maanantai 17. syyskuuta 2018

Lappalaiskoirien agimestaruudet Jyväskylässä

Noh, Pyry ei päässyt, koska leikattu se reilu pari viikkoa sitten. Ei päässyt siis edes mukaan, kun ne kivespussit edelleen kutiavat ja ei ole ihan kunnossa. Lähettiin siis jo Haltin kanssa lauantaina Padasjoelle, ja sieltä sunnuntaiaamuna Jyväskylään. Silti herätys oli 4:30 kun radat alkoivat jo klo 8.

Oli muuten Haltin eka yö varmaan ilman Pyryä, neljän vuoden ikään sekin on ehtinyt ennen tätä.

Rimat oli 50 cm molemmilla radoilla ja makseilla 60 cm.. onneks ei enää kisata makseissa, kun edelleen pidetään tapissa rimoja. Kyllä ne nyt näyttikin korkeilta.

Hyppyrata, HYL:



Mä olin varma, että tällä radalla olisi tullut hylkäys jo 2- tai 3-esteellä, kun Halti lähtee hakemaan ansaesteitä. No ei sentään. Jotain säätöä 2-esteen niistossa oli, mutta Halti tuli silti oikein. 6-esteeltä 7-putkeen sain irrotettua hyvin, että pääsin hyvin 8-esteen taakse sokkariin. 12-13-esteet tein päällejuoksuna, mikä onnistui hyvin, kun pystyin lähtemään 11-esteen takaakierrosta hyvin liikkeelle.

Meidän hylkäys tuli sitten esteellä 16.... sain käännettyä jopa silleen, että Halti vilkaisi vain putken päätä mutta päätti tulla mun mukaan, ja sitten en kuitenkaan saanut käännettyä tarpeeksi, jotta se olisi hypyn ottanut suoraan, teki siis hienosti takaakierron. Muuten meni tosi hyvin rata. Eli HYL.

Agirata, tulos 0, sija 2.:


Tää oli paljon kivempi rata, pääsi lopussa juoksemaankin. Keinulla kun en pysäyttänyt, niin se kostautui kaikilla muilla kontaktiesteillä. A-esteellä ei ottanut kontaktia kunnolla, vaan hyppäsi just kontaktin rajalla. Tuomari ei kuitenkaan nostanut kättä, eikä tästä tullut virhettä. Avokulma kepeille meni hyvin.  Puomilla ei pysähtynyt, mutta onneksi otti kontaktin. Kuitenkin sain sen verran etumatkaa, että ehdin 17-esteelle just ja just sokkariin. Eli tästähän tulikin nolla. Vähän Halti kaarratteli siellä täällä.

Eli tuli, 0 tulos, 2. sija ja etenemä 3,86 m/s. Ihan jees. 

Ja video:


Onneksi tää kuvattiin musta huolimatta, taas olin unohtanut pyytää jotakuta kuvaamaan meidän radat.

Lappalaiskoiraskabasta tiputtiin sen ekan hyllyn jälkeen pois, mutta ainakin kivaa oli. Ja saatiinhan me ruusuke pikkumaksien agiradan nopeimpana lappalaiskoirana.



Ens vuonna sitten yritetään saada kaksi tulosta. Saatiinhan me sitten taas kokemusta, yksi SM-nolla ja tavattiin monia vain linjoilta tuttuja lappalaiskoiraihmisiä. Kotimatka oli kyllä jokseenkin rankka, ja väsytti ihan pirukseen.

Täytyy sanoa, että Jyväskylässä JATin halli oli ihan kiva. Helppo mennä sisään kolmesta eri ovesta, pohjana kivituhka ja hyvä lämmittelyalue ja lämmittelyesteet, mistä oli varmasti hyötyä paljonkin. Kivat lenkkeilymaastotkin löytyi. Tykkäsin paikasta, vaikka tuskin tulee paljoa käytyä kun on sen verrna kaukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti