Jouduin oikeasti tekemään listaa siitä, miksi halusinkaan harrastuskoiraksi porokoiran, ja mitkä ne hyvät puolet on.. Edelleen mietin....siis sen lisäksi että on kiva omistaa alkukantainen suomalainen rehellinen rotu.
Tässä listaa, muistuttamaan että parempiakin päiviä löytyy
- porokoira rauhoittuu helposti kun ei tehdä mitään (kunhan ei jää vinku-moodille)
- porokoiralla ei ole paljoa riistaviettiä (paitsi silloin kun sillä on)
- porokoira ei pyöri jaloissa, ja on itsenäinen
- porokoira ajattelee itse, eikä kysele kokoajan ihmiseltä miten sen tulisi olla
- porokoira ei sählää (ainakaan 247)
- porokoira ei hajoita itseään harrastuksissa (ei tee yli rajojensa, paitsi ne muutamat)
- porokoiran kanssa kestää harrastaa kylmillä ilmoilla, kunhan vaan itse tarkenee
- porokoira on kuin ihmisen mieli ja nopea kuin salama, kunhan kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa
- helppohoitoinen karva
- porokoira näyttää aina mitä mieltä on
- terve rotu, eikä liioiteltuja piirteitä
- ei liioiteltuja ominaisuuksia (ylikorostunutta vahtiviettiä tai ylikorostunutta paimenviettiä=
Niitä huonoja tai raivostuttavia ominaisuuksia löytyy siis aivan tarpeeksi, mutta onneksi ne ei aina häiritse, ja porokoirakin toimii joskus kuin unelma harrastuksissa. Välillä vaan kanssatreenaajat taitaa ihmetellä että mitä järkeä porokoiran kanssa treenaamisessa on, kun juuri sillä hetkellä ei olekaan motivaatiota tai sitten milloin mistäkin syystä pidetään meteliä. Yllättävän helposti sen kanssa voi saada vaan tuloksiakin joten ei se vaan voi olla huono harrastuskaveri.
Tänään menin siis innostamaan porokoiran möllitokoon samalla tavalla kuin agilityssä, joten tuloksena oli sitten koko kokeen ajan vinkuva koira, joka ei voinut keskittyä mihinkään ja teki osaamiensa asioiden tilalla aivan jotain muuta, hämmentyi kaiken lisäksi liikkurista lja tuomarista, kun eihän se ole sellaisia nähnyt (paitsi kaikissa niissä tokokokeissa ja möllitokoissa missä ollaan oltu).
Tänään menin siis innostamaan porokoiran möllitokoon samalla tavalla kuin agilityssä, joten tuloksena oli sitten koko kokeen ajan vinkuva koira, joka ei voinut keskittyä mihinkään ja teki osaamiensa asioiden tilalla aivan jotain muuta, hämmentyi kaiken lisäksi liikkurista lja tuomarista, kun eihän se ole sellaisia nähnyt (paitsi kaikissa niissä tokokokeissa ja möllitokoissa missä ollaan oltu).
Minäkin nykyään kuulun niihin, jotka "sortui väärän rotuiseen"... :D Listasi on kyllä hyvä. Mulle on jotenkin porokoirissa sattunut epäonnea terveyden kanssa, niin se oli myös yksi syy toisen rotuisen hankintaan. Tosin en tiedä, ovatko muun rotuiset sen terveempiä. Ja tosiaan riistavietti oli myös sellainen, että olisi ihan kiva pitää koiraa irti myös pienemmissä metsissä pelkäämätttä auton alle jäämistä... Kai se riistavietti osittain on koulutuskysymys myös, mutta aika vaikeaa se olisi Tontun tapauksessa... Mutta noin "potkun" suhteen olen Tonttuun todella tyytyväinen. :-)
VastaaPoistaNo sulla on ollutkin ihmeen huonoa onnea Leimun ja Tontun terveydessä, toivon mukaan ei ole perinnöllistä, siis kun nämä molemmat ovat läheistä sukua sun koirille. Ymmärrän kyllä että siinä vaiheessa tekee mieli vaihtaa rotua. Varsinkin kun porokoirauros ei vaan ole mikään helppo monessa suhteessa muutenkaan. Välillä joutuu oikein pinnistämään niitä hyviä puolia, mutta sitten taas kun on hyvä päivä, niin saa olla hyvinkin ylpeä pienestä porokoirasta.
VastaaPoistaLeimun maha-suolikanavan ongelmat ovat voineeto olla perinnöllisiä tai sitten ei. Tosin en tiedä, että yhdelläkään lähisukulaisella olisi ollut niitä. Tontun ongelmat eivät ole perinnöllisiä, kun ei tiedetä, mikä on ongelma (ts. mikä jumiuttaa koiran). Porokoirissa on paljon hyviä puolia! Tonttukin on oikeasti aivan huippu (silloin kun ei ole rasittava...) ;)
VastaaPoista