Joulu 2013

Joulu on vietetty pikkuhiljaa.. pitipä minun tämäkin kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta laiskuus on voittanut joka kerta yrittäessäni.

Pyry vahti hyvin tarkkaan joulukinkun tekemistä, ei jäänyt yhtään vaihetta huomaamatta..

Jouluaattona Pyry oli mukana lahjakierroksella mummolla Loviisassa, äidillä Kotkassa, ja Janin porukoilla Myrskylässä. Myrskylässä Pyry pääsi juoksemaan ensin Vertin kanssa, ja sitten pääsi aukomaan lahjapapereita. Tällä kertaa tehtiin siten, että koirat oli eri puolilla huonetta avaamassa lahjoja meidän kanssa, ettei tule riitaa, kun molemmat Pyry ja Vertti kävivät vähän kierroksilla. Lopuksi pääsivät sitten vielä purkamaan ylijäänyttä energiaa ulos.

Tässä muutama kuva vähän huonolla laadulla.. mutta ei hätää, sain joululahjaksi uuden puhelimen, jossa on vähän parempi kamerakin.

Pyry avaa omaa lahjapakettia (sai oman pehmeän maton)

Kaikki lahjat avattu!

Pyry väsähti

Joulupäivät sitten vaan oltiin ja lenkkeiltiin, ja testasin uutta puhelintani, jonka sain lahjaksi. Siinä on vähän parempi kamera kuin mikä vanhasa puhelimessa oli. 

Ekana joulupäivänä Vertti kävi meillä vuoroin kylässä, ja saivat koirat taas juosta menemään.

Torstaina käytiin sitten katsomassa Kotkassa Hobitti 2 leffateatterissa, ja Pyry sai pitkän lenkin jälkeen olla vajaa 5 tuntia kotona yksin (kissojen kanssa). Noh, Pyry oli sitten löytänyt yhdestä unohtuneesta muovipussista 300 g talvikonvehtirasian,

 repinyt sen, ja avannut konvehdit papereistaan, ja tyytyväisenä syönyt kaikki! Ja pieni porokoira hyvin iloisena ja pirteänä vastassa (sokerihumalassa tietenkin). Tietty paniikissa piti tarkistaa että kuinka helposti se myrkytys suklaasta tulee, mutta onneksi jo konvehtien maitosuklaapitoisuus 40% pelasti, ja Pyry oli saanut hieman alle puolet siitä rajasta, että tulisi myrkytysoireita. Onneksi Pyry on lisäksi 23 kg, jolloin se vaatii aika suuren määrän suklaata, että tulisi myrkytys. Olisi ollut aika myöhäistä antaa edes lääkehiiltä tai oksennuttaa, koska todennäköisestihän Pyry oli heti meidän lähtiessä käynyt tonkimassa muovipussin.

Noh, kaikki hyvin, ja ainoastaan tuloksena oli hyvin ylienerginen pieni piippikone, joka olisi varmasti jaksanut siirtää vuoretkin, mutta tyytyi heittelemään ja ravistelemaan isoa pehmolelupupuaan. Pyryllä oli seuraavana päivänä vatsa vähän löysällä, joten varmuuden vuoksi on saanut olla meillä töissä mukana seurannassa, jos vaikka jotain myrkytysoireita olisi ilmaantunut. Pääsipähän Pyry päivälläkin käymään puolen tunnin lenkillä kaupungissa.

Rauhallisesti jaksoi olla koko päivän

töissä on tylsää...

Töissä Pyry pääsi tutustumaan parivuotiaaseen poikaan, ja saanut paljon rapsutuksia. Pikkupoika vähän jänskätti Pyryä ja sille piti varmuuden vuoksi vähän murista (jotkut lapset kun voivat olla vähän arvaamattomia Pyryn mielestä), mutta ääni muuttui kellossa kun sai pojalta makupaloja, ja pojasta oli äärettömän mielenkiintoinen :)

Käytiin perjantaina myös kävelemässä Loviisan kaupungissa heti töiden jälkeen. Siellä joku oli jo aloittanut ilotulitteiden räjäyttelyn, ja oli vaikeuksia saada Pyry jatkamaan matkaa mun kanssa. :(  Saatiin kuitenkin tehtyä koko lenkki, vaikka välillä tuntui että raahaan perässäni tiiliskiveä. Lyhyellä hihnalla sain kuitenkin Pyryn liikeelle. Pari koiraa kun tuli vastaan, niin sen jälkeen nekin ilotulitukset olivat unohtuneet kokonaan.

Ennenhän Pyry ei pelännyt mitään pamauksia; ollaanhan oltu sotaharjoitusten keskellä agitreeneissä

Pyry vahtii sotamiehiä..

, ja viime uutena vuotena ei pelännyt vaikka joku räjäytti 50 metrin päässä ilotulitteen päivällä uuden vuoden jälkeen vieressä, ja metsässäkään ei ole pelännyt ampumisia. Sitten elokuussa kävi siten, että metsälenkillä siinä lähellä alettiin ampumaan todella paljon, ja se ampuminen läheni kokoajan meitä. Mulle tuli paniikki, ja juostiin pois sieltä metsästä, joten tästä lähtien Pyry on sitten pelännyt pamauksia, vaikka itse en myöhemmin ole niihin reagoinutkaan. Pyry otti niin vahvasti mallia mun paniikistani. Vaikea siihen on siedättääkään, kun ei täällä Loviisassa ole edes palveluskoiratreenejä tms, missä ammuttaisiin. Satunnaisesti tuolla lähimetsässä ammutaan, mutta harvoin. Sitä siedätystä kun pitäisi vielä tehdä aika säännöllisesti että siitä olisi apua.

Harmittaa vaan todella paljon, että mun ennen niin paukkuvarma koirani reagoi tosi vahvasti jo noihin ampumisiin yms. Olisi kiva saada Pyry totutettua vielä ampumiseenkin. Pitää katsoa mitä tämän asian kanssa voi tehdä vielä.

Haa, sain aikaiseksi lopulta tehtyä piparkakkutalonkin, siinä kesti ikuisuus, kun se laiskuus iski jälleen päivä toisensa perään..

Nekulla onneksi oli paljon joulumieltä joulukuusen koristeiden kanssa..