maanantai 2. joulukuuta 2013

Agilitytreenit; kontaktit ja kepit

 Tänään (ja ensi kerralla) siis ohjelmassa keppien ja kontaktien tehotreeniä. Tämä on ihan kiva, että tulee treenattua ihan erikseen näitä. Radalla oli kaikki kontaktiesteet; eli puomi, A-este ja keinu.

Ensin treenattiin muutaman keran jokaista kontaktiestettä erikseen. Puomilla kerran jäi kokonaan kontaktiosuudelle, eli ei laskenut etujalkoja pois kontaktilta, mutta tämä korjattiin ja seuraavat kerrat tuli hyvin kontaktille. Olen joka kerta juossut kontaktin ohi, ja Pyry pysähtyy. Seuraavan kerran kai pitäisi sitten tehdä niitä haarahyppyjä tms vaihtelun vuoksi. A:n kontaktit oli joka kerta täydelliset, ei mitään lisättävää.

Keinusta tuli jälleen uusi murheenkryyni. Juuri ollaan saatu taas keinua varmaksi, ja nyt unohdin ekan kerran sanoa Pyrylle kontaktikäskyn, joten Pyry tuli keinulta siten, että takajalatkin oli pois kontaktilta, kontaktiosa nousi, ja osui vähän Pyryn peppuun tai minne lie, niin Pyryhän tästä sitten otti itseensä, kun ei tietty huomannut sitä. Joten vaikka ei mitenkään noteerattu tuota vahinkoa, niin seuraavat kerrat Pyry ennen keskiväliä alkoi matelemaan keinulle vaikka kuinka innostin. Patkat. No, seuraavan kerran sitten treenataan tehotreeninä keinua ja taas yritetään saada se positiiviseksi. Eipä noita keinun hitaita suorittamisia ja takapakkia ole tullutkaan vasta kuin tänä vuonna. Muistin sentään sanoa kontaktisanan loput kerrat. Kouluttajakin sanoi hauskasti, että Pyry kyllä tekee varmasti kontaktit, jos mä vaan muistan sanoa kontaktisanan, ja ei tasan tee kontaktia jos en sano kontaktisanaa (tai tekee jos liikkeellä sen pysäytän). Eli se on vaan muistettava joka kerta.

Kepeille halusin treenata persjättöä ja takaaleikkausta. Takaaleikkausta tehdessä Pyry ekat kerrat ei hahmottanut missä kepit on, mutta sitten meni hyvin. Persjättö kuitenkin toimi paljon paremmin, ja Pyryn liike pysyi parempana. Hyvin myös ehdin persjättöön kun A:lta lähetin hyppyesteelle ja sen jälkeen tein persjätön.

Sitten tehtiin koko rata, tosin keinulla hidasti taas, joten tehtiin sitten siinä välissä taas pari toistoa.


Puomin jälkeen A-este houkutti ja meinasi irrota sinne, mutta kääntyi takaisin esteelle. Pitäisi muistaa noi kontaktiesteiden houkutukset ja ohjata tiukemmin. Eli 3-esteelle vain takaakiertoon ja putkelle, persjättö putken jälkeen (puolen vaihto) ja A:lle. 6-esteen jälkeen persjättö kepeille ja 8-putkelle pakkovalssi (olis varmaan voinut tehdä jonkun muunkin) ja sitten vaan keinulta suoraan täyttä vauhtia loppuun asti. No problems! Puhdas rata lähestulkoon!

Niin, ja lämmitti kyllä kouluttajan sanat. Kun hän sanoi, että on tosi kiva katsella Pyryn tekemistä, kun se ottaa niin hyvin kontaktia, ja haluaa miellyttää, ja tekee kaiken yhtä innokkaasti. Siis todella lämmitti, varsinkin kun keväällä ja kesällä vielä painittiin motivaatio-ongelmien kanssa, ja tilanne oli päinvastainen. Jotain siis ollaan tehty oikein, vaikka paljon sen eteen on tehtykin työtä :)

Oltiin ihan viimeisiä, niin tehtiin odotellessa aika paljon tokoseuraamisia yms, ja Pyry oli agilityn takia aika hyvässä vireessä (mitä se varmasti ei ole sitten tokokokeessa), ja teki hienosti, paitsi alkoi mölisemään kesken kaiken seuraamista, kun muutkin piti meteliä. Toivotaan että ei sentään ääntele sitten tokokokeessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti