Lauantaina 3.9.2016 olin Taija Mäkelän valmennuksessa. Oli ihan uusi tuttavuus ja tykkäsin. Oli aika tiukka, mutta hyvin selkeästi perusteli, miksi joku ohjaus ei toimi, ja miksi joku toimii. Myöskin jouduin Haltin kanssa mukavuusalueen ulkopuolella, ja "jouduin" jättämään sen tekemään itsenäisesti esteet, kun itse pyrin pääsemään oikeaan ohjauspaikkaan. Voi olla että Pyrylle hänen koulutustapansa ei toimi, koska kouluttaja mielellään halusi toistaa useamman kerran tiettyä kohtaa.
Alussa kellotettiin siis kohta 1-4. Tein aluksi 2-esteelle pakkovalssin, joka oli hitain. Toinen ohjaus oli 2-esteelle pyöritys lähemmän siivekkeen kautta, ja se oli nopein (en olisi uskonut). Ja siinä keskivälissä oli saksalainen. Pyöritys ja saksalainen olivat sen takia todennäköisesti nopeampia, koska siinä itse lähdin liikkeestä.
Seuraavaksi tein 1-9. Valssi onnistui jotenkuten ja 8-putkella en tehnyt putkijarrua, kun ajattelin että ei Halti sitä tarvitse. Putkijarrulla kuitenkin saatiin sekunteja pois radan suorittamisesta, että kannattaa se vaan tehdä. Kysyin että mitens se valssi 5-7-esteillä, kun tuntui taas valuvan, niin siitähän saatiin sitten monenmonentoiston rupeama kun harjoiteltiin mun valssia, koska peruuttelin ja väistin koiraa taas tarpeettomasti, ja otin vaikka mitä taka-askelia. Siinä sitten harjoiteltiin, ja harjoittelin vielä kierrosten välissä, ja tauon jälkeen se meni jo paremmin. Lähetys 5-esteelle jo kauempaa (ettei koira tee liian isoa kaarrosta esteen jälkeen), ristiaskeleella lähetys 6-esteelle ja samaa tietä lähettävä jalka takaisin ja lähetys 7-esteelle. Putkeen 8-lähettäminen oli yllättävän hieno, eikä Halti edes ajatellut menevänsä A-esteelle.
A-esteellä oli kehikon yläosa hirtettynä, ja Halti otti koko treenin ajan joka ikinen kerta kontaktin oikein. Yllättäen 13-kepeille vienti meni hyvin, tosin saatoin Haltin aika pitkälle. Kotona olin edellisenä päivänä tuota vientiä testannut, ja helposti meni 2-väliin. Ja kuulemma juuri oikein teinkin tän ohjauksen ja Haltilla on kivan itsenäiset kepit, niin pystyin jo kääntyilemään valssiin putkelle 14.
Sitten tulikin meidän tokan kierroksen juoksuharjoitukset. 15-esteelle tein päällejuoksun ja persjätön, ja 17-esteellä valssin ja koira tuli väärälle puolelle 18-putkesta. Sitten ohjeeksi tuli, että 15-esteellä rohkea takaakierto-persjättö ja kovaa juoksen 17-esteelle myös persjätön enkä varmistele, ja itse piti olla koiran mennessä putkeen jo reilusti putken ohi A-esteen kohdalla. Ja tosi hienosti ja vauhdikkaasti meni ja Halti tuli oikeaan suuntaan putkesta.
19-esteelle tein vastakäännöksen, ja jouduin opettelemaan pituudella vastakäännöstä joka kääntäisi Haltin putkeen. Epäilin aluksi että riittääkö Haltin esteosaaminen, ettei se yrittäisi kääntyä liian aikaiseen pituudelta, mutta kokeiltiin (tai siis kouluttaja sanoi, että tätähän varsinkin treenataan kun aloin epäilemään omaa ja koiran osaamista). Siis mullahan oli ongelmia hahmottaa koko vastakäännös pituuden kohdalla, jossa otetaan kontakti koiraan ennen hyppyä, tehdään vastakäännös, jolla koira kääntyy suoraan putkelle. Mutta saatiin se onnistumaan, ja hyvinpä Halti vielä teki A-esteen kontaktit aina täsmällisesti, vaikka itse olin juossut jo pituutta kohti vauhdilla. Tätä pitää harjoitella. Toisena harjoituksena treenattiin, että tekisin pituuden jälkeen ennen putkea persjätön. Tämä tarkoitti, että lähetän peruskäännöksellä 19-esteelle ja lähden juoksemaan täysiä pituudelle, ja jätän koiran taas suorittamaan itsenäisesti A-esteen ja pituuden, ja pituuden kohdalla alan tekemään jo persjättöä, ja tämähän onnistui hienosti. Ei edes tullut mieleen moiset ohjaukset.
Halti sai kehuja kouluttajalta, ja mulle ohjeeksi että pitää luottaa enemmän Haltiin, koska se on taitava, ja se osasi kaiken mitä pitikin tehdä. Ja että en anna tasoitusta ohjauksillani tai varovaisuudellani muille kisaajille, vaan tiukat käännökset, ja rohkea liikkuminen, uskallusta tehdä täysillä, ja opettaa tietty itsenäiseksi kaikki esteet, ettei tarvitse miettiä että joku ohjaus jäisi esteosaamisesta kiinni.
Halti oli oikeasti tosi pätevä ja toistojen myötä sillä alkoi vaan vauhti kasvaa, siinä kohtaa kun Pyry heittäisi hanskat tiskiin. Mä olin ihan euforiassa treenin jälkeen, oli tosi kivaa, ja opin paljon. Kouluttaja oli tiukka, mutta mä taisin tarvita sellaista rajojen koettelemista.
Treenilistalle:
- valumaton valssi (ei taka-askelia tai väistöjä)
- itsenäiset esteet (voi lähteä oikeasti juoksemaan täysiä johonkin suuntaan, ja koira tekee matkan varrella olevat esteet oikein)
- itsenäinen A-este, juoksuharjoituksia eteen
- itsenäinen pituus
- itsenäinen rengas (no se on aika itsenäinen)
- itsenäiset kepit
- itselle rohkea liikkuminen, ja luottamus koiraan!!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti