sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Agilityn Seuranmestaruuskisat 2013


Lauantaina oltiin meidän oman seuran agilitynmestaruuskisoissa. Luvassa oli agilityrata sekä hyppyrata.

Mulla oli Jani kuvaamassa, ja Pyry vinkui ihan kokoajan, jos ei ollut mitään selkeää tekemistä odottaessa. Ilmeisesti normaalistikin vinkuu kun ollaan Janin kanssa jossain. Hyvin kyllä pystyttiin käymään kävelemässä muualla, ilman että Pyry olisi alkanut kaipaamaan Janin luo.

Noh, ei meillä ihan putkeen mennyt (varsinkaan hypäriradalla ei juuri siihen putkeen kirjaimellisesti mennyt). En sitten tiedä johtuiko mun yhtäkkisestä jännityksestä, vai että meidän kentällä oli paljon porukkaa, vai Janin läsnäolosta vai että kolmas päivä tällä viikolla agilityä oli liikaa. Joka tapauksessa Pyry meni vähän hitaalla ja laiskasti agilityradan, joskin virheettömästi, ja hassua kyllä, että ajallisesti muihin verrattuna aika tehokkaasti. 3-esteeltä meinasi mennä A-esteelle, mutta onneksi sain sen 4-esteelle ajoissa. Aika oli 37s/50s, eli tulos -13.

Tässä on agilityradan piirros...:
Ja video:


Ja hyppyradassa alku meni hyvin (pitkä suora), mutta kun tiputti riman 5-esteellä (ja sitä ei kukaan nostanut ylös), niin sama este 10-esteenä selkeästi hämmensi Pyryä, kun ei ollut mitään mistä hypätä. Ja loppu meni vielä hitaammalla. Itse tietty mokasin, kun rintamasuunta oli 13-putkessa jo väärään suuntaan, niin Pyry kielsi putken. Tästä radasta tuli 10 virhepistettä, aika oli 44s/50s. Eli tulos oli se 10. Joka tapauksessa molemmat meistä meni vähän hitaalla nämä radat.

Tässä ratapiirros hypäristä:


Ja tässä video:


Tuomari oli hirveän huolissaan kun otin Pyryltä pannan pois jo radan ulkopuolella, mutta kai se hälveni kun Pyry käveli nätisti mun vierellä oikeaan aloituspaikkaan.

Joka tapauksessa jotain tästä pitää oppia, ja laittaa mietintämyssyyn. Ainakin tässä tuli selväksi, että sitä intoa ja vauhtia ei olla saatu niin hyväksi treeneissä, että se tulisi myös häiriöympäristössä.

Meistä paparazzitkin ottivat muutamia kuvia:

Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Tanja Ikonen
kädet taskuissa?? Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Pamela Abrahamsson (oikeasti oltiin 3. sijalla, laskivat aluksi pisteet väärin)
Kuva: Pamela Abrahamsson
Kuva: Tanja Ikonen
Ensi viikon lauantaina on tokokisat Porvoossa, ja haluisin kisan videolle. Mulla ei nyt ole sinne kuvaajaa, ja Janiahan en voi ottaa kun Pyry saattaa ottaa liikaa häiriötä Janista. Katsotaan saisinko jonkun sinne kuitenkin, kun olisi kiva nähdä taas videolta että mitähän tuli tehtyä. Sillä välin ensi viikolle pitäisi tehdä vähän treenisuunnitelmaa, että saataisiin meidän liikkeet jotenkin kasaan, ja varsinkin paikkamakuu, ja liikkeiden välit.

4 kommenttia:

  1. Congratulation! I`m sad that I couldn`t watch you and Pyry. You and Pyry was great!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kolmannesta sijasta! :) Ei se Pyryn meno nyt niin huonoa ollut, hyviä vauhdikkaitakin pätkiä oli!

    VastaaPoista
  3. How are you? How is Pyry? You don`t write new post for a long time.

    VastaaPoista
  4. Hi, new post is coming today.

    Pyry is sick. There was wound in his eye's cornea, and vet did a scraping on his eye under anesthesia. Now he has this protective collar on his neck, and is very miserable.. But I'll send the post today, and there's more information.

    VastaaPoista