tiistai 15. elokuuta 2017

Agitreenejä

Perjantaina käytiin vihdoinkin taas ohjatuissa treeneissä. Tehtiin Reetta Pirttikosken helpohko 3-luokan rata. Oli ihan kiva kyllä ja taisi mennä molempien kanssa kerralla nollalla läpi. Pyryä tosin palkkasin puomilla ekalla kerralla, ja Haltia palkkailin sitten jälkeenpäin.


Pyryn kanssa tehtiin aika lyhyesti ensin rata, ja sitten häirötreeniä puomille, ja joka kerta Pyry reagoi juoksevaan ihmiseen vierellä. Jonkun kerran pystyi pysähtymäänkin. Lopuksi tehtiin ihan sellainen suora pätkä mielenvirkistykseksi.


Haltin kanssa aluksi A-estettä treenattiin erikseen ja sitten tosiaan myös ensin puhtaana rata, ja sitten treenattiin muistaakseni puomin häiriötä myös, ja lisäksi ohjausta 18-esteelle. Haltin kanssa alunperin tein sylkkärin, joka toimi ihan hyvin (kaarros hypyllä ehkä turhan laaja, mutta haki kuitenkin hyvin A-esteelle). Sitten harjoiteltiin mulle uutta juttua kuin tuplasylkkäriä (tai jotain sinne päin, ei ehkä mennyt jälkeenpäin ajatellen ihan niin), mutta siis tein sylkkärin ja vastakäännöksen samaan aikaan, jolloin Haltin käännöksestä tuli tiukempi. Harjoittelin myös vippausta ja poispäinkäännöstä.


Lopuksi tehtiin keppejä ja koska alkoi vähän väsymään (alkoi tulla kaarroksia), tehtiin suoraa pätkää. Pyryllä rimat oli ehkä 50-55 cm (en muista kumpi), ja Haltilla 45 cm (koska ei jaksettu vaihtaa edellisen jäljiltä). 

Eilen käytiin hallilla tekemässä siellä olevalla radalla puomi ja keppitreeniä, ja 60 cm rimoilla hyppytreeniä. Pyry tietty hyppi hyvin kuten aina, ja Halti kerran otti ylimääräisen askeleen 60 cm rimalla, ja sen jälkeen hyppäsi hyvällä tekniikalla. Oli aika lämmin, mutta hyvin molemmat jaksoi. Halti jostain syystä nykyään ravaa puomin (Pyry laukkaa!), ja yritin saada Haltin myös laukkaamaan, mutta ei oikein onnistunut, kuin kerran. Eli pitää vähän alkaa hetsaamaan puomilla, ja tekemään sitä erikseen, jotta siihen saa vauhtia, koska ennen Halti on kyllä laukannut puomin. Molempien kanssa tein muuten leieröintiä puomilla, ja Pyrykin teki hienon 2on2offin vaikka leieröin pussin välissä. Ihan mahtavaa.

kuva jostain mölleistä..

Tänään omalla pihalla sitten keppitreeniä ja molempien kanssa takaaleikkaustreeniä kolmella esteellä. Tuli muuten tarpeeseen, erityisesti kun molempien kanssa se takaaleikkaus täytyy tehdä vähän eriaikaan, tai siis Haltilla täytyy tehdä tosi ajoissa, että se kääntyy, kun Pyry antaa enemmän armoa. Ja samalla treenasin samoilla esteillä valssia ja persjättöä. Kyllä se Haltikin persjätöllä kääntyy kun vaan teen sen ajoissa...

Itse olin viime viikonlopun omissa kisoissa koetoimitsijaharjoittelijana ja sain tehtyä harjoittelut ratamestarina, tuomarin sihteerinä ja pöytäkirjan pitäjän sihteerinä (meillä siis kisakirjojen täyttö). Sain näiden kisojen jälkeen sovittua itseni Kouvolaan tekemään loput kaksi harjoittelua (pöytäkirjanpitäjänä/tulospalvelussa) koetoimitsijakorttia varten. Ihan mielenkiintoista päästä tekemään jotain muuta välillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti