maanantai 9. lokakuuta 2017

Rannikon agivalmennus Haltin kanssa

Otin vain Haltin valmennukseen, vaikka piti alunperin jakaa se Pyryn kanssa, mutta Pyry saa nyt olla vähemmällä rasituksella, vaikka ei mitään ärtyneisyyttä Pyryssä olekaan näkynyt sen maanantain jälkeen.

Rimat oli ekalla kierroksella 50 cm ja tokalla kierroksella 45 cm, koska meidän parillakin oli, eikä mun mielestä tarvinut vaihtaa korkeammaksi. Lisäksi tehtiin taas pareittain treeniä, jolloin mun mielestä jää aivan liian vähän aikaa levolle siinä välissä (10 min), eikä Halti ehdi kuitenkaan palautumaan, niin parempi vetää matalimmilla rimoilla, niin voi saada jotain irtikin treeneistä.


Rata oli ihan sika kiva, ja saatiin tehdä kaikenlaista, ja laajentaa osaamisalaa.

Varmaan vaikein kohta treeneissä oli alku, eli 1-4. Olin sijoittunut liian pitkälle, ja Halti veti 3-esteen liian pitkälle, ja hirveellä kaarroksella 4-esteelle ja taisiko mennä jopa keppien kautta.. Korjattiin tämä, ja lähdin paljon lähempää Haltia, n. 1-2- esteiden välimaastosta, ja varmistin esteiden suorituksen. Tällä tuli hyvä takaakierto 4-esteelle saksalaisella, ja 5-esteellekin saksalainen. Monella ilmeisesti 7-puomille mennessä koirat menee linjan vuoksi putkeen, mutta tässä pystyin ihan täysillä luottaa Haltin puomi-putki-erotteluun, ja erityisesti puomihakuisuuteen, ja Halti haki joka ikinen kerta puomin oikein, ja mun puomi-käskyn muistin käskeä kyllä muutenkin ajoissa. Ihan mahtavaa, ja tosi siistin näköistä.

9-esteelle lähinnä kävin tekemässä ensin persjätön ja sitten takaakierron, ja siitä lähtö 10-11-esteille persjättöön. Kerran taisin tehdä vippauksella. Loppua kohti mun persjätöt oli tuossa kohtaa kyllä myöhässä ja mun koiran puoleinen ohjaus jäi päälle, joten silloin Halti kävi useamman kerran A-esteellä. Tosin sekin alkoi väsymään, mutta mun ohjaus oli myöhässä.

Paras tapa tehdä kepit, oli vekata 11-esteellä ja suoristaa linja kepeille, ja sitten oma linja 4-keppiväliä kohti, jolloin Halti haki kepit (eikä putkea) ja sitten keppien päässä poispäinkäännös putkelle (ja onnistui joka kerta ja hyvin ajoitettuna), vähänkö olin yllättynyt että onnistui heti ekalla kertaa ja lisäksi joka kerta. Ollaanhan me noita harjoiteltu aikaisemminkin, mutta on siitäkin aikaa.

Toinen tapa olisi ollut mennä 12-esteen toiselta puolelta (vasemmalta) ja sitten kai ohjata putken ja keppien välistä ja itse vaihtaa ennen keppejä puolta, mutta ei onnistunut ainakaan Haltilla siinä mielentilassa (kokeiltiin tätä toisella kierroksella, ja Halti oli taas niin loopissa, että se vaan vilkaisi ja jatkoi menoaan, suoraan keskeltä keppien läpi ja putkeen. Lisäksi se ottaa muhun niin paljon etäisyyttä, että mun tarvis ottaa se tosi tiukasti haltuun, että saisin siltä puolelta Haltin kepeille.

15-keinulta lähetys 16-esteelle, ja siitä (11-)esteen leieröinti kun Halti meni putkeen. 17-putkelta rytmitin liikettä ja kutsuin ja sitten vaan vauhdilla 19-20-esteiden väliin tekemään persjättöä, sillä välin kun Halti ampaisi 18-putkeen. 20-esteeltä lähetys pituudelle Halti itsenäisesti ja siitä pystyin itse lähtemään ajoissa ohjaamaan 24-putkea, koska linja on täysin puomille (olisi saattanut mennä erottelukäskylläkin putkeen). 22-este oli treeneissä rengas oikeasti.

29-esteen lähetin takaa uloimman siivekkeen kautta, joka ekalla kerralla oli jotenkin hidas (olin ilmeisesti myöhässä) mutta tokalla kerralla tosi nopea. Tässä kuulemma oli meitä hyödyttävä asia se, että Halti oli jo oikealla linjalla A-esteelle heti kääntyessään takaakiertoon ja toi vauhtia sitä myöten.

A-esteen jälkeen esteellä 31 piti tehdä vastakäännös, mutta olin joko vähän myöhässä tai ajoissa aluksi ja jouduin saattamaan putkelle asti. Tokalla kierroksella toi kohta oli ihan mahtava, ja sain lähetettyä Haltin jopa putkeen ihan tosta vaan puomin ohi kauempaa. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Tosi hyvät treenit, ja Halti oli kyllä osaamiseltaan ihan mahtava. Sillä on niin mahtava esteosaaminen ja pystyn luottamaan sen lähettämiseen esteille tosi hyvin. Kepeiltä poispäinkäännös näytti niin helpolta. Mulla ei ollut Pyryä ollenkaan mukana, ja kierrosten välissä Halti ei kyllä levännyt ollenkaan autossa, vaan oli ihan pienellä kierroksella ja kieli pitkällä edelleen kun aloitettiin toista kierrosta (olisi varmaan tarvinut lähemmäs puoli tuntia palautua). Yllättävän hyvin se kuitenkin teki toisella kierroksella, ja meni koko radan uudelleen taas kovalla vauhdilla. Varmaan tosin vaikutti 45cm rimatkin, että jaksoi hyvin.

Kyllä nyt vähän ajattelin, että alan käymään Haltin kanssa enemmän näissä valmennuksissa, jotta oikeasti opin ohjaamaan Haltia, enkä jää jumiin Pyry-ohjauksiin. Selkeästi kun mulla on ongelmia Haltin ohjaamisessa enemmän ja tarvin siihen treeniä, jotta kisoissakin alkaisi toimimaan. Pyryn kanssa kuitenkin alkaa olla sen verran simppeliä, vaikka kyllähän senkin kanssa oppii, mutta muutenhan se on aika valmis paketti. Tai sitten vähintäänkin puolitan nää treenit silleen, että Halti pääsee tekemään puolet. Pyryn kanssahan enempi ollaan näitä Rannikon treenejä tehty, koska Pyryllä on kovin vauhti ollut juuri Rannikon treeneissä ja Pyryn kanssa näistä on saatu eniten irti.

Haltilla ja Pyryllä on kisat ens sunnuntaina Kotkassa, Petteri Kerminen tuomarina. Toivotaan että Pyryllekin on sopivat radat. Pyrylle otin nyt myös siis startit, koska ihan terveeltä se on vaikuttanut viimeisen viikon..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti