Oltiin Haltin kanssa viime lauantaina agilityn SM-kisoissa, Agi-Kotkien joukkueessa joukkuekisassa. Yksilökisoihin ei tietty vielä päästy, kun ei oltu kerätty tarpeeksi nollia, mutta ensi vuonna sitten sinnekin.
Lauantaina oli sitten pitkä päivä. Herättiin neljän jälkeen aamulla, puoli kuudelta lähdettiin liikkeelle, puoli kahdeksalta Lappeenrannassa Kisapuistossa, paikan päällä 8,5 tuntia , ja matka takaisin. Alkoi pikkaisen jo silmiä painamaan matkalla kotiin. Pyry meni Myrskylään hoitoon, ja pahoitti kovasti mielensä, kun joutui mökille jossa oli ötököitä..
Haltin kanssa olin viikon kuluessa vähän epävarma, kun se oli alkuviikosta oksennellut ja torstaina oli ollut löysällä, mutta perjantaina oli ihan kunnossa, joten uskalsin lähteä. Meidän joukkueen varakoira jouduttiin ottamaan kehiin, koska yksi joukkeen koirista alkoi ontumaan.
Kisapaikka oli tosi hyvä. Siellä oli hyvänä alustana hiekkatekonurmi, kolme rataa, ja paljon tilaa ympärillä. Oli hyvät katsomot ja pääsi hyvin lähelle katsomaan. Löytyi ruokakojuja, kioski, ja kaikkea kivaa. Koirille kuumalle säälle vesialtaita, joissa pystyi viilentämään koiria. Lähellä hienot kuntopolut, joissa pääsi varjossa lenkkeilyttämään koiria. Teltat ja kevythäkit sai viedä kahteen halliin. Toinen halli oli aivan täynnä kun tultiin, ja sitten toinen vähempi täysi halli oli ihanan viileä, mutta juoksunartuille. Sinne sitten päädyttiin, ja onneksi ei Haltia juurikaan haitannut. Oli hyvä valinta, koska itsekin päästiin vilvoittelemaan sinne. Oli meinaan yli 26 astetta lämmintä.
Käytin Haltia lenkeillä, mutta pyrin pitämään viileässä ja viilentämään ja juottamaan Haltia paljon. Hyvin Haltilla riitti energiaa, etenkin juoksupissojen perässä juoksemiseen.
Rata oli aika kiva. Tuomarina Petteri Kerminen, ja rata oli todella juostava ja porokoiraystävällinen. Rimat taisi olla 60 cm.
Pari kohtaa mietitytti, ensinnäkin 2-esteen ohjaus, etten työnnä Haltia väärälle puolelle estettä. Joten päätin tehdä varmemman ohjauksen, eli päällejuoksun 2-esteelle ja se toimi hyvin. Keinun Halti meni aika paljon hitaammin kuin normaalisti, mutta se oli puukeinu, ja varmaan johtui painoituksesta. 9-esteelle tuli vähän pitkät kaarrokset. Toinen hankala kohta oli 11-12-esteiden välistäveto, mikä on vaikea mulle ja Haltille vielä. Noh, eipä päästy siihen asti, kun Halti ei ottanut kunnolla puomin kontaktia (osui kyllä varmaan tarpeeksi), josta hämmennyin, ja jätin ohjaamatta kunnolla 11-esteen ja Halti tuli ohi ja sen jälkeen hyppäsi 13-esteen, eli HYL. Sen jälkeen jäätiin 12-esteelle junnaamaan, koska Halti meni sen kokoajan takaakiertona, ja yritin saada sen oikealta puolelta, jotta saatiin jatkettua kunnolla kepeille (jota ennen tein persjätön). Loppukin meni ihan hyvin.
Harmi kun rata hajosi siihen että pasmat meni sekaisin. Voi olla että Halti tuli sen takia puomin läpi, kun keinulla hätäilin sen vapauttamisen kanssa.
Eniten olen ylpeä Haltista. Oli tosi kuuma, ja hirveästi juoksuhajuja, mutta tosi hienosti lähti radalle. Ihan tosi pätevä pieni koira. Voi olla että vähän hitaammin meni kuin normaalisti, mutta meni kuitenkin. Pyry olisi jo hallin ovella pistänyt jarrut päälle, eikä olisi todellakaan suostunut noilla lämmöillä tekemään mitään. Haltilla vielä on paksu turkki, joten uskoisin että sillä oli varmasti kuumakin.
Mä tajusin, että mua ei jännittänyt ollenkaan radalle meno, ja tämän tajusin sen jälkeen kun minulta sitä kysyttiin. Aika jännä, kun olen krooninen jännittäjä. Ainoa mikä vähän jännitti, oli se välistävetokohta, mutta se oli ratajuttu (ja varmaan sen takia se epäonnistuikin).
Tässä vielä video meidän kohelluksesta Livestreamista (kohta 31.50):
Näitten kisojen myötä selveni myös meidän tämän vuoden ja ensi vuoden tavoitteet. Tavoitteena on tosiaankin saada kerättyä SM-nollat tammikuun loppuun mennessä (todennäköisesti aloitetaan kisaamaan vasta syyskuusta lähtien, kun tuntuu elokuussakin olevan kaikki viikonloput jo täynnä muuta aktiviteettia) ja osallistua ensi vuonna SM-kisoissa yksilöihinkin (Pikkumaksu vai Maksi) ja toivottavasti myös päästäisiin joukkueeseen. Katselin myös yksilöratoja, niin ne oli ihan tehtävissä Haltin kanssa.
Tässä on tavoitteita ensi SM-kisoihin mennessä
- SM-nollat, ja osallistuminen joko pikkumaksi- tai maksiluokassa SM-kisoihin
- SM-kisoissa tietty tavoitteena päästä finaaliradalle (enempäähän ei vauhdin kannalta pysty)
- Mentaalipuoli kuntoon, eli pitää saada keskittyminen kuntoon radalla
- Haltin kontakteihin varmuutta, ja kisoissa pystyttävä tekemään puolen vaihtoa kontaktien jälkeen ja juostava ohikin (ei varmisteluja)
- Haltille vauhtia radoille (tulee varmuudesta, ja mun varmuudesta liikkua) ja opetellaan hetsaamaan Haltiakin, jotta se osaa tehdä korkeamassa vireessä
- Opetellaan välistävetoja (etenkin suorasta kulmasta), keppien avokulmiin varmuutta
- Putki-puomi-erotteluja
- Putki-Kepit-erotteluja
Joten, nyt sitten täytyy alkaa tekemään töitä. 2,5 viikon päästä meidät näkee Agirodussa, ja sen jälkeen pyritään pitämään treeni- ja kisataukoa n. kuukausi, jonka jälkeen aletaan treenaamaan ja syyskuussa sitten viimeistään kisoihin harjoittelemaan 3-luokan ratoja.
Pyry oli hyvin mielensä pahoittanut, kun oli joutunut Vertin kanssa mökille. Siellä oli ötököitä ja kaikkea, ja Pyry ei arvostanut ollenkaan. Sitten kun Haltin kanssa tultiin sinne kanssa, niin ei suostunut edes kuvaan houkutteluista huolimatta.. Ei mee tasan Pyryn mielestä ollenkaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti