lauantai 11. lokakuuta 2014

Kaikenlaista

Järjestyksessä viikon ohjelmat siis.

Tiistaina käytiin Pyryn silmäkontrollissa, eli Pyryn silmässä oleva pigmenttipiste käytiin tarkistuttamassa Tarja Kolisojalla. Tarja totesi, pigmenttiä on tullut vähän lisää, myöskin toiseen silmään ja on sitä mieltä että kyseessä on siis vain pigmenttiä, eikä melanooman mahdollisuutta ole näin pitkän ajan jälkeen (ensimmäisen kerran taidettiin käydä vuosi sitten näyttämässä silmää - ja sitä ennen piste oli ollut jo yli puoli vuotta). Eli terveen paperit Pyry sai!



Tiistaina käytiin myös Askolassa treffaamassa Jästiä pitkästä aikaa. Oli se taas sellaistakin mesoamista ja meuhaamista. Käytiin yhteislenkilläkin yhdessä.

Alkusoinnit

Pyry kaivaa, ja Jästi haukkuu tahtia

Keskiviikkona oli tokotreenit ja käytiin ennen treenejä kolmen vartin lenkillä. Pyry oli varsin mallikkaasti ja teki kaikki liikkeet innolla ja vinkumatta tai haukkumatta. Luoksetulon pysäytykset oli tosi hienoja, seuraaminen oli mallikasta ja tiivistä, kaukokäskyt meni jopa inisemättä ja jäävätkin tehtiin pitkästä aikaa todella hienosti.

Ainoastaan paikkamakuussa edelleen vinkuu. Vinkuu vähemmän, jos edessä on palkka odottamassa. Ei nyt vinkunut läheskään yhtä paljon kuin edellisillä kerroilla, mutta vinkuipa vaan. Pitää edelleen miettiä mihin suuntaan ääntelyn kanssa edetään. Ainakin kotona pitäisi treenata hiljaa odottamista perustaksi, vaikka ei se juurikaan taida kotona vinkua paikkamakuussa.

Ongelmaa oli hyvin sateisen ja märän ilman vuoksi noudossa. Tuon pienemmän noutokapulan kanssa ei meinannut mitenkään päin sen nostaminen, kun nenä osui mönjään :/ Sain Pyryn sen nostamaan lopulta, mutta kyllä sain vaikka mitä herjoja Pyryltä kontolleni. Aloin taas miettimään että josko treenattaisiin tuolla isommalla kapulalla, jossa on enemmän maavaraa. Sillä sitten harjoiteltiin pitämistä pitkästä aikaa kotona sisällä (kun ulkona taas ehti tulemaan pimeetä). Pienempää kapulaa Pyry kuljettaa paremmin, mutta kai sen varman kuljetuksen saa isommallekin kapulalle.

isompi kapula
isompi kapula
pienempi kapula ja  Kasper
pienempi kapula ja Kasper
Muu noutoesine?
Perjantaina käytiin Kotkassa agiepiksissä. Mentiin mölliagiradalle sekä kisaavien hypärille. Mölliradalle ilmoittautuminen ei ollut helppoa, kun kisaluokka oli kakkonen, ja siltikin meinasivat sijoittaa meidät 2. sijalle, vaikka ei saatukaan sijoittautua. Halusin käydä nyt kisojen vastapainoksi paineettomilla radoilla, missä ei tarvi ylittää itseään vaan pitää vaan hauskaa yksinkertaisella juoksemisella.

Tässä oli tämä rauhallisempi verryttelyvideo mölliradasta (hyppyrataa en muistanut kuvauttaa, mutta se taas meni tosi paljon kovemmalla vauhdilla).


Tässä näkyy meidän kontaktit, Pyry tekee ne loppuun asti (ns. 2on2off-asentoon), mutta vapautuu heti oton jälkeen - liike ei siis A-esteellä pysähdy. Mennään toistaiseksi tällä kaavalla, kun en halua enää koiran kyynärien ja ranteiden turvaksi pysäyttää ainakaan niin jyrkällä esteellä kuin A:lla (tosiasiassahan pysäytän Pyryä myös A-esteellä, kun treenataan näitäkin kontakteja).

Tulokseksi tuli siis -33,53, ja ihan kiva vaikka mentiin vähän tuollaista humputteluvauhtia.



Hyppyradalta ei siis videota, mutta tällainen rataprofiili (suurinpiirtein):



Tää meni itseasiassa ihan nappiin joka kohdalta. Lähdin osittain lentävällä lähdöllä alussa (ja jätin Pyryn seisomaan vinottain ekan esteen taakse kauemmas), ja se oli hyvä päätös, nimittäin Pyry lähti tosi kovaa heti alusta, ja piti koko radan kovan vauhdin, kepeilläkin oli superkova vauhti. 3-esteelle tein persjätön, samoin 5-putken jälkeen, muut oli melkeimpä suoraa rallatusta asettumalla vain oikeaan kohtaan Pyryn tullessa, ja paljon sai ottaa etumatkaa aina että pysyi vauhdissa. Pussinkin jälkeen sai vaan lähettää edelle suorittamaan esteet. Tuli puhdas rata, ja tulos oli -14,74 (2. luokkalaisella ia 48s). Aika oli 33,26

Se on kiva asia estevarmassa koirassa, että ei tarvitse varmistella mitään esteiden suorittamisia, vaan voi luottaa hyvin että Pyry hoitaa oman osansa ja itse vain pyrkii olemaan oikeassa kohdassa oikeaan aikaan, siis silloin kun Pyry menee täysiä. Silloin se lukitsee helpommin esteitäkin, ja voin lähteä etenemään eri suuntaankin ja Pyry suorittaa ensin lukitsemansa esteet ja lähtee sitten ohjaukseen mukaan.

Tulos oli -14,74 (2. luokkalaisella ia 48s), eli 33,26 sekunnissa juostiin 142 tai 145 m rata (en muista kumpi se oli, mitattiin se kuitenkin). Eli nopeus oli 4,27 tai 4,36 m/s. Eli aika pätevä. Kuitenkin se oli hyppyrata, joten aika selvää että meillä agiradalla kontaktiesteet hidastaa niin paljon, että tuollaisiin nopeuksiin ylletään vain hypäreillä, ja suoraviivaisilla sellaisilla. Voitettiin enivei 1. sija tältä hypäriltä (2. ja 3.luokkalaisten joukosta) ja lähes klo 22 asti saatiin odottaa että saatiin tästä palkinto.

Pyry sai tällaisen pallon ja purutikun ja minä sain kynttilöitä ja suklaata. Nam.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti