lauantai 11. tammikuuta 2014

Tokoilut

Nyt kävi sitten niin, että ei päästäkään huomenna sunnuntaina Porvooseen hallitreeneihin, kun siellä on sunnuntaina desinfiointi käynnissä. Harmin paikka, kun se olisi ollut tarpeellista meille päästä treenaamaan sinne, kun ei muutenkaan ole ryhmätreenejä ollut ja ensi sunnuntaina siellä on toko-koe.

Huomenna menen treenaamaan tuonne Loviisan kentälle, mutta voi olla että saan treenata yksin. Onneksi on vielä lappalaiskoirien treenit torstaina, ja siinä saadaan sitten paikkamakuuhäiriötä edes. Me ollaan nyt tosi vähän treenattu, joulukuussa ei juuri ollenkaan olla tokoiltu. Nyt tammikuussa on aika nihkeästi alkanut treenit, kun aina arki-iltaisin on pimeätä ja viikonloppuisin aina jotain menoa.

Sen verran ollaan kuitenkin treenattu keskenämme, että maasta istumiseen olen ehdollistanut leuan ja katseen nostamista ennen käskyä (sitä varten kun kokeissa paineistuu mun katsekontaktista). Ja jonkin verran nopeita maahanmenoja. Tänään tehtiin pihalla seuraamisesta maahanmeno + luoksetulo + seuraamisesta seisominen ketjutettuna palkatta ja palkkaus lopussa, sekä pari seuraamista peräkkäin ja palkka toisen seuraamisen alun jälkeen. Alussa meinasi vain hengailla seuraamiset, mutta loppua kohti oli hyvä ilme seuraamisessa, ja varsinkin oikealle kääntymiset olivat todella tiukat ja oikealle täyskäännös. Olen myös kääntymisistä paljon palkkaillut nyt.

No, kokeeseen mennään joka tapauksessa, vaikka ei ollakaan treenattu paljoa. Toivottavasti tässä vielä kerkeää viikon aikana jotain tekemään. Varsinkin noita palkattomuuksia olisi hyvä vielä tehdä sekä seuraamisen parantamista. Ehkä huomenna saadaan treenattua vähän hyppyäkin. Tarvittaisiin vielä liikkuroitua treeniäkin, mutta katsotaan mitä asialle voi tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti