Olin kyllä aika väsynyt, ja en mitenkään parhaassa vireessä, joten treenaamisesta ei kyllä meinannut tulla mitään. Olis ollut parempi kehdata vaan sanoa kouluttajalle, että ei tehdä tällaisia tekniikkajuttuja tällä kertaa, että ihan vaan vauhtisuoraa (varsinkin kun kisat lähestyy) tai vielä parempi olisi ollut, jos olisin vaan peruuttanut tuloni, ja jäänyt kotiin nukkumaan.
Radalla käytiin kolme kertaa sama kohta, aina vähän eri tavalla, ja mulle tää on normaalistikin vaikea hahmottaa että mitä tehdään milläkin kerralla, ja väsyneenä täysin mahdotonta. Aluksi tehtiin kohtaan päällejuoksu (onnistuu), mutta seuraavalla kerralla pakkovalssi ja välistäveto, ehdin unohtaa jo sen välistävedon joka kerta, varsinkin jos se pakkovalssi sattui onnistumaan. Kolmanteen kierrokseen ei edes päästy, enkä sitä enää edes muistanut, mitä siinä piti tehdäkään..
musta tuntuu että ratapiirroksessa on jotain "off", mutta en keksi mitä.. |
Aivan aluksi aloitettiin kohdalla 5-7, eli putki - saksalainen - kepit - namialusta. Olisin kyllä mahdollisesti voinut tehdä myös pyörityksen tuohon kohtaan Pyrylle, koska sille tietyn tyyppisissä radoissa pyöritys toimii ja on nopeampi. Ei tullut kokeiltua. Saksalaisessahan mä aina myös säädän jotain omaa, mutta tällä kertaa meni ihan ok, paitsi että jonkun kerran Pyry meni kepeille vasta puolesta välistä. Tarkoituksella en kyllä näyttänyt Pyrylle keppien aloituskohtaa, koska sen pitäisi osata kyllä hakea kepit eri kulmista, mutta eipä hakenutkaan, kai oli niin huono linja itsellä. Kotona treenasin nimittäin ennen treenejä keppejä, niin Pyry kyllä osasi hakeutua vaikka mistä kulmista kepeille, ja ei tarvinut mennä saattamaan. Sain myös kotona treeneissä pidettyä tosi hyvää sivuttaisetäisyyttä ilman että Pyryllä tuli kiire tulla kepeiltä pois ennen vikaa väliä.
Sitten yritettin alusta. Noh, eka este oli putki, mikä tarkoittaa Pyryllä, että eihän se hyvällä vauhdilla putkeen mene. Ekoilla parilla kerralla meni ihan hyvin aloitus, mutta sittenhän Pyryllä vähän meni maku, ja ravasi putkeen ja putkesta pois. Oikeastaan parhaiten meni rata alusta puomiin asti, kerran puomin alastulon hyppäsi, mutta muuten otti kontaktin. Puomin jälkeisen takaakierron olisin tehnyt siten, että Pyry olisi kiertänyt putkeen ulkokautta, ja itse juossut puomin oikealla puolella, mutta kun hyppyesteen takana oli seinä eikä hyppytilaa, niin jouduin puomin menemään vasemmalta puolelta, ja vetää pyörityksellä hyppyesteen, mikä tuossa tilanteessa hidasti Pyryä kyllä tosi paljon.
Sitten tokan rundin pakkovalssi... Pakkovalssissahan mä oon tosi huono ollut aina. Haltin kanssa se on onnistunut aika hyvin sen pari kertaa kun oon sitä treenannut, kun tiedän että Halti tulee vauhdilla mua kohti. Pyryn kanssa tuntuu että pitäisi liikkua kokoajan johonkin, jolloin koko ohjaus jää tosi vaillinaiseksi enkä merkkaa kunnolla. Muutaman toiston jälkeen saatiin pakkovalssi toimimaan Pyryllä tosi hyvin, ja itse osasin merkata ihan hyvin pakkovalssin. Pieniä onnistumisia!
Muuten Pyry alkoi himmailemaan, ja itse en jaksanut treenata täysillä, jolloin kannustaminen jäi vähän puolitiehen, oma liikkuminen jäi vähän puolitiehen, ja ohjaukset jäivät puolitiehen. Eli parempi olisi ollut jättää treenit väliin, oikeasti. Jos olisin ollut pirteämpi, niin olisin jaksanut keskittyä paremmin, ja oltaisiin saatu treeneistä enemmän irti tai edes saanut sanottua että ei tehdä tällaista ennen kisoja. Itse olin tosin vähän hämmentynyt itselle uudesta kouluttajasta, joten en oikein ollut ihan toiminnassa, ja Pyry jostain syystä tuijotti kouluttajaa herkeämättä epäluuloisesti (kouluttajalla itsellään on myös porokoira, ja on iso mies, että voi johtua jommasta kummasta syystä myös). Tehtiin vielä ihan lopuksi keinua, ja kokeilin tällä kertaa jättää namialustalle keinun jälkeen palkan, mutta ei vielä ainakaan vaikuttanut vauhtiin. Pitää seuraavan kerran tehdä tämä ekana treeneissä kun Pyryllä on intoa ja pitää itse olla skarpimpi. Tämä sama kouluttaja on vielä ensi kerralla, joten petrataan siihen.
Muutamat ohjaukset olisin tehnyt eritavalla, jos ei olisi ollut kouluttajan treenisuunnitelmaa. Ekan kierroksen olisin mennyt päällejuoksuilla, mutta puomin oikealta puolelta olisin ohjannut ja vetänyt ulkokautta seuraavan esteen, seuraava rundi olisi mennyt toiselta puolelta hyppyesteitä päällejuoksulla ja ennen putkea (10-este) persjättö, ja kepeillä todennäköisesti ihan vaan pyöritys ja 15-putkelle olisin ängennyt persjättöön itseni.
Jäi nyt vaan mietityttämään Haltin agitreenien aloitus Agi-Kotkissa, kun aloin miettimään jos treenit on yhtä teknisiä kuin tämä (eri kouluttaja on silti), että miten siitä saa muunneltua Haltille sopivia vauhtitreenejä, ja ettei teknistä treeniä ei tule liikaa. Tekniikkaa toki tullaan treenaamaan, mutta uskon että enintään 1-2 teknistä asiaa piilotettuna vauhtirataan on sopiva määrä, ei yhtään enempää. Toivon mukaan kouluttajat ovat samaa mieltä kanssani, ja pystytään muokkaamaan helposti treeniä, ja ymmärtävät jos en ihan heidän suunnittelemia ratoja pysty Haltin kanssa tekemään, ihan vaan jo motivaation vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi treenata omatoimisesti, mutta siinä tulee taas ongelmaksi se, että pitää suunnitella itse treenit hyvin ja silloin on aivan liian vähän häiriötä, että Halti tottuisi treenaamaan kun on muita koiria paikalla. No.. katsotaan miten treenit alkaa.. jonkinlaisia omatoimitreenejä joutuu silti tekemään Haltin kanssa, jotta saa ylläpidettyä tarjoamista ja irtoamista..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti