sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

SM kisat lähestyy..

Agilityn SM-kisat lähestyy, ja ovat jo parin viikon päästä. Me osallistutaan edustaen omaa seuraa Agi-Kotkia maksi-joukkueessa Haltin kanssa (ehkä ensi vuonna pikkumaksi-joukkueessa?). Juuri päivää ennen joukkueeseen ilmoittautumista olin 99 % varma että Halti on ihan terve, joten uskalsin ilmoittautua lopulta.


Meillä on ollut tosi huono treeni- ja kisakevät suoraan sanottuna. Joko on ollut työkiireitä, omaa sairastelua tai Halti on ollut sairaslomalla. Ollaan Haltin kanssa käyty kuitenkin kolmet kisat keväällä, eli yhteensä 6 radalla. Näistä kahdella radalla tulos (2. sijat) ja 4 radalla hylyt. Haltin kanssa se on välillä niin pienestä kiinni, että tuleeko nolla vai hylky. Itse pitäisi skarpata ohjaamisessa ja keskittymisessä aika lailla.

Pyryn kanssa piti kisata huhtikuussa viimeinkin (kun sillä on ollut selkä jumissa), mutta sekin peruuntui Haltin loukkaantumisen vuoksi. Nyt sitten katsotaan seuraavan kerran virallisia kisoja Pyryn kanssa vasta syksyllä, ellei nyt kesällä jossain epiksissä käydä.

Treeneistä ollaan jouduttu olemaan poissa tavallista enemmän, mutta Taija Mäkelän valmennuksissa ollaan käyty ja Timo Rannikon myös alkuvuodesta.

Nyt sitten Haltin loukkaantumisen jälkeen pikkuhiljaa lisätty treeniä, mutta ei ihan samalla radalla vielä olla, eikä olla päästy treenaamaan meidän ongelmakohtia. Esim. A-estettä on treenattu ihan järkyttävän vähän. Nää etelän lämmötkin tietty verottaa, ja jotkut kerrat on jäänyt lämmönkin vuoksi treenit väliin.

Nyt olisi sitten tarkoitus ottaa kaikki menetetty aika takaisin, ja kunnostautua treeni- ja kisarintamalla. Huomenna mennään Sipooseen iltakisoihin Haltin kanssa (ekaa kertaa pikkumakseihin) ja Järvenpäässä on kisat viikon päästä sunnuntaina. Viikonloppuna treenattiin lyhyesti ihan vaan samalla radalla olemista, ja kyllä se sieltä tulee. Pitää vaan muistaa Haltin kaarrokset ja esteiden hakemiset tiukoissa kohdissa. 

Sitten vaan toivomusta, että lämmöt hetkeksi hellittäisi jotta vois hyvällä omalla tunnolla kisatakin.

Pyry ja porokoiran pentu Saaga


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti