maanantai 1. toukokuuta 2017

Uusia tuulia ja kaikkea

Tässä on viimeisen viikon aikana tullut kaikkea muutosta tulevaan.

Etsijäkoiraliitto

Ensimmäinen kökömpi uutinen on se, että Etsijäkoiraliitossa myrskyää, ja osa liittolaisista ilmoitti eroavansa ja perustavansa uuden yhdistyksen periaatteella "mä en leiki teidän kanssa". Siis syynä oli koulutukselliset erimielisyydet, jotka johtuivat siis siitä että Etsijäkoiraliitossa ei lähdetty ottamaan koulutusuudistusta heti käyttöön kerralla, vaan vaiheittain, ja uudessa yhdistyksessä aletaan heti noudattamaan sitä.. eli käytännössä erimielisyydet taitaa olla henkilökemioista johtuvia eikä niinkään koulutuksellisia. Ilmeisesti kompromissit ovat ennenkuulumattomia tässä yhdistyksessä.

On tuolla liitossa ollut aiemminkin ongelmia ja erimielisyyksiä, ja en ole juurikaan niihin reagoinut, mutta tämä ylitti minunkin kynnyksen reagoida... uuteen yhdistykseen siirtyi sellainen kouluttaja joka minua on koko kevään käytännössä kouluttanut, ja muista meidän alueen kouluttajista en vielä tiedäkään. Mutta treenejä todennäköisesti tulee olemaan käytännössä vähemmän Etsijäkoiraliitossa. No treenikalenteria en ole nyt katsonut, kun ei kyllä tällä hetkellä kiinnosta treenaaminen kummassakaan yhdistyksessä. Uudessa yhdistyksessä (Vainu eläinetsijäkoirat ry) on taas sellainen kielto, ettei saa toisessa samanlaisessa yhdistyksessä treenata samanaikaisesti.

Nyt ollaan tilanteessa, että valitse puolesi. Noh, päätin olla tällä hetkellä valitsematta mitään, ja katselen päästäänkö jatkamaan jäljestysharrastusta Pyryn kanssa muualla, ja jos vaikka saisin sitten jonkun toisen yhdistyksen toimintaan myös Haltin mukaan.. aika näyttää ja siitä sitten lisää myöhemmin..



Haltista tulee pikkumaksi!!!!!!



Eli Suomen Agilityliitto piti merkittävän kokouksen 23.4.2017, jossa keskusteltiin mm. Ruotsin tapaan ylimääräisten luokkien käyttöön ottamisen. Ja merkittävää pelkästään jo tämän aiheen osalta kokoustamisessa oli se, että todellakin hyväksyttiin vuoden 2018 alusta pikkumini ja pikkumaksi-luokat (jos Kennelliitto vain hyväksyy..)

Uudet kokoluokat ja rimakorkeudet olisivat nämä


  • Pikkuminit alle 28 cm, hypyt 10-20 cm
  • Minit 28-34,99 cm, hypyt 20-30 cm
  • Medit 35-42,99 cm, hypyt 30-40 cm
  • Pikkumaksit 43-49,99 cm, hypyt 40-50 cm
  • Maksit yli 50 cm, hypyt 50-60 cm
Kuitenkin kv-arvokisoissa ja näiden karsinnoissa tulee olemaan vain kolme säkäluokkaa (minit, medit ja maksit), joten jos tähtää kv-tasolle on käytännössä kisattava pikkumaksinkin maksiluokassa, jotta saa kaikki karsintanollat kasaan. Lisäksi pikkumaksihan saa sitten kisata niin pikkumaksina, mutta myös maksina, päiväkohtaisesti. Eli Haltille tulee kaksi kisakirjaa, joita käytetään kisakohtaisesti.

Lisäksi on kiva että saa halutessaan pudota tasoluokasta alaspäin, ja voi SERTinkin saadessa olla nousematta vaikka kolmosiin, jos ei tunnu olevan valmis siihen. Kökömpi päätös oli se, että juoksunartut saavat osallistua myös 1-2-luokan kisoihin. Olisi ollut kyllä tuskaa Pyryn kanssa, jos olisi jo 1-luokassa joutunut kestämään juoksunarttuja. Ei se toki nytkään edelleen mitään helppoa ole, mutta kyllä 1-luokassa pitäisi erityisesti saada kisakokemusta rauhassa ilman suurempia haasteita. Mun mielestä tietty juoksunarttujen ei tarvisi osallistua edes kolmosluokan kisoihin (paitsi arvokisoihin).. Minuun ja mun koiriinhan tämä sääntö ei vaikuta niin kauan kun mulla ei ole uutta kisakoiraa.

Mutta jee! Halti on n. 48 cm, kohtuullisen raskas maksi, vaikka onkin varsin ketterä, ja todistettavasti pärjää maksiluokassakin ihan pätevästi, vaikka selkeästi 60 cm rimojen ylittäminen on sille työtä. Koska mä en usko että meillä on mitenkään päin KV-ura näkyvissä, niin mielelläni siirryn Haltin kanssa pikkumaksi-luokkaan kisaamaan. Toki riippuen sitten, että järjestetäänkö tarpeeksi kisoja, joissa on myös pikkumaksit, niin saatan kyllä samanaikaisesti kisata aluksi myös maksiluokassa. 

Riippuen vähän myös siitä, että miten tuomareilla noi rimakorkeudet asettuu. Jos maksiluokassa lasketaan rimakorkeuksia 3-luokassakin siten, että tuomarit käyttävät enemmän myös 50-55 cm rimoja, niin voisi myös maksiluokkaan hyvällä omallatunnolla osallistua. Pyryllehän tämä uudistus on myös hyvä, jos saa hypätä maksina enemmän 55 cm rimoja, vaikka sille ei selkeästi ole niin kovaa työtä 60 cm rimojen hyppääminen kokonsa puolesta.

Onhan paljon purnaustakin tullut; palkintoja joutuu hankkimaan enemmän, koirien vauhdit kasvaa (turvallisuusaspekti), kaikki koirat ei pääse KV-kisoihin tai nyt pikkubortsut voittaa sitten kokoajan pikkumaksiluokissa (samat koirathan ne kisaa makseissa tälläkin hetkellä, kuin ne siirtyvät pikkumaksiluokkiinkin - sama etu tulee kaikille roduille) jne.. Mun mielestä ne on vain aika toisarvoisia sen kanssa, että koirille oikeasti monien tutkimusten mukaan ei tulisi niin paljon rasitusta enää matalampien rimakorkeuksien vuoksi. Minun mielestä pitäisi oikeasti ajatella eläinsuojelullisista syistä näitä oikeasti. Ja harvemmin olen kyllä kuullut näitten medi-bortsujen ja medi-kelpieiden ohjaajilta mitään purnausta kisanopeuksista, vaikka ne 41-42 cm korkeat supernopeat koirat hyppäävät medeissä tälläkin hetkellä vain 35-45 cm korkeita hyppyjä. 


Vähän kyllä mietityttää kun hyväksyttiin myös pikkumakseille 40 cm rimakorkeudet, mikä vaikuttaa tosi matalalta, mutta toisaalta kyllähän makseissakin kisaa 65 cm belggareita, jotka ovat tähänkin mennessä hypänneet 10 cm itseään matalampia hyppyä vähintään 1-luokassa mutta myös 3-luokassa. Joten tässä valossa Haltikin hyppäisi suhteessa siltikin korkeampia hyppyjä kuin nämä.. Oletan kuitenkin että 3-luokassa kyllä pikkumaksien rimakorkeudet tulee olemaan 50 cm paikkeilla. 

Vähän tuntuu tyhmältä tietty enää treenata korkeilla rimoilla, koska ei enää tarvitsisi, mutta toisaalta on vielä 8 kk aikaa sääntömuutoksiin. Joten koska Halti kuitenkin pystyy kisaamaan maksinakin, niin kisataan vielä tämä vuosi suht. aktiivisena loppuvuosi. Tosin kun kisoja ei ole lähiaikoina, taitaa Halti hypätä vähän matalampia rimoja tästä lähtien. Ja voihan sitä toivoa, että tuomaritkin alkaisivat ennakoimaan, ja voisivat laittaa makseillekin vähän useammin 55 cm rimoja 60 cm sijaan.

Uskon että, kun Haltilla selkä on välillä mennyt jumiin (selän pyöristyksistä, lämmittelyistä ja jäähdyttelyistä huolimatta), niin varmasti myös rimakorkeuksien alentaminen vaikuttaa positiivisesti asiaan. 

Agility on muutakin kuin hyppykorkeudet, se on täynnä erilaisia kivoja agilityesteitä, joissa ketteryyttä (eng. agility) voidaan testata.

Innolla siis katse jo vuoteen 2018..

Joo, ja sitten aletaankin harjoittelemaan Haltin kanssa säkäkorkeuden mittaamista ihan urakalla, että saadaan se tehtyä mallikkaasti sitten kun siihen pisteeseen päästään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti