sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Tavoitteita kisakaudelle

Yleensä tavoitteet listataan vuoden vaihteessa, mutta taidan nyt listata vähän niinkuin SM-kisoihin liittyvän pistekeruukauden perusteella.

Oma kunto on mennyt mielestäni huonommaksi kun aloitin uuden työn maaliskuun alussa. En ole päässyt liikkumaan yhtä paljon kuin aiemmin ja on tullut enemmän taukoja treeneihin ja kisoihin kuin on tarpeen. Nyt on taas saatu kuntoa paremmaksi, mutta tehtävää on. 

Tavoitteena itselle olisi kyllä seuraavat:
  • Kunnon parantaminen (jaksaminen esim. valmennuksissa kun juostaan enemmän)
  • Juoksemisen, kiihdyttämisen ja ketteryyden parantaminen
  • Oikea-aikaisuus ohjauksissa
  • Keskittyminen radalla joka ohjaukseen
  • Lainakoirien ohjaus
Pyryllä on tällä hetkellä "kesäloma" eli ei tarvi jaksaa tehdä täysiä. Tehdään lyhyitä motivoivia treenejä. Syksyllä olisi toiveena vielä päästä kisaamaan joissain kisoissa, nyt kun jäi Kotkan kisatkin väliin Haltin tapaturman vuoksi. Pyryn kanssa toisaalta voitaisiin käydä epiksissä testailemassa Pyryn kisankestävyyttä, joissa ehkä juoksut ei ole yhtä paha ongelma, kuin kolmosten kisoissa, joissa on aina paljon kisaajia ja lähes aina juoksuja. 

Eli Pyryn tavoitteet:
  • Epiksiä kesällä
  • Muutamat viralliset kisat loppusyksystä kun viilenee
  • Lappalaiskoirien mestaruuskisat Jyväskylä 16.9.2018
  • Pyryn kanssa samalla radalla oleminen (viime aikoina ongelma minulla ajoittaa ohjaukset)
  • Keppien kesto häiriössä
  • Häiriön lisääminen treeneihin
Pyryllä alkaa kohta olemaan kyllä jo sen verran ikää, että ei tarvi enää tavoitteellisesti kisata ja treenata. Sillä nyt on alkanut jumittaa säännöllisesti enemmän selkäkin, joka voi ihan johtua iästä (vaikka ei ole kuin yli 7v), joten tämänkin vuoksi saa ottaa rennommin. 



Haltin kanssa mietin tässä, että muuttuiko tavoitteet pikkumaksiuden myötä. No ei kyllä, samat tavoitteethan ne edelleenkin on. Ollaanhan me nytkin tehty tuloksia makseissa, ja etenemätkin on porokoiralle tosi hyviä eikä tosiaan ole tarvinut miettiä että ehditäänkö aikaan jos nolla on tehty. Luokat tulevat olemaan tietty pienemmät, ja myös sitten SM-kisoissa vuoden päästä, jos nollat saadaan kerättyä. Haltin kanssa pitäisi edelleen saada se tulosvarmuus ja toisaalta myös paljon osa-alueita kehitettyä. 

Vire on yksi mitä olen miettinyt. Pitäisikö opettaa Halti kovempaan vireeseen, ja jos, niin miten saan sen pakan pysymään koossa. Tähän mennessä meinaa mennä heti kuppi nurin, jos hetsaan sitä vaikka kuten Pyryä. Vauhtihan sillä on ollut hyvä ilman vireen nostoakin nykyisestä, mutta siitä on ollut paljon puhetta lappalaiskoirien harrastuspuolella, että pitäisi opettaa tekemään korkeammassa vireessä. Tämä siis mietintään ja ehkä treeniin mukaan. 


Haltin tavotteita:
  • Estevarmuus (mm. keppien avokulmat, puolenvaihdot)
  • Tulosvarmuus
  • Ohjausvarmuus, uskalletaan tehdä tarvittavat ohjaukset ja osaaminen ohjauksiin
  • Kaarrosten pienentäminen
  • Nollatulokset SM-kisoihin 2019 (1 kahdeksasta hankittu)
  • Sijoituksia kisoissa
  • Vireen nosto (ja pakan pysyminen koossa)?
  • Kymenläänin piirinmestaruuskisat/joukkue(?) 9.9.2018
  • Uudenmaan piirinmestaruuskisat/yksilöt 15.9.2018
  • Lappalaiskoirien mestaruuskisat Jyväskylässä 16.9.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti