lauantai 26. syyskuuta 2015

Haltin agitreenit

Eilen oli viimeiset Haltin agitreenit Loviisassa. Jatkokurssi loppui, ja seuraavaksi jatketaankin Agi-Kotkissa lokakuun alusta, perjantaisin. Vähän jännittää, kun pitäisi yrittää saada pidettyä tietyistä kriteereistä Haltin kanssa treenatessa (tarpeeksi helppoa ja vauhdikasta), pitäisi silti saada opeteltua tekniikoita, ja lisäksi opetella kaikki esteet, varsinkin kepit, A-este ja keinu.

Perjantaina oli siis 17-esteen hyppyrata, ja Haltilla rimat 35 cm, ja yksi rima 40 cm testin vuoksi.

Hyvin meni, paitsi että esteen 6 jälkeen Halti ampui edessä olevaan putkeen, koska enhän mä ole tottunut että koira saattaisi mennä ansaesteisiin (eihän mun Pyry ikinä). No jatkettiin siitä sitten siihen suuntaan kuin piti, ja taisi jättää myös16-esteen välistä (juoksi ohi), kun se aina kaartaa aika kauas juostessa (sen saa korjattua käden asennolla tai vähän vetämällä itseään kohti). No ei se mitään, Haltin kanssa jatketaan, eikä aleta peruuttelemaan takaisin jollekin esteelle (muuta kuin kontaktiesteille). Pääpainona treeneissä vauhti ja irtoaminen, aina ja ikuisesti.

3-esteeltä putkeen siis takaaleikkauksella (harjoittelen näitäkin ahkerasti nykyään), ekalla treenikerralla 7-esteen jälkeen valssi ja muuten ihan vaan rytmittämällä.

Saimpa treenejä vähän videolle. Tässä eka treeni, kun meni vähän putkeeeen.. vähän kaukaa kuvattu, mutta toivottavasti saa selvää.


Toisella kerralla mentiin oikeassa järjestyksessä esteet, mutta irtoamista ei ollut ehkä niin paljoa, ja huomasin että loppusuoralla olisi pitänyt käskeä eteen ja heittää lelu eteen, koska Halti jäi vähän odottelemaan minua. Ehkä tässä vielä oppii..


Vielä erikseen harjoiteltiin 5-8-esteille toisenlaista ohjausta, ettei tarvitse oikeasti huutaa koiralle "täällä", vaan koira tajuaisi ohjauksen muuttuessa, mikä on oikea suunta. Tein siis 6-esteen kohdalla vastakäännöksen mikä toimi tosi hyvin. Ekalla kerralla tein liian aikaiseen ja Halti kääntyi jo ennen estettä mua kohti. Tokalla kerralla sain ajoituksen toimimaan, ja Halti kääntyi tosi hyvin, ja putkelle tuli näin tosi hyvä linja, ja palkka putken jälkeen. Tässä tietty ei pääse antamaan koiralle hirveästi tilaa, kun vastakäännöksessä joutui olemaan lähempänä estettä, mutta hyvä tätäkin on treenata.

Lopuksi tehtiin rata toiseen suuntaan, ja meni ihan hyvin. 7-5 esteillä Halti pääsi irtoamaan hypyille ja pääsin itse aika hyvin irtoamaan loppusuoralle, kun Halti oli menossa vielä putkeen. Tosi kiva lopetus tälle kurssille, ja tosi sopiva meidän treeneille. Ei liian vaikeaa tekniikkaa, vaan tarpeeksi helppoa, että sai antaa koiran vaan juosta ja oppia pieniä asioita kerrallaan. Ja itselle oli hyvä kun on oli vain se yksi asia yleensä mihin piti kiinnittää huomiota, joten koiran palkkaamiseen ja muuhun jäi myös aikaa, kun ei tarvinut miettiä montaa ohjausta treeneissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti