Keskiviikko
Keskiviikkona käytiin jo vähän fiilistelemässä agilityn aloittamista päivällä, ja kävin kentällä tekemässä 23 asteen lämmössä jotain pientä. Tosi lyhyitä pätkiä, kun oli tosi lämmin. Yllättävän hyvin molemmat kyllä teki.
Oudointa ehkä oli se, että rauhallisempi Pyry lähti leikkimään lelulla, ja Halti ei sitten millään. Yhden kerran lähti heittolelun perään, mutta olis lähtenyt siitä merkkailemaan, jonka kielsin. Seuraavalla kerralla sitten tehtiin nakkipalkalla suosiolla.
Aluksi Haltin kanssa tein ihan hypyn tarjoamista, ja sitten kahden hypyn tarjoamista. Rimat 45-50 cm. Sitten pakkovalssilla 2-este, itse pitäisi tehdä ohjaus tiukemmin, koska Halti meinaa tulla aika isolla kaarella. Ja sitten tehtiin rataa 1-4.
Pyryn kanssa tehtiin 3-2-1 rataa suoraan, ja palkkasin lelulla. Sitten tehtiin oikein päin rataa, ja Pyryn kanssa myös pakkovalssilla, joka toimi aika hyvin. Ärsyttävää että en osaa tehdä samaa ohjausta koiraan sopivasti, vaan se toimii aina vain toisella koiralla.
Lopuksi treenattiin renkaalle hakemista hetsaamalla ja etupalkalla, eka 5 metristä, sitten 10 metristä ja 15 metristä ja 20 metristä. Hyvin hakivat molemmat pitkältä matkalta, Halti ehkä jonkun kerran ehkä ajoitti hyppynsä liian aikaiseen, mutta pystyi silti hyppäämään renkaan läpi.
Torstai
Käytiin ihan porukalla treenaamassa kentällä. Ilma näytti pahalta, satoi ennen treenejä, mutta onneksi mentiin, koska ei satanut ollenkaan kun treenattiin. Kenttä oli myös lanattu, ja oli mukavan tasainen. Lämpöä oli ehkä 18 astetta, ihan sopiva.
Tehtiin pieni pätkä yhdestä Esa Muotkan 2-luokan radasta, ja oli se tarpeeksi haastava.
Mulla oli tavoitteena treenata kontakteja ja vähän muistutella keppejä ja maksi-korkeuksia. Korkeudet oli ekalla kerroksella 50-55 cm ja tokalla kierroksella 50-60 cm, jopa pari ekaa estettä oli 60 cm.
Pyryn kanssa treenattiin erikseen puomin juoksukontaktia, siten että boksista oli vain yläosa kontaktin ylärajalla. Menee niin kauan hyvin, kunnes tehtiin alusta ja Pyryllä oli vauhtia, ja siinä vaiheessa helposti hyppäsi yli. Ihan vikalla kierroksella helpotin siten, että otin putken pois puomin alta, ja itse aloin hetsata ennen kontaktia kontaktisanalla "pintapintapintapinta", ja Pyry pirulainenhan otti sen kontaktin joka kerta, hyvällä vauhdilla, ja pystyin juoksemaankin hyvin. Katsotaan jos tästä saataisiin jonkinlaista edistystä. Muuten kun tehtiin rata kokonaan, niin meni tosi hyvin, ja varsinkin alussa Pyryllä oli hyvin vauhtia. Tein 3-esteen päällejuoksuna ja persjättönä, ja se sopi hyvin, kun pääsin etenemään siinä hyvin. A-esteen jälkeen tein myös persjätön.
Haltin kanssa aloitettiin myös esteiden tarjoamisella, ja Halti haki aika kaukaa muurin. Sitten tehtiin myös keppejä, ja nekin Halti muisti hyvin melkein 4 viikon tauon jälkeen. Ensin puomin kontaktia erikseen, noh ainakin kerran Halti unohti pysähtyä puomin kontaktille, mutta ei ihmekään pitkän tauon jälkeen, kun tauolla ei olla juurikaan muistuteltu kontakteja.
Sitten kokeilin ensin ohjata 2-esteen vastaanottamalla toiselta puolelta ns. pakkovalssilla, ja siitä sitten 3-esteen kautta puomille, hyvin meni, ja ohjaus putkeenkin meni hyvin, mutta ekalla kerralla meinasi mennä 6-putken sijasta takaisin kontaktille kun lähdin liian aikaiseen seuraavalle esteelle. Nää kontakti-putki-yhdistelmät on Haltille vaikeita, kun kontakti vetää niin paljon. Sain muuten sitten tässä paljon onnistumisia, mutta olisi pitänyt harjoitella putkeen lähettämistä vielä kauempaa kun kerran sitä treenattiin. Kepit ohjasin kerran huonosti osana rataa, ja meni väärästä välistä, olisi silti pitänyt tehdä 7-este takaaleikkauksena, niin kuin suunnittelin, eikä valssina. Tehtiin A-esteelle asti.
Tokalla kierroksella tehtiin alusta (myös 60 cm rimat meni aika kevyesti), mutta myös A-estettä erikseen. Mulla oli avustaja palkkaamassa ja itse naksutin, ja A-esteellä oli koko kehikko nyt pitkän tauon jälkeen. Erikseen tehtynä meni hyvin, Halti lentää hyvin A-esteen harjan yli, jolloin tulee automaattisesti hyvä osuma kontaktille. Sitten kun tehtiin muurin kautta, niin eka kerta hyppäsi yli kun oli enemmän vauhtia ja siitä tuli vahingossa palkkakin. Harjoiteltiin sitten vauhdin kanssa muurin kautta molemmin puolin, ja joka kerta tuli hyvä osuma. Tosi hienoa.
Sitten kokeiltiin tehdä koko rata A-esteelle asti, ja A-esteen juoksun harjoittelun jälkeen Halti sitten hyppäsi myös puomin kontaktin yli. Pitää siis treenata näiden kahden (2on2off ja juoksari) erottelua, ja käskyjen erottelua. Se voisi olla hyvä idea että A-esteen käskyn antotapa olisi aivan erilainen puomista (puomi kii), että vaikka samalla tavalla kuin Pyryllä niin hetsaan siihen toistamalla "pintapintapintapinta", jos Halti alkaa hirveästi sekoittamaan A-esteen ja puomin suoritustapaa. Toki haluaisin, että koira tietää mitä tehdään milläkin esteellä itsenäisesti, eikä tarvitsisi auttaa sanoilla, joita en kuitenkaan muista radalla/kisoissa, mutta ehkä kokemuksen karttuessa voi jättää kontaktisanat poiskin.
Kun vietiin esteitä treenien jälkeen pois, alkoi satamaan, ja oli aikomus silti käydä vähän jäähdyttelemässä. No ei siitä mitään tullut kun taivas repesi 20 metrin jälkeen, ja jouduttiin juoksemaan autoon takaisin. Kotona, vaikka auto oli katoksessa, ei koirilla ollut mitään intoa tulla autosta ulos sellaisella kaatosateella.
Pyryn ilme kertoo kaiken |
Vähän toivoin että Halti olisi saanut purettua energiaansa agitreeneissä, mutta silti se jaksoi häärätä vielä illalla ruoan jälkeen.
Mä tilasin uudet agilitykengät taas, tästä alkaa uusi treeni- ja kisakausi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti