Tänään oli Haltin agitreenit poikkeuksellisesti, normaalisti ovat olleet sunnuntaisin. Meillä on muutenkin enää vain kolme kertaa treenejä, sitten syksyn treenit on loppu, ja pitäisi yrittää päästä Agi-Kotkiin treenaamaan, varmaan marraskuusta lähtien. Sillä välin pitää vähän reenata omatoimisesti ja harjoitella esteiden tarjoamisia ja irtoamisia entisestään.
Tehtiin viime vuoden seuranmestaruuksien agilityrata. Se oli Pyryn kanssakin vaikea, se meinasi silloin mennä väärään päähän ekaa putkea, ja muistaakseni jotain kämmättiin pituuden jälkeisessä elämässä. Haltin kanssa saikin miettiä kuinka eri tavalla pitäisi sitä ohjata, kun se on vähän irtoavaisempi.
Pituudessa oli kolme palaa, rimat 30 cm ja medimuuri.
Alussa Halti meni vähän takaakiertoon 3-4 esteiden takaa vauhdilla, kun olin sijoittunut vähän väärin. Sitten sainkin hienosti onnistumaan ohjauksen 1-5, mutta sitten Halti meni putken väärään päähän, uudestaan ja uudestaan, kun itse aloin ohjaamaan putken oikeaan päähän aina liian myöhässä. Sitten kun aloin oikeasti ohjaamaan jo 4-esteen jälkeen vähän sivuun, niin Halti katsahti minuun ja meni oikeaan päähän putkea. Ja seuraavilla kerroilla meni tosi pätevästi heti oikeaan päähän katsomattakin minua.
Seuraavaksi menikin oma ohjaus vähän ohi 8-esteelle, mutta Halti meni oikein :) Ja sitten kokeilinkin tulla 8-esteen toiselta puolelta kuin missä pituus oli (koska en ehtinyt putkelta ajoissa) ja ohjasin takaaleikkauksella, ja Halti luki hienosti takaaleikkauksen, ja luki hyvin edessä olevia esteitä, ja hyvin ohjautui edeltä hypyt ja putkeen. Vähänkö pätevä!! Itse en vielä hyvin osaa tehdä takaaleikkausta ohjauksellisesti, mutta Haltipa ymmärsi silti. Mä oikeasti oon vieläkin ihan fiiliksissä tosta ohjauksesta ja Haltin menosta. 9-17 esteet meni hyvin, ja Halti irtosi hyvin esteille, olisin voinut juosta vähän vielä kauempana esteistä, vaikka en ihan lähellä niitä mennytkään.
Muuri itseasiassa oli vähän haastava ja jouduttiin treenaamaan sitä vähän enemmän, kun Halti tuntui ajattelevan sen olevan kontaktieste ja saahan siitä sen päältä paremmin vauhtia. Medimuuria Haltihan ei ole ennen tehnyt vielä. Lopulta yksittäisenä saatiin sen suoritus hyväksi (muurin irtopalat väärinpäin) ja saatiin se osaksi rataakin. 17-putkelta Halti meinasi joka kerta mennä takaisin muurille (mun takaakin), ja jouduin tosiaan odottamaan putken suulla, että sain sen mukaan 18-esteelle oikeaan suuntaan. Kerran Halti tiputti riman, mutta se vilkaisi silloin kouluttajaan, kun ei ole tottunut vielä ylimääräisiin ihmisiin radalla.
18-esteeltä Halti meni tosi mahtavasti puomin päähän vauhdilla edeltä kontaktiasentoon, ja siinä palkkasin paljon, ja myös pallolla (jonka kanssa se tuli takaisin kontaktiosuudelle). Ja putkelle edelleen hienosti. Oli tosi kivat treenit. Pitäisi enemmän treenata yksittäisinä esteinä muuria, pituutta ja puomia, ja päästä kentälle treenaamaan myös esteiden tarjoamista ja takaakiertoa. Keinua ei olla tehty pitkään aikaan, ja sitä pitäisi tosiaan tehdä vielä kun Loviisan kentällä pystyy tässä syksyllä, koska siellä pöydän kanssa tekeminen onnistuu parhaiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti