maanantai 9. joulukuuta 2013

Vuoden vikat treenit

Eiliset tokotreenit Porskin lämpimällä hallilla

Kerrankin muistin ottaa mukaan noutokapulan, joten tehtiin liikkeenomaisesti eka, ja muutama tehtiin hetsattuna kapulalle. Ihan kiva into ja tosi siististi Pyry nosti kapulan ja toi.

Tehtiin seuraamisia ympäri hallia, ja välillä lähetin putkeen tai kontaktille palkaksi. Muutama estehyppy ja Pyry jäi kivalle etäisyydelle ja keskelle hyppyä, eli tosi hyvään kohtaan. En edes tiedä mikä on muuttunut, kun hyppykohta on nyt täydellinen.

Tehtiin ryhmäpaikkamakuu 2 min, ja menin osaksi aikaa piiloon. Pyrystä tuli heti skarpimpi, ja kun tulin takaisin eteen seisomaan, niin ei katse kääntynyt minusta hetkeksikään pois. Hieno koira! Mutta maasta sivulle tulo tökki, tällä kertaa ihan treeneissäkin. Varmaan kolme kertaa sain palata takaisin eteen ja sitten taas takaisin sivulle, kun Pyry ei vaan noussut ylös. Nytkähti pelkästään, mutta jotenkin ilmeisesti kuvitteli, että varmassa paikkamakuussa ei nousta.

Tähän yritetään nyt muuttaa tapoja. En katso ollenkaan Pyryä käskiessä, ja ehkä nostan vähän katsetta ylöspäin merkiksi käskystä. Lisäksi keskityn nyt sanomaan aina samalla tietyllä äänenpainolla käskyn, ettei siinä tule vaihteluita treeneissä ja kokeessa.

Agitreenit tänään

Tässä rata, oli aika helppo meille:


Koska Pyryä imee kontaktit, niin saatoin 3-putkelle puoleen väliin suorassa linjassa, joten Pyry ei yrittänyt puomin kontaktille. Muutenhan Pyry irtoaa hyvin, mutta tuossa piti varmistaa että valitsee oikein. 4-esteen jälkeen tein valssilla suunnan muutoksen. A-esteellä oli hyvä kontakti ja testattiin myös myöhemmin persjättöä ja valssia kun Pyry oli kontaktilla, jotta se tottuu paremmin mun liikkumiseen (hyvinhän se siinä pysyi). 6-esteeltä pyöritin tiukasti 7-putkelle ja 8-esteellä piti vielä aika tiukasti kropan ohjauksella kääntää kepeille. Kepit oli ihan jees molempiin suuntiin.

Puomilta kuten myös A-esteeltä lähetin selvemmin edessä olevalle esteelle, ja Pyry irtosi tosi hyvin joka kerta, vaikka en saattanut juurikaan pitkälle esteelle. Tätä olen toivonut että saan paremmin lähetettyä Pyryn eteen, joten tää on hyvää kehitystä.

Muuten meni kuin vettä vaan, 18-esteelle meni hyvin myös takaakierto (ekalla kerralla unohdin kumpaan päähän putkea), ja hyvin meni putkiin, eikä A:lle kuin vasta 21-esteellä.

Tehtiin useamman kerran kontakteja, jotta saatiin vähän häiriötä niille ja harjoiteltiin omaa irtoamista kontaktiesteiltä. Ja suunniteltiin, että aletaan lisäämään häiriötä kontakteille, ja lisäksi myös toisen ihmisen juokseminen toisella puolella estettä jne..

Pyry veti alussa vähän omaa rataakin, kuten moni muukin koira. Kaikki koirat olivat aika innoissaan tästä radasta, ja itsellekin oli aika helppo ja mukava. Lopuksi tehtiin sellainen vauhtisuora - pari putkea ja pari estettä ja lelupalkkaus. Pyryllä oli koko treenien ajan hyvä vauhti ja into tehdä.

Tästä alkaa meidän joululoma, pidetään lomaa niin tokosta kuin myös vähän aikaisessa agilityssä, jätetään muutamat kerrat väliin ja Pyry saa nelisen viikkoa lomaa harrastuksista ja sen aikaa vaan lenkkeillään ja tehdään jotain pientä temputusta ja ehkä jotain korjaussarjaa tuohon makuusta istumisongelmaan pikkuhiljaa.

Lisäksi Pyryllä hyrrää hormonit nyt ihan täysillä, se vaan vinkuu täällä sisällä ja pyörii ympäri kämppää ja aina tilaisuuden tullen yrittää vikitellä kissoja. Jopa Kasperilla menee vähän hermot, vaikka Kasper yleensä haluaa eniten huomiota Pyryltä. Ollaan kyllä keskeytetty kun Pyry ahdistelee liikaa kissoja. Ulkonakin Pyry menee kuin pikajuna jälkiä, joten taitaisi olla tää meidän naapurin kiimainen narttu Pyryn mieleen.

10 kommenttia:

  1. We always doing something (agility or obedience). Your life is very interesting. I would like to see Pyry in action (on video or on live) :)

    VastaaPoista
  2. I would like to show my two dogs: Molly i Kulka. I wrote about them earlier.

    Molly and young Kulka:
    http://img856.imageshack.us/img856/7677/d2x3.jpg

    A little older Kulka:
    http://img594.imageshack.us/img594/9232/xbih.jpg

    My favourtite Kulka's photo (this photo hangs on the wall in my room):
    http://img849.imageshack.us/img849/1517/4orw.jpg

    My favourite Molly's photo (this photo hangs on the wall in my room):
    http://img843.imageshack.us/img843/9813/lkyp.jpg

    My dog's photo taken from window (you can see the similarity between them):
    http://img191.imageshack.us/img191/7705/8l5x.jpg

    Easter Monday (April 1, 2013), Poland. It was snowing (In Poland, in April, usually there is no snow). My mother, our dogs and I went for a walk. It was wonderful! It was my favourite day of life. Photo:
    http://img31.imageshack.us/img31/5489/bg4v.JPG

    Kulka's portrait:
    http://img12.imageshack.us/img12/5460/4oq2.jpg

    Molly's portait:
    http://img855.imageshack.us/img855/8044/ihat.jpg

    Do you like my dog's photos? I hope you like them.

    I'm waiting for new Pyry's photos (or videos) :)

    VastaaPoista
  3. Kulka looks a lot like lapponian herder. What is Kulka's height at the withers/How "tall" is Kulka? Your dogs are very beautiful :)

    VastaaPoista
  4. Thank you :)

    Kulka's height at the withers is 35 cm. I measured from the withers (säkäkorkeus? In polish: kłąb) to the ground. I read in your blog that Pyry's height at the withers is 54 cm and Pyry's weight is 24,2 kg. Kulka's weight is about 10 kg. I think that Kulka is like miniature of lapponian herder. Do you think similarly?

    VastaaPoista
  5. How are you (you and Pyry)? You don't write new post for a long time.

    VastaaPoista
  6. What's mean "perukoira"? I found this word in book about obedience.

    VastaaPoista
  7. Or is it "peruskoira"? Perukoira doesn't mean really anything in my opinion. "Peruskoira" means "basic dog"

    VastaaPoista
  8. I'm sorry for mistake. There is "peruskoira". Sorry, but I don't know what mean "basic dog".

    VastaaPoista
  9. Can you write the whole sentence, then I'll know, what it means in the sentence.

    VastaaPoista
  10. There is: "Peruskoira" ravaa. Above the text is picture. In the picture I can see the dog (maybe it is finnish lapphund). The dog is in the motion (it goes somewhere).

    VastaaPoista