Keskiviikkona käytiin LSK:n kouluttajain kesken treenailemassa Ruukin hallilla. Tehtiin yhdistelmää viime viikon Kouvolan radoista (Marja Lahikainen). Otin treeniin useampia kohtia, joita halusin päästä treenaamaan, ja joista suurin osa meni vähän pieleen kisoissa syystä tai toisesta.
Pyryn kanssa tehtiin kerran läpi. Pituuden kohdalla oli tavallinen hyppy (sopi paremmin radan kohtaan), ja pituuden jälkeen testasin Pyrylle ekalla kierroksella vastakäännöstä, mutta se käänsi Pyryä liikaa, ja lähestulkoon keinulle. Muuten eka kierros meni hyvin ja suht. vauhdikkaasti.
Treenasin Pyryn kanssa tuota 12-13-esteiden ohjausta, ja aika monta kertaa sain Pyryn menemään väärään päähän putkea liian myöhäisellä ohjauksella. Paras ohjaus oli ehkä kunnollisella rytmityksellä ohjaus, mutta sain persjätöllä ja valssillakin toimimaan.
Lisäksi tein Pyryn kanssa keinutreeniä, ja kepeiltä omaa sivuetäisyyttä etupalkalla.
Haltin kanssa meni eka kerta aika hyvin. Kepeillä otin reilun sivuetäisyyden ja testasin niin saksalaisella kuin pakkovalssilla, ja molemmat toimi. Pakkovalssissa en saanut lähettyä tarpeeksi ajoissa liikkeelle, joten sen kanssa olin enemmän myöhässä 12-13-kohdasta kuin saksalaisella pystyin luottamaan enemmän Haltiin. 12-13-esteillä tein ekalla kerralla vastakäännöksen ja se toimi hyvin (etenkin kun tein sen ajoissa). Kokeilin valssiakin (todellisessa kisassa tein aika hyvin persjätön). 15-este oli vaikein, koska vaikka tein takaaleikkausta ja vastakäännöstä niin Halti meinasi joko hakea puomille tai sitten kääntyä liian tiukasti takaisin hypyn yli.
19-esteen takaakiertoon sain aika hyvin ja 20-21-välille tein valssin. Kokeilin tässä myös 19-esteelle pakkovalssin ja takaaleikkauksilla 20-21-esteet. Ei olisi ollut oikeesti kisassa nopein vaihtoehto, vaikka toimi muuten.
Tässä on meidän rataa toisella kierroksella, tein 10-esteelle pakkovalssin, mutta olisi ollut parempi se saksalainen (jonka tein kisaradalla). 12-esteen kohdalla yhtäkkiä muistin, että munhan piti tehdä tähän se vastakäännös, joten tuli vähän myöhässä ja Halti ampui putkeen. Muuten ihan kiva.
Sitten vähän treenattiin puomia ja A-esteen kontaktia. Saatiin hyviä toistoja. Puomin Halti teki ravissa lähinnä, mutta hallissa katto on myös aika alhaalla joka voi vaikuttaa. Keinun nopeuttamista mietin, mutta toisaalta olisi ehkä turvallisempaa, jos se suorittaa keinun noin kuin nyt suorittaa. Aina ei ehkä tarvi olla vaikka täyttä vauhtia.
Kyllä se Halti näköjään otti kisoissakin ihan selkeästi sen A:n kontaktin, vaikkakin voisi ottaa kontaktin vähän alemmas..
Tässä vielä muutamia muita Pauliina Havon ottamia kuvia Kouvolan kisoista:
Pitäisköhän sitä nyt vähän lähempää rimaa hypätä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti