tiistai 15. syyskuuta 2015

Pyryn agitreenit uudella hallilla

Menin nyt sittenkin Pyryn kanssa maanantain agitreeneihin, vaikka Pyryllä oli jo kolme päivää agilitya takana viikon sisällä. Siirrettiin osa esteistä uudelle hallille Kotkan Hakamäkeen, ja ekaa kertaa treenattiin siellä.

Pyry oli tosi innoissaan. Siis vielä en ole nähnyt tällaista intoa tänä syksynä, ja näyttää siltä että tästä se meidän talvitreenaus alkaa. Tietty Pyryähän helpottaa paljon se, että treenataan hallissa (ja vielä viileässä), koska silloin on vähemmän häiriötä ja voi keskittyä ihan vaan pelkästään agilityyn, eikä ympäristöön.

Enivei, Pyry oli ihan liekeissä, ja oikeasti ampaisi putkeen ja kaikkea! Ja mulla on ollut ongelmaa Pyryn kanssa kun se ei oikein mene kunnolla putkeen, ja nyt se irtosi putkeen vaikka kuinka kaukaa. Onko tää meidän putkiongelmakin vain kesäongelma? Ja ongelmaahan myös meillä näissä epävirallisissa kisoissa on ollut kontaktiesteillä, puomilla ja A-esteellä Pyry hidastelee, ja mietin jo aikaisemmin että johtuuko minusta ja varmistelenko liikaa. No, kyllä johtuu minusta! Nyt Pyry meni joka kerta vauhdilla puomin ja otti kontaktinkin oikein, kunhan vaan itse pysyin aina liikkeessä ja vedätin normaalisti, enkä alkanut himmailemaan ja odottamaan Pyryä. Ja kotona A-esteellä ei ole mitään viitteitäkään siitä että Pyry alkaisi hengailemaan A:n huipulla, vaan tulee reippaasti alas. Eli hyvä minä, itse taas aiheutin Pyryn himmailun...



Piti tehdä jonkinlaista leieröintiä, mutta varmaan kertaakaan ei tehty rataa oikein. Alussa Pyry vaan ampui putkiin, ja sitten yhden kerran sain sen putkelta pois ja oikealle esteelle, ja SEHÄN OLI VIRHE, koska sitten Pyry möksähti, eikä enää mennyt yhtä vauhdilla putkiin. Hyvä minä taas. Milloin opin, että antaa Pyryn AINA mennä putkiin, jos se putken lukitsee, sillähän sitä putkihakuisuutta saadaan... Prkle..

Ja vielä kun tehtiin lopuksi pitkä suora treeni, ja palkka lopussa, niin voi että Pyry meni kovaa, meinasi tulla kiire ehtiäkin. On se kyllä magee agilitykoira kun se on sillä tuulella :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti