sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Haltin aksat ja hierontakurssi

Keskiviikkona käytiin välistäveto-treeneissä LSK:n ryhmässä toisen treenaajan tilalla. Siinä oli heti alussa 4 hyppyestettä, joilla piti tehdä 3 välistävetoa. Oli aikamoinen puserrus, mutta lopulta saatiin tehtyä Haltin kanssa kaikki välistävedot. Itse pitää vaan keskittyä ja pyrkiä itse kokoajan olemaan ohjauksessa ajoissa, muuten Halti valitsee seuraavan esteen suoritustavan ihan itse. Rimat oli 45 cm, koska muillakin makseilla oli.

Lauantaina oltiin Rannikon treeneissä. Itse olin edellisen illan Erton koulutuksessa ja illanvietossa ja aamun vielä kokouksessa, joten oli pikkaista väsymystä ilmassa itsellä. Rimat 55 cm.



  • Yllättäen 3-esteelle kun menin vauhdilla pakkovalssiin, niin Halti lähtikin hakemaan vierestä keinua. Onnistui kuitenkin lopulta, kun itse oli rauhassa 3-esteellä. Seuraavaksi kokeilin vauhdista saksalaista, ja siitä itseasiassa pääsin paremmin liikkeelle 4-5-esteiden välille valssiin. 
  • 7-esteelle putkijarru, ja lähellä putkea vastaanottamassa 8-esteen lähetykseen
  • A-este suoritettiin vasemmalta puolelta, ja tarkkana piti olla kepeille lähetyksessä, nimittäin tosi ajoissa jo A-esteen vieressä, jotta haki oikein. Ja hienosti haki kepit, kun sai ohjauksen ajoissa.
  • 14-15 ja 15-16 esteiden valsseja harjoiteltiin jonkin verran koska olin aina vähän myössä
  • Muuri 18 olikin hankala, koska se oli ihan aidan vieressä, ja Halti tuli useamman kerran ohi (ja itsellä oli kova kiire ehtiä putken jälkeisiin ohjauksiin). Muuri näytti siis hieman aitaa päin, ja oli aika hankala. Itse siis piti varmistaa että Halti hyppää kunnolla muurin.
  • 16-21-esteillä tuli aikamoinen vauhtisuora, joka vaikutti yllättäen niin ohjaajalla kuin koiralla 23-esteen käännökseen asti. 21-esteelle lähetys, 22-esteen jälkeen ajoissa persjättöön, ja piti ennen 23-estettä oikeasti kääntyä koiraa kohti ja saada vauhti täysin pois  myös itseltä ajoissa, jotta se kääntyisi keinun suuntaan eikä sinkoisi putkeen. Ja voi, kuinka monta kertaa Halti sinkosikaan putkeen. Halti tarvitsi tosi vahvan jarrun, kouluttajakin ihmetteli, että yllättävän vahvan tarvitsi että sain sen kääntymään.
  • Halti irtosi tosi hyvin 26-esteelle, joten 28-esteelle ehdin hyvin pakkovalssiin kevyesti, ja se toimi paremmin kuin saksalainen, koska saksalaisessa mulle jäi liikaa aikaa.
Tosi kivat treenit, ja sai kyllä juosta ja kovaa. Haltikin jaksoi tosi hyvin, vaikka tuli paljon toistoja.

Sunnuntaina olin ilmoittautunut Nuuskulaan hierontakurssille, jossa siis käytiin teoriaa läpi, ja mitä voi itse tehdä ja muutamia hierontaotteita harjoiteltiin. Alunperin piti olla rauhallisempi Pyry harjoituskappaleena, mutta nyt oli sitten Halti, kun Pyry on ollut kipeenä. Haltin takiahan tuonne meninkin, mutta Pyry olisi ollut rauhallisempi. 

Halti oli luennon ajan kyllä rauhallinen kevythäkissä (toisin kuin muut koirat), mutta koska muut koirat melusivat jonkin verran ja vielä hierontaharjoituksissa myöskin vieressä oleva narttu oli tosi levoton, niin Haltikaan ei ihan pystynyt rauhoittumaan kokonaan. Kyllä se aina välillä makailikin kyljellään rauhassa, mutta välillä sitten ponkaisi pystyyn. Tein aika pitkälti Haltin ehdoilla. Kotona pitää sitten treenata rauhassa enempi.

Pyry oli ollut hoidossa Myrskylässä, ja mökillä oli ollut lähistöllä koira hirvijahdissa ja haukku kuului läheltä, ja Pyry meni kuulemma ihan kierroksilla ja tärisi vaan lopulta ja ulvoi ja kiljui, että se jouduttiin pistämään autoon, ja sitten lopulta viemään pois sieltä, kun oli niin kiihtynyt. Ei Janin sisko uskaltanut laittaa Pyryä niin kiihtyneenä samaan autoon Vertin kanssa joten sai mennä matkailuautolla takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti