Ollaan käyty omatoimiaksailemassa jonkin verran viime viikolla parisen kertaa ja tällä viikolla kerran. Sunnuntaina Loviisan kentällä Haltin kanssa ei ollut ehkä kovin järkevää mennä aksailemaan, kun edellisenä päivänä oli ollut luonnetesti. Eka kierros meni hyvin ja vauhdikkaasti, mutta toisessa sen huomasi sitten radalla, että väsymystä oli ilmassa.
Ei meinaan enää irronnut putkeen 13, vaan joka kerta mun lähettäessä se vaan katsoi minua eikä eteenpäin ollenkaan. Yritin sitten vain sitä putkeen lähettämistä yksistään, mutta ei lähtenyt vaan yritti tarjota kepeille menoa jne ja fokus oli kaikkialla muualla. Kerta se ensimmäinenkin tietty on. Uskon että johtui ihan vaan siitä että oli kuitenkin ollut jokseenkin rankka henkisesti se luonnetesti, vaikka ulkoisesti siinä ei luonnetestin jälkeen näkynytkään mitään järkytyksen merkkejä. Lopuksi tehtiin kyllä ihan etupalkalla sellaista suoraa juoksupätkää, ja se meni hyvin, joten oli henkinen ongelma enemmänkin.
Olihan tuo aika lämmin, hieman yli 20 astetta, mutta toisaalta kovin painostava ilma. Pyryn kanssa tehtiin kerran ratatreeni (keppitreeniä), ja sitten vaan tehtiin vauhdikasta pätkää. Kepit Pyry meni vähän rauhallisesti, mutta toisaalta olihan se lämmin. Kivaa silläkin oli.
Tiistaina kävin Kotkassa hallilla treenaamassa noiden kanssa, ja ilmasto oli jo hyvin viilentynyt (tosi hyvä aika pitää lomaa koirien ja treenien kannalta).
Esteet oli noin hallissa, ja tein suorina pätkinä noita numeroituja, ja sitten vaihtelevasti muita kuvioita.
Tehtiin 60 cm rimoilla molempien kanssa sellaista suoraa pätkää ja suorilla putkilla, oli kivaa. Molempien kanssa tehtiin puomi-treeniä, ja molemmat laukkasivat hyvin loppuun asti ja 2on2offit oli tosi hyviä molemmilla. Kerran Pyry tuli läpi, mutta muuten se tosi hienosti ja jämäkästi pysähtyi vaikka juoksin ohi ja tein persjättöä. Kunhan vaan kisoissakin jaksaisi keskittyä näin paljon. Haltilla oli erittäin hyvä laukka ja vauhti ja kesti hyvin leieröinnitkin.
Tehtiin keppitreeniä, ja leieröintiä kepeillä, Pyryllä erityisesti toimi hyvin kun palkka oli edessä, ja Pyryllä Rannikon näyttämä tapa hetsata kepeillä toimi myös hyvin. Haltin kanssa harjoiteltiin sitten enemmän A-estettä, ja sen kontaktin ottoa ilman pumpperia (koska se unohtui kotiin). Joka kerta Halti ottaa kyllä sen kontaktin, mutta edelleen voisi olla alemmas kuten Pyryllä. Ja tietty keinua tehtiin ja nopeita vapautuksia Haltilla ja Pyryllä mahdollisimman nopeaa suoritusta etupalkalla. Pyryllä kerrankin muistin tehdä pyörityksistä kiihdyttämistä ja palkkaamista.
Ihan hyvässä vaiheessa ollaan, vaikka nyt tuleekin tehtyä enemmän omatoimitreenejä. Pääsee tekemään ainakin tätä perustreeniä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti