keskiviikko 3. elokuuta 2016

Vapaalla

Ollaan vietetty kesälomaa, koiratkin ovat olleet nyt 3,5 viikkoa agilitystä tauolla, ja alkaa riittää.




Halti sai uudet valjaat



Juoksuja riittää..

Tässä on ollut juoksuja jos jonkinmoisia naapurustossa. Vähän yllättäen viikko sitten sunnuntaina ja maanantaina Halti ja Pyry tulivat ihan maanisiksi ulkona, ja arvelin että joku kaupunkilainen oli tullut taas ulkoiluttamaan meidän huudeille juoksuista narttuaan. Parin päivän päästä koirat oli edelleen ihan vauhkoina, ja naapurin narttu tuli vastaan, ja pojat sekosivat aivan täysin. Olin aivan vakuuttunut, että sillä ei ole juoksuja, kun sen nyt olisin huomannut aiempina viikkoina naapurin kulmilla kyttäämisenä. Pakko oli peruuttaa takaisin tulosuuntaan, koska ohi en olisi noiden kanssa päässyt. Naapuri sitten huuteli sieltä, että joo on tällä juoksut, he olivat vain olleet matkoilla, niin sen vuoksi tuli tälleen yllättäin. Sain peruutettua meidän oman pihatien kohdalle väistämään, ja oli naapurillakin vähän pitelemistä omassa nartussaan. Keskityin lähinnä Pyryn pitelemiseen, koska Halti nyt otti kuitenkin aika hyvin kontaktia ja kuunteli vaikka olikin innostunut. Mutta sitten yhdessä sekunninosassa Halti olikin puraissut hihnansa poikki ja lähti narttua moikkaamaan, Naapuri sai pidettyä Haltia poissa ja vähän kiinni, ja itse sitten yritin tuskaisesti tulla ottamaan Halti pois nartun luota samalla pitäen hyvin innokasta Pyryä valjaista tiukasti. Sitten kun naapuri sai jatkettua matkaa, niin sain sidottua jotenkuten Haltin hihnanpuolikkaisiin ja samalla piti yrittää pitää Pyry aisoissa ettei se yritä sinkoilla nartun perään. Että sellainen juttu. Päästiin loppulenkille, ja kyllä lopulta itkunaureskelin, kuinka koominen tilanne oli, ja että Halti oikeasti TAJUSI tehdä jotain tuollaista. Tais sitten se oli vaan niin kiihdyksissään, että napsaisi vahingossa hihnan poikki sen verran kovaa..

Loppulenkki olikin erittäin vauhdikas, koska pojat tekivät erinomaista jäljestystyötä ja jäljestivät millintarkasti nartun jäljen toiseen suuntaan. Aivan mahtavaa työtä. Ja ilmeisesti täytyy olla tyytyväinen että mulla on näinkin viriilejä porokoirauroksia..joo-o.. Seuraavan kerran osaan varautua myös Haltiin.

Pyry halailee juoksuhuuruissaan pupupehmolelua..



Pyryn neuroottisuus..

Mitäs muuta, ollaan käyty mökillä muutamia kertoja, juhannuksena käytiin, ja se oli Pyryn mielestä pahin, koska siellä oli ihan järjettömästi paarmoja (Jani kävi ajamassa metsässä enduroa vanhaa enduroreittiä ja toi miljoonat paarmat mökille), ja Pyry meni niin neuroottiseksi niiden jahtaamisessa ja paniikkiin, joten ohjasin sen menemään turvaan mökkiin sisään, jossa se mielellään vietti aikaa pöydän päällä olleen jääkaapin alla. Vähän on onneton koira. Sen jälkeen Pyryn lentävien ötököiden kammo paheni, ja se ei oikein kestänyt olla paikallaan missään, missä oli ötököitä. Mehiläisten ja kimalaisten kanssa piti olla tarkkana kieltämässä, ettei se ollut napsimassa niitäkin. Nyt tilanne on taas rauhoittunut eikä Pyry ahdistu enää yhtä pahasti. Sisälle jos kärpänen pääsee, niin Pyry seuraa sitä niin kauan kuin se on elossa. Se joutuu joko Pyryn nappaamaksi tai kissojen nappaamaksi. Halti ei kovin paljoa huomannut paarmoja tai muita ötököitä. Kyllä se jotain häiritsevää paarmaa taisi napsaista, mutta muuten ei haitannut, mutta Haltilla onkin reilusti tiheämpi karvapeite, niin ei ne pääse puremaankaan.

Ollaan pystytty siis olemaan mökillä siten, että Pyrykin osaa olla rauhassa..






Haltilla häntä suorana?!





Rambo

Meillä oli muutaman päivän äidin kissa Rambo hoidossa. Koirat tykkäsivät tosi paljon, Nekku vähän sähisi välillä jos jaksoi, ja Kasper oli vähän vähemmän häiriköivä sitä kohtaan kuin aiempina vuosina Rambon vieraillessa. Yhden kerran Kasper meinasi alkaa jahtaamaan Ramboa eikä reagoinut minuun, ja heitin kynän Kasperia kohti keskeyttääkseni, niin sen jälkeen Kasper vältteli Ramboa aika hyvin ainakin silloin itse olin paikalla. Rambon lähdettyä Kasper suhtautui minuun ihan kuin vieraaseen, mutta seuraavana päivänä oli taas mun kaveri normaalisti. Halti olisi halunnut seurustella Rambon kanssa koko ajan, mutta aina meinasi tulla kynnestä, kun Halti olisi halunnut hengailla. Molemmat koirat osasivat pysyä tällä kertaa poissa tieltä kun yöllä kissat juoksivat pikkaisen.

Kasper
Kasper lähes rentona..
Nekku taiteilee "kiipeilypuussaan"
Nekku poseeraa
Nekku ja Rambo
Halti murjottaa kun ei saa olla Rambon hännän alla haistelemassa..

Tokoilua..

Ollaan pikkaisen jopa alettu treenailemaan tokojuttuja molempien kanssa. Haltin kanssa olen naksutellut (ohjatun) noutokapulan suuhun ottamista nätisti (sanomalehden osaa jo pitää nätisti suussa mälväämättä), ja ollaan tehty luoksetuloa, seuraamista, paikallamakaamista, liikkeestä maahan menoa ja kaukoja. Seuraaminen on itselle vaikeinta opettaa siten kun sen haluaisin, ja parhaiten kyllä sujuu naksuttelemalla, mutta hirveän paljoa edistystä ei olla saatu. Luoksetulo on aivan mahtava Haltilla. En oikein tiedä että haluanko harrastaa tokoa ihan kokeisiin asti, aika paljon on alkanut ahdistaa paikkamakuu, missä voi toinen koira lähteä oman koiran luokse, ja pelkään niitä tilanteita. Pyryn kanssa enemmän sen takia, ettei joku luoksetullut koira saa selkäänsä Pyryltä, mutta Haltia en haluaisi todellakaan tappeluun toisen koiran kanssa tai muutenkaan pilata sen turvallisuuden tunnetta mun kanssa.

Itse olen käynyt sukuseuran kokouksessa Puumalassa,, Tykkimäellä, Meripäivillä ja Ikaalisten Kylpylässä tässä kesän aikana, joten olen itsekin saanut vapaata aikaa koirista, mutta aina on tuntunut vähän orvolta, kun ei ole päässyt lenkille koirien kanssa jne.

Alla Puumalan nähtävyyksiä..



Ja tykkimäki väärinpäintalo, käytiin parisen kertaa.


Helsingissä, Verkkokaupan katto :D


Loviisassa oli tapahtumaa, ja muutama moottoripyörä



Paluu arkeen..

Koirat ovat saaneet olla aika lomalla, ja ollaan vaan lenkkeilty (tietty on ollut niin lämminkin että mitään ei ole oikein voinut tehdä temppuja lukuunottamatta), mutta nyt Haltilla alkaa olla kierroksia, ja vähän hormonitkin hyrrää, että se häiriköi sen verran Pyryä että kohta se saa oikeasti turpaansa Pyryltä tai mun pitää alkaa tarjoamaan aika paljon enemmän aktiviteettia, jotta Halti saa vähän purettua energiaansa. Joten tänään käytiin jo vähän aksaamassa, vaikka olikin aika lämmintä (23 astetta). Huomenna mennään lisää treenaamaan agilityä, ja ensi viikolla alkaa treenit normaalisti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti