maanantai 19. kesäkuuta 2017

Agivalmennukset viime viikolta

Tiistain kisateho 
Kisatehossa jatkettiin keskittymisellä. Ensimmäinen rata (harmaat numerot) tehtiin siten, että itse olin tekemässä tehtävää toisessa huoneessa, ja sitten sain ennen omaa vuoroa katsoa toisen treenaajan ratasuorituksen (ja katsoa samalla paperista), ja sitten sain minuutin tutustua rataan ja sitten menin radan Haltin kanssa. Oli aika kiva harjoitus, ja rata meni tosi hyvin. Haltin kanssa oli tosi helppoa ja sillä oli vauhtia.

Toinen rata (valkoset numerot) oli sitten sellainen mitä sai miettiä pidempään, ja se meni huonommin. Ehdin pohtimaan paria kohtaa enemmän, ja niissä sitten ohjaukset oli vähän kökköjä. Kovasti mietin, että kummalta puolelta muuria ohjaan (3-4), ja ensin ohjasin vasemmalta puolelta, ja Halti meni putken väärään päähän. Tokalla kerralla vastaanotin 2-3-esteiden välissä, ja ohjasin muurin oikealta puolelta, toimi paremmin. Toinen kohta oli este 13. Siihen hain putkelta takaakiertoon ja heti tein valssin, mutta tuntui tosi kököltä ja tuntui että pyörin vain paikallani (koira meni kyllä oikein). 

Keppien ohjaus olikin sitten aika hauska, tein sen poispäinkäännöksellä ja toimi tosi hyvin, toisella kerralla. Ja vielä tein kokonaan koko radan kerralla läpi, ja toimi poispäinkäännös osana rataakin. Piti vaan muistaa ajoissa käskyttää kepeille, ja vetää tarpeeksi pitkään putkesta eteenpäin. Keppien jälkeiselle putkelle tein takaaleikkauksella ja persjätöllä, molemmat toimi hyvin.

Tosi kivat treenit, ja tosi kivat radat. Jotenkin niillä oppii aina jotain uutta, ja etenkin keppiosaaminen karttuu paljon.

Torstain Taija Mäkelän valmennus

Oli ihan kiva rata, ainoa vaikeampi kohta oli keppien kohdalla mulle. Jaoin vuoron Pyryn ja Haltin kanssa, jotta Haltin ei tarvi tehdä niin paljoa hommia, etenkin kun oli maanantaina oksennellut parisen kertaa ja oli torstaina vähän löysällä. Vähän epäilin miten Pyryn kanssa menee, kun juoksut vaivaa, ulkona oli lämmin ja sisällä hallissa 19 astetta lämmintä. 

Pyry yllätti kyllä ja jaksoi tosi hyvin. Ekalla kerralla tehtiin tosi hyvin 13-esteelle asti, kunnes ohjasin Pyryn A-esteen sijasta putkeen. Tokalla kerralla sekin onnistui. Kepeille vein ihan nenästä pitäen, ja keppien jälkeen tein valssin ja putkeen. Tehtiin vielä koko rata, ja se kosahti johonkin hassuun kohtaan. Lopuksi tehtiin vielä pätkiä hetsaamalla ja kannustamalla, ja Pyryhän teki tosi kivasti.

Haltin kanssa ei oikein mikään toiminut. Halti vähän lenteli joka suuntaan. 3-esteellä saksalaisessa lähdin sen verran vauhdikkaasti etenemään, että Halti ehti lukitsemaan läheisimmän putken pään puomin sijasta. 8-esteen jälkeen ohjasin tosi löysästi, ja Halti lähti A-esteelle keinun sijasta. Keinulta lähettäminen renkaalle oli jotenkin tosi kökköä, ja ohjaus 11-12-esteillä tosi kökkö. 13-esteeltä Halti lähti taas ensin keinulle, mutta seuraavalla kerralla sain A-esteelle. Kepeille vieminen toimi hyvin, mutta harjoiteltiin vielä keppien jälkeen päällejuoksua + persjättöä, ja tarvinee treenata vielä lisää. Kokeiltiin myös ilman puolenvaihtoa lähettämistä poispäin putkeen, mutta se oli tosi vaikea Haltille, koska se hakee niin vahvasti puomia.

Joka tapauksessa ohjasin tosi löysästi Haltia, ja Halti ei antanut mitään huonoja ohjauksia anteeksi. Kai se vähän johtuu siitäkin, että Pyryn ja Haltin molempien ohjaaminen noissa valmennuksissa (ja kisoissa) on vaikeaa, kun pitäisi osata muuntautua erilaiseen ohjaukseen, ja etenkin silloin kun pitää ajatella enemmän, ja on enemmän vaikeita kohtia radassa. Vähän helpommissa ei tarvitse ajatella niin paljoa, jolloin ne menee paremmin molempien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti