keskiviikko 27. syyskuuta 2017

LSK:n agilityn seuranmestaruuskisat

Loviisan Seudun Koirat ry:n seuranmestaruuskisat pidettiin Ruukissa. Hyvä Pyrylle, kun ulkokisoissa se tosiaan ottaa enemmän häiriötä. Nyt se oli lähestulkoon normaali. Haltille oli selkeästi vähän jännää, kun oli vähän tilaa ja paljon vieraita koiria ja vähän kiire.

Rimat oli 50 cm, jee! Tää oli positiivista! Tietty muuttuuhan ne rimakorkeudet vuoden alusta siten, että se 50 cm on matalin maksikorkeus.

Olisin halunnut ilmoittautua siten, että Halti on ekana ja Pyry tokana. Nyt kuitenkin Pyry oli valmiiksi laitettu ekaksi, ja huomasin kyllä että on vaikeampi päästä Pyry-moodista Halti-moodiin. Selkeästi mun keskittymiselle on parempi että Halti on ekana. Ja tietty Pyryn kanssa juoksemisen jälkeen oon niin puhkijuossut, että ei meinaa riittää samantien energiaa Haltille.

Hyppyrata:


Pyryn kanssa lähdin juoksemaan lähes samaan aikaan, ja sain aika hyvän vauhdin Pyrylle. Oli kiva että oli useampi suora putki, Pyrylle helpompi edetä. Nollalla loppuun asti.

Halti taas alkoi jännittämään vähän heti aidan takana olleita vieraita koiria, etenkin kun oli näkyvillä siinä. En kyllä kunnolla muistanut jättää odottamaankaan varmastikaan, mutta varmaan myös jännitti sen verran muita koiria, ettei pystynyt jäämään paikalleen, vaan varasti lähdössä, mä en ehtinyt sitten tarpeeksi pitkälle vastaanottamaan, ja lopputuloksena en just ehtinyt ohjaamaan 5-esteelle, vaan Halti lähti valikoimaan, ja hyppäsi viereisen esteen. Siitä korjasin takaisin oikealle esteelle, ja loppu oli ihan kiva, paitsi 10-11-esteiden välillä tuli ihan järjettömän laaja kaarros. Loppu meni hyvin, ja tuli muistaakseni 10 vp 5-esteen hylystä.

Agirata:

Agirata oli Pyrylle kökömpi. Hyvin sain Pyryn jätettyä odottamaan, jotta pääsin ohjaamaan 2-esteelle. Pyrylle se kökkö kohta oli 5-7-putket. Ei siinä mitään että joutuu menemään yksi mutkaputki, niin joutui menemään sellaisen toisen kerran ja kolmannenkin, ja huomasin että Pyry hidasti vauhtia aina vaan enemmän putkilla. Ei oo sen leppari, ja onhan se sillä hankalampi este suorittaa sen ryhdin vuoksi.. Putkien jälkeen päästiin taas vauhtiin, ja puomin kontaktikin meni esimerkillisesti. Taas oli pari typerää putkea, mutta sitten päästiin luukuttamaan loppusuora, ja suora putki pelastaa Pyryn motivaatiota. Pyryllä jälleen nolla.

Haltin kanssa ehdin harjoitella paikallaoloa vähän ennen omaa vuoroa, ja se sujui nyt hyvin. Ajatuksella jätin Haltin lähtöön, ja juoksin oikeaan paikkaan ja vapautin, normirutiinien mukaisesti. Eniten mietin miten 6-7-putket, ettei Halti lähde irtoamaan 6-putkelta hyppyesteelle. Tää sujui aika hyvin, kun vähän tein putkijarrua, ja jäin putken ulkopuolelle tekemään ohjausta. 7-putkelta olin tosin huolimaton, ja en ottanut kunnolla mukaan, joten Halti ehti käymään puomin kautta, josta HYL = 10 vp. Siitä jatkettiin ja 11-esteelle tein vastakäännöksen, jotta Halti ei ehdi katselemaan A-estettä siinä edessä.

Puomilla tein persjätön, mutta olisi pitänyt vähän varmistella/hidastaa persjätön jälkeen. Vapautin myös liian ajoissa siten ettei Halti ehtinyt pysähtyä kunnolla ja vähän hyppäsi. Osui kyllä kontaktille, mutta tuomari ei nähnyt sitä. Loppu oli kiva juoksukilpailu, ja A-esteellä Halti otti hyvin konktaktin. Vähän siihen yläkulmaan, mutta otti kuitenkin selkeästi. Eli yhteensä 15 virhepistettä. Vähän siis jälleen huolimattomuusvirheitä Haltin kanssa.

Pyry ansaitsi kahdella nollaradallaan seuranmestaruuspronssia, joten ei turha reissu! Olipa vaikea ottaa kuvaa Pyrystä, kun se vahti Nekulta ja Haltilta palkintoja, ja ilme oli kokoajan sellainen "uskallakin tulla mun ruoille"-korvat luimussa.


Koirat jotain kiihkoili siellä lenkiltä tullessamme yhdelle nartulle, ja ottivat ilmasta sulotuoksuja, ja Pyryllä meni ihan kuppi nurin, ja alkoi rähisemään myös Haltille. Onneksi Halti ei vastaa noihin rähinöihin, eikä siitä tullut sen enempää, mutta Pyry ihmeellisesti on kiihtyillyt jotenki ylipaljon. Muuten se on rauhallinen ja ystävällinen, mutta kiihtyessään on ollut jotenkin extra-aggressiivinen lähimmälle kohteelle. Edellisellä viikolla oli kiihkoillut hirven vuoksi, ja sen jälkeen ei ollut nollannut vaan jatkoi samalla kiihkolla vieraalle urokselle rähisemistä kun tuli vastaan (en ollut minä lenkittämässä). Ehkä se ongelma on jotenkin se, että sen hermorakenne ei oikein kestä kiihtymistä tms.. voisko ikä tuoda sellaista tai sitten sillä on jotain muuta menossa.

Olen varannut molemmille hieronta-ajan, Pyryllekin etenkin noitten kiihtyilyjen vuoksi ja toisaalta Halti on niiden keskinäisissä leikeissä aika paljon törmäillyt Pyryyn. 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Agi-Kotkien seuranmestaruuskisat

Sitten ihan kisafiiliksellä seuranmestiksiin eilen sunnuntaina. Oltiin aamupäivästä oltu jo synttäreillä Myrskylässä ja lenkillä Vertin ja Iineksen kanssa, ja koirat ei olleet saaneet juurikaan levätä, mutta hyvin ne molemmat teki kisoissa. Illalla oli kyllä väsynyttä koiraa.

Pyryähän arvoin pitkään, että otanko yleensä mukaan ja ilmoitanko mestiksiin, kun oli vielä 18 astetta lämmintä ja aurinkoista, ja vielä ulkokisat, eli Pyry ottaa häiriötä. Ei se koskaan oikeastaan mestaruuskisoissa oo vauhdikas ollut. Nyt kuitenkin se oli ihan keskittynyt, ei yhtään vilkuillut taakseen eikä huomioinut muita koiria radallakaan ollessaan. Tarkoituksella mentiin toisen porokoirauroksen Teslan jälkeen, että ei ainakaan se hauku Pyryn takana (ja toisaalta haukkuu radalla, joka ehkä vähän nostattaa Pyryn virettä). Pyysin myös seuraavaa odottamaan, että saan Pyryn kytkettyä ensin, ennen kuin tulee lähtöalueelle (lähtö- ja maalialue olivat samassa paikassa). Autosta otin Pyryn ihan edellisen koiran radansuorittamisen aikana, niin ei tullut juurikaan aikaa sille alkaa ihmetellä maailmanmenoa.

Rimat oli 55 cm.

Eka rata oli hyppyrata:


Haltin kanssa vedettiin heti nolla, ihan kiva. Juoksin tällä kertaa vähän enemmän Haltin kanssa kuin normaalisti, itse pääsen sillä vähän parempaan vireeseen. Haltille tein 11-12-esteillä valssin-valssin. Joissain kohtia varmaankin vähän turhan laajat kaarrokset. Halti pääsi 4. sijalle, ja aika oli 41,41.

Pyryn kanssa meni kanssa ihan kivasti, sillä oli kerrankin tosiaan vauhtia, mutta rimat tippui 7-esteellä ja muistaakseni 19-esteellä (eli 10 vp). Aika harvinaista, olettaisin että johtui mun liian tiukasta ohjauksesta mutta ei se yleensä kuitenkaan senkään takia tiputtele. Noh, pääasia että vauhtia oli eikä häiriötä otettu. Haukutinkin Pyryä ennen lähtöä. Pyryn aika oli 45,12 + 10 vp, vähän mietin kun on aika pieni aikaero Haltilla ja Pyryllä, mutta ehkä me kupattiin jossain kohtaa Haltin kanssa.

Agirata:


Tää oli Haltille tosi kiva rata, kun pääsi aloittamaan ihan takaakierrolla. Hyvin meni oikeasti kepeille asti, ja kepeillä tuli joku sulku taas, Halti tuli pois kesken, kun mä ilmeisesti jäin TAAS ihmettelemään että meniköhän se oikein ja Halti huomasi sen, ja sitten otettiin uudelleen ja Halti tuli kesken pois (okei, ehkä sen virekin vähän nousi), ja sitten hetken hengähdin syvään ja mietin hetken, ja uudestaan Haltin kanssa (itse vaan itsevarmana että nyt menee oikein ja meni). No, kepeistä päästyämme Halti meinasi lähteä suoraan puomille kulkemattan 17-esteen kautta, toki mä varmaan olin edelleen hämmentynyt kepeistä ja ohjasin huonosti. Siinä sitten neuvoteltiin hetki että mennäänkö puomille vai hyppyesteelle (hauhauhauhau-en-tajuu-hauhau), ja lopulta sain sen huomaamaan sen hyppyesteenkin, ja vauhdikkaasti loppuun asti. 21-esteen riman taisi tiputtaa, mutta hylky oli jo alla, niin eipä väliä. Hieno rata tästä huolimatta! Ihan mahtavaa kisata Haltin kanssa. Harmillinen välikohtaus tossa kepeillä.

Pyryn kanssa taas meni ihan jees, vauhti oli ehkä vähän hitaampi. Vaikka omasta mielestä otin Pyryn hyvin mukaan 8-putkelta, niin silti Pyry meinasi 9-putken sijasta ajautua A-esteelle, joten tästä 1 kielto ja aikaa paloi. 11-A-esteen tein vähän eri tavalla kuin Haltilla, eli putkeen lähettämisen sijaan tein A-esteen jälkeen sokkarin ja juoksin putken kautta jotta sain enemmän vauhtia. Kaikki muu meni ihan jees, ja siis 5 virhepisteellä maaliin ja lopussa oli kunnon vauhti! Pyry pääsi tällä tuloksella radalla 3. sijalle, joten voitettiin puruluu ja suklaata!!

Pyry oli yhteistuloksissa/seuranmestaruustuloksissa 4. sijalla, ihan hyvä. Halti ei sijoittunut, kun toiselta radalta tuli se HYL.

Tosi kivat ja porokoiran juostavat radat oli kyllä ja kiva ilma (etenkin kun Pyry liikkui). Mä oon hirveän tyytyväinen ratoihin, omien koirien suorittamiseen ja erityisesti siihen että osasin taas tehdä molemmille koirille eri ratasuunnitelmat, ja muistin myös noudattaa niitä. Nyt on tuntunut toimivan se, että rataantutustumisessa ensin käyn läpi toisena suorittavan koiran ohjaukset, ja sitten lopuksi ensimmäisenä suorittavan koiran ohjaukset. Ja tää toimii vielä parhaiten silleen, että Halti on eka, ja Pyry on toinen, koska sitten en sotke Pyryn ohjauksia liikaa Haltin ohjauksiin, ja lopuksi pystyn taas Pyryn ohjaamaan ihan miten haluun (Haltin kanssa on oltava suunnitelma).

Seuraavaksi on keskiviikkona LSK:n seuranmestaruudet ja sinne siis. Maanantain ja tiistain koirat saa siis ansaitusti levätä.



Tiina Wickströmin tehotreeni lauantaina

Viime viikon ma-pe oli kokonaan taukoa kaikista treeneistä, jotta henkisesti ja fyysisesti varmasti palaudutaan, ja Halti tölväisi kisoissa jonkun tassunsa hypätessä, niin parempi jos sekin saa olla enempi rauhassa. Haltistahan ei pysty sanomaan, kuin pahasti se itseään satuttaa, kun sillä on korkea kipukynnys.. pitäisi viedä siis hierontaan lähiaikoina..

Perjantain viikkotreenit jäi välistä, ja lauantaina käytiin Ruukissa kontaktien tehotreenissä Haltin kanssa ja molempien kanssa otettiin kisamainen treeni. Kontakteissa ei mitään suurempia ongelmia ole ollut, mutta aina voi vahvistaa..

A-este

Haltin kanssa ei nyt hirveästi niitä kontakteja tehty, vaan enempi puhuttiin miten voisi jatkaa niiden kanssa. A-esteellä "ongelma" oli että hyppää ilman kehikon yläosaa aika yläkohtaan kontaktia (osuu aina kuitenkin). Ja kisoissahan näistä ei ole koskaan virheitä tullut. Tämä kielii siis siitä, että Halti tietää mitä tehdä, mutta kriteeri pitäisi olla tarkempi. Eli pitäisi palkata enemmän niistä alemmas tulleista osumista, eikä niistä kontaktialueelle tulleista, jos tulee liian yläosaan. Vaihtoehtoisesti voisi siinä vaiheessa kun pidetään taukoa kisoista, niin kuuriluontoisesti treenata matalammalla A-esteelle (jolloin ehkä viikkotreeneissä pelkästään sitä eikä treeniä ollenkaan - johtuen siitä että A-esteen madaltamiseen menee aikaa), ja sillä saataisiin paremmin kriteeristä palkattua, ja A-esteen suorittaminen ei olisi niin raskasta, koska tuo tarvii kuitenkin aika paljon toistoja. Joka tapauksessa tää pitäisi toteuttaa viikkotreeneissä, jotta olisi porukkaa laskemassa ja nostamassa A-estettä apuna.

Puomi

Puomilla ja keinulla olen miettinyt että saanko vapautettua tarpeeksi nopeasti. Tehtiin näitä treenejä, myös siten että teen sokkarin keinun/puomin jälkeen, ja tosi nopeastihan se vapautuu, kun itse keskityn. Pitäisi siis varmasti vaan keskittyä siihen omaan tekemiseen. Tietty täytyy muistaa ehkä se joka toinen kerta palkata heti siitä pysäytyksestä, ettei ala tulemaan omin lupineen. Vähänhän kisoissa on joskus ollut ongelma, että jos ennen puomia on A-este ja keinu, jolta vapautan nopeasti, niin puomilla saattaa joko tulla itsensä vapauttaen tai jopa hypäten yli (no tää on tapahtunut ehkä 2 krt koko kisaamisen aikana, jolloin myös vire on korkealla). Pitäisi siis muistaa treenata myös korkeammalla vireellä

Keinu

Keinua katsottiin, ja keinun suoritus voisi olla nopeampi. Muutenkin olen miettinyt, että voisiko keinun muuttaa vapaasti suoritettavaksi ilman 2on2offia, mutta vaarana on se, että Halti alkaa vapauttelemaan itseään myös puomilta, koska näin tekee myös kisoissa. Tähän voisi muuttaa käskyn keinu-kii:stä normi keinuun, ja opettaa siis keinun suoritusta vähän enemmän alusta. Eli keinun pää vähän ylhäällä ja Halti pamauttaa keinun alas, ja palkkaus heti osumasta eteenpäin (voisi käyttää naksutinta tässä).

 Jos keinu on alhaalla (ja muistuttaa enemmän puomia, niin 2on2offin tarjoaminen on hyväksyttävä siihen), mutta tehdessään osittain tai kokonaan voisi antaa vapautua kosketuksesta. Jos se alkaa häiritsemään puomin suorittamista, niin palataan 2on2offiin.

Lisäksi voisi alkaa tehdä keinua siten, että toisessa päässä on pöytä, ja antaa mennä Haltin alastuloa ja siitä palkata keinun keikautuksesta. Olisi hyvä saada vähän nopeammaksi se keinun heilauttaminen alas. Se on ollut nopeampi, mutta mitä enemmän on ollut erilaisia keinuja, sitä enemmän Halti on mielestäni ekat kerrat aina mennyt vähän hitaammin, kun katsoo kuin nopeasti menee alas.

Kisamainen treeni

Tehtiin sitten molempien koirien kanssa kisamainen treeni, ensin Halti ja sitten Pyry (ja muutama koira välissä), rimat oli 60 cm. Ekan kierroksen jälkeen oli palaute, ja mahdollisuus tehdään uudelleen tauon jälkeen



Halti

Haltin kanssa ekalla ja tokalla radalla sama virhe. Yritin ennen 4-estettä tehdä takaaleikkauksella käännön oikeaan putken päähän, ja aina ihan myöhässä eikä tarpeeksi jyrkkä, vaan Halti ehti aina lukita sen väärän putken pään. Itseasiassa ekalla kerralla katsoi minuun, mutta päätti jatkaa silti, kun mun oma liike jatkuikin väärään suuntaan.

A-esteellä tein valssin, koska Halti todennäköisesti olisi lukinnut putken jo aikaisin A-esteellä. Putkelta ennen keppejä en ottanut tarpeeksi tiukasti mukaan putken luota ja tuli pieni ylimääräinen kaarros A-n suuntaan, vaikka oikein kyllä meni lopulta. Keppien jälkeiselle hypylle 13 lähdin tekemään pakkovalssi-jaakotusta, ja toimi hyvin, kun pystyin irtoamaan hyvin. Vaikeampi kohta erityisesti Haltin kanssa mulle jotenkin oli suora putki, ja ennen sitä putkijarru, ja sijoittuminen seuraavalla hypyllä. Ekalla kerralla lähdin tekemään jarrua ja liikkumaan liika 15-esteen suuntaisesti, jolloin Halti tuli mukana. Lisäksi 15-esteen ohjaus oli tosi kökkö, kun en osannut liikkua siinä. 17-19-esteen ohjaus oli tosi hyvä. Irtosin itse Haltin suorittaessa keinua seuraavalle esteelle, 17-18-esteiden väliin valssi ja pyöritys 18-esteen ympäri. Tokalla kerralla 14-16-esteet oli parempi, mutta musta tuntui että siinä olisi tarvinut liikkua johonkin suuntaan enemmän. 

Positiivista radassa oli:

- puomin kontakti
- putki-puomi-erottelu
- A-esteeltä ohjaus putkeen
- irtoaminen kepeiltä 13-esteen pakkovalssiin
- 17-19-ohjaus

Kehitettävää oli lähinnä 4-5-esteiden kaltainen ohjaus (etenkin jos ei ehdi valssaamaan). Vastakäännös voisi olla mahdollinen, tai vaan treenataan ohjauksen kuuntelemista. Treenivinkkinä 5-putki reilusti kauemmas aluksi, ja puomin sijasta suora putki, jolloin tulee hyvä vauhti takaaleikkaukselle, ja ei kun treenaamaan oikeaa ajoitusta.


Lisäksi huomasin että Halti joutui taas muurin kohdalla miettimään hyppykohtaa hieman, ja haki askeleita. Onhan se muuri jotain 65 cm korkea, joten ei ihmekään. Ihanaa kun sekin laskee ensi vuodeksi ainakin kisoissa.


Pyry

Pyryn kanssa heti ekalla kerralla puhdas rata. Pyryn kanssa ohjasin puomin oikealta puolelta, jolla ehdin paremmin 4-esteen ohjaukseen. Piti ohjata putkeen sokkarilla, mutta jotenkin tuntui etten ehdi, niin vain vedin, ja hienosti meni ja irtosi putkeen. A-esteen jälkeen tein sokkarin, ja toimii parhaiten Pyryllä. Putkelta kepeille Pyry myös hieman meinasi irrota A-esteelle, mutta sain korjattua linjan kepeille. 13-esteelle tein saksalaisen, ja sekoilin taas 15-esteellä. Putkijarrua ei tullut, Pyry kaarsi laajan kaaren ja tömäytti mun huonon sijoittumisen vuoksi 15-esteeseen itsensä. 17-18-esteen ohjaus suoraan, ja takaakiertoon taaimmaisen siivekkeen kautta. Parempi Pyrylle.

Tokalla kerralla sekoilin jotain 5-putken ohjaamisessa (liikaa mielessä Haltin ohjaus) ja rupesin tekemään jotain vastakäännöstä vaikka eihän se Pyrylle oikea ratkaisu ole, kun se taas kääntyy liian tiukasti vastiksesta. Muuten loppu oli hyvä. Erityisesti sain tehtyä putkijarrun 14-putkelle ja ehdin ohjaamaan 15-esteen toiselle puolelle Pyryn yli esteen ja keinulle. Se oli tosi hyvä.

Pyryllä positiivista radassa oli:

- kaikki, Pyryn kanssa on vaan helppo tehdä kun ollaan tehty tarpeeksi pitkään yhdessä
- erityisesti ohjaus 5-putkelle ekalla kerralla
- Pyry on vaan niin HYVÄ
- hyvä vauhti ja into!!

Tällaiset kisamaiset treenit on kyllä hyviä siitä, että tulee tehtyä kisamaisesti molempien kanssa ja saan pidettyä kiinni molempien erilaisista ohjauksista.





maanantai 18. syyskuuta 2017

Kisat Porvoossa sunnuntaina

Haltin kanssa käytiin agikisoissa sunnuntaina Porvoossa, Kokonniemessä. Pyry oli mukana, mutta se ei toimi tuollaisissa ulkokisoissa, joissa oli hälinää joka suunnassa, joten ei kisannut. Pyry saa kisata seuraavan kerran hallikisoissa, todennäköisesti 15.10.2017 Kotkassa.

Paikalla oli useampikin juoksunarttu, joten Pyry oli tosi hankala, se ei suostunut liikkumaan kuin hetkittäin (ihania tuoksuja impaten), ja autoon sai pakottaa. Mulla meni niin hermot taas sen kanssa, ja ajattelinkin että oon varmaan tosi hyvässä fiiliksessä radoilla. Halti kanssa intoili juoksuhajuja. Huomasin myös että radan lähellä Haltilla keskittyminen vähän herpaantui ja selkeästi vähän etsi juoksuhajujen levittäjää, ja sain vähän tehdä töitä että sain sen huomion. Aika epänormaalia. Aloin jo miettimään, että mitenköhän radalla menee, jos se on noin pois tolaltaan. Radat meni kuitenkin ihan hyvin, ihan kuin normaalisti (tai voi olla että vähän hitaammin?). Otin sen autosta vasta kun oli ihan pakko vähän ennen omaa rataa..

Tuomarina siis Vesa Sivonen, ja rimat joka radalla 60 cm.


Eka rata meni ihan ok, radalla oli paljon takaakiertoja ja pyörityksiä, kuten jokaisella kyseisen tuomarin radalla. Vähän hirvitti toi renkaan kohta, kun sen jälkeen tein valssin, mutta ihan hyvin sain ohjattua.. Tältä radalta tuli nolla (jee, nollatili avattu!), mutta etenemä oli vain 3,55 m/s (ihanne-etenemä 3,50 m/s). Mietin että johtuiko siitä että oltiin vähän muuten vaan jäässä, vai johtuiko vaan siitä että radalla oli niin paljon takaakiertoja/pyörityksiä (eikä vauhtia ehtinyt tulemaan oikein missään kohtaan) jne että se vaan verottaa porokoiran etenemää reilusti.. varmaan vähän molempia.


Tokalla radalla päätin tehdä enemmän siivekkeen ympäripyöräytyksiä (jota selkeästi tuomarikin haki radoilta) ja pyöräytin 2-, 5-,  ja 10-esteen ympäri. Ne meni kai ihan hyvin, paitsi Halti  teki tosi tiukan käännöksen ja kolautti heti 2-esteeseen jalkansa ja vingahti. Jatkettiin kuitenkin kun Halti veti vauhdilla eikä alkanut nilkuttamaan tms. Vauhtia olikin sitten enemmän, ja olisi ollut kiva tietää millaisella ajalla.

Kuitenkin ainoa virhe tuli mulle epävarmassa 7-8-esteiden ohjauksessa, ja Halti veti väärään päähän putkea. Mä jopa uskalsin vedättää reilusti A-esteeltä, ja ehdin hyvin ohjaamaan 7-esteen taakse valssia, mutta Halti sinkosi silti suoraan putkeen. Joko olin myöhässä, tai Halti ei välittänyt mun ohjauksista. Toinen vaihtoehto olisi ollut vastakäännös.. Muu ratahan meni tottakai aivan mahtavasti, ja uskalsin vetää enempi täysillä loppuradan, kun oli HYL alla. Eli pitäisiköhän oppia tekemään enempi täysillä jo ennen hylkyä..


Vika rata oli hyppyrata, ja tähän päätin lähteä vauhdikkaammin. Noh, vauhdikkaasti Halti meni 4-esteen takaakierron sijasta 19-putkeen.. Ja sitten sain siitä ohjattua sinne 4-esteen taakse, ja jopa esteelle 8-asti, mutta siitä Halti sinkosi sitten 10-putkeen suoraan.. Muutaman takaakierron jälkeen 13-esteeltä yritin ohjata 14-esteelle, mutta Halti kävi viereisen esteen lisäksi.. 16-muurilla Halti joutui selkeästi miettimään hyppäämistä, jotta pääsi yli. Se oli kyllä korkean näköinen.. Loppu menikin hyvin, ja saatiin vauhdikkaasti rata tehtyä loppuun. Haltilla oli tällä radalla enemmän vauhtia kuin järkeä.. Ensin mietin, että toi putkiin sinkoilu johtui vireen noususta, ja sitten toisaalta taas siitä että ei "jaksanut" enää kääntyä (ja varmaan vähän johtuikin), mutta olihan noi väärän esteen paikat sellaisia ansaesteitä, joten ehkä se olisi ollut tiukemmalla ohjauksella hallinnassa. Tästä siis myös HYL.

Erittäin tyytyväinen olin siitä, että mun pää pysyi kasassa, ja pystyin täysin keskittymään ratoihin pitkästä aikaa. Pystyin keskittymään ja jatkamaan vaikka vikalla radalla monessa kohtaa Halti lähti sinkoilemaan vääriin paikkoihin. Tää varmaan osalta johtui siitä, että ei tullut juteltua ihmisten kanssa hirveästi rataa odotellessa, niin oma keskittyminen pysyi parempana.. 

Haltilla sentään tuli se eka nolla tältä syksyltä, joten ihan tyytyväinen olen. Toinen hylly oli tosi lähellä nollaa yhden virheen takana, ja kolmas nyt oli puhtaasti sekoilunolla. Sitten vaan uusia kisoja putkeen..

Nyt Halti saa levätä lauantaihin asti, jos se jotain osumaa otti jalkaansa. Halti on vähän hankala noitten osumien kanssa, kun se ei näytä ollenkaan kipureaktioita, vaikka jotain kipeää kohtaa painelisi tai taivuttelisi. Pitää käyttää hierojalla siis. Kuitenkin tarkoitus olisi lauantaina käydä kontakti- ja kisatreeneissä ja sunnuntaina olisi Agi-Kotkien seuranmestaruuskisat. Pyrylle toivotaan viileää ilmaa sunnuntaille!



Perjantain viikkotreenit

Perjantain rataan oli kyllä ympätty niin paljon kaikkea (ahtaita estevälejä, putkiin lähetystä, vastakäännösten paikkoja), että oli aikalailla vääntöä.. Pyrylle vähän huono rata, kun se ei päässyt oikein missään vaiheessa kiihdyttämään, vaikka alussa menikin ihan hyvin. Tuollaisella radalla on vaan vaikeampi saada sen motivaatiota pysymään, vaikka kuinka palkkaisi usein.


Ensin tein Haltin kanssa, ja sen kanssa tein vain A-esteelle asti (ihan hienosti meni ja hienosti irtosi putkeen 4 yms sain tehtyä ajoissa kaikki ohjaukset). Ja sitten treenattiin oikeastaan A-esteen juoksaria ja puomia, ja pyrin pitämään treenin tarpeeksi lyhyenä, kun sunnuntaina oli kisat. A-esteellä treenattiin molemmin puolin alasmenokontakteja (toisella puolella vain kehikon yläosa), ja meni ihan ok. Jossain vaiheessa alkoi hyppäämään taas liian ylhäältä (sillä puolella jolla ei ollut kehikkoa), mutta sitten taas vedättäessä otti hyvin. Hyvä oli päästä treenaamaan.

7- ja 17-esteiden (A-esteen) jälkeen tein valssin, joka oli aika hyvä. Kokeilin Pyryn kanssa myös persjättöä, niin toimi sekin (paremmin).

Pyry taas kolmannelta esteeltä suuntasi puomille, sitä ollaankin ihan mukavasti treenattu, joten Pyryn mielestä siitä on tullut kiva este, jonka kontaktilta saa palkkaa. Ihan kiva, että oon saanut Pyrynkin opetettua oikeasti tarjoamaan sitä kontaktia. Tähän kohtaan kokeiltiin vastakäännöstä (mulla se meinaa olla liian tiukka), ja lopulta tein ihan vaan ohjaamalla, ja vähän kutsumalla, niin tuli oikeaan suuntaan. Pimeiden putkikulmien kohdalla en oikein tiennyt olisiko pitänyt lähettää vai viedä pakkovalssilla/persjätöllä, mutta päädyin tällä kertaa lähettämään. Hyvähän sitäkin on harjoitella, vaikka vauhti siitä vähän kärsii. Kokonaisuuden kannalta ehkä olisi ollut parempi tehdä alusta asti vieden loppuun asti, jotta vauhti olisi pysynyt kokoajan. Pyry kun alkoi väsymään, niin kieltäytyi muutamasta hypystä, vaikka täysin samalla ohjauksella aikaisemmin meni. Mutta onneksi tulee harvoin tällaisia treenejä.

Sellaisia muutoksia meidän treeneihin tapahtuu, että lokakuusta lähtien meidän viikkotreenit on tiistaisin, mikä on ihan tosi hyvä päivä aksalle. Ei ehkä edellisen viikonlopun kisat enää paina, eikä oo painetta viikonlopun menoista, ettei tule peräkkäisille päiville liikaa äksöniä. Perjantaina illalla mulla on muutenkin aivot ihan narikassa, että parempi pyhittää se kyllä ihan lepäämiselle ja rentoutumiselle ja valmistautumiselle viikonloppuun.

Myöskin olen ilmoittautunut lappalaiskoiratreeneihin, jotka on näillä näkymin meille joka toinen lauantai iltapäivästä, Espoossa lokakuun alusta lähtien. Nyt en ihan tiedä oliko järkevää osallistua näihin (etenkin kun ovat viikonloppuisin), mutta pääsempähän omatoimitreenaamaan hyvässä seurassa. Varmaan poissaoloja tulee johtuen muista menoista, mutta ainakin loka-joulukuu näyttää siltä että hyvin ehtii treenaamaan. Mulle olis sopinut siis paremmin ehkä viikolla, ja ehkä joka kolmas viikko tai kerran kuussa, mutta katsotaan. Aina voi omatoimitreenit pitää sen verran lyhyinä, ettei koirat tai itse väsy.


torstai 14. syyskuuta 2017

Kisanomaiset agitreenit

Vedettiin porukalla kisanomaiset agitreenit Ruukin hallilla. Tehtiin Petteri Kermisen kaksi 2-luokan rataa, ja oli ihan kiva tehdä tuollaista suoraa juoksupätkää, vaikka etenkin se agirata ei ollut ihan helppo, tosin ratapiirroksesta poiketen, meillä oli vähän pidemmät estevälit.. Rimat 55 cm.

Tässä Haltin hyppyrata, eka kierros, 33s:


Otettiin aikaa, ja ajanottaja sanoi, että Haltilla olisi ollut aika jotain 39s ja Pyryllä 38s.. mietin kyllä että mitä ihmettä, että Pyry oli nopeampi kuin Halti, että mitähän mä olen siellä löysäillyt (etenkin kun Halti ohitti pari estettä kun en ollut ottanut kontaktia siihen), ja päätin ottaa toisen kerran Haltin kanssa tarkemmin mukamas ja tuli nopeampi aika. 

Videolta jälkikäteen katsoessani kyllähän se Halti on 5 sekuntia nopeampi jo ekalla radalla, ajanottajalla tuli varmaan joku kämmi. Toka kerta Haltin kanssa oli kuitenkin 1 sekunnin hitaampi kuin eka (johtuen että oikeasti otti kaikki esteet matkan varrella), radan perällä olevaan putkeen lähetin aikaisemmin kyllä, mutta 3-4-esteillä tuli liian tiukka käännös ja Halti vähän kai liukastui.. Vielä kun osaisin linjata noille käännöshypyille..

Pyryn hyppyrata, 38s:



Ja Haltin hyppyrata, toinen kerta, 34 s


Sellainen huomio tuli treenikaverilta, että Halti hyppää (edelleen) pussista ylöspäin. Tälle pitäisi kyllä tehdä jotain taas. Tähänhän kiinnitin huomiota jo silloin kun aloitettiin pussin treenaaminen, kun jo silloin pomppasi, ja palkkailin aina eteen ja alas heti pussin jälkeen. Täytyy tehdä samaa treeniä siis. Samoinhan Pyry tulee pussista melko pystypäin, mutta se muutenkin suorittaa tosi ryhdikkäästi. Ehkä sillekin vois palkkailla alaspäin.

Sitten oli agirata, jossa molempien kanssa tuli säätöä.. Mä oon itseasiassa tehnyt tän radan treeniratana ennenkin, mutta siltikään ei onnistunut kerralla.

Haltin kanssa tuli aivan sama ongelma kuin aiemminkin, A-esteen jälkeisen putken jälkeinen elämä on mysteeri. En saa ohjattua sitä hypylle ja oikeaan putkeen, joku linjauksessa tai mun sijainnissa mättää. Onnistui kyllä sitten, kun treenasin jälkeenpäin. Loppu oli ihan kiva.. Paitsi A-esteen kontaktin se loikkasi..

Haltin agirata:


Pyryn kanssa mietin pitkään, miten ohjaan puomilta A-estettä edeltävälle esteelle, enkä löytänyt varmaa tapaa, joten siihenhän epävarmuuteen se kosahti (+ huomasin että mun kengännauhat oli auki, joten tuli A-esteeltä loppu rata vähän himmailtua juoksemisen kanssa). Yritin siis poispäinkäännöstä, mutta Pyry haki takaakiertoon. Muuten ihan ok.. 

Haltin kanssa myös harjoittelin tuota puomilta A-esteelle kohtaa takaaleikkauksin (liian tiukka käännös leikkauksille) ja sitten samalla tavalla kuin Pyryllä poispäinkäännöksellä, joka toimi Haltilla ihan järkyn hienosti. Se olisi pitänyt saada videolle! Pyryn kanssa pitäisi ehkä noita tehdä enemmän. Pyryn kanssa en viitsinyt toistella näitä, koska oli aika lämmin päivä ollut ja lämmin halli, ja sillä vauhti hidastuu helposti silloin.

Pyryn agirata:


Sit olis perjantaina viikkotreenit, jossa Pyry saa tehdä enempi treeniä, ja Halti toivon mukaan A-este-treeniä, koska loikkasi nyt pariin kertaan A-esteen turhan ylhäältä. Pitää vahvistaa nyt enempi taas sitä. Muuten jätetään Haltilla treeni lyhyemmäksi, kun sillä on kisat Porvoossa sunnuntaina. Mennään kolmelle radalle, tuomarina Vesa Sivonen..

Nyt on jostain syystä molemmilla pojilla vähän hormonit hyrräämässä, Halti yrittää tanssahdella Pyryn päällä, kun se makaa jossain lattialla, ja Pyry nuolee Haltin korvia normaalia enemmän. En edes tiedä että onko meilläpäin jotain juoksuja alkamassa, vai oliko Ruukissa jotain niin ihanaa, että se kestää mielessä monta päivää. Lisäksi Haltin on terrorisoinut lelujen kanssa kaikkia, etenkin Pyryä, ja riehuu sisällä, ja ulkona kantaa lelua mukana..

lauantai 9. syyskuuta 2017

Rannikon agivalmennus

Oikein sateisena lauantaina treenattiin sitten agilityä Loviisan ulkokentällä, oli kyllä niin märkä olo sen treenin jälkeen. Rannikon treenit kyseessä, ja rimat Haltilla 55 cm. En ottanut Pyryä, kun ei se sateessa ja ulkokentällä ole parhaimmillaan. 10-esteen kohdalla oli rengas ja 11-esteen kohdalla muuri sekä 14-okserin kohdalla normaali hyppy kun hyppyesteitä ei ollut tarpeeksi.



En nyt tiedä johtuiko edellisen päivän treeneistä, sateesta vai jostain muusta, mutta Halti ei kyllä ihan alussa varsinkaan keskittynyt. Vaikka mä ehkä ohjasin huonostikin tokan esteen, niin silti se huiteli sinne tänne aluksi radalla. Jouduin itse kyllä ohjaamaan 2-esteen tosi tiukasti, että tuli tehtyä oikein, ja sitten se lähti 2-esteen jälkeen ihan huitelemaan taas. Noh, sitten saatiinkin ihan oikeaa rataa suoritettua, ja aika hyvin puomille asti kerralla.

Tokalla kierroksella sitten puomilta loppuosaa.. Tokalla kierroksella Halti kyllä selkeästi alkoi väsymään. Harvinaistahan se on, mutta ehkä johtui sitten edellisen päivän treeneistä. Seuraavana ohjauskohtia


  • 2-esteelle lähetys, ja ennen 4-estettä persjättö ja vastakäännös putkelle
  • 6-esteelle teinkin pakkovalssin normaalisti käyttämäni saksalaisen sijaan, toimi aika hyvin, ja ehdin paremmin seuraavaan ohjaukseen
  • 8-esteelle saksalainen ja 9-esteelle tarkka takaakierto-lähetys, johon luottaessani pystyin lähtemään hyvin juoksemaan 12-14-esteiden valsseihin, ja hyvin ehdin. Toinen vaihtoehto olisi ollut leikkaukset 12-14-kohtiin
  • 16-esteelle vastakäännös, jota harjoiteltiin tiukemmaksi, ja piti ohjata lähempää
  • Lähetys 23-esteelle, jotta pystyin lähtemään pakkovalssiin+valssiin 25-esteelle. 25-esteellä mulla tuli useamman kerran joku ajatuskatkos, mutta kuulemma onneksi se tulee silloin kun koira on hyppäämässä, niin ehdin korjata ohjauksen, kun muistan mihin suuntaan oltiin menossa.
  • 28-29-esteille (muurilta hypylle) tein valssin, ja siitä ihan vaan perusohjauksella loppuun, ja poispäinkäännös Haltille 31-esteelle joka toimi sikahyvin.
Positiivista:
  • Pakkovalssit toimi hyvin
  • Saksalaiset toimi hyvin
  • vastakäännökset toimi hyvin
  • Valssit toimi aika hyvin
  • Kepit oli tosi siistit, ja irtosin kepeiltä että sain etumatkaa (vaikka en ehkä kyllä tarvinut)
  • Poispäinkäännös toimi
  • Ekalla kierroksella Haltilla oli kyllä kunnolla vauhtia

Kehitettävää:
  • Tiukemmat ohjaukset, löysäilen liikaa
    • vastakäännökseen, japanilaiseen, pakkovalssiin, valsseihin
  • A-esteellä hyppäsi taas turhan ylhäältä (osui toki kontaktille)
  • itselle parempi keskittyminen
  • Tarkempi ohjaus ja lähetys esteille
  • Uskalla käyttää pakkovalssia ja japanilaista
  • Haltin keskittymistä täytynee harjoitella

Kuulemma mun ja Haltin saksalaiset on hyviä ja pystyn luottamaan niihin, mutta aina välillä on paikkoja missä pakkovalssi sopii paremmin. Käännökset saisi tosiaan olla tiukemmin ohjattuja, eikä "löysästi". 

Ensi kerralla sitten varmaan puolitan vuoron Pyryn ja Haltin kanssa, niin sitten ei tule tehtyä liikaa kummankaan kanssa. Valmennuksissa treeniaikaa on aina niin paljon verrattuna siihen, kuin kauan itse tai koira jaksaa keskittyä. Seuraavat treenit onkin Ruukin hallissa.

Vähän suunnittelin, että ensi viikolla voitais Haltin kanssa mennä Porvooseen kisoihin, kun kerrankin on lähellä. Tuomarit Virkkala ja Sivonen on mulle uusia, mutta olen kuullut hyvää heidän radoistaan. Sitten seuraavat kisat ovatkin varmaan hallissa, ja Pyrykin pääsee sitten mukaan kisailemaan.

Perjantain viikkotreenit

Perjantain treenirata, rimat 55 cm. Haltin kanssa tarkoitus tehdä kevyemmin, koska lauantaina oli Rannikon valmennus ja Pyryn kanssa ihan normaalist.

Radassa oli monta kohtaa mitä en tiennyt miten ohjata. Ja aloitetaan heti 1-2-esteistä. Haltin kanssa päädyttiin siihen, että menin  lähemmäs 2-estettä, josta vapautin Haltin 1-esteelle ja pakkovalssiin 2-esteelle, ja vastakäännös. 

Törkkäisy kepeille ei vaan ihan onnistunut, vaikka joskus aikaisemmin sitä aika hyvällä menestyksellä harjoiteltiin. Tätä harjoiteltiin sitten ihan lopuksi siten, että palkkasin siihen tokaan väliin käteen tulemiseen, aina vain kauempaa, ja lopulta saatiin aika hyvin 2-esteeltäkin tehtyä tämä. Ongelma todennäköisesti oli osittain se, että ei olla treenattu käteen tulemista/haltuun ottoa ja toisaalta mä jotenkin väistin Haltia kun se näytti lähtevän kaartamaan keppien taakse, tai sitten olin sen edessä.. Parhaiten tässä kohtaa siis toimi osana rataa ihan vain lähettäminen kepeille, enkä mene sinne mukaan sörkkimään ollenkaan. Kuitenkin on parempi harjoitella sitä törkkäisyä Haltinkin kanssa, koska joku kerta tulee sellainen kisarata, jossa se on osattava.

9-esteellä toimi tosi hyvin ihan vaan linjaus ja hartialinjan avaaminen (ei lähtenyt takaakiertoon). 17-18-esteillä välistävetoa harjoittelin kovasti rataantutumisessa, ja sain sen jopa onnistumaan siedettävästi, eikä Halti lähtenyt edes missään välissä keinullekaan. Ainoa, että varmistelin liikaa, mutta parempi että nyt ainakin tulee onnistumisia. Tuollainen vastaava kohta oli periaatteessa SM-kisojen joukkueradalla puomin jälkeen, joten tarpeeseen tuli harjoitella tällaista kohtaa.

Pyryllä oli taas enempi vauhtia, johtuen siitä, että oltiin hallissa, eli seinät ympärillä ja vähemmän häiriötä. Ja tietty kylmempi ilma. Yllättävä kohta oli 9-esteen jälkeisessä valssissa, joka mulla oli vähän myöhässä, ja Pyry haki puomille sen jälkeen putken sijaan. 17-18-esteiden välistäveto oli Pyrylle mun mielestä liian vahva ohjaus, joten kokeiltiin siihen kohtaan japanilaista, ja toimi yllättävän hyvin, kun kuitenkin 17-esteelle tullaan kovalla vauhdilla. Lopuksi tehtiin sitten keinulla useampaa eri treeniä.


torstai 7. syyskuuta 2017

Omatoimiset agitreenit

Keskiviikkona käytiin LSK:n kouluttajain kesken treenailemassa Ruukin hallilla. Tehtiin yhdistelmää viime viikon Kouvolan radoista (Marja Lahikainen). Otin treeniin useampia kohtia, joita halusin päästä treenaamaan, ja joista suurin osa meni vähän pieleen kisoissa syystä tai toisesta.

Pyryn kanssa tehtiin kerran läpi. Pituuden kohdalla oli tavallinen hyppy (sopi paremmin radan kohtaan), ja pituuden jälkeen testasin Pyrylle ekalla kierroksella vastakäännöstä, mutta se käänsi Pyryä liikaa, ja lähestulkoon keinulle. Muuten eka kierros meni hyvin ja suht. vauhdikkaasti.

Treenasin Pyryn kanssa tuota 12-13-esteiden ohjausta, ja aika monta kertaa sain Pyryn menemään väärään päähän putkea liian myöhäisellä ohjauksella. Paras ohjaus oli ehkä kunnollisella rytmityksellä ohjaus, mutta sain persjätöllä ja valssillakin toimimaan.

Lisäksi tein Pyryn kanssa keinutreeniä, ja kepeiltä omaa sivuetäisyyttä etupalkalla.

Haltin kanssa meni eka kerta aika hyvin. Kepeillä otin reilun sivuetäisyyden ja testasin niin saksalaisella kuin pakkovalssilla, ja molemmat toimi. Pakkovalssissa en saanut lähettyä tarpeeksi ajoissa liikkeelle, joten sen kanssa olin enemmän myöhässä 12-13-kohdasta kuin saksalaisella pystyin luottamaan enemmän Haltiin. 12-13-esteillä tein ekalla kerralla vastakäännöksen ja se toimi hyvin (etenkin kun tein sen ajoissa). Kokeilin valssiakin (todellisessa kisassa tein aika hyvin persjätön). 15-este oli vaikein, koska vaikka tein takaaleikkausta ja vastakäännöstä niin Halti meinasi joko hakea puomille tai sitten kääntyä liian tiukasti takaisin hypyn yli.

19-esteen takaakiertoon sain aika hyvin ja 20-21-välille tein valssin. Kokeilin tässä myös 19-esteelle pakkovalssin ja takaaleikkauksilla 20-21-esteet. Ei olisi ollut oikeesti kisassa nopein vaihtoehto, vaikka toimi muuten.

Tässä on meidän rataa toisella kierroksella, tein 10-esteelle pakkovalssin, mutta olisi ollut parempi se saksalainen (jonka tein kisaradalla). 12-esteen kohdalla yhtäkkiä muistin, että munhan piti tehdä tähän se vastakäännös, joten tuli vähän myöhässä ja Halti ampui putkeen. Muuten ihan kiva. 



Sitten vähän treenattiin puomia ja A-esteen kontaktia. Saatiin hyviä toistoja. Puomin Halti teki ravissa lähinnä, mutta hallissa katto on myös aika alhaalla joka voi vaikuttaa. Keinun nopeuttamista mietin, mutta toisaalta olisi ehkä turvallisempaa, jos se suorittaa keinun noin kuin nyt suorittaa. Aina ei ehkä tarvi olla vaikka täyttä vauhtia.

Kyllä se Halti näköjään otti kisoissakin ihan selkeästi sen A:n kontaktin, vaikkakin voisi ottaa kontaktin vähän alemmas..


Tässä vielä muutamia muita Pauliina Havon ottamia kuvia Kouvolan kisoista:








Pitäisköhän sitä nyt vähän lähempää rimaa hypätä..


maanantai 4. syyskuuta 2017

Syksyn ekat agikisat

Käytiin siis lauantaina Kouvolassa kisoissa, Pyrylle yksi hyppyrata ja Haltilla 1 hyppy- ja 2 agirataa.

Eka rata oli helpohko, mutta itselle tuli ajatuskatkos kepeillä Haltin kanssa.


Jäin katsomaan keppejä, ja mietin että menikö Haltin oikein, vai aloittiko väärin. Jotenkin ihmeellisesti katsoin että se aloitti väärin, ja mietin että pitäisikö korjata vai jatkaa, ja katsoin hölmistyneenä pikaisesti tuomariakin, että näyttikö se mitään virhemerkkejä. Ihmekatkos tuli kyllä.

No eihän se tehnyt mitään väärin, ja kun olin vähän pihalla, unohdin seuraavan esteen ohjauksen, ja vahingossa ohjasin takaakiertoon, ja siitä jatkettiin sitten ihan rata muuten puhtaasti läpi. Ihan kiva rata. Itse olisin voinut olla vähän enempi kartalla..


Pyryllä tuli taas ajatuskatko myös samalla radalla kepeillä. Se nimittäin kuuli jonkun YSKÄISEVÄN radan vieressä, ja pysähtyi kuuntelemaan sitä ja jatkoi sitten väärin kesken keppien. Koska en pysty sitä kiepauttamaan nätisti siitä oikeaan kohtaan, niin jouduin ottamaan alusta, ja siinä meni aikaa. Siinä kosketin sitten ajattelemattomasti Pyryä, kun tyrkkäsin sen kepeille, joten yhteensä 10 virhepistettä ja tuhottomasti yliaikaa kepeiltä (ja muutenkaan Pyry ei ollut ihan vielä vauhdikkaalla päällä - tai vähän vauhdikkaampi kuitenkin kuin edellisissä epiksissä). Ennen rataa hypin Pyryn kanssa tasajalkaa jne, että sain sen huomioimaan mut, eikä ihania juoksutuoksuja..

Huomaa videolla kahden viimeisen esteen suoritus, kun se tolla vauhdilla menis koko radan....


Eka agirata meni Haltin kanssa ihan hyvin ekalle putkelle (8) asti. 



Siis sain tehtyä suunnitellun persjätön (taisin suunnitella valssin tosin) 7-esteen jälkeen, mutta sitten UNOHTUIKOHAN ohjaajalta ottaa kontakti koiraan kun se tulee putkesta kun lähti hyppyesteelle keinun sijaan. Sitten sen jälkeen hajosikin pakka, ja osa esteistä jäi tekemättä, tai tehtiin jotain muuta.. Paitsi, kun oletin että Halti hakee keinulta toisen hypyn (11) takaakiertoon, niin hienosti tuli mun puolelle hyppyä. Loppu kepeiltä oli ihan hyvä.


Kun hain Haltin vikalle agiradalle autosta, niin olisi pitänyt jo tietää miten menee.. Halti tärisi innosta autossa, ja arvasin kyllä jo vähän että ei ehkä keskity.


Ja olikohan jo tokalla esteellä kun meinasi lähteä A-esteelle, ja sain pelastettua.. sitten ei hakenut keppejä vaan pyörähti ympäri, ja siitä tuli kielto.... jaa sitten seuraavan putken 9 jälkeen OLETIN että Halti hakee pituuden, mutta ei hakenut, vaan tuli ohi (tuli muutama muukin koira ohi). Eli HYL. Sitten vielä keinun ja putken jälkeen esteellä 14 OLETIN TAAS että Halti hakee toiselle puolelle hyppyestettä, ja eiköhän sitten taas tullut mun puolelle estettä. Hyvinpä tuli opetettua siellä Sysiväikeen agipäivässä se mun puolelle tuleminen.. Pitää alkaa ohjaamaan tarkemmin sitten takaakiertoihin (ja käyttää käskyä).


Radan ulkopuolella mulla meni jokseenkin hermot noihin koiriin. Pyry erityisesti jumitti joka toisella askeleella lenkillä, koska siellä oli mennyt juoksuisia narttuja.. Voi jee, sainkohan muutamat kilarit sille, kun ei mitään jakoa mun kuuntelemisessa, ja Halti poukkoilee onnessaan mukana. 

Vikan radan jälkeen, kun otin Pyryn autosta loppulenkitystä varten, Halti taas vetäisi mun ympäri ja mut kumoon, että kaksi sormea oli ihan ruvella ja polvi.


Kyllä meni hermot, että saivat mennä kyllä niin lyhyellä hihnalla kunnes olivat kuulolla.. Ihanaa olla kolmosissa, kun saa kisata juoksunarttujen kanssa. Vähänkö pelkäsin että Pyry lähtee haistelemaan radallakin, mutta yllättävän hyvin oli kuulolla, vaikka vähän hitaasti vielä ilmoista johtuen vielä liikkuu.

Kuitenkin suurimman osan radoista pistän omaan piikkiin, oli ekat radat pitkään aikaan, ja oma keskittyminen oli huonoa ja lisäksi tuli näitä ajatuskatkoja. Tietty koirillakin on totuttelemista kisatunnelmaan, ja varmasti alkaa mennä taas muutaman kisakerran jälkeen paremmin kun päästään samalle radalle ja itse pääsen kisakeskittymiseen.

Sunnuntaina kun olin talkoilemassa, niin Haltia pisti ampiainen kuonoon, viiksikarvojen kohdalle. Turposi jonkin verran se puoli kuonosta, mutta onneksi ei sulkeutunut mitään hengitysteitä, ja muutaman tunnin päästä turvotus oli laskenut. Vähän kipeä se kuono ilmeisesti oli, mutta selvittiinpä säikähdyksellä. Jani oli viilentänyt Haltin kuonoa jääpussilla, niin turvotus hävisi nopeammin..