torstai 1. toukokuuta 2014

KKS:n Vappu Match Show Karhulassa

Käytiin tänään mätsärissä Kotkassa. Alunperin olin ajatellut, että ei mennä kun mätsärit alkavat aina niin aikaiseen, mutta ilmoittautuminenkin alkoi vasta klo 13, niin lähdettiin kuitenkin. Säätiedotus lupaili sadetta, mutta uhmattiin kuitenkin säätä.

Pyryllä oli hirveät jäljestykset menossa koko ajan, se löysi ilmeisesti joidenkin ihanien narttujen tuoksuja ja pissoja ja jumitti täysin joissain kohdissa, joista jouduin melkein kantamaan Pyryn pois. Ajattelin että on parempi antaa sen kuitenkin haistella niin paljon kuin se haluaa (kunhan ei ihan hölmöilyksi ja vetämiseksi mene), koska jossain vaiheessa se haisteluinto loppuu kuitenkin ja Pyry alkaa tekemään mielellään töitä kun niitä on tarjolla. Kuitenkin vaikka nenä oli maassa lähes kokoajan, niin Pyry tosiaan oli valmiina tekemään mun kanssa heti. 

Saatiin punainen nauha, ja Pyry meni tosi hienosti. Tuomari heti kysyi, että onko kyseessä porokoira ja tykästyi Pyryyn. Punaisten kehässä oli tungosta (vajaa 20 koiraa), ja käveltiin kierros kehässä. Jouduin tässä pitämään kyllä Pyryn kontaktissa, koska muuten se olisi ollut tilan puutteesta toisen koiran takapuolessa. Sijoituttiin isojen koirien punaiseksi kakkoseksi! Sen verran tuomari tykkäsi Pyrystä ja menihän se hienosti. Monet tykkää mätsäreissä Pyrystä, ehkä johtuen siitä että näitä porokoiria on harvoin mätsäreissä, osaahan se esiintyä edukseen. Yleensä jos tuomari tykkää rotukoirista tai palveluskoirista, niin silloin Pyryllä ei ole mahiksia. Tätä tosin tapahtuu harvemmin :)

Ja sataminenkin alkoi vasta kun lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kylmä tosin oli ja saatiin kyllä kotona lämmitellä ihan urakalla..

Pyry tienasi siis lelun ja muutaman puruluun meidän vuoden ekasta mätsäristä!


2 kommenttia:

  1. "Yleensä jos tuomari tykkää rotukoirista tai palveluskoirista, niin silloin Pyryllä ei ole mahiksia."

    Mitälie tarkoitit tässä, mutta onhan Pyry rotukoira. :D

    VastaaPoista
  2. Juu mutta porokoirat näyttää yleensä sekarotuisilta rakeilta :) Tietyt tuomarit jotka on ns. näyttelyihmisiä, niin tykkäävät että koirat puunataan ja asetellaan ja esitetään kuten näyttelyissä. Näitäkin oikeasti on, harvemmin kyllä. Ja, onhan porokoira toki palveluskoirarotukin, vaikka sitä ei sellaiseksikaan yleensä mielletä..

    VastaaPoista