tiistai 20. lokakuuta 2015

Pyryn agitreenit: ratatreeni

Ratatreeni:

Tää oli muunnelma Wessmanin treenistä. Tosi kiva juostava rata, ja Pyryn kanssa taas sai juosta, koska sillä oli vauhtia! Muuten mentiin kyllä nollana rata, ja katsottiin sitten muutamia kohtia, missä voisi saada Pyryyn vauhtia, ja sujuvuutta.

Lähinnä 8-putkella mun kannatti juosta lähemmäs putken suuta, putken suun ja 9-esteen väliin, ja siitä lähteä juoksemaan täysiä 11-estettä kohti. Se lisäsi Pyrylle tosi hyvin vauhtia putkelta. 11-este tehtiin kauemman siivekkeen kautta, ja se oli hyvä. 13-esteen jälkeen, mun kannatti vähän suorempaan juosta vielä 14-esteelle, jotta Pyryn linja oli parempi ja nopeampi, ja vielä 17-esteellä tein rytmityksen sijaan lopuksi vastakäännöksen, niin hyvä tuli!

Halti oli myös mukana, kun halusin leikittää sitä hallissa ilman että olisi paineita treenata. Se leikki paljon paremmin nytten, mutta epäilen että se johtui siitä, että itse olin paljon rennompi kun oli tutummat ihmiset paikalla, kuin Haltin perjantaitreeneissä. Toinen vaikuttava asia tietty voi olla se, että Pyry oli mukana, joten Halti voi olla varmempi sen vuoksi. Tää meidän kouluttaja ehdotti kyllä että voitaisiin Haltinkin kanssa tulla maanantairyhmään, ja se voisi olla helpompi Haltille.

Halti ehti kyllä pahoittaa mielensäkin. Käytin leluna sellaista pienen autonrenkaantyyppistä lelua, joka oli haljennut ja se lelu siinä leikin tuoksinnassa "puri" Haltia. Kaksi kertaa näin kävi, ja sitten Halti päätti että mä selkeästi pahoinpitelen leluilla Haltia, ja ei suostunut leikkimään ollenkaan millään lelulla mun kanssa ja piti tiettyä etäisyyttä muhun. On se herkkis kyllä ton fyysisen koskemattomuuden kanssa. Ennen mielensä pahoittamista Halti juoksi ja riehui aika hyvin hallissa ja leikki. Hyvä siitä tulee, kun saadaan käytyä enempi hallilla. Kouluttajan mielestä Halti on selkeästi Pyryä sähäkämpi (tosin taitaa olla melkein mikä tahansa koira Pyryä sähäkämpi) :D

Wessmanin agivalmennus

Taas vaan tekstiä eikä kuvia eikä videoita.. ehkä joskus vielä..

Oltiin Pyryn kanssa Wessmanin valmennuksessa sunnuntaina. Ekalla kierroksella Pyryllä oli taas vauhtia, ja en ollenkaan odottanut sen menevän vauhdilla vähän ylimääräisiä esteitä (esim. putkeen 21, kun piti mennä renkaalle 5). Siis kun se rengas on Pyryn niin lempieste. Siis oikeata rataa se meni, mun ohjauksen mukaan, mutta mun ohjaus oli väärä, kun oletin että Pyry tulee vähän hitaammin.....

3. luokan rata, ja ilmeisesti Nybergin rataa mukaillen.. Ai että mä tykkäsin tästä radasta tosi paljon. Siinä sai juosta ja juosta ja juosta... ja rengas oli kaksi kertaa! Pyryn lemppari.


Suurimmat huomiot olivat, että 3-esteellä on tehtävä valssi persjätön sijaan, jotta koiran linja on oikea 4-esteelle. 4-esteen kohdalla piti tehdä rytmitys, jotta koira kääntyy 5-esteelle eikä paahda edessä olevalle putkelle (niin kuin Pyry teki parisen kertaa).

6-esteelle pakkovalssilla, ja Pyryn kanssa aluksi ohjasin 8-esteen päällejuoksuna, ja sitten pyöritin 9-esteen, mutta sitten toisella kierroksella tultiin siihen tulokseen, että kannattaakin ohjata 8-esteen puomin puolelta, ja ohjata 9-esteen takaakierto kauemman siivekkeen kautta. Tästä Pyry sai paremman vauhdin puomille, vaikka se onkin pidempi matka muuten. Ongelmaksi itselle tuli se, että aurinko pahasti osui ikkunasta silmään juuri 9-esteen kohdalla, joten oli vähän sokea kohta. Kuitenkin siitä selvittiin.

Olisin ohjannut puomin oikealta puolelta, mutta seinä tuli vastaan, ja jouduin ohjaamaan sitten vasemmalta puolelta, ja muuttamaan vähän suunnittelemiani ohjausvalintoja puomin jälkeenkin. Ohjasin uloimman siivekkeen kautta, ja kerran tein persjätön Pyryn eteen ja pyöritin 11-esteen ympäri.

Kepeille tuli hyvä linja (kun tähtäsi 3. kepin kohdalle). Kepeillä oli mahdollisuus joko antaa koiran suorittaa itsenäisesti ja itse sijoittua 15-esteen taakse tai sitten kulkea koiran mukana kepit loppuun, mennä 16-esteen vasemmalta puolelta ja tehdä persjättö ennen 16-estettä, ja tämä onnistui varsinkin ekoilla kerroilla Pyryn kanssa.

Loppuhan oli aika kovaa juoksemista, ja teki mulla jopa Pyryn kanssa tiukkaa ehtiä 22-esteen takaakiertoon, vaikka Pyry ei niitä nopeimpia koiria ole.

Pyry oli aivan ihana, ja sillä oli vauhtia, ainoastaan kepeillä vauhti hiipui, mutta Pyrylle on vaikea tuollainen ohjaus missä ei keppien edessä ole hyppyestettä antamassa vauhtia, ja kepit päättyivät suoraan seinään enkä pystynyt vedättämään.  Oli kyllä ilo joka tapauksessa treenata taas Pyryn kanssa, kun sen kanssa voidaan silti tehdä helposti 3-luokan ratoja, kun se on niin este- ja ohjausvarma, ja varsinkin kun sillä on vauhtia, niin pääsee kokeilemaan eri ohjauksiakin. Haltin kanssahan ei pääse tuollaisia ratoja vielä kokeilemaan, kun kaikki esteetkään ei ole vielä hallinnassa, eikä ohjauksetkaan.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Agilityajatuksia..

Haltin kanssa oli perjantain agitreenit.. nyt pitäisi taas koota jotenkin ajatuksia, että miten jatkaa tästä.

Haltia selkeästi jännitti tosi paljon hallissa, varmaan kun vaan on niin erilaista kuin Loviisan kentällä. Sen jännittämisen huomasi erityisesti taas siitä, että ei pystynyt leikkimään, tarjosi kokoajan puomin kontaktia ja kiipesi syliin kun pidettiin tuumaustaukoa. Jäähdyttelylenkillä Halti pomppi mua vasten kokoajan, mikä kertoo jännittämisestä. Hyvin se silti teki, mutta ei ollut sitä normaalia sinkoilua ja lähtöhaukkuja jne.  Muiden mielestä Halti tekee tosi kivalla draivilla, mutta eihän se vielä edes tee silleen miten normaalisti. :) Tää samahan on toistunut ekoja kertoja Loviisan kentällä, ja Heinlahden kentällä.

Nyt sitten pitää miettiä, että miten saadaan meidän tekeminen normaaliksi taas. Tietenkin itse varmaan jollain tasolla edelleen jännitän ja toimin eri tavalla kun on uudet koutsit kouluttamassa, joten en varmaan pysty olemaan yhtä vapautunut kuin normaalisti Haltin kanssa ja se vaikuttaa taas Haltiin. Mutta miten siis saataisiin minut ja Halti molemmat vapautumaan...

Ajattelin että pitäisi käydä itsekseen hallilla treenaamassa, jotta pääsee ilman katsojajoukkoa rentoutumaan ja pelkästään leikittämään Haltia hallissa. Ettei tarvi tehdä mitään treeniä. Edellisessä hallissa oli niin paljon tilaa, että pystyi hyvin leikittämään sisällä odottaessa, mutta tuolla uudessa hallissa on vähän ahdasta, niin on hankalampaa.. Taidan ottaa Haltin mukaan myös Pyryn treeneihin, niin ehkä treenien jälkeen tai muiden treenatessa voin yrittää leikittää Haltia siinä sivussa. Lisäksi itse treenatessa tietty pitää itse rentoutua, ja antaa estekäskyjä, liikkua enemmän, kehua enemmän, kiljua enemmän ja heittäytyä enemmän. Ehkä se siitä....

Ja sitten itse treeniin!

Ensin tehtiin paria suoraa treeniä. Ensin tehtiin vinohyppy 7 erikseen, ja sitten esteet 1, 12 ja 7, eli suora ja vinolla hypyllä. Kun se meni hyvin, niin sitten tehtiin esteet 7, 10, 11, 3 ja Halti teki taas hyvän 2on2offin. Olin siis melkein unohtanut että se tekee niin hienot pysäytykset AINA.

Sitten itse rataa pieni pätkä. Ensin toki harjoiteltiin muuria erikseen. Rimat olivat 35 cm, ja muuri medinä. Eli 1-6. Aluksi yritin ohjata 3-esteen edestä 1-esteeltä putkeen, mutta meni vähän koukkaukseksi. Kouluttajan ohjeiden mukaan olin sitten paremmassa paikassa ohjaamassa putkeen, eli 1-esteen ja 2-putken välissä. Menipä paremmin. Paitsi että 1-esteen takana/sivussa ei ollut tarpeeksi tilaa koiralle ottaa vauhtia 1-esteelle. Aluksi tein 4-esteelle saksalaisen, mutta vähän tuli blackout että mitä pitikään tehdä 6-esteellä. Sitten tehtiinkin niin, että 4-esteelle pakkovalssi ja muurin jälkeen persjättö mikä toimi tosi hyvin. Ei hirveästi tekniikkaa olisi pitänyt tehdäkään, mutta ihan vähän.

Jätettiin  kuitenkin tuohon kahteen kertaan rata, ja vielä tehtiin viimeiseksi suorana 4-esteeltä 3, putki ja puomi ja puomin päässä palkka. Se oli hyvä lopetus. Vähän harmittaa, kun Halti ei ole vielä ollut ihan "normaali" treeneissä, mutta ehkä se muuttuu kun Halti tottuu halliin ja ehkä mä jotenkin rentoudun. Leikitin Haltia kuitenkin ennen treenejä hallin pihassa, ja siellä se leikki kuitenkin mun kanssa. Mä oon varmaan itse niin häiriöherkkä, että saan koiratkin häiriöherkiksi... Yritän muuttua, yritän.

KEPIT

Tässä on vielä meidän keppitilanne. Me treenataan kujakepeillä, ja olen nyt vaihdellut kahden välillä, välillä tehty vähän vaikeampaa, ja välillä helpotettu. Nyt ollaan viikon ajan oikeastaan tehty vähän vaikeuttamalla (kepit lainassa), ennen tätä se on ollut vain suoraa juoksua vähän eri kulmista, muutaman kerran kuussa viikkotreenien ohella muutaman kuukauden ajan.

Tällä helpommalla Halti tekee jo vähän pujottelua kropallaan.


Tässä lyhyt video kepeistä:


Ja alla kuva, vähän pienemmästä välistä, tosin eka ja vika väli on vähän suurempi helpotukseksi.

Ja tässä video:



Huomaa että Halti alkaa tekemään jo vähän pujotteluakin tuossa vikassa videossa. Ollaan tehty myös takaaleikkauksia, ja yritin tehdä valssia keppien jälkeen mutta se ei vielä hyvin onnistunut. Olen myös lähetellyt eri kulmista, jotta tottuisi siihen mahdollisimman pian ja oppisi hakemaan oikeaa väliä. Noissa videoissa vähän hämää tietty kun takana on toiset kepit, mutta ehkä siitä selvää saa..

Ja lisäksi olen tehnyt molempien kanssa boksitreeniä A-esteen juoksukontaktia varten. Nyt olen vasta naksutellut boksiin menemistä (palkka boksin ulkopuolelle), Pyryllä olen käyttänyt jo "pinta" sanaa. Haltilla en ole käyttänyt mitään, kun en vielä tiedä että opetanko sille sanan siihen, ja opetanko vielä siten, että hoen koko A-esteen sitä sanaa, esim. "runrunrun", vai sanonko vaan ennen estettä "AA" vai sanonko sen tullessa alas pinnalle "pinta".. Katsotaan, kun saan ajatukset selvitettyä. Joka tapauksessa Pyry tuntui hiffaavan idean tosi nopeasti, ja sen kanssa voidaan varmaan alkaa tekemään A-estettä piankin boksin kanssa.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Pyryn agitreenit; keinu

Nyt taas treenataan normaalisti maanantaisin Pyryn kanssa.

Teemana oli keinu, ja radalla kolme kertaa keinu.

Aluksi tehtiin sellainen kokeilu Pyryn keinun kanssa, että hetsasin 1-esteen takaa keinulle ja palkka 3-hypyn takana. Tätä tehtiin muutama kerta, ja otti Pyry sen ylimääräisen tarvittavan askeleen ja tuli nopeammin keinun. Se palkka tarvii olla vaan tavoitettavissa, mutta vähän kauempana.

Aivan lopuksi tehtiin samaa, paitsi että mä hetsasin Pyryä lähdössä, ja kouluttaja innosti namialustan kanssa 3-esteen takana, ja tällä saatiin vielä tosi hyvä keinu (siis se ylimääräinen askel). Eli nyt treenataan tälleen ja hetsataan. Katsotaan jos saadaan vielä tuloksia tällä tavoin.



Tehtiin kerran koko rata, keinu vähän hidasti tahtia, mutta muuten ihan hyvä, puomin kontaktin tottakai hyppäsi yli, mutta en jaksanut siihen keskittyä (vähän väsymystä ilmassa). Vielä lopuksi ennen keinu treeniä tehtiin 9-11 ja edessä oleva putki ja palkka putken jälkeen, menipä Pyry muuten hienosti uiden ja kovaa kepit. Kyllä se menee ne hienosti, silloin kun se vain haluaa..

Täytyy sanoa, että toi sama rata Haltin kanssa olisi täytynyt ohjata todella eri tavalla, varsinkin kun Halti irtoaa putkiin vauhdilla, ja puomin kontaktin tekee itsenäisesti. Pitää kyllä saada tehtyä tosiaan jotain Pyryn kontakteille.. olen aloitellut vähän boksiharjoittelua, mutta se on aika tuskaista ilman naksutinta, jonka olen taas jonnekin hukannut....


Ihan vaan..

Tuossa tuli muutama treenipitoinen päivitys, joten tässä vähän vähemmän vakavaa.. taistelu putkiluusta..





















Halti, sinkoileva porokoira - Haltin omatoimiagitreenit

Tällainen rata oli ja tehtiin siitä pientä osaa Haltin kanssa. Käytiin siis Loviisan ulkokentällä reenaamasa porukalla.


Ensin tehtiin rata 1-6 ja sitten 8-12. Sen jälkeen tuntui aika pyöritykseltä, että ei Haltin kanssa olisi kannattanut edes miettiä ja tehtiinkin lopuksi ihan 22-26-tyyppistä luukutusta.

Alussa Halti sinkoili. Sinkoili siis ihan muuten vaan kun oli niin kovasti odottanut radalle pääsyä, ja sitten sinkoili aina kun silmä vältti putkiin yms, vähän siis purki paineitakin varmaan samalla. Mulle vähäns sanottiin tuosta "hallitsemattomasta" sinkoilusta, mutta itseäni se ei todellakaan haittaa (varsinkin kun olen sitä vahvistanut), onhan mulla jo yksi perässä vedettävä porokoira jo. Toinen saa ollakin vähän villi ja vapaa, eikä agilityn tarvitse olla hallittua, kunhan ei vaaratilanteita synny. Kyllä se hallinta tulee sitten iän myötä, ja aika paljon voi vaikuttaa ohjausvalinnoilla. Ohjausvalinnoillahan on tarkoitus antaa koiralle aina näkyviin seuraava lukittava este, ettei koiraa tarvitse ottaa aina hallintaan. Ja tosiaan, en ole kuullut porokoirasta joka olisi ihan "out of control" agilityradalla :D

Sitten kun rauhoittui, niin 1-6 oli aika helppo, 3-putken jälkeen piti olla tarkkana että sain Haltin 4-putkeen oikeaan päähän, ja ettei se singonnut putken väärään päähän (en edes ajatellut tätä mahdollisuutta mutta näinkin voi käydä). Puomin kontaktit oli tosi hyvät, ehkä vielä kovempaa saisi mennä kontaktille, mutta ei Halti kyllä anna minkään häiritä sen kontaktin ottoa.

Toisessa radanpätkässä osoittautui hankalaksi 10-esteeltä kääntyminen 11-esteelle päin. En nimittäin edes tajunnut, että Halti voisi 10-esteeltä singota puomille... Mutta ihan loogistahan se on, minun rintamasuunta osoitti puomia kohti, kun Halti oli 10-esteellä, joten tottakai Halti lukitsee puomin ja menee sinne, ja siitä palkkasinkin. Itse kun olen niin tottunut ohjaamaan Pyryä, joka ei lukitse esteitä ja jonka kanssa ohjaukset voi tehdä aika myöhään, niin tulee paljon totuttelemista siihen, että Haltin ohjaukset täytyy tulla jo ennen edellistä estettä ja hartialinjan kanssa täytyy olla tarkkana.

Sitten kun tein 10-esteellä vastakäännöksen, niin Halti kääntyi tosi tiukasti ja hienosti oikeaan suuntaan.

Tein 20-26-radan pätkän vielä ja ennen puomia tein takaaleikkauksen, joka toimi hyvin, ja sitten tein takaaleikkauksen 24-25-esteiden välille, ja Halti ottaa kyllä todella herkästi takaaleikkauksen ohjauksen, ja heti haki oikean putken pään. Huomasin muutenkin, että Halti ottaa kovasta vauhdistakin tosi herkästi mun hartialinjan/rintamasuunnan pienen muutoksen mukaan tietyn putken pään, mutta kuitenkin kerran lukitessaan putken, se sinne menee ilman häiriintymistä, mikä mielestäni on kyllä tosi hieno juttu.

Vähän tein lisäksi putken tarjoamista ja esteen tarjoamista, mutta esteen tarjoaminen siten, että Halti tulisi mun luokse eikä edessä olevaan putkeen, ei oikein toiminut, mutta en jaksanut sitä alkaa miettimään miten sen korjaisin. Haltikin vähän alkoi kyseenalaistaa jo pelkkää hyppyestettä, kun kutsuin sen putken jälkeen takaisin hypylle. Joten täytyy olla tarkkana, että itsellä on tarkka treenisuunnitelma aina, eikä tulisi tuollaisia palkkaamattomia hetkiä, varsinkin kun Halti on niin mustavalkoinen.

Keinua myös treenattiin aluksi siten, että keinun yläpäässä/alasmenokontaktilla oli pöytä. Sitten otettiin minipöytä keinun yläpään alle, mutta siitä tuli niin iso pudotus aikaisempaan verrattuna, että Halti ihan vähän jäi ilmaan kun keinu meni alas. Halti kyllä meni joka kerta samalla ryminällä, että ei se haitannut, mutta itseä haittasi vähän kun se teki pientä ilmalentoa. Lopulta tehtiin siten, että keinun ylöstulokontaktin puolelle laitettiin pöytä, ja Halti sai pöydältä mennä alasmenokontaktille/yläpäähän. Se oli hyvä, ja sitä tehdään nyt myös. Samalla myös edessä palkkaava apuohjaaja häivyttyy.

Mä niin tykkään tosta Haltin draivista, kunhan se saadaan vaan pidettyä ja Halti pysyy omana sinkoilevana itsenään, niin hyvä tulee. Varmaan Haltille tulee vähän paremmin vauhtia Kotkan hallillekin, kun muutaman kerran ollaan siellä käyty ja Halti tottuu uuteen paikkaan. Ja saa keskityttyä myös lelulla leikkimiseen, mikä meinasi olla viimeeksi haasteena. Tuolla Loviisan kentällä leikki kyllä hyvin lelulla.



Pyryn etsijäkoirakurssin loppukoe, sunnuntaina

Sunnuntaina käytiin etsijäkoirakurssin loppukoe, ja kokonaisuudessaan metsässä hengattiin sellaiset 4 tuntia.

Aluksi oltiin ensin Pyryn kanssa maalissa, jotta Pyry on rauhallisempi sitten etsiessä, ja saatiin taas olla vähän pidempään siellä kuin se 30 minuuttia, kun ei koira löytänyt heti meitä. No, onneksi oli hyvä ja kaunis ilma, eikä kovin kylmä. Pyry sai etsiä mättäiltä nameja, ja itse soittelin puheluita pahaa-aavistamattomille sukulaisilleni.. eli lähinnä äidille.

Meidän jälki oli siis merkitsemätön, 400 metriä, ja yksi kulma. Pyry vei meidät ihan jonkun ryteikön kautta, ja jo mietin että hävittiköhän se jäljen, mutta kyllä se koira sieltä jäljen päästä löytyi. Pyry ilmaisi koiran aika kaukaa, enkä ollut varma että oliko se ilmaisu, ja pyysin etsimään vielä, ja sitten ilmaisi vähän lähempää. Kouluttajan mukaan Pyry oli mennyt alkujäljen ihan jäljen mukaisesti, mutta sitten ilmeisesti ilmavainulla ottanut lopun, eli mentiin vähän takakautta etsittävän koiran luo. Mutta se ei näissä etsinnöissä haittaa, kunhan koira löytyy.

Eli meidän loppukoe suoritettiin hyväksytysti, ja lopuksi vielä oli sellainen luento etsijäkoiratoiminnasta kahvin, teen ja leivosten kera kauniissa auringon paisteessa.

etsijäkoirakurssin valmistuneet
Sitten saadaankin osallistua treeniringin treeneihin, ja katsotaan miten treenit etenee siitä.

Pyryn agikisat Lahdessa

Pyryn kanssa kisaaminen on yhtä vuoristorataa.. Se sisältää kyllä alamäkiä ja ylämäkiä, ja koskaan ei tiedä mikä tulee seuraavaksi.

Viime viikolla Pyry oli todella haluton Kouvolan radalla mutta nyt Lahdessa lauantaina hallissa ihan tosi hieno.

Mietin kyllä että Kouvolan radalla hidasteluun voi vahvasti vaikutttaa myös sekin, että Pyry pääsi kerran samalla kentällä tappelemaan irtijuoksevan karjalankarhukoiran kanssa eräässä näyttelyssä. Ehkä sen vuoksi ulkokisoissa Pyryn on vahdittava ympäristöään, ja se ei onnistu jos samaan aikaan radan suorittamisen kanssa.

Lahdessa oli tuomarina Kari Jalonen, ja vähän olin kuullut että radat olisivat vaikeita, mutta nämä radat olivat kyllä tosi hyviä. Oli niissä pari tekniikkakohtaa, mutta niissä sai myös juosta. Tykkäsin kovasti! Rimat taisivat olla joko 55 tai 60 cm. Kummallakaan radalla ei ollut keinua, mitä en kyllä edes huomannutkaan, mutta tälleen jälkikäteen ajateltuna helpotti.

Lahdessa Pyryllä oli tosi kova vauhti ekalla radalla, ja tokalla radalla vielä kovempi. Vaikka vitosta ja hylkyä tuli, niin olin kyllä niin tyytyväinen ja onnellinen meidän suoritukseen. Varsinkin kun kuuluttajakin sanoi, että sillä porokoiralla oli vauhtia.

1. rata:



Ekalla radalla suurin huoli oli 11-12-esteiden pyöritys, kun seinä esti kierrättämästä 12-esteen toiselta puolelta. Mutta hyvin se meni. Pyryllä oli hyvä vauhti, ja rengas juuri ennen pussia auttoi vauhtiin todella paljon (samoin kuin toisella radalla heti pussin jälkeen oli rengas). Itse tein 14-15-esteiden vähän eri tavalla kuin muut kisaajat, nimittäin koska välistä veto ei ole minulla kovin vahva, niin käänsin valssilla 14-esteeltä 15-esteelle, ja siitä päällejuoksulla toiselta puolelta puomia. Meni muuten ihan puhtaana ratana puomille, asti ja puomin kontaktin Pyry sitten hyppäsi yli.. mutta hyvä rata silti. Treenilistaan on lisätty juoksukontaktit puomilla boksin avulla Pyrylle.

2. rata:



Tokalla radalla Pyry varasti, ja vaikka siihen olin varautunut, niin en ollut siltikään, ja kolmannelle esteelle Pyry kääntyi vähän huonosti, mutta kääntyi silti, ja kepeille mentiin puhtaasti (siinä tuli monelle ongelmaa). Mä kyllä oon nyt reilusti auttanut Pyryä keppien kanssa, ja kädellä oon ohjannut oikeaan väliin, kun sillä on ollut kaikenlaisia ongelmia keppien kanssa, ja on säätänyt niissä kaikenlaista ihmeellistä. Puomin jälkeen mun linja oli sitten huono, ja Pyry IRTOSI seuraavan hyppyesteen takaakiertoon, vaikka suoraan se olisi pitänyt mennä. Ei tullut edes mieleenkään tällainen irtoaminen. Tästä tuli hylky, ja siitä jatkettiin seuraava este myös väärinpäin, kun jotain piti ohjata. Loppu menikin hyvin. A-esteen jälkeen ohjasin seuraavan esteen ohi, ja persjätöllä seuraavalle esteelle, ja ennen putkea vain rytmittämällä käänsin Pyryn putkeen.

Mutta Pyryllä oli vielä kovempi vauhti, ja olin kyllä taas enemmän kuin tyytyväinen meidän rataan. Se oli sujuva, oltiin samalla radalla, ja itsellä meinas henki loppua, kun en ollut varautunut juoksemaan niin kovaa.. :)

Muutamia huomioita:
  • Pyry ei hidastellut puomilla eikä A-esteellä ollenkaan
  • Pyry meni putkiin vauhdilla tuli niistä vauhdilla myös pois
  • Pyry hyppäsi puomin kontaktin yli ekalla radalla
    • aletaan tekemään kontaktitreeniä boksilla
  • Kepit oli keskitasoa, ei kunnon rytmiä, mutta ei hitaastikaan mennyt
  • Rata oli porokoirasopiva ja virtaviivainen, mukavia teknisiä yksityiskohtia, mutta ei turhaa pyöritystä pyörityksen perään

Toivottavasti tää fiilis pysyy nyt talven hallikisoissa mulla ja Pyryllä, ja tästä päästään taas hyvään kisafiilikseen. Onneksi ei ulkokisoja nyt enää juurikaan järjestetä.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Haltin agitreenit

Perjantaina oli Haltin ensimmäiset agitreenit Kotkan hallissa ja uuden kouluttajan kanssa. Mäkin vähän jännitin uutta kouluttajaa, mutta sain onneksi kerrottua kaikki tärkeimmät meidän treeneistä, ja pitipä meidän täyttää kyselykin treenitasosta, joten siihen sain paljon laitettua ajatuksia molemmille kouluttajille.

Tällainen oli rakennettu rata, mutta eihän me menty sitä juurikaan ollenkaan numerojärjestyksessä.


Haltilla oli jännää, ja oli paljon uusia jänniä hajuja, ja varmaan ekaa kertaa ikinä, jouduin kieltää sitä ylimääräisestä haistelusta, kun piti saada se laitettua lähtöön. Sen jälkeen Halti kyllä keskittyi hyvin, mutta huomasi että jännitystä oli, kun ei ottanut suuhun palkkapalloa. Lopulta luovutin ja palkkasin heittämällä nakkia eteen. Ennen meidän vuoroa kyllä sain leikitettyä vetolelulla, joten tästä pitää vaan jatkaa. Pitäisi kyllä muutenkin päästä hallille ihan vaan leikkimään Haltin kanssa, ja itse ainakin silloin olisin aina rennompi.

Koska oli eka kerta hallilla, niin tehtiin 35 cm rimoilla. Meillä on viime treeneissä ollut pari estettä aina jo 40 cm korkeudessa, mutta sen voi tehdä myöhemmin kun Halti tottuu ensin halliin.

Tehtiin aluksi ihan vaan suorahkoa treeniä, ja palkkasin eteen. Se meni hyvin.

Sitten kokeiltiin alkuperäisen radan kohta 7-10, ja se meni hyvin myös, ehkä hitaammin.

Lopuksi tehtiin tällainen treeni:



Lähetin 7-esteen yläpuolelta 1-putkeen ja 2-putkeen (hyvä harjoitella kauempaa ohjaamista), ja juoksin suoraan siitä 3-4 esteen väliin persjättöön. Ekalla kerralla jänistin, ja tehtiin takaaleikkaus, mutta tokalla kerralla ehdin, ja persjätön ehdin juuri ja juuri tehdä. Kuulemma persjättö toimi paremmin, koska itse liikuin enemmän ja Halti meni kovempaa. ....vähän silti toivoisin että Haltista ei tulisi niin "riippuvaista" mun liikkeestä kuin Pyry on.

Kivat treenit ja jäi hyvä fiilis.

Tässä on treenisuunnitelmaa ja tavoitteita tälle treenikaudelle (kuten piti kyselyynkin miettiä näitä):


  • Lyhyitä ja helppoja treenejä
  • Paljon vauhtia ja irtoamista
  • Rakennetaan vahva motivaatio
  • Ei paljoa tekniikkaa, vaan pikkuhiljaa 1 tekniikka kerrallaan, muuten vauhtitreeniä
  • Opetellaan esteet varmoiksi (A-esteelle juoksukontakti boksilla, kepit kujilla ja keinu pöydällä)
  • estehakuisuus ja itsenäinen esteiden hakeminen
  • Pikkuhiljaa nostellaan rimoja
Ja kuten sanoin kouluttajallekin, niin meillä ei ole kiire Haltin kanssa kisaamaan, että sitä voi katsoa sitten vaikka vuoden päästä. Joten tekniikkaa ei tarvitse alkaa hiomaan eikä rimoja vauhdilla nostelemaan. Nyt on tärkeää vaalia motivaatiota ja kivaa tekemistä Haltille.

Vähän edelleen mietin, että toivottavasti Haltia ei laiteta porokoira-muottiin liian aikaiseen, vaan annetaan keskittyä myös irtoamiseen, kauempaa ohjaamiseen, itsenäiseen esteosaamiseen, takaaleikkauksiin, ja vahvaan tekniseen esteosaamiseen. Näistä vain viimeinen on Pyryn vahvuus, ja haluan vahvistaa Haltilla juuri näitä muita, koska persjätön käyttö joka tilanteessa on vaan liian helppo, ja opettaa koiralle vain seuraamaan liikettä ja ohjaajan perässä. Haluan antaa Haltin sinkoilla edelleen ja rohkeutta mennä edeltä itsenäisesti ja en halua että sitä tukahdutetaan sen vuoksi koska porokoiraa pitäisi ohjata liikkeellä jne.. Tämä tietty vaatii myös omaa itsenäistä treenaamista hallilla (jotta saan vahvistettua haluamiani asioita), ja pitää yrittää sitten viikonloppuisin edes käydä treenaamassa itsekseen kun on sen verran lunta maassa ettei Loviisan kentällä enää voi treenata.

Mitä tämä uusi ohjaaja taas huomasi, josta on muidenkin kouluttajien kanssa keskusteltu, oli mun äänen käyttö, tai sen puute. En saa ikinä mitään ulos suustani, kun on kiire muistaa ohjata ja juosta samaan aikaan. En tiedä kuinka tärkeää estenimien huuteleminen on, jos on tarkoitus opettaa itsenäistä estehakuisuutta, mutta ehkä "putkeen" ja "hyppy"-sanat välillä antaa varmistusta Haltille, ja ehkä jopa kannustaa. Toinen asia onkin, että pitäisi kannustaa koiraa radalla enempi. Ehkä.

Pyryn etsijäkoirakurssi 6/6

Torstaina käytiin viimeisellä etsijäkoirakurssikerralla, ja siinä oli sitten puoli tuntia vanha jälki ja kaksi kulmaa, ja jälki oli 500 metriä pitkä.

Aluksi oltiin Pyryn kanssa maalissa, mikä rauhoitti aika hyvin Pyryä, koska sitten kun ajettiin Pyryn kanssa jälki, niin Pyry oli tosi tarkka, eikä häslännyt liikaa. Yhdessä kohtaa Pyry haistoi maahan painuneen jäljen kivikon takaa ilmavainulla, ja kiipeili kivikossa ja isoilla kivillä näyttämässä että tuolla se menee ja tuli haukkumaankin minulle, että enkö mä tajuu. Mä nyt en vaan suostunut menemään sen kivikon yli ja siinä vähän aikaa Pyry joutui tuumailemaan, että miten päästään takaisin jäljelle. Sitten löytyi taas kiertotie jäljelle (tai siis just se tie mistä jäljestettävä oli mennyt), ja matka jatkui aika varmana.

Vielä Pyry kävi lähempänä ison kiven päällä ottamassa ilmavainua ja tähyilemässä näkyykö etsittävää, ja sieltä hyppäsi suorinta reittiä taas jäljelle. Kohteliaan välimatkan päässä Pyry pysähtyi ja ilmaisi minulle että siellä se etsittävä on. Aika pätevä koira se kyllä onkin..

Sunnuntaina meillä onkin sitten loppukoe, ja toivotaan että päästään läpi :)

tiistai 6. lokakuuta 2015

Kouvolan agikisat

Meni tän viikon treenit aika lailla päin mäntyä, mutta niin meni myös tän viikon kisatkin. Porokoiran kanssa kisaaminen ei vaan ole aina niin mieltäylentävää, varsinkin jos koiran vire ei ole kohdillaan, vaan se tekee sitten kaikenlaista omaa radalla, mutta ei vahingossakaan vauhdilla..


Mä itse olin hyvin toiveikas Pyryn vireen suhteen, kun oli sentään viileätä ja kaikkea, mutta eipä mennyt niin kuin kuvittelin. Normaalisti tähän aikaan vuodesta Pyryllä alkaa olla hyvä vauhti ja into, mutta jostain syystä niitä ei näkynyt näissä kisoissa. Molemmista radoista tuli hyllyt, mikä nyt ei haittaa juurikaan, mutta se Pyryn motivaation puute harmitti todella paljon. Ei meillä aikaisemminkaan ole Kouvolan kisoissa kyllä mennyt hyvin (johtuuko sitten häiriöstä, ulkokentästä, metsästä siinä vieressä vai mistä en tiedä), mutta odotukset oli vähän korkeammalla. Treeneissä on siis jo mennyt paremmin, poislukien viime tiistain treenit missä taidettiin molemmat Pyry ja minä olla aika väsyneitä. En sitten tiedä vaikuttiko kuinka paljon mahdollisesti meidän etsijäkoirakurssin treenit Pyryn jaksamiseen kisoissa.

Harmittipa niin paljon kisat, että taas mietin itsekin (sama mitä olen muutamaan otteeseen kuullut) että miksi en hanki sitä "oikeaa" agilityrotua, vaan pitää lyödä päätä seinään välttämättä. No onhan mulla kyllä Halti, joka kylläkin on myös porokoira, mutta jonka kanssa on kiva treenata agilitya, ja jolla ei ole ihan tuollaisia on/off-päiviä, eikä ole tuulella käyvä niin kuin Pyry.

Ja miksi treenaan ja miksi kisaan Pyryn kanssa, joka on siis hyvinkin tuulella käyvä? Treeneissä useimmiten sillä on (talvisin) hyvä fiilis ja sen kanssa on hauskaa, kunhan pitää treenit lyhyinä. Ja tavoitteena on siirtä se ilo kisoihin, ja silloin kun Pyry on ollut parhaimmillaan, sen kanssa on upea ja helppo kisata. Se on se voima, mikä pistää aina yrittämään Pyryn kanssa uudelleen, vaikka taitaa olla takana enemmän niitä kisoja, joissa Pyry on selkeästi osoittanut, että ei kiinnosta pätkääkään.

Ja harmittaahan se varsinkin, että Pyryn kanssa ei kisata kesäisin sitten ollenkaan, jos edes treenataan, koska motivaatiota ei silloin juurikaan löydy. Mutta sille nyt ei vaan voi mitään ja on tehtävä siitä mitä on, parhainta mitä on, koiran ehdoilla.

Ja takaisin kisoihin.. Odottelut meni ihan hyvin, ja Pyry oli innoissaan, mutta radalla ei sitten niinkään. Ekalla radalla haisteltiin maata, ihmeteltiin A:n harjulla (lähinnä tuomaria), mentiin kepeillä väärästä välistä sisään jne... tämä keppien väärä suorittaminen on ollut viime aikoina tapetilla, ja näköjään sitä oikeaa suorittamistapaa pitää treenata aika paljon, kun on jostain syystä unohtunut. Vähän olen hämmentynyt tästä, kun Pyryllä on ollut suht. vahva keppiosaaminen, varsinkin sen oikean välin hakemisessa

Kepeillä siis tuli 5 virhepistettä, ja 15-putkella väärään päähän (HYL), kun oletin ehtiväni valssiin, kun Pyry oli niin hitaalla päällä. .

Tuomarina Allan Mattsson, 1. agirata:

Tokalla radalla jälleen hengailtiin A-esteellä, mentiin ylihitaasti kepeille, ja kun yritin tsempata niin Pyry tuli kesken pois ja hyppäsi renkaan (HYL), tuli takaisin puomille, ja mentiin loppurata renkaan kautta maaliin. Molemmissa radoissa loppupätkä oli hyvä ja Pyry otti kunnon vauhdin. Mutta miksi sen porokoiran on aina nolattava mut radalla, oi miksi... näin se kyllä on, että jos Pyryä ei kiinnosta, niin sitä ei saa innostumaan enää sitten mitenkään hetsaamalla.

Tuomarina Allan Mattsson, 2. agirata:


Jotain vikaa näissäkin ratapiirustuksissa on, tuntuu että esteitä olisi pitänyt olla 18, mutta sain 19.. mutta siinä ne radat jotakuinkin on.

Jotain "positiivistakin" näistä kisoista jäi, nimittäin aika paljon meidän heikkouksia tuli esiin varsinkin rataantutustumisessa, kun mietin missä voi tulla virheitä. A-esteen varma alastulo ja kontaktipinnan ottaminen onnistuu vaan selkeästi vedättämällä,  samoin puomille kontaktipinnan otto onnistuu tällä hetkellä parhaiten vedättämällä, ja se vedättäminen ei aina onnistu. Juoksukontaktitreeneillä (boksi) pitäisi vahvistaa kontakteja, ennen opeta taas pysäytyskontakteja, jotka eivät oikein ole hyväksi Pyrylle. Myöskin kepit osoittautuivat (tosin osittain vireen takia) hankalaksi väärän sisäänmenon vuoksi sekä neliöesterykelmässä ohjaaminen neliössä sujuvasti. Eli kehityksen aiheita löytyy, ja treenattaavaa aina. Suurin osa virheistä radalla ja esteillä johtuivat huonosta vireestä, mutta petrattavaa silti on.

Vaikka tässä nyt harmittelen meidän kisafiilistä, niin en koe että se on Pyryn syytä, koira on koira, ja aina ei voi tietää mitä radoilla tapahtuu. Pyry oli hyvällä fiiliksellä ennen ratoja, joten enempää en olisi voinut oikein Pyryä viritellä.

Kokeillaan vielä Lahdessa kisoissa ensi lauantaina, siellä on sentään sisähalli, ja vähemmän häiriötä. Jos nyt menee yhtä huonosti kuin Kouvolassa, niin onkin sitten hyvä pitää jonkin aikaa taukoa kisaamisesta, ja katsoa miten treeneissä menee. Vähän kyllä helpottaa sekin, että on mulla Halti myös agikoirana, vaikka sen kisaamismahdollisuuksista ei ole vielä mitään tietoa. Toisaalta haluaisin onnistua myös Pyryn kanssa, varsinkin kun sillä magee vauhti, kun se on oikein motivoitunut.

Tässä on loppukevennykseksi Haltin ja Pyryn leikkivideo...


Pyryn etsijäkoirakurssi 5/6

Tokavika etsijäkoirakurssikerta ennen loppukoetta, aika paljon odotan tän loppumista, koska väsymystä pukkaa, varsinkin kun tuo etsijäkoirakurssi ei ole ainoa harrastus..

Tehtiin Sarvilahdessa, joten ei ollut pitkä matka kotiin (n. 3 kilsaa). Tehtiin siis 100 m, tiukka käännös + 300 m, tiukka käännös + 100 m. Oltiin Pyryn kanssa ensin maalissa, ja siinä Pyry nameja mättäiltä etsiessä sai rauhoituttua, joten oman etsinnän aikana oli suht. rauhallinen.

Saatiin ohjeeksi tällä kertaa vähän pidätellä Pyryä, koska sillä on vähän liikaa vauhtia. Aika alussa Pyry vähän intoili ja meni ekassa käännöksessä kai vähän sivuun (en tosin tiedä miten etsittävä koira oli kulkenut), mutta sitten kun sain liinatkin selvitettyä, niin matka jatkui aika varmasti molemmat käännökset ja koira löytyi. Pyry ilmaisi hyvin pysähtymällä ja tuijottamalla, ja kehuessa kääntyi luokse, ja palkkailin paljon. Samoin kun oltiin etsittävänä, niin toisen koiran löytäessä meidät Pyry oli luottavainen ja tiesi pelin hengen, ja keskittyi vain palkan ansaitsemiseen.

Kiva oli treeni, seuraava onkin 30 minuutin vanha jälki, joten pitää itsekin ottaa jotain puuhattavaa mukaan odottelun ajaksi...

Agilityn "pettymysten" vastapainoksi jälkitreenien onnistuminen on aina positiivista.. Agilityn pettymyksistä sitten vielä myöhemmin lisää..

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pyryn etsijäkoirakurssi 4/6

Oltiin taas Valkon eri maastossa, ja Pyry sai etsiä leikatun uroskoiran, en tiedä johtuiko uroksesta vai siitä että alueella lenkkeili paljon muita koiraihmisiä, mutta Pyry merkkaili tosi paljon heti autosta päästessään, ja ruopi maata oikein kunnolla ihan kokoajan. Myöskin jäljen ajamisen aikana Pyry merkkaili aika monta kertaa, ruopi muutaman kerran ja teki tuotokset (voi olla myös merkkaamisjuttu).

Jälki oli 300-400 metriä, merkattu, ja puolessa välissä 90 asteen kulma.

Tein Pyryn kanssa ennen jälkeä vähän tokojuttuja, ja Pyry oli vähän rauhallisempi ennen jäljelle menoa, ja ei esim. vinkunut tai äännellyt ollenkaan. Jäljelle lähti kyllä vauhdilla, mutta vähän jarruttelemalla onnistuin pysymään rivakassa kävelyvauhdissa, eikä tarvinut juosta perässä. Tosin melkein aina kun jälkiliina pisti vähän vastaan, niin Pyry pomppasi vähän sivuun.

Ekalla suoralla Pyry meni kerran vähän sivuun jäljestä hieman ennen kulmaa, ja kävi ottamassa ilmavainua (siihen suuntaan jonne koira oli kulmasta lähtenyt) ja palasi sitten jäljelle takaisin. Kulman Pyry meni hyvin, mielestäni aika tarkasti. Välillä just merkkaili yms, mutta heti sen jälkeen palasi jäljelle kuin juna. Maali-ihminen oli kyykyssä ja koiraa ei hirveästi näkynyt, ja kun Pyry huomasi ihmisen, niin alkoi murisemaan ja haukkumaan ("täällä on jotain epäilyttävää!!"), ja päätin silti kehua, koska huomasi etsittävän haukkumisesta huolimatta, ja Pyry tuli luokse palkattavaksi (en usko että Pyry palkkauksesta alkaisi enemmän murisemaan, vaan ennemminkin oppii että tullaan pois päin etsittävästä). Pyry kävi pari kertaa uudestaan lähempänä etsittäviä ja tuli kehuista luokse palkattavaksi oikealla asenteella, eikä siis ärrännyt enää ollenkaan.

Seuraavan kerran varmaan etsittävän koiran ohjaajan tulisi olla vähän pystyasennossa myös, ettei Pyry katso sitä tunkeilijaksi..

torstai 1. lokakuuta 2015

Halti arkitottistreeneissä

Haltin kanssa käytiin pitkästä aikaa Kotkan Kivan arkitottistreeneissä, ja oli kyllä tarpeen. Siellä oli paljon koiria, ja Haltilla oli haukkua jokaiselle.. ne oli sellaisia yksittäisiä haukkuja, eikä Halti onneksi rähissyt muille mitenkään. Välillä Halti haukkui ihan toiseen suuntaankin missä koirat oli, eli purki paineita ja epävarmuutta varmaan sillä. Vähän Haltia kyllä jännitti (muut koirat) selvästi, kun se kiipesi mun syliinkin kun odoteltiin että kouluttajat käyvät moikkaamassa kaikki ringissä olevat koirat.

Tehtiin kontaktiharjoituksia, ja sitten käveltiin kouluttajien perässä letkoissa ja tehtiin ns. ohitusharjoitusta satunnaisesti ja totuteltiin koiria siihen, että edessä ja takana kulkee toinen koira. Lisäksi tehtiin hyppyharjoituksia, eli oli koiran kanssa yhdessä muurin, tai siivekkeiden läpi kävelemistä, koiran lähettämistä hyppyesteen yli, ja kutsumista, sekä pöydälle menemistä, mikä oli Haltin mielestä tosi siisti juttu. Ja siinä matkan varrella taas jonon päähän oli myös A-este, jolla Halti kävi aina tekemässä muutaman 2on2offin (juujuu, aletaan tekemään sitä juoksukontaktia vielä tässä).

Enitenhän Haltille oli treenaamista se, että muita koiria oli ympärillä ja ettei niitä tarvitse vahtia. Aika hyvin aloin saamaan Haltin kontaktin minuun, ja viimeisen puolen tunnin aikana Halti oli ihan rento, ja ei välittänyt ollenkaan vaikka lähellä liikkui mitä tahansa koiria. Välillä Halti meinasi mennä vähän kierroksille, ja yritti sinkoilla joka suuntaan (ja olisi varmaan vapaaksi päästyään lähtenyt kuin ammuttuna juoksemaan pitkin kenttää päästelemään paineita) ja välillä sitten rauhoittui ja keskittyi hyvin.

Ihan kiva, pitäisi yrittää käydä näissä treeneissä vähän enemmän, että Halti saa kontrollitreeniä. Haltillahan on menossa sellainenkin mörköilykausi, että meinaa kiljua aina vähän joka asialle.. ei niinkään räyhää, mutta ilmoitushaukkua löytyy joka asiaa koskien, ja kokee velvollisuudekseen ilmoittaa lähes aivan kaikesta. Ja välillä on hankala yrittää karsia sitä pois, kun Halti on muutenkin aika vokaalinen, ja haukkuu innostuksesta ja aina tavatessa ihania tuttuja ihmisiä ja koiria, ja se ei haittaa.

Halti pääsi vielä lopuksi leikkimään 4kk suomenlapinkoirapennun kanssa, ja se oli hurjan kivaa, ja jaksoivat painia vaikka kuinka paljon, eikä haitannut ollenkaan ettei ollut pennulla hampaita ollenkaan.


Pyryn agitreenit

Käytiin taas tiistaina vierailemassa vieraassa ryhmässä Pyryn kanssa, kun maanantaisin ei päästä. Nyt oli sellainen kouluttaja, jota ei mulla ole aiemmin ollutkaan, ja se vähän jännitti (no idea why).

Olin kyllä aika väsynyt, ja en mitenkään parhaassa vireessä, joten treenaamisesta ei kyllä meinannut tulla mitään. Olis ollut parempi kehdata vaan sanoa kouluttajalle, että ei tehdä tällaisia tekniikkajuttuja tällä kertaa, että ihan vaan vauhtisuoraa (varsinkin kun kisat lähestyy) tai vielä parempi olisi ollut, jos olisin vaan peruuttanut tuloni, ja jäänyt kotiin nukkumaan.

Radalla käytiin kolme kertaa sama kohta, aina vähän eri tavalla, ja mulle tää on normaalistikin vaikea hahmottaa että mitä tehdään milläkin kerralla, ja väsyneenä täysin mahdotonta. Aluksi tehtiin kohtaan päällejuoksu (onnistuu), mutta seuraavalla kerralla pakkovalssi ja välistäveto, ehdin unohtaa jo sen välistävedon joka kerta, varsinkin jos se pakkovalssi sattui onnistumaan. Kolmanteen kierrokseen ei edes päästy, enkä sitä enää edes muistanut, mitä siinä piti tehdäkään..

musta tuntuu että ratapiirroksessa on jotain "off", mutta en keksi mitä..


Aivan aluksi aloitettiin kohdalla 5-7, eli putki - saksalainen - kepit - namialusta. Olisin kyllä mahdollisesti voinut tehdä myös pyörityksen tuohon kohtaan Pyrylle, koska sille tietyn tyyppisissä radoissa pyöritys toimii ja on nopeampi. Ei tullut kokeiltua. Saksalaisessahan mä aina myös säädän jotain omaa, mutta tällä kertaa meni ihan ok, paitsi että jonkun kerran Pyry meni kepeille vasta puolesta välistä. Tarkoituksella en kyllä näyttänyt Pyrylle keppien aloituskohtaa, koska sen pitäisi osata kyllä hakea kepit eri kulmista, mutta eipä hakenutkaan, kai oli niin huono linja itsellä.  Kotona treenasin nimittäin ennen treenejä keppejä, niin Pyry kyllä osasi hakeutua vaikka mistä kulmista kepeille, ja ei tarvinut mennä saattamaan. Sain myös kotona treeneissä pidettyä tosi hyvää sivuttaisetäisyyttä ilman että Pyryllä tuli kiire tulla kepeiltä pois ennen vikaa väliä.

Sitten yritettin alusta. Noh, eka este oli putki, mikä tarkoittaa Pyryllä, että eihän se hyvällä vauhdilla putkeen mene. Ekoilla parilla kerralla meni ihan hyvin aloitus, mutta sittenhän Pyryllä vähän meni maku, ja ravasi putkeen ja putkesta pois. Oikeastaan parhaiten meni rata alusta puomiin asti, kerran puomin alastulon hyppäsi, mutta muuten otti kontaktin. Puomin jälkeisen takaakierron olisin tehnyt siten, että Pyry olisi kiertänyt putkeen ulkokautta, ja itse juossut puomin oikealla puolella, mutta kun hyppyesteen takana oli seinä eikä hyppytilaa, niin jouduin puomin menemään vasemmalta puolelta, ja vetää pyörityksellä hyppyesteen, mikä tuossa tilanteessa hidasti Pyryä kyllä tosi paljon.

Sitten tokan rundin pakkovalssi... Pakkovalssissahan mä oon tosi huono ollut aina. Haltin kanssa se on onnistunut aika hyvin sen pari kertaa kun oon sitä treenannut, kun tiedän että Halti tulee vauhdilla mua kohti. Pyryn kanssa tuntuu että pitäisi liikkua kokoajan johonkin, jolloin koko ohjaus jää tosi vaillinaiseksi enkä merkkaa kunnolla. Muutaman toiston jälkeen saatiin pakkovalssi toimimaan Pyryllä tosi hyvin, ja itse osasin merkata ihan hyvin pakkovalssin. Pieniä onnistumisia!

Muuten Pyry alkoi himmailemaan, ja itse en jaksanut treenata täysillä, jolloin kannustaminen jäi vähän puolitiehen, oma liikkuminen jäi vähän puolitiehen, ja ohjaukset jäivät puolitiehen. Eli parempi olisi ollut jättää treenit väliin, oikeasti. Jos olisin ollut pirteämpi, niin olisin jaksanut keskittyä paremmin, ja oltaisiin saatu treeneistä enemmän irti tai edes saanut sanottua että ei tehdä tällaista ennen kisoja. Itse olin tosin vähän hämmentynyt itselle uudesta kouluttajasta, joten en oikein ollut ihan toiminnassa, ja Pyry jostain syystä tuijotti kouluttajaa herkeämättä epäluuloisesti (kouluttajalla itsellään on myös porokoira, ja on iso mies, että voi johtua jommasta kummasta syystä myös). Tehtiin vielä ihan lopuksi keinua, ja kokeilin tällä kertaa jättää namialustalle keinun jälkeen palkan, mutta ei vielä ainakaan vaikuttanut vauhtiin. Pitää seuraavan kerran tehdä tämä ekana treeneissä kun Pyryllä on intoa ja pitää itse olla skarpimpi. Tämä sama kouluttaja on vielä ensi kerralla, joten petrataan siihen.

Muutamat ohjaukset olisin tehnyt eritavalla, jos ei olisi ollut kouluttajan treenisuunnitelmaa. Ekan kierroksen olisin mennyt päällejuoksuilla, mutta puomin oikealta puolelta olisin ohjannut ja vetänyt ulkokautta seuraavan esteen, seuraava rundi olisi mennyt toiselta puolelta hyppyesteitä päällejuoksulla ja ennen putkea (10-este) persjättö, ja kepeillä todennäköisesti ihan vaan pyöritys ja 15-putkelle olisin ängennyt persjättöön itseni.

Jäi nyt vaan mietityttämään Haltin agitreenien aloitus Agi-Kotkissa, kun aloin miettimään jos treenit on yhtä teknisiä kuin tämä (eri kouluttaja on silti), että miten siitä saa muunneltua Haltille sopivia vauhtitreenejä, ja ettei teknistä treeniä ei tule liikaa. Tekniikkaa toki tullaan treenaamaan, mutta uskon että enintään 1-2 teknistä asiaa piilotettuna vauhtirataan on sopiva määrä, ei yhtään enempää. Toivon mukaan kouluttajat ovat samaa mieltä kanssani, ja pystytään muokkaamaan helposti treeniä, ja ymmärtävät jos en ihan heidän suunnittelemia ratoja pysty Haltin kanssa tekemään, ihan vaan jo motivaation vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi treenata omatoimisesti, mutta siinä tulee taas ongelmaksi se, että pitää suunnitella itse treenit hyvin ja silloin on aivan liian vähän häiriötä, että Halti tottuisi treenaamaan kun on muita koiria paikalla. No.. katsotaan miten treenit alkaa.. jonkinlaisia omatoimitreenejä joutuu silti tekemään Haltin kanssa, jotta saa ylläpidettyä tarjoamista ja irtoamista..