lauantai 1. elokuuta 2015

Halti 11 kk ja lomailua

Halti täytti siis viime viikolla jo 11 kk, eli seuraava etappi on 1 vuosi. Aika hurjaa, kun justhan toi pentu tuli meille. Halti on nyt n. 17,5 kg ja 49-50 cm. Vielähän se mun pikku pentu on.

Kamera on ollut karussa, mutta se löytyi, ja sain otettua Haltista 11 kk kuvia, ja paljon kuvia mitä ikinä kameran eteen ehti.










Pyrykin pääsi kuvaan.
Hälytysajoneuvoja..



Halti pörhistelee hälytysajoneuvoille.. vähänkö näyttää isolta ja aikuiselta





Halti on muutama viikko sitten hiffannut nartut, ja sen jälkeen olen huomannut jonkinlaista aikuistumista. Seuraavan puolen vuoden sisään varmasti näkee miten Halti aikuistuu, ja miten Pyryn ja Haltin suhde kehittyy Haltin aikuistumisen myötä.

Haltin murkkuikään ilmeisesti liittyy myös takapään suojaaminen, sen häntä on off-limits ja muutenkin tuntuu olevan kaikki sen takapuolen lähellä tapahtuva suojattua... vaikka herkkä se muuten ei olekaan, mutta välillä on ottanut itseensä kun on mennyt koskemaan herran häntään tai vastaavaa..

Nyt ollaan oltu lomalla, ja tehty aika vähän, ja sen huomaa Haltissa vähän korvattomuutena sekä rajuutena leikkiessä, molemmat jalat on aika mustelmilla. Pitää päästä tekemään pikkuhiljaa vähän enemmän sen kanssa. Kohta alkaa agilitykurssi taas onneksi. Loman aikana kuitenkin Haltin lempipuuhaa on ollut frisbeen perässä juokseminen, siinä se pääsee oikein kunnolla juoksemaan ja revittelemään.

Vähän ollaan harjoiteltu kotipihalla sitä esteen tarjoamista (hyvin sain sen ehdollistettua; sanon "hyppy" ja Halti alkaa pomppimaan ja katselemaan ylöspäin että mistä lentää pallo, just näinhän se piti mennä) ja seuraavaksi pitäisi harjoitella myös irtoamista enemmän.

Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa Myrskylässä ja Halti pääsi leikkimään Vertin kanssa. Pyry ja Vertti vain hengailivat. Halti oli aika raju alussa, josta syystä Vertti joutui heittämään Haltia maihin jonkun aikaa, kunnes Halti tajusi leikkiä vähän kiltimmin. Vertti on kyllä siitä hyvä leikkisetä, että se on kärsivällinen, kiltti ja aika hyvin ohjaa aina pentuja miten käyttäydytään.














älykäs belgi




Ollaan sentään lomalla käyty kaupungissa kävelemässä, Padasjoella sukuloimassa ja torstaina Kotkan Kaunissaaressa yhteysaluksella molempien koirien ja äidin kanssa. Saareen oli yli tunnin matka, ja vähän jännitti etukäteen miten koirat tykkää pitkästä matkasta merellä.


Jouduttiin olemaan menomatka kannella, koska sisällä saattoi olla allergisia ihmisiä. Alkumatka meni hyvin, mutta sitten alkoi tuulemaan ja alus keinumaan niin paljon, että Pyryllä oli välillä selkeästi paha olo seisoskelija meni makaamaan vuoronperään ja nieleskeli, mutta ei oksentanut. Alussa Halti vähän ihmetteli aluksen moottoriääniä, mutta sitten se nukkui koko matkan kannella (joka oli liukas ja hauskasti Halti aina aluksen keinuessa liukui nukkuessaan edestakaisin).





Halti seurustelee lasten kanssa

Kaunissaaressa käytiin kävelemässä saarta ympäri, katsastamassa leirintäalueen, ihanat hiekkarannat ja kalastajakylän. 3,5 tuntia siellä vietettiin, kunnes alus tuli hakemaan.




















2on2off 
 
 

 
 

 

 

 



 
 




Päästiin aluksessa takaisin päin oleskelemaan siinä kapteenin takana tasanteella, siinä oli molemmin puolin ovet auki, joten ei ainakaan pitänyt haitata muita matkustajia. Pyryllä meni matka todella hyvin, se nukkui suurimman osan aikaa, kuten Haltikin, ja ilman pahoinvointeja. Siinä kapteenin takana se sai oltua paremmin nenä tulosuuntaan ja se helpotti.

 

 

 



Suurin osa matkustajista oli kyllä todella kiinnostuneita molemmista koirista. Ennen kuin Kotkasta päästiin edes alukseen, niin varmaan neljä ihmistä oli käynyt kysymässä rotua ja rapsuttelemassa niitä, matkalla saareen kolme ihmistä kyseli koirista ja saaressa ainakin yksi kävi juttelemassa porokoirista. Olivat niin vakuuttuneita näistä, kun  olivat niin rauhallisia koko matkan ja niin kilttejä. Haltikin sai oman lempinimen yhdeltä matkustajalta; "Harakka". Olivat nimittäin Pyry ja Harakka. Sopii hyvin Haltille.

Yksi pikkupoika kävi aina ohimennen aluksella tulomatkalla silittämässä Pyryä, ja Pyry oli aina vähän hämillään (normaalistihan se ei oikein tykkää sen ikäisistä lapsista). Oltiin siinä kulkureitillä ja ihmisiä kulki paljon kokoajan ohi. Haltiahan se poika enemmän silitteli kun Halti tykkää kaikenikäisistä ihmisistä. Sitten loppumatkasta se poika oikeasti meni silittelemään oikein kunnolla Pyryä, ja Pyry oli kyllä niin ihmeissään (että mitä hittoa täällä tapahtuu) eikä heti vaihtanut edes maisemaa. Vielä se poika ruopsutti Pyryn selkääkin oikein kunnolla, ja Pyryä hämäsi oikein kunnolla. Lopulta sitten se meni istumaan ja sitten otti etäisyyttä, mutta poikakin jo lähti siinä vaiheessa vaeltelemaan taas. Itse olin vähän kauempana, ja vaan katsoin että Pyry ei ahdistu. Yllättävän hyvin Pyry siinä jaksoi olla silitettävänä eikä tosiaan ärähtänyt pojalle, eikä saman tien kadonnut paikalta.

Käytiin vielä matkan jälkeen äidillä syömässä, ja sen jälkeen Kissatalolle iltavuoroon. Koirat saivat odottaa koira-aitauksessa sen aikaa, ja eivät kyllä yhtään arvostaneet...


 


Kotiin tullessa Halti veti vähän rundia vapaana kun oli joutunut olemaan kytkettynä melkein koko päivän, ja päästeli paineita frisbeen kanssa ja Pyryn kanssa. Illan molemmat ovatkin olleet sopivan väsyneitä, Halti jopa meni makkariin nukkumaan, mitä harvoin tekee, kun haluaa normaalisti olla lähistöllä, jos joku vaikka syö jotain tms.

Seuraavana päivänä huomasin että Pyry ontui toista etujalkaansa eikä halunnut lähteä aamulenkille. Löysin sitten sen toisen jalan anturasta sellaisen valkoisen kovan patin. Käytin Pyryn eläinlääkärillä, ja eläinlääkäri ei osannut ihan sanoa mitä se oli, koska sieltä sisältä ei neulalla löytynyt mitään. Saatiin kuitenkin kortisoniantibioottirasvaa kahdesti päivässä laitettavaksi, ja Pyryllä pitäisi pitää sukkaa, varsinkin ettei nuole jalkaa. Jos se ei häviä niin se pitäisi poistaa. Kuulemma näytti hieman finnille. Tänään Pyry ei ole ontunut, ja oikein halusi lähteä pitkälle lenkille. Lisäksi siitä patista tuli rasvaa ulos tänään. Toivotaan että se paranee, eikä ainakaan pahene.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti