maanantai 22. toukokuuta 2017

Perjantain agitreenit

Perjantaina mun piti tehdä aika lyhyesti molempien kanssa. Pyryn kanssa lämmön takia (ja koska se on ansaitusti kesälomalla) ja Haltin kanssa lyhyesti sunnuntain kisojen takia. No, ei sit treenattukaan niin lyhyesti kuin olin ajatellut.

Tässä on rata, Pyryn kanssa rimat oli 50 cm ja Haltin kanssa 55-60 cm. Kyseessä oli Anders Virtasen rata.


Pyryn kanssa tehtiin pätkissä. 2-esteelle tein saksalaisen ja toimi hyvin ja puomin kontaktille palkka, teki muuten kontaktit taas tosi hyvin esimerkillisesti. Ollaan kyllä treenattukin pari kertaa viikossa kotona vadin päällä kontakteja, joten hyvässä muistissa on.

Ekalla kerralla 6-esteeltä lähti puomille, joten muistaakseni valssilla vastaanotin keinulle 6-esteeltä ja tein persjätön keinun jälkeen. Osalta tosi aloin ottamaan pidempiä juoksulinjoja, jotta saan pidettyä oman liikkeen parempana etenkin keinulla josta Pyry ei erityisemmin tykkää (paitsi on alkanut viime vuoden aikana hyvin tarjoamaan keinun suorittamista).

12-esteellä otin vastakädellä Pyryn esteen yli (katkaisin linjan), vaikka ei olisi tarvinut välttämättä. Se tulee vaan jostain niin automaattisesti. Yritin päästä siitä eroon, mutta Haltin kanssa sama tuli uudelleen. Treenin alussa ja lopussa tehtiin irtoamissuorat, joissa palkka oli edessä.

Haltin kanssa 2-esteen ei toiminut pakkovalssi, lähinnä siis sen vuoksi, että Halti haki 3-esteen takaakiertona herkästi, mitä kyllä epäilinkin. Parempi ohjaus oli ohjata 1-2-esteiden välistä takaakiertoon ja siitä vaan juosta 3-esteen taakse ja vasemmalta puolelta puomin. Ihan kätevä. 5-6-esteiden väliä tehtiin muutaman kerran, kun harjoiteltiin jonkinlaista vekkiä jotta linja Haltilla olisi ollut parempi keinulle. 

Yksi vaikea kohta oli itselle miettiä miten 8-9-esteet saisin ohjattua ilman että Halti hakee takaakiertoa, mutta tämä onnistuikin sitten vastakäännöksellä. 14-15-kohdan (putkelta A:lle) en tehnyt sellaisenaan, koska oli vaan liian jyrkkä lähestyminen A-esteelle. En tiedä oliko sellaisenaan kyseisen tuomarin radalla, vai oliko mahdollisesti muuttanut lähestymiskulmia kyseisissä kisoissa paremmiksi. Loppu 15-22 meni aika hyvin.

Aluksi treenattiin kehikon yläosan avulla A-esteen kontaktia molempiin suuntiin (toisella puolella kehikko ja toisella ei), otti kyllä esimerkillisesti taas kontaktin, tosin ollaanhan sitä harjoiteltu enemmän viime aikoina. Lopuksi treenattiin vielä puomia, keinua ja A-estettä. Seuraavan kerran ennen kisoja kyllä pitää vaan pitäytyä suunnitelmassa, ja treenata lyhyesti esteitä ja vauhtisuoria, ja jättää ohjaustreenit väliin, niin kuin normaalistikin. Pää pitää saada tyhjäksi kisoja varten niin koiralla kuin minulla.

Tiistain agivalmennuksessa saatiin etätehtäviksi miettiä valmistautumista tiistain treenien pohjalta, miettiä motivaatiota (miksi harrastan agilityä) ja pitää onnistumispäiväkirjaa oivalluksista yms. Joten tässä tulee tähän perään:

Onnistumiset
- Pyryllä motivaatio kohdallaan koko treenien ajan
- Pyry tarjosi keinun suorittamista ja teki puomin kontaktit hienosti
- Pyryn kanssa onnistuin kaikessa mitä tehtiin
- Haltin kanssa erityisesti A-esteen kontaktien harjoittelu meni hyvin
- Haltin kanssa 8-9-esteiden suoritus oli aika hyvä ja A-esteen jälkeen koko loppu rata meni kivasti

Oivallukset
- Pyryn kanssa, tarviiko vastakättä aina päällejuoksuissa
- Haltin kanssa etenkin 2-3-esteen suoritustapa oli aika oivallinen
- Haltin kanssa 6-esteen vekkaus lähti pikkuhiljaa toimimaan, tosin edelleen olen hirveän varovainen sen kanssa, kun ei ole ihan aina onnistunut (mennyt takaakierroiksi)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti