sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Haltin aksakisat Ojangossa 8.9.

Lauantaina käytiin kisaamassa Ojangossa. Piti olla enintään 20 astetta, mutta kummasti saatiin taas osaksemme viikon lämpimin päivä, eli 24-25 asteeseen sitten taas lämpö ylsi.. Kyllä mä niin odotan niitä viileempiä ilmoja, kun ei tarvi miettiä koiran viilentämistä kokoajan.

Radat oli varsin hauskoja, ja kyllä niissä oli sellaisia hauskoja huomaamattomia ansoja tehty, myös siten, että liikaa ajattelevat tekivät vähän liikaakin hommia turhaan. Makseissa ja pikkumakseissa tosi harva teki edes tuloksia näillä radoilla.. Rimat oli ainakin makseilla 55 cm, ja luulen että pikkumakseilla oli 45 cm tai 50 cm. Ja pikkumakseissahan me oltiin.

Hyppyrata


Tässä moni teki mitä ihmeellisempiä ohjauksia heti alussa kääntääkseen koiraa 2-esteen jälkeen, ja moni hylkääntyi jo tässä. Seuraava paikka oli kepit, ja vaihtelevia paikkoja sen jälkeen. Kepeillä näkyi paljon epäonnistuneita törkkäyksiä ja lähetyksiä saman verran.

Tuomari ilmoitti, että ihanne-etenemä on sitten 4,4 m/s... Joo-o, eipä olla yhtään puhdasta rataa tehty tolla etenemällä joten mahikset tuntuivat mahtavilta! Eli jos ei hylkäännytä, niin varmasti yliaikaa tulee. Päätin sitten, että jos ei muuta niin yritetään tehdä mahdollisimman nopea tulos, ja mahdollisimman vähällä yliajalla. Ajatuksena oli, että ainakin yritettiin. 

Alun tein ihan linjaamalla, ja sitten kepeillä häsläsin kuitenkin, vaikka kuinka yritin olla oikeassa paikassa lähettämässä (olisi pitänyt ehkä käydä törkkäämässä). Tässä meni ehkä 3-4 sekuntia, ja loppu päästiin ihan kunnialla läpi. Lopputulema oli siis 5 virhepistettä ja etenemä 4,33 m/s eli tulos 5,77, 1. sija!

Eli jos ei oltais sählätty kepeillä, niin oltais kepeästi ehditty myös ihanneaikaan, se olis ollut 4,5-4,6 m/s paikkeilla ja tietty oltais saatu hyppy-SERT, koska voitettiin tää rata tällä vitosellakin! Tosi hyvä tietää näin tulevaisuutta varten, mutta ihan pienesti ehkä harmittaa, että meni SERT ohi. Mutta tää kyllä näyttää, että on ihan hyvät mahdollisuudet serteihin ja pitää vaan luottaa että saatetaan ehtiäkin niihin koviin ihanne-etenemiin, kunhan vaan yritetään parhaamme!!



Agirata


Tässä oli monta mietittävää kohtaa.. erityisesti tää alku puomille asti.

Keinun jälkeisen hypyn pyöritin, jaaa.. 6-esteeltä 7-putkeen piti tehdä ns. japanilainen siis pakkovalssin sijaan, mutta vähän myöhässä koska Halti sinkosi 10-putkeen ja siitä siis HYL. Katselin ainakin medien osalta, niin oliskohan siinä A-esteen kohdalla jo voinut tehdä persjätön ja siitä vaan vetää putkeen, ilman että koira hakee A-estettä. Olis ainakin kiva kokeilla jossain treeneissä.

10-putkeen oikeassa kohdassa oli helppo lähettää kauempaa, ja sain Haltin hyvin 12-esteeltä puomille, tein ehkä valssi-persjätön siihen (tälle ohjaukselle oli nimikin, flippi) muistaakseni. 

Kepeille vein avokulmasta, ja onneksi toimi, mutta parempi olisi ollut viedä ulkokautta poispäinkääntäen. Ja koska hylly oli jo alla, niin jätin Haltin keppejä suorittamaan, ja juoksin vaan eteen niin pitkälle kuin ehdin, niin ehdin just ajoissa vikaa estettä ohjaamaan. Hyvin onnistu, ja näitä pitäis tehdä silloinkin kun on nolla alla....


Seuraavaksi sitten lappalaiskoirien agimestaruuskisoihin Jyväskylään viikonloppuna!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti