ihmisen käsittelyyn. Pyryä ei nyt pystynyt käsitellä, kun se huomasi kärpäsiä huoneessa. Se fiksoitui niihin, ja oli kokoajan menossa niiden perään, joten Pyryn osalta jäi käsittely siihen. Halti taas antoi tosi hyvin käsitellä ja oli tosi söpö ja kiltti. Sillä oli siinä keväällä osumaa saaneessa jalassa pieni kipukohta, ja vähän selässä jumia, mutta ei pahemmin. Ne saatiin hoidettua ja kuulemma ei estä parin päivän levon jälkeen täyspainoista harrastamista.

Tiistain treenit jäi fyssarin vuoksi väliin. Maanantaina käytin Pyryn myös eläinlääkärissä rokotuksilla, ja samalla kysyin siitä, että ollaan huomattu että Pyry välillä vähän ilmeisesti tiputtelee pissaa (siis viikonloppuna tuli enemmän esille). Lääkäri tutki eturauhasen, ja oli suurentunut, joten nyt sitten saatiin Ypozane lääkitys 7 pv, ja katsotaan helpottaako.

Perjantaina mentiin käymään sitten oman seuran agiepiksissä. Olikin mukavan viileä ilma, n. 15 astetta ja pilvistä suurimmaksi osaksi. Pyryn ilmoitin makseihin möllihypärille ja mölliaksaradalle, ja Haltin makseihin möllihypärille ja kisaavien radalle. Haltin erityisesti makseihin, koska näissä kisoissa oli pikkumakseilla 40 cm rimat ja isomakseilla 50 cm rimat, ja ensi viikolla olisi tarkoitus mennä kisaamaan, joten parempi treenata niitä 50 cm rimoja mitä  yleensä pikkumakseilla kolmosissa on.

Tulipa tästä sekaannus, kun olivat siirrelleet koiria omatoimisesti pikkumakseihin ilmoittautumisessa yms, ja Haltinhan ne oli sitten laittaneet pikkumakseihin (koska se on oikeasti pikkumaksi) ja vaikea ymmärtää miksi isomakseihin sen olisin ilmoittanut... Ei ole helppoa olla pikkumaksina kisoissa :)

Itsellä taas oli vaikka mitä ongelmia. Mä unohdin juoksukengät kotiin, ja eka yritin juosta sisätreenikengillä, joissa tuntui kaikki muhkurat ja alkoi tuntumaan jaloissa, ja sitten peruskävelykengillä, joilla juokseminen oli tosi raskasta. Kyllä se vaan on kengillä väliä ja paljon. Joskus aiemminkin juossut noilla kävelylenkkareilla ja on se vaan rankkaa.

Sitten mun perusongelma, eli keskittyminen radalla. Erityisen ongelmallista on kahden koiran kanssa samalla radalla kisaaminen, jota selkeästi pitäisi tehdä enemmän, jotta saisi harjoitettua keskittymiskykyä. Se on vaan niin vaikeeta, ja yleensä sitten mieluummin menen yhden kanssa. Ekalla radalla sekoitin taas Pyryn ja Haltin ohjauksia keskenään, ja Haltin kanssa sekoilin vähän enemmänkin ja saatiin 5 vp. Puolesta välistä rataa alkoi sujumaan ihan hyvin. Pyry meni ihan jees, huomioon ottaen ulkokisat, häiriötä, juoksuisen nartun hajut (joita meinasi jäädä haistelemaan lähtöön) ja lämpöasteita kuitenkin sen 15 astetta. Tehtiin puhdas rata. Aika hauskaa vaan, että huolimatta Haltin kanssa häröilystä ja kiellosta yms, niin Haltin aika oli kuitenkin nopeampi kuin Pyryn puhtaalla radalla.


Mölliagiradalla Pyryllä alkoi loppumaan energia (ja ehkä mullakin), taisi olla aika puhdas rata sekin ja irtosi muuten tosi hyvin eteen, mutta vauhti alkoi hyytymään.


Kisaavien radalla Haltin kanssa melkein puhdas rata (yhdessä kohdassa vähän hukkasin koiran ohjauksesta), mutta kepeillä sitten tein perusvirheen ja yritin vielä avokulmaan kun itse väistin edellistä estettä, enkä ehtinyt linjaamaan. Saman tyyppinen kohta kuin SM-kisoissa joukkueradalla. Olisi pitänyt vain ohjata toiselta puolelta, ja tehdä takaaleikkaus. Mulla loppu taas puhti loppusuoralla, mutta Halti onneksi korjasi ja hienosti irtosi eteen loppusuoran. On se vaan hieno.


Muistiin näistä kisoista, että sitä keskittymistä pitää petrata edelleen, ja täytyy muistaa aina ottaa juoksukengät mukaan!


Pyryn nyt päätin ottaa ainakin täksi treenimaksukaudeksi 1.7. – 30.9. pois treeniryhmästä. Se ajatus tuli tänään selkeänä. Sillä on eturauhashuolia, se ei arvosta lämpimällä ja kesällä treenaamista, ja selkä jumittaa vähän kokoajan sekä sydämen reikä voi pahentaa asiaa jo tämän ikäisenä, joten parempi ottaa pois ohjatusta ryhmästä, kun ei se ole parhaimmillaan. Otan sitä sitten omatoimitreeneihin mukaan täällä Loviisassa jos se on pirteä, ja katsotaan syksyllä mikä on tilanne Pyryllä.

Ensi viikolla Haltin kanssa mennään sitten Porvooseen kisaamaan. Huomenna meen katsomaan maajoukkuekarsintojen finaaleja oikein paikan päälle ja hakemaan fiilistä kisaamiseen J

Tässäpä kuva siitä kuinka lähekkäin noi meidän urokset syö iltaruokansa. On se aika hellyyttävää, kun ajattelee kuinka resurssiaggressiivinen Pyry itseasiassa on, mutta Halti saa olla lähellä, eikä yhtään haittaa.


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Päivitystä

Nyt Haltin loukkaantumisesta on 4 viikkoa, ja kaksi viikkoa kipulääkityksen ja levon päättymisestä. Normaaliin lenkkeilyyn ollaan palattu aika nopeasti, mutta agilityn osalta olen ottanut aika varovaisesti. Hieronnassa Halti kävi heti kipulääkekuurin jälkeen, ja oli edelleen jumia takaosassa.

Haltin lenkkeilypallo

Viime viikolla viikkotreeneissä ja omatoimisissa treeneissä Halti oli mukana, ja sai mennä muutamia hyppyesteitä ja putkea, jotta näen miten Halti liikkuu. Käännöksiä ei oikeastaan otettu, eikä mitään missä joutuisi venyttämään pakosti jalkoja. Omasta mielestäni selkeästi näin että liike on lyhyempää, ja hyppää molemmat takajalat yhdessä, vaikka kouluttajakaan ei sitä aluksi nähnytkään. Halti ei ollut juurikaan päässyt olemaan vapaanakaan, kun naapurissa on ollut narttu juoksussa. Voi toki olla että Halti ns. varmuuden vuoksi suojasi toista jalkaansa kun ei ole päässyt käyttämään sitä niin paljoa hyppäämisissä.

Sitten pidettiin viikko vapaata, ja tällä viikolla lauantaina kaivoin omat hyppyesteet esiin, ja kokeilin miten parilla hypyllä toimii. Ei kyllä näyttänyt olevan ongelmaa enää hypyssä, ja mielestäni ihan vapaassa laukassakin on juossut normaalisti. Ollaan tehty tässä tällä viikolla etenkin vadilla takajalkatreeniä, kontakteja, ja olen nostellut (fyssariohjeiden mukaisesti) jalkoja yms...tasapuolisuuden vuoksi molemmilta koirilta.

Tänään kävin sitten ihan kentällä kokeilemassa miten sujuu. Oli kyllä aika lämpimän oloista, 22 astetta lämmintä, joten treenattiin neljällä hyppyesteellä ja putkella aivan lyhyitä pätkiä molempien kanssa. Meni kyllä ihan hyvin molempien kanssa. Pyrykin jaksoi tosi hyvin, mutta toisaalta tehtiin tosi lyhyissä pätkissä. Pyryä meinasi alkaa lentävät ötökät häiritsemään enemmän, ja siinä oli vaikeuksia saada Pyry jättämään ötökät rauhaan. Halti teki yhtä innokkaasti kuin aina, ja hypyt näyttivät aivan normaaleilta eikä enää ollut mitään varomista tai liikkeen epäpuhtautta. Jee! Rimat oli 40 cm.

Tästä aletaan sitten treenaamaan normaalisti, ja ilmoittauduin (tai hain) Agi-Kotkien maksien SM-joukkueeseenkin, joka on kesäkuussa. Ennen sitä toivon mukaan ehditään treenaamaan sen verran, että ehdittäisiin parit kisat kisaamaan tässä jos päästään joukkueeseen. Ja toiset kisat olisi hyvä olla ulkokisat.

Muuten ollaan oikeastaan tässä lenkkeilty, ja otettu mahdollinen vapaa-aika rennosti, koska töissä tuntuu menevän paljon energiaa. Välillä olen voinut kotona tehdä töitä, joka on aivan mahtavaa, mutta sitten tämä viikko on mennytkin Helsingin tai Espoon suunnalla kokonaan. Ensi viikolla toivon mukaan saan tehtyä enemmän taas kotona töitä. Mielenkiintoinen työpaikka joka tapauksessa ja kohta kolme kuukautta täynnä. Töiden lisäksi olen tässä tietty ehtinyt talkoilemaan mätsärissä, agikisoissa ja tehnyt yhden toiminnantarkastuksen, joten tylsää ei ole ollut.

Juoksuthan on tässä kiusanneet useamman viikon ja koirat ovat olleet niin täynnä lenkkeilyenergiaa näillä lämpimillä säillä. Yhdet juoksut ehti loppua, ja tuntuu että Pyry intoilee taas seuraavista juoksuista. Onneksi Halti on kiinnostunut vain "tärppi"päivinä, joten ei tarvitse helistä molempien kanssa montaa viikkoa putkeen.

Ainiin, ja sain tässä Haltin sairastaessa (ja treenikaverin sairastaessa) lainata vauhdikasta pyreneittenpaimenkoiraa agilityssä. Sen kanssa meillä toimi tosi hyvin yhteen, ja muutaman viilauksen jälkeen rata oli kyllä niin mukavaa menoa sen kanssa. Taitava koira todellakin ja toivottavasti joskus toistekin saan sitä lainata.

Lisäksi pojat ovat päässeet leikkimään Saaga porokoiran pennun kanssa aina aika ajoin, kun se asuu tässä lähellä. Tällä hetkellä se taitaa olla noin 8 kk, eli iso tyttö jo. Se taitaa olla jo vähän Haltia isompi.

Pyry ja Saaga

Halti ja Saaga

Halti ja Saaga



sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Halti sairaslomalla..

Viime viikonloppuna lauantaina piti olla viimeiset kisat Haltin kanssa maksi-luokassa, ja vikaa kertaa treenattiinkin viikolla maksirimoilla 55-60 cm.

Perjantaina käytiin kaupungilla 1,5 tunnin lenkki ja kotiin tultuamme päästin koirat leikkimään pihalle. Pyry oli oikein innoissaan ja jaksoi juosta ja riekkua aika kauan Haltin kanssa. Sitten jotain tapahtui koirien painiessa (ihan hyvässä hengessä), Pyry ehkä liian kovalla voimalla heitti Haltin nurin tai muuta sellaista. Halti alkoi huutamaan täyttä huutoa ja huusi koko matkan juostessaan minun luo. 

Otin koirat sisälle, ja ajattelin että jos Halti vähän aikaa lepää, niin "trauma" menee ohi. Ei se kyllä koskaan tuolleen ole reagoinut jos on jotain vähän sattunut. Kuitenkin koko loppuillan Halti aina vingahti kun nousi makaamasta, ja toisaalta ei taas halunnut mennä makaamaan tai istumaan, vaan saattoi seisoa pitkiä aikoja. Ulkona sitä ei oikein saanut kunnolla pissaamaan, kun ei pystynyt nostamaan oikeaa takajalkaansa ja vain tärisi ulkona. Löysin onneksi yhden Metacamin purutabletin, ja annoin sen yötä vasten varmuuden vuoksi.

Lauantaina aamulla sama juttu edelleen, vinkui noustessaan, ei halunnut mennä makaamaan, ja ulkona kun Jani yritti pissattaa, se jumittui täysin, ei suostunut liikkumaan ja suorilta jaloilta tipahti maahan liikkumattomaksi, jolloin se jouduttiin kantamaan sisään. Pari tuntia sai odottaa eläinlääkärin avautumiseen, jotta sai Haltin kanssa lähdettyä saman tien Porvooseen Aveciin. Siinä välissä ehdin peruuttamaan kisatkin. 

Eläinlääkärissä Halti ei antanut koskea oikeaan takajalkaan, aristi selkää, ja oli tosi kipeän oloinen. Ei kuitenkaan ontunut. Oli kuulemma tosi hyvä, että annoin sen kipulääkkeen heti, koska olisi voinut olla paljon pahemmassa kunnossa. Halti sai opiaatteja ja lisää kipulääkettä, ja käskyn olla täysin rauhassa ja pienillä pissatuksilla. 


Oli muuten vaikea saada se olemaan rauhassa, kun yritin käyttää sitä pienillä rauhallisilla pissatuksilla, niin se vaan sinkoili täysiä eteenpäin. Kuitenkin päivä päivältä Halti vointi parani huomattavasti, eikä vinkumista noustessa enää tullut kipulääkkeellä, ja maanantaina pystyi nostamaan jo kipeämpää jalkaa ja pystyi nukkumaan selällään.

Maanantaina käytiin sitten ortopedillä, ja onneksi ei löytynyt mitään murtumaa eikä repeymää. Ortopedi kyllä vähän epäili että kipu on saattanut tulla selästäkin, ja siitä säteillyt jalkaan. Tällä tutkimisella saatiin vain 2 viikkoa lepoa (lyhyitä rauhallisia hihnalenkityksiä) ja kipulääkekuuria. Kolmannella viikolla saadaan alkaa pikkuhiljaa lisäämään liikuntaa normaaliksi. Ensimmäinen viikko tehtiin ihan vaan pihapissatuksia ja lyhyitä lenkkejä 10-15 minuuttia lyhyessä hihnassa (ettei pääse sinkoilemaan). Nyt toisen viikon alkaessa aletaan jo käymään 30 minuutin rauhallisia lenkkejä flexissä, Halti vaikuttaa tosi normaalilta. Ei kuitenkaan pääse juoksemaan, kiihdyttelemään, hyppimään minkään yli tai päälle. Vähän on hankalaa, kun energiaa Haltilla olisi vaikka kuinka paljon. Kotona Halti on sisällä saanut nyt leikkiä jonkin verran pallonsa kanssa, kun ei pääse kuitenkaan kiihdyttelemään ylimääräistä.

Eli nyt vielä viikko kipulääkettä ja lepoa, ja päästään aloittelemaan taas normaalia elämää. Uskon että on jo nyt aika kunnossa, mutta otetaan varman päälle viikko vielä.

Viime tiistaina sitten mentiin vain Pyryn kanssa agitreeneihin tekemään putkirallia, ja lisäksi sain lainata treenikaverin pyreneittenpaimenkoiraa Aatua (koska omistaja oli kipeä), ja Aatun kanssa oli tosi kiva tehdä rataa. Vähän tarvittiin hienosäätöä että pääsen sen rytmiin, mutta yllättävän helposti päästiin samaan rytmiin ja treeni meni ihan loistavasti etenkin kun aloin luottamaan enemmän Aatun irtoamiseen ja esteosaamiseen. Hurjan osaava ja vauhdikas koira.

Tänään sitten Pyry pääsee/joutuu kauden ensimmäisiin ulkotreeneihin Taija Mäkelän valmennukseen Haltin sijasta. Onneksi vaikuttaa olevan aika viileää, mikä on just sopiva Pyrylle.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Tiistain treenit

Treenasin Haltin ja Udon (lainakoira russeli) kanssa. 
Halti

Mielenkiintoinen rata taas. Halti sai suorittaa itsenäisesti keinun, kun menin 3-esteelle vastaanottamaan, jotta ehdin 4-esteen takaakiertoon. Joka kerta Halti kyllä otti kontaktin, mutta juoksusellasein ja vapautti itsensä. En alkanut sitä 2on2offia sitten treenaamaan, tosin siinähän tavoite onkin, että Halti osaa suorittaa keinun itsenäisesti ja pysähtymättä.

7-pituuden käännöksellä en oikein osannut rytmittää, ja käännöksestä tuli aina vähän laaja. Harjoiteltiin jonkin verran puomin itsenäistä suoritusta, kun jäin puomin vasemmalla puolella ennen putkea jo matkasta. Muutaman kerran siis kouluttaja laittoi palkan eteen, ja vikalla kerralla ilman palkkaa, ja hyvin meni. Poispäinkäännös 12-putkelle meni hyvin.

Jonkin verran jumpattiin 15-16-esteiden suorittamisessa, kun pituuden takia oli hirveän vähän tilaa, että olisi päässyt juoksemaan putken suuntaisesti ajoissa. Kerran muistaakseni persjättönä toimi hyvin, ja sitten Halti alkoi jossain vaiheessa väsyä, ja meni pituuden väärään suuntaan, ja jos tein valssin, niin sitten en ehtinyt 17-esteelle lähettämään. Vähän unohtui käskyttääkin eteen. Rimat oli varmaan 55 cm.

Udo

En uskaltanut jättää Udoa keinua suorittamaan itsenäisesti, joten aloitettiin muurista. 6-Kepeille lähettäminen ei meinannut onnistua, ja Udo meni aina vähän väärästä välistä tai väärälle puolelle. Tässä piti sitten itse vetää Udo kepeille, niin onnistui paremmin. Udolla ei ole niin itsenäiset kontaktit, mutta treenattiin eteen palkkaamalla ja mä jäin taakse. Ei kuitenkaan onnistunut sitten ilman palkkaa. Udon kanssa myös vaikein kohta oli 15-17-kohta, ja kyllä sai juosta, että jotenkuten ehti 17-esteelle. Udo on kyllä ihana treenikaveri, ja virtaa riitti.

Rimat 25 cm.

Pyryn kanssa tehtiin ulkona tokoliikkeitä. Vähän otti häiriötä uros-colliesta, mutta hyvähän tätä on taas treenata.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Agitreenejä..

Viikonloppuna käytiin lauantaina Haltin kanssa kahdestaan lappalaiskoirien omatoimitreeneissä ja tehtiin lähinnä suoraa luukutusta, ja kepeille umpi- ja avokulmia.  Rimat 55 cm. Pyry oli Janin mukana Myrskylässä. Ei meinannut vaan onnistua aluksi tämä järjestely, kun Halti oli lähdössä Janin kanssa ja Pyry oli jäämässä mun kanssa...

Sunnuntaina käytiin Ruukin hallissa kaverin kanssa treenaamassa, kun olin alennuksella vuorot. Tehtiin taas sellaista suoraa luukutusta vähän pidemmällä radalla, ja opettelin sitten pitkän suoran jälkeen kääntämistä. Lisäksi tehtiin muutaman kerran kepit ja puomille vedätystä, persjättöä puomin jälkeen, ja muuten palkkailin paljon. A-estettä tehtiin myös ihan vaan perusylityksiä ja naksuttelua hyvästä osumasta (ilman kehikon yläosaa). Rimat 50 cm.

Viikonlopun treeneissä Haltilla pidin aika lyhyenä treenit, kun tuli kaksi päivää putkeen treeniä.

Pyryn kanssa tehtiin sitten hallissa myös vähän tokoliikkeitä, jotta Pyry pääsi tekemään jotain. Vielä haluan pitää sen levossa agilitystä sen selän vuoksi, ainakin niin pitkään, että saan sen käytettyä hierojalla ensin. Pyry oli niin onnesta soikeena kun pääsi hommiin, ja teki kyllä niin innokkaasti kaikkia liikkeitä, että jo vähän harkitsin tokon jatkamista. Etenkin seuraaminen on sillä kuin varkain kehkeytynyt tiiviiksi, innokkaaksi ja tosi hyväpaikkaiseksi. Tälleen sitä tokoa pitäisikin treenata näköjään; kotona ihan pikkupalasia n. 5 minuutin nopeissa pätkissä, ja vain hyvässä vireessä, ja vähemmän välittää mistään pilkunviilaamisesta tai mahdollisesta ääntelystä. Onnistuisko joskus tällainen minulta jos tokoa joskus alan taas oikeasti harrastamaan?

Tiistaina meillä oli viikkotreenit, ja ihan kiva treeni, pääsin kokeilemaan Haltin kanssa monenmoisia ohjauksia. Mukana oli myös lainakoira russeli Udo, joka oli kanssa ihan hirveän innoissaan että pääsi pitkästä aikaa aksailemaan. Yleensä kova vetämään eteenpäin lämmittelylenkilläkin, mutta nyt vaan topakasti käveli (tai pomppi) kuin paraskin tokokoira mun vierellä innoissaan.

Rimat oli Udolla 25 cm ja Haltilla varmaan sekalaisesti 50-60 cm. 

Udon kanssa eka veto meni kerralla aika hienosti, paitsi 10-putken väärään päähän, kun en uskaltanut irrota 8-esteeltä tarpeeksi 9-esteelle. Tein ennen 3-estettä persjätön, 3-esteen jälkeen valssin. Ja 6-esteellä pakkovalssin.

Seuraavilla kerroilla harjoiteltiin 3-esteelle päällejuoksua (toimi hyvin), ja sylkkäriä, mutta sylkkäri oli liian vaikea Udon kanssa. Kepeillä Udo pari kertaa jätti vikan keppivälin tekemättä, mutta kun rauhassa pysyin vierellä, niin malttoi tehdä loppuun. Harjoiteltiin 6-esteelle myös saksalaista, ekalla kerralla livahti persjätöstä jonnekin pois näkyvistä, mutta meni kuitenkin oikein, ja tokalla kerralla muistin ottaa kunnolla takaakiertoon lähetyksen jälkeen kontaktin Udoon, niin onnistui hyvin. Ja hyvin sivuttaisirtosi myös 8-esteelle, että oikein yllätyin. Tosi kiva treenata pitkästä aikaa, ja meni yllättävän hyvin tauon jälkeen.

Haltin kanssa tein 3-esteelle ensin päällejuoksun ja tein jarrun 3-esteelle, jotta sain kääntymään 4-esteelle, toimi hyvin. Harjoiteltiin myös valssilla ja sylkkärillä. Valssi mulla oli hitaampi ohjaus, ja sylkkäri toimi, mutta mun mielestä tuli enemmän kaarrosta kuin päällejuoksussa.

Ekalla kerralla en tajunnut tehdä putkijarrua 5-esteelle , joten veti aika pitkälle putkesta. Sitten kun muistin tehdä jarrun, niin tuli hyvin, ja tuli kerrankin "roger that-haukut" putkessa. Pakkovalssilla ja saksalaisella toimi hyvin ja vauhtia oli. Sain myös hyvin tarvittaessa irrottua kepeiltä putkelle jos halusin.  Lisäksi tehtiin keppien avokulmia 5-putkelta lähettäen. Kerran meni väärään väliin, muuten oikein. Tosi pätevä.

Pyry joutui olemaan mukana autossa, ja olisi kyllä hirmu mielellään lähtenyt treenaamaan. Sai nyt sentään lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä paljon nakkia.

Haltin kanssa kisaamaan lauantaina, tässä välissä pidetään nyt sitten nää kolme päivää täysin vapaata agista, ja jää lappalaiskoiratreenit nyt kolmelta viikolta eteenpäin pois, kun on muuta.






tiistai 11. heinäkuuta 2017

Ennen agirotua...

Ensin mainitsen että käytiin tiistaina treenaamassa Strömforsissa Agirodun Open Class-rataa, ja ihan hyvä kun myöhästyin rataantutustumisesta, niin ehdin käymään kisatilanteessa läpi ensimmäiset 5 estettä keinulle.. Treeneissä rimat 55-60 cm. Vähän sai sovittaa kun halli on jonkin verran kapeampi kuin kisarata, mutta saatiin jotenkuten se tiukasti tehtyä.


Halti oli jotenkin edelleen hyvin rauhallinen, ehkä se johtuu vaan edelleen siitä että Jani on lomalla ja se ei nuku. Tässä on videot kaikkien kanssa menosta, ongelmakohdat oli ihan muualla kuin etukäteen ajattelin..

Pyry:



Halti:


Ja bonuksena menin vielä porokoira Hiiren kanssa (Tuhkavuorten Quunkuiskaaja):




Hiiren kanssa oli kiva mennä, vielä kun olisin luottanut siihen enemmän, niin olis tullut hieno rata. Ja jos enempi sen kanssa treenaiskin, niin lähetyksetkin onnistuisi.

Perjantaina ei tehty rataa, vaan otin pieniä pätkiä joissa sai vauhtia. Haltille oli ajatuksena matalammat rimat (50 cm), ja paljon vauhtipätkiä. Halusin kuitenkin välistävetoja harjoitella, ja ihan kiva tapa takaaohjauksella/rytmityksellä opeteltiin (kun vain muistaisin sen seuraavalla kerralla..). 

Lisäksi tehtiin molempien koirien kanssa puomihäiriötä siten, että kouluttaja juoksi puomin toista puolta. Pyry häiriintyi enemmän, eikä ihan keskittynyt, vaikka ottikin kontaktin (1. kerta ei ottanut). Positiivista oli, että muut kerrat tuli alas asti, vaikka ei pysähtynytkään. Muutenkin lyhyitä pätkiä etupalkalla, kun Pyry oli edellisenä päivänä lainakoirana kahdelle ohjaajalle omassa koulutusryhmässä, ja voi kun sillä oli hauskaa kun vieraat tädit antoi sille makkaraa. 

Halti ei häiriintynyt juurikaan vieressä juoksijasta, mutta kyllä se vähän vilkaisi, että mitä hittoa.. 

Radalla keskellä oli myös ohjaaja aukinaisen sateenvarjon kanssa, mutta kumpikaan ei välittänyt siitä ollenkaan.

Pistin jälleen tutut kopeloimaan Haltia ja siirtelemään jalkoja (kun ilmeisesti mittaustilaisuudessa tuomari siirtelee niitäkin), ja eipä se Haltia haitannut...

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Viime viikkojen agitreenit ja valmennukset (itselle lähinnä muistiinpanoiksi)

Laitetaan kaikki valmennukset ja koulutukset tähän samaan postaukseen, kun selkeästi on jäänyt päivittämättä...  Kuitenkin tarvii laittaa itselle muistin vuoksi, mitä on tullut tehtyä. Olin siis toissa viikon torstaina Taija Mäkelän valmennuksessa Haltin kanssa Ruukissa, perjantai viikkotreeneissä molempien kanssa, sunnuntaina Haltin kanssa Kati Kylliäisen valmennuksessa ja vielä viime viikon tiistaina Haltin kanssa Kisaamisen tehovalmennuksessa ja toisissa perjantain viikkotreeneissä.. vähän siis on treenattu kuitenkin, agilityä tietenkin.


Helatorstaina 25.5.2017 käytiin Haltin kanssa treenaamassa yllätys yllätys aksaa Ruukin hallissa. Kouluttajana Taija Mäkelä joka piiskaa aina tekemään paremmin ja taas tuli opittua.

Etenkin treenattiin vekkausta (este 7), mikä on mulle tällä hetkellä vaikea. Kuitenkin tuntui että pikkuhiljaa oikeasti aloin saamaan siitä ajatusta.. Haltin kohdalla oma sijainti on hirveän tärkeä, etten työnnä sitä takaakiertoon, koska se ottaa herkästi etäisyyttä minuun ja toinen tärkeä asia on katsekontakti koiraan ennen estettä ja oikeasti sen huomion saaminen (sanomalla "tässä" tms). Halti meinaan aika monta kertaa syöksyi suoraan putkeen täysin vilkaisemattakaan minuun, kun en saanut siihen tarpeeksi tiukasti kontaktia esteellä.

Kerran saatiin toimimaan tosi hienosti ja kerran välttävästi, ja muut kerrat sitten meni pipariksi. Mutta se pari kertaa jolloin Halti kääntyi ja tiesi tasan tarkkaan mitä teki (kun mä tiesin mitä tasan tarkkaan teen), oli hienoa.

Tärkeät kohdat radassa:
  • 10-esteen taakse valmiiksi valssiin ja 11-esteen valssi ajoissa kun koira kuitenkin on estevarma (ei tehty pyörityksellä)
  • 16-17-esteillä ei ollut niin kiire, vaan ehti hyvin ensin ohjata 16-esteen ja tehdä pakkovalssi 17-esteelle.
  • 22-esteelle takaakiertoon lähetys ja 22-24-esteille päällejuoksu
  • 26-27-esteiden välinen valssi valui aluksi, mutta saatiin sekin vähän paremmin ohjattua
Muuten oli ihan kiva rata, kuten aina.

Treenin positiiviset:
  • päästiin taas lähemmäs vekkauksen oppimista
  • moni kohta radassa oli ihan hyvin hallussa
Treenin oivallukset:
  • se vekkauksen ydin

Perjantaina (26.5.2017) oli viikkotreenit, ja sielläkin oli kiva rata missä sai kyllä juosta. 


Tällä kertaa meistä muodostettiin kaksi joukkuetta, ja se joukkue voitti, jonka jäsenet sai eniten esteitä suoritettua oikeassa järjestyksessä, ihan hauska juttu. Haltin kanssa mentiin koko rata muuten hyvin, paitsi kepit jouduttiin uusimaan ja Pyryllä kosahti jo neljännellä esteellä, kun en vienyt sitä tarpeeksi tarkasti 4-hypylle (tuli mun puolelle eikä hakenut esteen toista puolta). Meidän joukkue kuitenkin voitti.

Molempien koirien kanssa ongelmallisin kohta oli kyllä kepit. Ne oli avokulmassa ja suoraan pussista (ja pussi ei syöttänyt ihan keppien päähän joten joutui mennä työntämään), jolloin näkyvyys kepeille tuli vasta pussin suorituksen jälkeen. Tosi hankala kohta, etenkin kun oli pitkä suora ennen pussia, ettei oikein ehtinyt kuin tosi rohkealla liikkumisella edelle.

Lauantaina 27.5.2017 sitten lauantaina käytiin vielä agilityn koetoimitsija-kurssilla kahden muun seuran jäsenen kanssa, ja sitten pitäisi vielä saada tehtyä harjoitteluita siihen liittyen..

Sunnuntaina 28.5.2017 käytiin sitten vielä Kylliäisen Katin valmennuksessa:

Rata oli haastava muistamisen kannalta, varmasti osasin muistaa 1-8-esteet ja sen jälkeen oli kyllä vaikeeta. Yritin vaikka kuinka pitkään tavata rataa, mutta ei meinannut mennä päähän.


Kun käytiin yhdessä sitten läpi, niin jollain tavalla loksahti rata kohdilleen, vaikka kyllä siellä useamman kerran unohdin rata. Oli aika lämmin (siis alle 20 astetta), siis aurinkoista ja se lämmitti vaaleaa hiekkakenttää mukavasti. Aika hyvin Halti kyllä jaksoi. Ja treeneissä oli mukana myös juoksuinen narttu (jonka takia en Pyryä ottanut treenaamaan), ja Halti kyllä reagoi lenkillä jumittaen pissoissa, mutta kentällä ei ollut enää mitään huolta nartuista. Hyvähän näitäkin juttuja on treenata (sellaisella koiralla joka ei mene ihan sekaisin).

Rata oli aika paljon täynnä teknisyyttä, ja onneksi oli takaakiertoja, niin se pelasti vähän mun ohjaamista, kun Halti hakee takaakierrot aika hyvin.

Mä yllätyin kuinka hyvin rata meni Haltin kanssa, ja tehtiin lopuksi vielä ihan vauhtisuoria omaksi ja koiran iloksi.

Tiistaina kisaamisen tehovalmennus


Tää oli kiva treeni, Salme Mujusen eräs SM-rata muutaman vuoden takaa. Oli kyllä vaikeita kohtia, mutta niistähän selvittiin yllättävän hyvin.


Rata on lainattu Mujusen arkistoista..

Onni on lähdössä pysyvä koira. Haltin pystyn jättämään lähtöön ja juoksemaan lähemmäs 4. estettä josta vapautin Haltin ja ensimmäisten esteiden jälkeen lähdin juoksemaan ja sain hyvin 6-esteen takaakiertoon. Ekalla kerralla unohdin jo sen 7-esteen takaakierron (se keskittyminen!), mutta tokalla yrittämällä sekin onnistui. Haltilla muutenkin onnistuu noi takaakierrot perfectly. 

8-kepeille mietin pitkään miten ohjaisin. Vaihtoehtoina olisi siis vaihtaa puolta ennen keppejä, jolloin pitäisi ns. poispäinkäännöksenä ohjata kepeille ja tässä olisi hyvä muistaa ne laukanvaihdot koiralla. Helpompi vaihtoehto olisi viedä kepeille ja vaihtaa puolta päällejuoksuna keppien jälkeen, jonka sitten ensin valitsinkin. Ja toimi muuten tosi hyvin, ja vielä harjoiteltiin sitäkin, että oikeasti reilusti vaihdan puolta päällejuoksuna kun Halti edelleen tekee keppejä, ja hyvin se kesti senkin (hyvin ollaan saatu treenattua kotona näitä juttuja). Kepeille kyllä jälkeen päin harjoiteltiin myös sitä poispäin käännöstä ja Halti kyllä osaa, kunhan mä en sekoile omassa päässä.

Jokatapauksessa erityisesti päällejuoksulla pääsin hyviin asemiin, jotta pystyin kauempaa lähettämään 9-putkeen, ja sain etumatkaa hyvin viimeiselle suoralle putkelle, jotta sain tehtyä hyvän putkijarrun ja toimi mahtavasti!. Välistävetoja saatiin harjoitella, etenkin kun mainitsin kouluttajalle, että en ole niissä kovin hyvä. Ja saatiin nekin toimimaan tosi pienellä ohjauksella. Eniten ongelmaa aiheutti ekan välistävedon jälkeinen välistäveto jossa mun ohjaus oli myöhässä tai liian vahva.

15-17-esteet selvitin siten, että kun olin Haltin lähettänyt 15-esteelle, ja siitä lähdin käskemään suullisella käskyllä putkeen, itse samalla suuntasin (jo ennen Haltin putkeen menoa) 17-esteen toiselle puolelle päällejuoksuun. Ja toimi mahdottoman hyvin. Halti tiesi suunnasta jo ennen putkeen menoa. 17-18-esteille persjättö ja loppu rytmittämällä. Tosi kiva päästä tekemään tällaista rataa ja ehdottomasti blogikirjoituksen arvoinen. 

Positiivista
- kepeillä tosi hienoa varmuutta
- lähtö oli tosi hyvä
- takaakierrot varmoja
- putkiin lähetykset varmoja

Oivalluksia
- oma poispäinkäännös kepeille tarvii harjoitusta ja nyt pitäisi harjoitella niitäkin (vähän ymmärsin mitä pitäisi osata jo tehdäkin)

Viime viikon Perjantain viikkotreenit

Olipa kivat treenit, pääsin tekemään yhden ylimääräisen porokoiran Teslan kanssa tekemään radan kerran, ja oli aika samantapainen kuin Pyry. Muutamia virheitä tuli, mutta kun pari kertaa olisi tehty rataa, niin olisi varmasti mennyt aika hyvällä yhteistyöllä. Pitäisi taas päästä lainakoirien kanssa tekemään enemmän hommia.


Meidän kouluttaja taas sai lainata vuorostaan Pyryä, ja Pyryhän lähti tosi hienosti toisen ohjaajan kanssa tekemään. Kerran se kävi moikkaamassa mua, ja sitten lähti iloisesti toisen mukaan. Jotenkin kiva nähdän Pyryä menemässä toisten ohjaajien kanssa. Se kävi myös aloittelijoiden kanssa aikaisemminkin tässä esittelemässä agilityä, ja huomasin kyllä miten onnellisesti se lähti ihan vieraan ihmisen kanssa kentälle, kun sillä oli makkaraa!

Mulla meni Pyryn kanssa aika hyvin, en muista että olisi tullut mitään erityisiä virheitä. Erityisesti 9-esteen saksalainen oli tosi hyvä, pystyin hyvin irtoamaan toiselle puolelle, kun Pyry vielä teki hyppyä. Lisäksi pystyin hyvin lähettämään 13-esteelle, jotta itse pääsin juoksemaan 16-esteen takaakiertoon. Ainoastaan kepit oli ongelmallinen Pyrylle, ihan kuin se ei olisi nähnyt niitä ollenkaan. Voi johtua myös renkaasta, koska renkaalle tulee aina vauhdilla, kun onhan se sen lempieste. Keinulle jälleen useamman kerran hetsasin ja lähetin palkalle kauemmas, ja hyvin meni keinua epäröimättä.

Haltin kanssa erityisesti 5-esteen vienti ei sujunut. Pyryn ja Teslan kanssa olin tehnyt erittäin sujuvasti "pakkopersjätön" siihen, mutta Halti tuli ohi. Pakkovalssilla tuli jotenkin kaarella ja "pakotetusti", eli jotenkin mun ajoitus oli tosi huono siinä. Muistaakseni ollaan tehty näitä kyllä, enkä muista että olisi ongelmaa, mutta ehkä pitäisi vaan sitten treenata varmuuden vuoksi. Lopulta päädyin tekemään siten, että lähetin 4-esteeltä takaa pimeään putkikulmaan, ja ehdin siitä vielä juosta takakautta 6-esteen jälkeen persjättöön ja tää ratkaisu toimi erittäin hyvin, kun Halti sai tehdä itsenäisesti hommia. 8-esteen tuli oikealta puolelta ja 9-esteelle tuli tosi hyvä saksalainen. 13-esteelle lähetin, mutta vähän hirvitti että lähtee lähellä olevaan putkeen ja kutsuin vielä varmuuden vuoksi mukaan oikeaan suuntaan (ei varmaan olisi tarvinut). Aika laajan kaaren Halti teki siellä, mutta toisaalta se vei kyllä hyvälle linjalle ajatellen seuraavia esteitä, enkä nyt ihan hirveästi voinut jäädä tekemään tiukkaa käännöstä sille 13-esteelle, koska sitten se olisi kostautunut 16-esteen takaakierrossa.

Kepeille Halti meni hyvin ja keinun tietty. Tehtiin vielä koko rata nollana läpi ja sitten treenattiin vielä erikseen puolenvaihtoja kepeille molemmin puolin, ennen ja jälkeen.

Positiivista
- Oli kiva rata ja juostava
- Molemmat koirat toimi hyvin, ja erityisesti Pyry 
- Haltin kepit oli tosi hyvät
- Molempien keinu oli hyvä

Pitää nyt muistaa kyllä enemmän treenata kepeille ja kontakteille ihan treeneissäkin erikseen puolen vaihtoja, vedätyksiä ja muuta erikoista. On tullut taas vähemmän treenattua niitä. Haltin erityisesti tarvisi treenata puolenvaihtoja treeneissä häiriössä, kun on tullut tehtyä niitä enimmäkseen kotona.

Ja sitten seuraava päivitys on tän viikon tapahtumista, eli kisoista ja tiistain tehovalmennuksesta...








tiistai 21. maaliskuuta 2017

Agikisat Kotkassa

Sunnuntaina sitten kisattiin kolmella koiralla, yhteensä 5 radalla, 3-luokassa.

Mineillä tuomarina Elina Hannikainen-Himanen, rimat 30 cm.

Udon hyppyrata, 15 virhepistettä + yliaikaa 6,89 = 21,89

(ratapiirros tulee myöhemmin..)

Päivä aloitettiin aamulla Udo-russelin kanssa. Eka rata oli hyppyrata, ja meni yllättävän hyvin. Vähän varmistelin joissain kohdissa, ja 8-putken kohdalla Udon jäi pyörimään (olisi varmaan tiukemmin hakea putkelta ja olla näkyvissä paremmin). Kepeissä olin vähän epävarma miten osaa hakea avokulmaa, ja päätin kuitenkin vähän antaa sille tilaa hakea, mutta meni keppien kahden ekan kepin välistä ohi. Keppien alkua haettiin vähän aikaa, mutta löytyi sekin. Olisi varmaan pitänyt mennä tekemään niisto kepeille asti. Keppien jälkeen päätin tehdä takaaleikkauksen, mutta koska en rytmittänyt, niin meni kaarros pitkäksi. Oikealle reitille kuitenkin päästiin, mutta toka vikan esteen takaakierrossa Udo kielsi, koska lähdin liian nopeasti liikkeelle.


Näitä liikkeelle lähtöjä pitää treenata Udon kanssa, että tottuu siihen, että se este pitää suorittaa, vaikka lähden liikkeelle itse. Ja niin kauan kun ei toimi, niin voinhan tehdä aika monen kohdan pyörityksellä, tai sitten odottaa hetken.



Udon agirata, HYL

(ratapiirros tulee myöhemmin..)

Agilityrata oli myös ihan tehtävissä, mutta meillä kämähti ekaan A-esteeseen, kun Udo menikin putkeen, eli tästä HYL. Itse taisin vähän väistää putkea, enkä malttanut odottaa, että Udo hakee A:n pinnan ensin. A-esteen jälkeinen takaakierto meni ihan hyvin ja kepeillä maltoin odottaa (ja olla hiljaa) että Udo tekee loppuun. Keinun jälkeisessä takaakierrossa Udo meinasi taas kieltää vaikka pyöritin. Viimeisen A-esteen jälkeen ohjasin vähän huonosti, kun Udo selkeästi meinasi lähteä vähän eri suuntaan, kuten myös 16-esteen jälkeenkin putkeen viedessäni.

Udo lähti keinulta turhan ylhäältä ja A-esteeltä tuli turhan korkealta, joten näitä pitää treenata ja olla tiukempi niissä.




Udon treenilistalle:

- takaakierrot ja niiltä liikkeelle lähteminen
- avoimet keppikulmat

Mun treenilistalle:

- Pitää muistaa käskyttää kontaktit!
- Maltti liikkeelle lähdöissä

Sitten tuli kolmen tunnin tauko, ja kävin tankkaamassa äidin luona muutaman kilsan päässä, ja omat koirat olin vienyt sinne hoitoon aamulla.
____________________________________________________________________________

Sitten päästiin maksien radoille, Pyry agi- ja hyppyradalle, ja Halti ekaa kertaa nyt vain yhdelle radalle. En myöskään tiennyt että miten jaksan näin pitkän kisapäivän, mutta hyvin se olisi mennyt vaikka Haltinkin kanssa olisin juossut enemmän.

Tuomarina Mika Moilanen, rimat 60 cm.

Pyryn agirata, 5 virhepistettä + yliaikaa 0,35 = 5,35

(ratapiirros tulee myöhemmin..)

Yliaika tuli puhtaasti kepeistä ja keinusta. Näitä osasin odottaa, kun käytiin lauantaina treenaamassa, niin en millään meinannut saada näille esteille vauhtia, muuten kuin laittamalla palkan eteen. Keinu oli ihan älyttömän hidas, ja mietin että suostuuko se nyt tulemaan keinua kokonaan. 

Lähtin Pyryn kanssa samaa matkaa alusta, ja Pyry lähti ihan hyvin liikkeelle (pitäisi aina muistaa lähteä samaan aikaan). Tosi hyvin, kun taas oli juoksuisten narttujen hajuja, missä Pyry jumitti hallilla ja yritti sinkoilla taas sen takia muiden koirien luo hihnassa odotellessa.

Kepit oli siis hitaat, mutta sen jälkeen saatiin taas persjätöillä sopivasti vauhtia. Harmillisesti oli pari valssia just ennen keinua ja putki keinun jälkeen, joten vauhti kuoli melkein kokonaan, ja osaltaan vaikutti keinulla jumittamiseen. Puomilta tuli selkeä vitonen, kun iloisesti taas hyppäsi yli (edellisenä päivänä varmaan 5-7 krt peräkkäin otti sen kontaktin!). 

A-este oli muuten tosi hyvä, niin kuin aina.


Haltin agirata, HYL

Haltille tein alkuun valssin, mikä oli parempi (ei olisi kääntynyt persjätöllä kuten Pyry), ja haki kepit hyvin. Sitten jonkun ihmeen ajatuskatkoksen tuloksena päätin tehdä ennen 5-hyppyä vekkauksen, jotta saisin Haltin oikealle radalle putkeen, mutta en taas muistanut että se oikeasti hakee takaakiertoja herkästi, ja meidän vekkaukset on toimineet tosi harvoin....... Eli Halti haki takaakierron ja vielä sen jälkeen väärän pään putkea. Kun kerran Halti kestää vedätyksen kepeillä, niin olisin hyvin voinut mennä vastaanottamaan hyppyesteen taakse valssilla.

Olin putken jälkeen ajatellut tekeväni persjätön, mutta olisi pitänyt tehdä valssi, joka olisi kääntänyt enemmän. Loppu menikin aika hyvin. Paitsi, että koska vapautin nopeasti Haltin keinulta, niin se taas vapautti itsensä puomilta (toki otti puomin kontaktin). Seuraavan kerran taas muistetaan vahvistaa ekaa kontaktiestettä.... Tosi hyvä, kuitenkin ekaksi 3-lk kisaksi.


Pyryn hyppyrata, HYL

(ratapiirros tulee myöhemmin..)

Oli siis ihan porokoirarata, oli heti alkuun kaksi pitkää suoraa, missä saatiin vauhtia hyvin, ja sitten mä menin kämmäämään meille tosi helpossa ohjauksessa, eli piti tehdä päällejuoksut neljännen putken jälkeen, mutta mulla jäi takaakiertoon lähettäminen vajaaksi, ja Pyry tuli väärältä puolelta esteen. Pyry oli hieno, ja teki vielä lopuksi kepit niin vauhdilla, että pystyin luottaamaan sen tekemiseen ja pystyin vedättämään. Pyryhän osaa, mutta se vaatii aina sen tietyn vireen, että sen kanssa voi tehdä mitään vedätyksiä tai muuta esteosaamisia. Ja se vire on ollut nyt tämän vuoden aikana kadoksissa, etenkin kisoissa.

Haltin treenilistalle:

- kontaktien vapautukset
- vedättäminen kepeillä
- saaminen toiseen putken päähän kepeiltä, kuin minkä Halti näkee (lukitsee keppejä tehdessään)
- A-esteen kontaktin vahvistaminen

Pyryn treenilistalle:

- Pyry on täydellinen → treenilistalla ainoastaan oikea vire häiriössä!
- okei... puomin kontaktit!

Omalle treenilistalle:

- tee kisoissa niitä ohjauksia, mitkä tiedät koiran osaavan (tai edes osaa 80 %)
- huolellisuutta ja keskittymistä ohjauksiin, etenkin Haltin kanssa!!!

Jaaa, puhuin taas agilityvalmentaja Wessmanin kanssa Pyryn kontakteista, niin oli taas puhetta, että jos kokeiltaisiin mattoa kontaktille (ei ole ulkoneva, ja pystyn treenaamaan kotona).. Olen tätä pyöritellyt jonkin aikaa, olen ajatellut ottaa sen käyttöön kyllä. Koska Pyry osasi hyvin puomin kehikolla, ainoa ongelma oli se, että kun tulee vauhtia, niin helposti luonnostaan tulee hypättyä yli kovasta vauhdista (vaikea hypätä kehikon sisään vauhdissa). Pitää vaan keksiä sellainen hyvä pitävä mattomateriaali (rautakaupasta?). Ja tietty Pyryn kanssa on ongelmana myös se, ettei toistoja pysty tekemään, kun "tää on jo nähty" ja Pyry ei tarjoa toimintoja, mutta Pyryn puomin kontaktit onkin sen loppuelämän projekti, niin ei hätää. Mennään silti Rannikon metodilla niin kauan kunnes oikeasti saan hankittua sen maton..

KKS:n kisoihin oli laitettu tosi hyvät maali-ja lähtöalueen aidat. Koirilla oli tosi hyvä rauha lähteä radalle, ja myös tulla radalta. Ei itsekään tarvinut yhtään miettiä leikittääkö joku koiraansa heti maalin edessä ja täysi luotto ja rauha omaan koiraan. Jäi tosi hyvä fiilis näistä kisoista vaikka rankkaa oli (aamulla kasilta lähtö ja seiskalta illalla kotona).

Jos pystyn vaan Udon kanssa treenaamaan niin seuraavat KKS:n kisat olisi tähtäimessä huhtikuussa!

torstai 16. maaliskuuta 2017

Maanantain agitreenit

Pitää kohta taas aktivoitua, ja yrittää saada tänne kuva- ja videomateriaalia..

Maanantaina oli agitreenit, ja otin vain Pyryn. Halti oli sairaslomalla, mutta siitä kerron myöhemmin. Pyryllä oli myös synttärit maanantaina, ja se täytti 6v. Olikin kiva olla Pyryn kanssa kahdestaan liikenteessä.

Pyryn kanssa tehtiin rataa ja putki-puomi-erottelua, ja sillä on taas vaihteeksi vauhtia silleen, että moni olisi kateellinen. Ottaispa se sen vauhdin joskus kisoihinkin mukaan.. toivossa on hyvä elää. Mutta treenaaminen on kivaa, etenkin silloin kun aurinko ei paista ja ulkona pakkasta.


Eka kierros tais mennä ihan lähestulkoon puhtaasti ja parhaiten. Ehkä vaikein kohta Pyryn kanssa oli kohta 4-6, kun piti rytmittää liikettä, että sai Pyryn käännettyä esteillä, mutta piti yrittää pysyä liikkeessä, ettei Pyryn vauhti hidastu. 

10-11-esteillä kaarros meni vähän pitkäksi. Ja 11-esteen takaakierto oli tosi haastava, kun Pyry oli kokoajan sitä mieltä että kouluttajalla on palkkaa sille, ja joka välissä ja etenkin tässä kohtaa suuntasi kouluttajan suuntaan eikä ihan keskittynyt. Lopuksi hinkattiin puomin kontaktia, ei ollakaan moneen viikkoon treenattu puomia (vaikka edistymisen kannalta pitäisi treenata useamman kerran viikossa).  Tuli osumia, mutta kyllä mä tähän keksin paremman systeemin Pyrylle, ajatus on taas lähtenyt liikkeelle asiasta.. Ja ihan viimeiseksi tehtiin sellaista kivaa suoraa. Pyryllä oli muuten taas tosi hienot ja vauhdikkaat kepit.

Lopuksi tein vielä radan pari kertaa Udon (russeli) kanssa. Meni itseasiassa aika hyvin Udonkin kanssa. Suurin ongelma oli 2-putkelle vieminen, kun jos lähdin liian hätiköidysti liikkeelle, Udo kielsi putken ja lähti mun mukaan. Porokoirien kanssa kun on tottunut, että ei ne siitä enää mihinkään edes ehdi kääntyä. Sain joka tapauksessa Udolle hyvät tiukat käännökset ja yritin muistaa oikeat kontaktikäskyt (puomille olisi pitänyt olla "puomi" ja sanoin "ota" - joka on A-esteellä ja keinulla). Myös 10-esteellä olisi pitänyt erityisesti minikoiran osalta osata tehdä tiukempi käännös.

Kepeillä kokeilin kerran valssia keppien jälkeen, kun en muista että olisin koskaan Udon kanssa tehnyt puolen vaihtoja keppien jälkeen.

Jaaaa, sitten nyt ensi sunnuntaina lähden siis kisaamaan Udon, Pyryn ja Haltin kanssa Kotkaan. Udolla on aamusta radat, välissä käyn äidillä syömässä ja lenkittämässä koirat ja iltapäivällä sitten porokoirien kanssa kisaamaan. Tulee pitkä päivä, katsotaan miten jaksetaan. 

Mitään odotuksia ei tosiaan ole yhdenkään koiran kohdalla, kun Halti vasta nousi 3-luokkaan, eikä sen kanssa ole osaamista vielä tarpeeksi, Pyryllä taas vaikuttaa se vauhtiin, jos aurinko paistaa ja autossa on lämmin odottaa, ja Udon kanssa ollaan tehty niin vähän rataa, että se on vaan jännää mennä sen kanssa kisaamaan. 

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Maanantain agitreenit x 3

Koska treenaaminen on kivaa, mulla oli taas kolme koiraa treenattavana, eli omien koirien lisäksi Udo-russeli.



Tehtiin ihan radanomaista treeniä, ja tuntui että oli taas tosi ahtaaksi tehty koirien reitit, ja lähinnä pieniä koiria ajatellen tehty rata (ei ollut meidän kouluttajan suunnittelema rata). En yksinkertaisesti oikeasti A:n jälkeistä tiukkaa käännöstä voinut ajatellakaan tekeväni noitten porokoirien kanssa, joten muutettiin rataa siten, että porokoirat meni yhden ylimääräisen hypyn välissä (musta 17 →), ja Udo meni radanmukaisesti valkoisilla numeroilla. Lisäksi renkaan jälkeen oli aika ahdas kääntyminen, sekä 4-5-esteiden väli, jos veti 4-esteen vasemman siivekkeen kautta. Lisäksi A-este oli turhan lähellä putken suuta (törmäysvaara) ja keppien jälkeen A-esteelle piti saada koira oikaistua ja lisäksi sen piti saada A-lle tarpeeksi vauhtia, ei helppoa olenkaan.

Pyryn kanssa oli ongelmallista renkaan jälkeinen kääntyminen, koska se vain kiihdytti renkaalla, eikä malttanut kääntyä.  Sen kanssa kokeilin 4-esteen oikean siivekkeen ympäri pyörittämistä (tarvi olla tosi hyvä jarru, että se kääntyi) ja myös sokkari renkaan jälkeen, josta 4-esteelle ja 4-esteellä sitten tiukasti 5-esteelle kääntäminen valssilla. Kumpikin toimi. Ekalla kierroksella sain itseasiassa 7-8-esteiden välin kääntymään valssilla, mutta sen jälkeen ei meinannut onnistua. Oli tiukka käännös ja vähän tilaa isolaukkaiselle koiralle kääntyä. Pyrykin tuli monta kertaa ohi 8-esteen. Muuten meni ihan hyvin, Keinunkin Pyry kävi tekemässä kerran jopa itsekseen.

Udon kanssa toimi renkaan jälkeen valssi, mutta melkeimpä paremmin sokkari. Myös Udo piti saada tiukasti 4-5-esteiden käännös käännettyä. Udon kanssa piti olla tarkkana, että se tuli 7-esteelle, ja parhaiten onnistui, kun menin valmiiksi 7-esteelle vastaanottamaan Udon niistolla, ja siitä hyppysuoralle. Keinun Udo otti tosi täsmällisesti.

13-esteen hyppy jäi pari kertaa tekemättä, kun lähdin liian aikaiseen liikkeelle, ja Udo tuli mun liikkeen mukana pois hypyltä. Pitää olla tarkempi ohjauksessa ja selkeästi lähettää esteille ennen liikkumista. Kepit oli tosi hienot, Udo kesti hienosti mun irtoamisenkin sivulle. A-esteen jälkeinen ohjaus valssilla valkoiselle 17-esteelle vaati kyllä Udoltakin aika kääntymistä, mutta onnistui ihan ok. Udon kanssa varmaan meni koko treeni parhaiten, ja parannettiin joka kerta.

Oli varmaan tosi järkevää ottaa Halti viimeiseksi. Halti meni taas kierroksilla, ja alku radasta oli aika vauhdikasta. Ekalla radalla ohjasin huonosti kepeille, ja vähän aikaa jumpattiin että sain sen kepeille, koska Halti vaan huusi ja sinkoili ympäriinsä, kun ei tajuu! Sillä oli taas enemmän vauhtia kuin järkeä. 

Renkaan jälkeen tein Haltille valssin, koska sillä se kääntyi paremmin. 4-5-esteiden välisessä valssissa piti pitää ohjaus tiukkana suoraan 4-esteen siivekkeeltä ohjaten, ettei Halti lähtenyt A-esteelle. 7-8-esteiden väliin en meinannut saada Haltille kunnollista kääntymistä. Varmaan kerran saatiin tehtyä kunnolla se, siten, että valssissa en voinut liikkua yhtään ennen kuin sain Haltin reagoimaan valssin suuntaan. Loppu meni kyllä tosi hienosti.

Olipa kivaa taas pitkästä aikaa treenata myös Udon kanssa, ehkä voitaisiin joskus käydä kisaamassakin..