tiistai 7. maaliskuuta 2017

Maanantain agitreenit x 3

Koska treenaaminen on kivaa, mulla oli taas kolme koiraa treenattavana, eli omien koirien lisäksi Udo-russeli.



Tehtiin ihan radanomaista treeniä, ja tuntui että oli taas tosi ahtaaksi tehty koirien reitit, ja lähinnä pieniä koiria ajatellen tehty rata (ei ollut meidän kouluttajan suunnittelema rata). En yksinkertaisesti oikeasti A:n jälkeistä tiukkaa käännöstä voinut ajatellakaan tekeväni noitten porokoirien kanssa, joten muutettiin rataa siten, että porokoirat meni yhden ylimääräisen hypyn välissä (musta 17 →), ja Udo meni radanmukaisesti valkoisilla numeroilla. Lisäksi renkaan jälkeen oli aika ahdas kääntyminen, sekä 4-5-esteiden väli, jos veti 4-esteen vasemman siivekkeen kautta. Lisäksi A-este oli turhan lähellä putken suuta (törmäysvaara) ja keppien jälkeen A-esteelle piti saada koira oikaistua ja lisäksi sen piti saada A-lle tarpeeksi vauhtia, ei helppoa olenkaan.

Pyryn kanssa oli ongelmallista renkaan jälkeinen kääntyminen, koska se vain kiihdytti renkaalla, eikä malttanut kääntyä.  Sen kanssa kokeilin 4-esteen oikean siivekkeen ympäri pyörittämistä (tarvi olla tosi hyvä jarru, että se kääntyi) ja myös sokkari renkaan jälkeen, josta 4-esteelle ja 4-esteellä sitten tiukasti 5-esteelle kääntäminen valssilla. Kumpikin toimi. Ekalla kierroksella sain itseasiassa 7-8-esteiden välin kääntymään valssilla, mutta sen jälkeen ei meinannut onnistua. Oli tiukka käännös ja vähän tilaa isolaukkaiselle koiralle kääntyä. Pyrykin tuli monta kertaa ohi 8-esteen. Muuten meni ihan hyvin, Keinunkin Pyry kävi tekemässä kerran jopa itsekseen.

Udon kanssa toimi renkaan jälkeen valssi, mutta melkeimpä paremmin sokkari. Myös Udo piti saada tiukasti 4-5-esteiden käännös käännettyä. Udon kanssa piti olla tarkkana, että se tuli 7-esteelle, ja parhaiten onnistui, kun menin valmiiksi 7-esteelle vastaanottamaan Udon niistolla, ja siitä hyppysuoralle. Keinun Udo otti tosi täsmällisesti.

13-esteen hyppy jäi pari kertaa tekemättä, kun lähdin liian aikaiseen liikkeelle, ja Udo tuli mun liikkeen mukana pois hypyltä. Pitää olla tarkempi ohjauksessa ja selkeästi lähettää esteille ennen liikkumista. Kepit oli tosi hienot, Udo kesti hienosti mun irtoamisenkin sivulle. A-esteen jälkeinen ohjaus valssilla valkoiselle 17-esteelle vaati kyllä Udoltakin aika kääntymistä, mutta onnistui ihan ok. Udon kanssa varmaan meni koko treeni parhaiten, ja parannettiin joka kerta.

Oli varmaan tosi järkevää ottaa Halti viimeiseksi. Halti meni taas kierroksilla, ja alku radasta oli aika vauhdikasta. Ekalla radalla ohjasin huonosti kepeille, ja vähän aikaa jumpattiin että sain sen kepeille, koska Halti vaan huusi ja sinkoili ympäriinsä, kun ei tajuu! Sillä oli taas enemmän vauhtia kuin järkeä. 

Renkaan jälkeen tein Haltille valssin, koska sillä se kääntyi paremmin. 4-5-esteiden välisessä valssissa piti pitää ohjaus tiukkana suoraan 4-esteen siivekkeeltä ohjaten, ettei Halti lähtenyt A-esteelle. 7-8-esteiden väliin en meinannut saada Haltille kunnollista kääntymistä. Varmaan kerran saatiin tehtyä kunnolla se, siten, että valssissa en voinut liikkua yhtään ennen kuin sain Haltin reagoimaan valssin suuntaan. Loppu meni kyllä tosi hienosti.

Olipa kivaa taas pitkästä aikaa treenata myös Udon kanssa, ehkä voitaisiin joskus käydä kisaamassakin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti