tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kiireinen kevät

Olempa saanut haalittua koulutuksia nyt keväälle, ja lähes kaikki Haltille. Pyrylle tosin on turha varata etukäteen keväälle ja kesälle mitään koulutuksia, kun ei tiedä ilmoista ja sen motivaatiosta.

Haltin ilmoitin kisaamisen tehovalmennuskurssille, joka alkaa 9.5.2017 ja kestää 6 kertaa. Vaikuttaa lupaavalta kurssilta. Lisäksi nyt maaliskuussa mennään Radanluku-kurssille, ja touko-kesäkuussa on Taija Mäkelän pari valmennusta, joita odotan innolla. Vielä on keväälle yksi Rannikon valmennus ja ollaan Agi-Kotkien valmennusryhmässä, josta yritän todennäköisesti myydä muutaman kerran pois touko-kesäkuussa, kun ei meinaa ehtiä joka paikkaan omien koirien kanssa. Tai sitten voisin harkita Udoa noihin valmennuksiin.

Muutamiin kisoihinkin pitäisi koirat ilmoittaa, Pyry ainakin KKS:n kisoihin Kotkaan nyt ensi viikolla, mutta katsotaan mitä Haltin kanssa tehdään. Viimeistään huhtikuun alussa Haltikin kyllä pääsee kisaamaan. Kisatessahan sitä oppii parhaiten.


Joihinkin näyttelyihin tai paimentamaan pitäisi myös koirien kanssa mennä, katsotaan niitä sitten vaikka kesä-elokuulle.




Niin, koirat olivat työpäivän aikana päässeet eteiseen (kissa avannut ton pikkuoven)... sotku ei ollut niin paha kuin kuvassa näytti..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti