maanantai 28. elokuuta 2017

Sysiväikeen agipäivä

Oltiin sunnuntaina (mun synttäripäivänä) Sysiväikeen agikoulutuksessa. Pyry pääsi tekemään tasapainoilua tasapainotyynyillä ja siedättymistä häiriöihin (ihanat nartut ja pikkulapset) ja Halti pääsi ihan aksailemaan. En Pyrylle uskaltanut ottaa paikkaa, kun en silloin ilmoittautuessa tiennyt kuin lämmintä tulee olemaan. Olis voinut ihan hyvin ottaa Pyryllekin paikka kun lämpötila oli jossain +11 asteessa.

Kouluttajana oli Johanna Sallinen, ja kisaavien rata oli tällainen. Kouluttaja oli kyllä tosi hyvä, ja sain paljon ajateltavaa treeneistä.

Piti ottaa videolle, mutta unohdin täysin siinä.. oli muuten ihan hirveän kiva katsella muita porokoiria ja etenkin sisaruksia agilityssä.


Rata meni pääosin hyvin, muutamassa kohdassa joutui vähän korjaamaan linjoja ja omaa tekemistä. Ekalla kerralla mentiin 1-8-esteet suht hyvin. Kouluttaja pyysi menemään uudelleen, mutta tällä kertaa katsomaan koiran laskeutumispaikkoja, ja meni muuten aika paljon kovempaa (mistä tämä johtuu?). Tähän pitää siis keskittyä vastaisuudessa.

9-esteellä olisi pitänyt tehdä linjaus vekkauksella, mutta mä en sitä vekkausta osannut vaan tein rytmityksellä ja tokalla kerralla jopa ilmeisesti näytti jo vähän vekkaukselta. Kuitenkin vekkaukseen tuli hyvät perusteet, jotta linja olisi oikea seuraavalle esteelle (ohjaa linjoja, älä esteitä). Kouluttaja kyllä neuvoi hyvin merkkauksen ponnistuspaikalle, joten treenaamaan vaan. Kyllä mä sen joku vuosi opin oikeasti.

Putkeen 11 piti myös ajatella linjoja, kun taas ajattelin vaan estettä, ja että ehdin oikeaan paikkaan putken pään ohi sitten ohjaamaan seuraavaa putkea. Yleensä ajattelen linjoja paljon enemmän, mutta jotenkin toi kiire seuraavalle esteelle oli kokoajan päällimmäisenä. Muistetaan siis jatkossa.. Muutaman kerran jumpattiin, että Halti meni putkeen eikä A-esteelle. Putken jälkeen oli hyvä ottaa koira vastakädellä kuljetukseen, jolla saatiin myös seuraavan putken pään ohi ja ohi myös puomin. Itsellä oli taas niin kiire, että olisin voinut odottaa hieman, vaikka Halti menikin oikeaan osoitteeseen..

Esteet 12-16 oli mulle opettavaisin. Aluksi ohjasin "sisäpuolelta", eli 13-14-esteiden vasemmalta puolelta, koska on helpompi vastaanottaa Halti kuin ohjata samalta puolelta. Tämä vaan sitten johti siihen, että Halti irtosi 7-hypylle 14-esteeltä, kun en tehnyt kunnon ohjausta (tai edes rytmitystä). Kouluttaja ehdotti tähän vastakäännöstä, mutta mun mielestä se tuntui turhalta tuollaisessa kohtaa. Kouluttaja perusteli kuitenkin hyvin vastakäännöksen käytön tuollaisessa kohtaa. Käännös oikeasti on aika tiukka siinä, ja joku ohjaus on oltava, jotta irtoava koira tietää että käännytään eikä mennä suoraan. Tätä me ei kuitenkaan tehty, vaan seuraava ohjaus.

Ohjasinkin siis 13-esteen oikealta puolelta. Koska Halti helposti hakee vastakkaisella puolelle estettä kuin missä olen, niin piti itse olla tarkkana, että avasin rintamasuuntaa tarpeeksi hypyllä Haltin suuntaan, ja Halti suuntasi hienosti oikealle puolelle estettä. Sitten 14-esteen jälkeen ohjasin poispäinkäännöksellä Halti 15-esteelle, ja toimi sikahyvin, etenkin vielä aikaisemmin ajoitettuna. Pitäisi näköjään kyllä käyttää paljon enemmän poispäinkäännöksiä, koska Halti kääntyy niillä hyvin.

Sitten jatkettiin siitä, mutta Halti lähti looppiin, ja meni 17-A-esteen sijasta viereiseen putkeen, uudestaan ja uudestaan. Huomasin, että Halti alkoi väsymään eikä jaksanut enää keskittyä tai kääntyä. Tuossa renkaan kohdalla olisi ehkä pitänyt tehdä jokin ohjaus (puolivalssi?), jotta olisi kääntynyt..

Tein 18-20 kahdella valssilla, mutta se oli tosi huono ja hidastava ohjaus multa, vaikka oikeaan osoitteeseen mentiinkin. Tähänkin kouluttaja ehdotti valssi + poispäinkäännös, mutta ei ehditty kokeilemaan.

Loppulauselmana näytti kuulemma hyvältä, mutta huomaa että käytän liikaa vielä perusohjauksia ja ohjaan joissakin kohtiin liikaa esteitä enkä linjoja. Vähän on vaikeaa välillä irrota erilaiseen ohjaukseen kun Pyryn kanssa kuitenkin juostaan esteeltä esteelle jotta vauhti pysyy hyvänä. Kuitenkin kuulemma Haltin kanssa pitäisi erityisesti huomioida, että pelkät rytmitykset ei auta, vaan että pitää käännöksissä olla joku ohjaus, sekä ohjataan niitä linjoja, eikä esteitä. Poispäinkäännökset sopii Haltilla moneen paikkaan.

Muistiinpanot 

  • Ohjaa linjoja, älä esteitä (linjaa jatkolinjaa varten)
  • Katse koiraan sen laskeutuessa esteellä (laskeutumispaikka)
  • Muista kääntymisiin joku ohjaus, erityisesti jos on ansaesteitä edessä (milloin käännytään ja milloin mennään suoraan vs. perusohjaus)
  • Poispäinkäännöksiä käyttöön 
  • Avaa rintamalinja kun haluat koiran tulevan samalle puolelle estettä
  • Harjoittele vekkausta - merkkaus ponnistuspaikasta ja lähtö liikkeelle (mieti minkä haluat olevan ponnistuspaikka)
  • Kuljetukseen vastakkainen käsi (etenkin jos ansaesteitä)

Olipas paljon muistettavaa, eli todella hyödyllinen koulutus. Toivottavasti pääsen tämän kouluttajan koulutukseen uudestaan, ja toivotaan että itse ehdin kehittyä ennen sitä. Oli mukavaa rehellisyyttä ja tervettä suorapuheisuutta meinaan, jota tarvitsee kehittyäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti