lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pyryn ja Haltin kanssa mätsärissä

Päätin lähteä molempien porokoirien kanssa mätsäriin Porvooseen.  Aluksi piti ottaa vain toinen, mutta kun isot pennut ja isot aikuiset olivat peräkkäin samassa kehässä, niin oli mahdollista ottaa molemmat koirat. Aluksi kävin kävelemässä molempien kanssa mätsärialueella, ja menivät kyllä tosi nätisti yhdessä siellä.

Sitten otin Haltin odottelemaan pentukehää, ja tosi hyvin pystyi keskittymään minuun, tai vain hengailemaan. Muutamaan koiraan pääsi tutustumaan, ja vähän leikkimäänkin.

Halti oli hienosti kehässä, osasi seisoa hienosti paikallaan pidemmänkin aikaa (vaikka ei hirveästi olla tätä treenattukaan). Antoi tuomarin katsoa hampaat, mutta vähän peruutti päätänsä pois päin. Mutta muuten antoi tutkia itsensä. Juoksuosuudessa oli aika hienosti kontaktissa minuun, ja minun mielestäni osasi juostakin tosi tasaisesti varsinkin edestakasinjuoksussa. Olen todella tyytyväinen, että ei keskittynyt ollenkaan muihin koiriin (Pyryähän ei olisi voinut edes viedä alle vuoden ikäisenä mätsäriin, kun se reagoi niin paljon muihin koiriin). Tuomari antoi punaisen nauhan, mutta meinasi että Halti on liikaa kontaktissa minuun, ja tuijotteli vähän liikaa minua. Että jos oikeisiin näyttelyihin meinataan mennä, niin pitäisi opettaa menemään katsomatta minuun... noooh, tästä jotenkin arvasin että varmasti tykkään Pyrystä joka osaa tuon näyttelyravaamisen täydellisesti :) Halti ei sijoittunut punaisten pentujen kehässä, ja yhteisjuoksun aikana alkoi vähän ilmeisesti tylsistyä, kun alkoi pomppimaan ja vetämään hihnaa. Heti kun päästiin kehästä, niin juoksujalkaa kävin vaihtamassa koiraa, ja Halti sai puruluun autoon.

Pyry taas on nykyään aika varma, joten sen kanssa on tosi mukava käydä mätsäreissä. Punaisten kehässä näytti oikein parastaan, ja pitkällä hihnalla juoksi oikein kauniisti ja seisoi kuin patsas kyllä kokoajan. Pyry sai punaisen nauhan, ja punaisten kehässä Pyry pani taas parastaan, ja oli täysin mukana raviosuudessa pitkällä hihnalla (sai kyllä juosta ja kovaa) ja tosi hienosti seisoi vaikka kuinka pitkään (ja se tuomari kyllä juoksutti melkein keuhkot pihalle noitten isojen koirien kanssa). Noh, Pyry sai PUN1-sijoituksen!

Päästiin siis Best In Show -kehään, jossa oli 7 koirakkoa, ja siellä taas saatiin juosta, ja kaksi tuomaria arvosteli. Pyry oli kyllä taas niin edukseen, ja päästiin 2. sijalle, eli Pyry oli BIS2! Saatiin palkinnoksi lyhyt agilityputki, kokoontaitettava matkatuoli, lahjakortti Peten Koiratarvikkeeseen, kynttilöitä, kukkia, pari ruusuketta ja pari pokaalia. Vähän jäin kaipaamaan ruokapalkintoja, mutta lahjakortilla kävin ostamassa koirille puruluut.

Pyry vähän kärsivän odottava, kun Vertti odotti sisällä poikia

Halti palkintotuolilla, on se pätevä pikkukoira
Olen kyllä todella tyytyväinen Haltiin (ja tietenkin Pyryyn), kun se osasi olla rauhallisesti mätsäripaikalla ihan ekaa kertaa, hyvin keskittyi minuun ja tykkäsi vähän kaikista. On se aika helppo pentu (nyt on hyvä sanoa, kun se ei enää ole pentu-kuin-pureva-saatana). Uskallan varmaan ilmoittaa Haltinkin jossain vaiheessa oikeisiin näyttelyihin  - tosin veli kippurahäntä ei välttämättä ole tuomarin suosikki, mutta mennäänpä silti näyttämään vähän kuinka kippura nousee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti